Keskusta köyhdytti

Suomen

Olemme nyt Eu:n köyhimpiä valtioita yhdessä Puolan,Baltian maiden ja itämaiden sekä Portugalin kanssa.Wider-instituutin tutkimuksen mukaan täysi-ikäisten omaisuus on EU:n pienimpiä.Vielä 80-luvulla tuntui siltä,että olimme eurooppalaisella tasolla.
Kepujohtaja Ahon johdolla tehtiin tämä EU-liitos,joka aiheutti köyhtymisemme monella tapaa.Loistava puolue,jossa yksi petturi voi tehdä koko kansalle kuprun ja puolueen muu porukka säestää,vaikka kepun äänestäjät olivat tätä pöljyyttä vastaan.
Puolue menetti uskottavuutensa ja nousi suurimmaksi puolueeksi petkutuksen avulla.Siinäpä merkillinen porukka.

3

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmisten

      aivoja köyhdyttää?

    • oivahärkönen

      ... ole köyhtynyt ollessaan EU:n jäsenenä. Päinvastoin se on nyt monilla mittareilla mitaten unionin ja koko maailman kärkimaita.

      Meidän valtionvelkamme on nyt unionin pienin kansantuloon verrattuna. Meidän koulutusjärjestelmämme on koko maailman huippua. Me olemme talouselämässä maailman toiseksi kilpailukykyisin maa. Talouskasvumme on unionin huippua. Tuloerot eivät ole unionimaihin verrattuna suuret. Maassa vallitsee pohjoismaisen hyvinvointivaltion turvallisuus. Kansantulo on henkeä kohti maailman kymmenen joukossa.

      Mistähän Wider-instituutin tutkimuksesta puhut?

      • läksysi

        lukenut. Pohjoiskorealaisetkin uskovat elävänsä paratiisissa verrattuna muuhun maailmaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9076
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7756
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      156
      5366
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2285
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2060
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      81
      1687
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1635
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1366
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      432
      1304
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1182
    Aihe