turhaa on

bussikuskien

valittaa ruuhkasta ja kelistä! Itse lähtevät päätepysäkiltä yleensä 5 minuuttia myöhässä. Taukotupa taitaa olla mukava paikka, vaikka taukoa ei olisikaan. Viisi minuuttia on jo paljon aikataulussa. Sitten jos on vielä oikeasti ruuhkaa ja keli on huono, ollankin jo ainakin 15 minuuttia myöhässä. Taas tänään kävi noin, vaikka kelissä eikä ruuhkassa ollut mitään vikaa (ei ruuhkaa!). Vastaantuleva samannumeroinen bussi tuli jo vastaan melkein tämän bussin lähtiessä, vaikka normaalisti tulee puolessa välissä. No, siellä toisessa päässä ovat saaneet bussia odotella! Ja lähtö ollut myöhässä, vaan kukaan ei tiedä, mistä johtui.

18

1286

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joskus ansaittu

      ja kahvihampaan kolottaessa usein toinenkin kuppi maistuu, ja jos et jaksa odotella jos hiukan myöhässä, niin ainahan voit kävellä tai ottaa taksin niin olet ajoissa perillä. Näin se on.

      • ja aikataulut

        on sitä varten että niitä nopudatetaan. Kahvihammas on syytä poistattaa, jos se rupeaa vaikeuttamaan työsuorituksia, tai pyrkiä sitten pauligille kahvinmaistajaksi. Näin se nimittäin on.

      • Virtuoosi

        Itselleni kävi noin 99% tapauksista niin, että sinne päätepysäkille tultiin edelliseltä keikalta se 5 min myöhässä lähtöön. Toki ne ihmiset, ketkä siellä bussia odottivat, tajusivat tämän ja tulivat tyytyväisinä kyytiin, mutta annas olla, kun tultiin ekalle pysäkkiparille niin johan alkoi kuulua soraääniä niistä "kahvitauoista" jne. Luulo ei koskaan ole tiedon väärti (kuten sanassakin sanotaan) :)
        Ja muutenkaan minä en sitä tauoksi laskisi, kun kuski kaahaa esim. Kampissa taukoalueelle, juoksee vessaan ja vessasta bussiin ja ajaa taukoalueelta lähtölaituriin. On tästäkin saatu kuulla kunniamme, kun ollaan oltu "liian pitkään tauolla" ja nyt matkustajat sit myöhästyvät oman lapsen syntymästä, puolison hautajaisista, työhaastatteluista (jännää, kun lähes aina on työhaastattelu se vakipaikka, josta matkustaja myöhästyy kuskin takia) yms. Ei se bussi oo mikään hissi, joka kulkee sekunnin tarkkuudella.

      • Virtuoosi
        ja aikataulut kirjoitti:

        on sitä varten että niitä nopudatetaan. Kahvihammas on syytä poistattaa, jos se rupeaa vaikeuttamaan työsuorituksia, tai pyrkiä sitten pauligille kahvinmaistajaksi. Näin se nimittäin on.

        Aikataulut on lähinnä matkustajia varten laadittu ja pyritty myös tekemään sellaisiksi, että kun matkustaja taulussa ilmoitettuna aikana menee pysäkille, niin hän ehtii bussiin ts. bussi ei sillä minuutilla tule pysäkille. Tämä siis olisi se tahtotila, mutta kun kelit/matkustajat/kalusto on mitä on, niin ei tämä kovinkaan usein onnistu. Aina voi linjalle sattua liikennetukos, aikava matkustaja (rahat/matkakortti hukassa tai ei tiedä, missä olisi jäätävä pois jne) kalustoon tulla jokin vika (talvisin vaikkapa hyvin yleinen ovivika) joka viivästyttää sivun ajoa ja kun yhdellä sivulla ollaan se 5 - 10 min myöhässä, niin sit ollaan seuraavaan taukoon asti se 5 - 10 min myöhässä ainakin ruuhka-aikana. Tätä ei monikaan tajua. Jos sitten se tauko on lyhyt, niin kysyy kuskilta kanttia jättää se tauko pitämättä, sillä siinä vaarannetaan kaikkien matkanteko. Mielummin sitä varmaan jokainen on sen 5 - 10 min myöhemmin perillä kuin ei perillä ollenkaan ja pahimmassa tapauksessa harppuorkesterissa..

