asiakaspalveluako?

neito*

mie en yleensä valita saamastani palvelusta, ja mielestäni mikkelissä on suhteellisen hyvää palvelua melkein jokaisessa keskustan liikkeessä..
kuitenkin menneellä viikolla kävin kaksi kertaa seppälässä asioimassa. ensimmäisellä kerralla kassaneiti ei tervehtinyt minua, ei katsonut silmiin eikä hymyillyt. hyvä että osasi tuotteestani rahastaa hinnan..
toisella kerralla tänään, myyjä tervehti minua kun olin itse ensin tehnyt aloitteen ja tervehtinyt. vaikka kassajonossa ei ollut ketään minun lisäkseni, palvelua oli melkein mahdoton saada. myyjät kekustelivat mielummin keskenään.myös kamalan vaikealta tuntui laittaa ostamaani joululahjaa pakettiin vaikka sen tuntuisi olevan itsestäänselvyys..

koskahan mahtaisin kyseisestä liikkeestä saada edes tyydyttävää asiakaspalvelua. onko hymyileminen ja tervehtiminen sitruunansyöneille myyjille kyseisessä firmassa liian ylitsepääsemätön asia...?

7

1290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iso Iivari

      Jos kaupassa käyttäydytään kertomallasi tavalla, kierrä se kaukaa, onhan täällä vaihtoehtoja. Tosin tämä joulunalus saattaa rassata ja stressata myyjiä vähän liikaa, mutta kyllä edes tervehtiä pitäisi.
      Toisaalta kävin päivällä Carlssonin vaateosastolla, eikä sielläkään ollut palvelussa hurraamista.

      • onneksi on

        mistä valita.
        Jostain syystä Seppälän myyjät kuuluu saavan haukkuja sieltä täältä... minua on palvellut hyvin tumma, kiharahiuksien pitkä myyjä, pyrinkin aina kysymään asiani häneltä. Myymälänhoitajaksi tituleerattu vanha "tantta" on todella jäykkä ja ilmeetön, muuta en osaa sanoa Seppälän "eduksi".
        Carlssonin naistenvaatemyyjät ovat kyllä töykeitä, höpöttävät vain keskenään, mutta nuorten fakkuosaston myyjä on vastaavsti oikein jees :)
        Samoin antaisin aika hyvät plussat Eurokankaan myyjille.
        Ai niin K-Rauta, kävin perjantaina, en löytänyt en m i l l ä ä n maalipuolen myyjää..ärrr!!
        Suomalaisessa kirjakaupassa on kivat myyjät.
        Että tässä minun kokemukseni.

      • neito*
        onneksi on kirjoitti:

        että onneksi on vaateliikkeitä joista valita, ja kuten jo tuolla aiemmin kirjotin niin yleensä ei kyllä tarvitse palvelusta valittaa(: benettonilla sain loivtavaa palvelua tänään! suosittelen lämpimästi muillekin.

      • kuin mikkelistä
        neito* kirjoitti:

        että onneksi on vaateliikkeitä joista valita, ja kuten jo tuolla aiemmin kirjotin niin yleensä ei kyllä tarvitse palvelusta valittaa(: benettonilla sain loivtavaa palvelua tänään! suosittelen lämpimästi muillekin.

        Lindexillä on yksi myyjä niin ilmeetön ja eleetön, että varmaan säikähtäis jos hymynhäivähdyksen näkis sen kasvoilla.

        Sitten se Click kenkäkauppa...en nyt voi huonosta palvelusta valittaa, mutta sanoin myyjälle olevani vain katselemassa, koko liikkeessä oloaikani myyjä tuijotti jokaista liikahdustani herkeämättä..oli pakko lähteä pois kun alkoi niin suunnattomasti ärsyttämään ja takaisin en varmasti mene.

        Carlsonin toisesta kerroksesta ei sitä nuorten puolta lukuunottamatta edes odota saavansa minkäänlaista palvelua. Niille naisille palkka maksetaan näköjään vain toistensa kanssa juoruilusta.

      • liikeeseen
        kuin mikkelistä kirjoitti:

        Jos palvelua on noin vaikea saada, niin varmaan kannatais laittaa palautetta kyseiseen liikkeeseen suoraan, eikä vaan täällä moittia, että myyjät vaan juttelee keskenään. Vois palvelu varmaan ainakin joskus sitten vähän parantua.
        Aika harvat liikkeiden vastaavat kuitenkaan näitä palstoja lueskelee.

      • tosiaan nyrpeä myyjä
        liikeeseen kirjoitti:

        Jos palvelua on noin vaikea saada, niin varmaan kannatais laittaa palautetta kyseiseen liikkeeseen suoraan, eikä vaan täällä moittia, että myyjät vaan juttelee keskenään. Vois palvelu varmaan ainakin joskus sitten vähän parantua.
        Aika harvat liikkeiden vastaavat kuitenkaan näitä palstoja lueskelee.

        Kuin myös carlssonilla ja muppelassa.Kultajousessa sain myös kummikseni todella nyrpän myyjä tyttösen,käytänkin muita liikkeitä jatkossa.

      • carlsonilla
        tosiaan nyrpeä myyjä kirjoitti:

        Kuin myös carlssonilla ja muppelassa.Kultajousessa sain myös kummikseni todella nyrpän myyjä tyttösen,käytänkin muita liikkeitä jatkossa.

        Ja en pidä yläkerran osastoista ollenkaan. Vaihdoinkin putiikkia ja palvelu parani heti. Ruokaostokset hoidan Carlsonin ruokapuolelta, siellä sentään palvelu pelaa. (Samoin kemppari ja se astiapuoli)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      146
      5621
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      4022
    3. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3500
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2500
    5. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      44
      2332
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      31
      2198
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      2043
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      1895
    9. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      23
      1893
    10. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      11
      1814
    Aihe