      • mainita
        Virtuoosi kirjoitti:

        Itselleni kävi noin 99% tapauksista niin, että sinne päätepysäkille tultiin edelliseltä keikalta se 5 min myöhässä lähtöön. Toki ne ihmiset, ketkä siellä bussia odottivat, tajusivat tämän ja tulivat tyytyväisinä kyytiin, mutta annas olla, kun tultiin ekalle pysäkkiparille niin johan alkoi kuulua soraääniä niistä "kahvitauoista" jne. Luulo ei koskaan ole tiedon väärti (kuten sanassakin sanotaan) :)
        Ja muutenkaan minä en sitä tauoksi laskisi, kun kuski kaahaa esim. Kampissa taukoalueelle, juoksee vessaan ja vessasta bussiin ja ajaa taukoalueelta lähtölaituriin. On tästäkin saatu kuulla kunniamme, kun ollaan oltu "liian pitkään tauolla" ja nyt matkustajat sit myöhästyvät oman lapsen syntymästä, puolison hautajaisista, työhaastatteluista (jännää, kun lähes aina on työhaastattelu se vakipaikka, josta matkustaja myöhästyy kuskin takia) yms. Ei se bussi oo mikään hissi, joka kulkee sekunnin tarkkuudella.

        että bussi oli päätepysäkillä jo yli 10 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöä. Silti kuski ei vaivautunut lähtemään oikeaan aikaan. Normaali ihminen kyllä kerkeää käydä vessassa 10 minuutissa! Ja kun tämä on jatkuvaa, ei joka kerta voi edes olla ripulista kyse!

      • tuo alan
        Virtuoosi kirjoitti:

        Aikataulut on lähinnä matkustajia varten laadittu ja pyritty myös tekemään sellaisiksi, että kun matkustaja taulussa ilmoitettuna aikana menee pysäkille, niin hän ehtii bussiin ts. bussi ei sillä minuutilla tule pysäkille. Tämä siis olisi se tahtotila, mutta kun kelit/matkustajat/kalusto on mitä on, niin ei tämä kovinkaan usein onnistu. Aina voi linjalle sattua liikennetukos, aikava matkustaja (rahat/matkakortti hukassa tai ei tiedä, missä olisi jäätävä pois jne) kalustoon tulla jokin vika (talvisin vaikkapa hyvin yleinen ovivika) joka viivästyttää sivun ajoa ja kun yhdellä sivulla ollaan se 5 - 10 min myöhässä, niin sit ollaan seuraavaan taukoon asti se 5 - 10 min myöhässä ainakin ruuhka-aikana. Tätä ei monikaan tajua. Jos sitten se tauko on lyhyt, niin kysyy kuskilta kanttia jättää se tauko pitämättä, sillä siinä vaarannetaan kaikkien matkanteko. Mielummin sitä varmaan jokainen on sen 5 - 10 min myöhemmin perillä kuin ei perillä ollenkaan ja pahimmassa tapauksessa harppuorkesterissa..

        virtuoosi HEBL.n miehiä. Jutut sopii ainakin niiden mentaliteettiin. Hesan sinisten kuskit on maankuuluja olleet jo vuosikymmeniä mm. ajotaidottomuudestaan(lue piittaamattomuudestaan)
        ilkeydestää, kielteisestä asiakaspalvelustaan,ylimielisyydestään alueelle tulleisiin toisten firmojen kolleegoitaan kohtaan jne.(tahallista liikenteessä tehtyä kiusaa ym.)ja monesta muusta asiasta.

        Nuo mainitut asiat lienee pesiytyneet ko. firmaan silloin kun oli mieletön kuskipula ja ei saatu ketään muita hiommiin, niin otettiin vaikka mitä turnua töihin.

        Tällä hetkellä tilanne on onneksi muuttunut ja nuo kilpailutuksessa mukana olevat yhtiöt ja niiden kuljettajat, selviävät huomattavasti puhtaimmin paperein mm. asiakaspalvelun suhteen.

        HEBL.n miesten vakio selitys töiden huonoon hoitoon on kalustovika, mm. tuo mainittu ovivika mitä ei ole kohdalle sattunut kuin pari kertaa vuosikymmenien aikana, joten ei se niin yleinen ole, ja tänä talvena ei voi pakkasta tai lunta syyttää mistään.

      • kus
        tuo alan kirjoitti:

        SAMA ONGELMA RAITIOPUOLELLA,JÄÄ NOPANHEITTO KESKEN EI VOI KORJATA VIKOJA ÄIJÄT ISTUU TOIMETTOMANA PÄIVÄKAUDET.
        HKL:VAKITUISET KUSKIT OVAT TUNNOLLISIA,ENNEN EI OTETTU KORVARENGAS HIPPEJÄ TÖIHIN,NYT ON PAKKO PALKATA KAIKKI KELLÄ ON BUSSIKORTTI TASKUSSA,ON NIIN HUUTAVA PULA KUSKEISTA ETTÄ TERVETULOA KOKEILEMAAN VALITTAJAT MILTÄ TUNTUU AJAA RISAISIA BUSSEJA.

      • Virtuoosi
        tuo alan kirjoitti:

        virtuoosi HEBL.n miehiä. Jutut sopii ainakin niiden mentaliteettiin. Hesan sinisten kuskit on maankuuluja olleet jo vuosikymmeniä mm. ajotaidottomuudestaan(lue piittaamattomuudestaan)
        ilkeydestää, kielteisestä asiakaspalvelustaan,ylimielisyydestään alueelle tulleisiin toisten firmojen kolleegoitaan kohtaan jne.(tahallista liikenteessä tehtyä kiusaa ym.)ja monesta muusta asiasta.

        Nuo mainitut asiat lienee pesiytyneet ko. firmaan silloin kun oli mieletön kuskipula ja ei saatu ketään muita hiommiin, niin otettiin vaikka mitä turnua töihin.

        Tällä hetkellä tilanne on onneksi muuttunut ja nuo kilpailutuksessa mukana olevat yhtiöt ja niiden kuljettajat, selviävät huomattavasti puhtaimmin paperein mm. asiakaspalvelun suhteen.

        HEBL.n miesten vakio selitys töiden huonoon hoitoon on kalustovika, mm. tuo mainittu ovivika mitä ei ole kohdalle sattunut kuin pari kertaa vuosikymmenien aikana, joten ei se niin yleinen ole, ja tänä talvena ei voi pakkasta tai lunta syyttää mistään.

        "virtuoosi HEBL.n miehiä. Jutut sopii ainakin niiden mentaliteettiin. Hesan sinisten kuskit on maankuuluja olleet jo vuosikymmeniä mm. ajotaidottomuudestaan(lue piittaamattomuudestaan)
        ilkeydestää, kielteisestä asiakaspalvelustaan,ylimielisyydestään alueelle tulleisiin toisten firmojen kolleegoitaan kohtaan jne.(tahallista liikenteessä tehtyä kiusaa ym.)ja monesta muusta asiasta."

        Mistä kohtaa kirjoitustani tällaisia asioita luit?? Olen kyllä ymmälläni?? Itse olin kuljettajana Concordia Bus:lla ja sen jälkeen Connexilla (Espoossa siis kummassakin) ja kyllä niissä autoissa ilmeni vikoja ihan päivittäin. Bussien ajokilometrimäärä on aika suuri ja kun miettii montako kertaa päivässä ne ovet avataan ja suljetaan, niin pakostakin joskus vikoja tulee. Talvella ne olivat yleisiä juuri kosteuden takia sekä ovien väliin pakkautuvan lumen. Että kyllä niitä ovivikoja näilläkin keleillä tulee.

        "Nuo mainitut asiat lienee pesiytyneet ko. firmaan silloin kun oli mieletön kuskipula ja ei saatu ketään muita hiommiin, niin otettiin vaikka mitä turnua töihin."

        Minä arvostan Helb:n kuskeja, koska Helsingin liikenne on muutenkin jo tarpeeksi kaoottista ja ison auton kanssa siellä koko päivän suhanneena voi jo sanoa jotain tehneensä. Mukaan siihen sitten vielä matkustajat, jotka monasti eivät kunnolla edes pysähtymismerkkiä viitsi näyttää saati sitten matkaansa maksaa, niin kysyy kyllä kanttia kuskilta.

        "Tällä hetkellä tilanne on onneksi muuttunut ja nuo kilpailutuksessa mukana olevat yhtiöt ja niiden kuljettajat, selviävät huomattavasti puhtaimmin paperein mm. asiakaspalvelun suhteen."

        Asiakaspalvelu ja asiakkaan miellyttäminen on kaks ihan eri asiaa. Moni on sitä mieltä, että kun kuskit lepsuilee lippujen myynnissä/zekkauksessa, suostuvat poikkeamaan linjalta ja ottamaan kyytiin milloin polkupyöriä - milloin kanootteja niin asiakaspalvelu olisi jotenkin parantunut. Näin ei asia ole, vaan se on huonontunut. Jokainen järkevä ihminen varmaan tajuaa jo miksi?

        "HEBL.n miesten vakio selitys töiden huonoon hoitoon on kalustovika, mm. tuo mainittu ovivika mitä ei ole kohdalle sattunut kuin pari kertaa vuosikymmenien aikana, joten ei se niin yleinen ole, ja tänä talvena ei voi pakkasta tai lunta syyttää mistään."

        Kuten sanottu, niin kosteus vaikuttaa myös sekä ilkivalta (ovia väännellään, potkitaan yms.). Kuljettajaan on helppo se viha aina purkaa, kun ei sillä autolla ole tunteita. Ei sen päivää saada pilalle millään vaikka se rutattaisiin peltikuutioksi :) Aina luullaan, että kuski oli mulkku, kun ajoi pysäkin ohi tahallaan pysähtymättä tai ei halunnut myydä lippua 100 euron setelillä tai ei ottanut kuutta lastenvaunua kyytiin jne. Asioita voisi joskus koittaa miettiä vähän muultakin kantilta kuin vain sen oman navan ympäriltä. Minätässänyt. Jos itse olisit bussinkuljettaja, niin tietäisit näitäkin asioita käytännössä ja voisi keskustelusi sävykin olla toinen ...

      • Virtuoosi
        mainita kirjoitti:

        että bussi oli päätepysäkillä jo yli 10 minuuttia ennen aikataulun mukaista lähtöä. Silti kuski ei vaivautunut lähtemään oikeaan aikaan. Normaali ihminen kyllä kerkeää käydä vessassa 10 minuutissa! Ja kun tämä on jatkuvaa, ei joka kerta voi edes olla ripulista kyse!

        oletko kysynyt kuljettajalta, että miksi näin? Kuullostaa aikalailla kummalliselta, jos kerran näin hän toimii aina. Kannattanee varmaan ilmoittaa ko. liikennöitsijälle tästä, jottei tuollainen kuljettaja pilaa muiden mainetta. Vaikka aika uskomattomalta tuo kuullostaa kyllä ...

    • ....................

      Jos työvuoroon on merkitty kahvitauko tiettyyn kohtaan, niin se myös silloin pidetään, oli ruuhkaa tai ei. Näkyyhän nuo kauppojen kassatkin lähtevän tauolle vaikka kuinka olisi jonoa, kyltti "suljettu" hihnalle ja kahville. Etkö pidä tätä huonona asiakaspalveluna? Kaupan kassa saa pitää taukonsa ajallaan mutta bussikuskin pitäisi istua 5t autossa ilman taukoja ? hei haloo....

      • Virtuoosi

        Hauska vertauskuva! Olen aivan samaa mieltä. Kuskeilla on niihin taukoihin myös ihan lain suoma oikeus: raskaan ajoneuvon kuljettajan kun on pidettävä ne tauot tiettyinä aikoina, muuten poliisi antaa sakon ja keskeyttää ajon. Sitten ne matkustajat vasta saavatkin odotella :)

    • Ex-kuski

      Sattui joskus aamuruuhkan aikaan, otin juoksijan kyytiin,se sanoi että odota hänen kaveria. Seuraava bussi johon hän oli menossa lähti 2 minuutin päästä,
      En odottanut.
      Kehtas vielä yhtiölle valittaa, mä löin silloin rukkaset tiskiin ja lähdin sairaslomalle ja sillä tiellä olen ollut kohta 3 vuotta.

      Jos bussi myöhästyy 10 sekunttia. Se on maailmanloppu.

      Täällä pohjoisessa ollaan kiitollisia, jos tulee samana päivänä.

      Pääkaupunkiseudulla elämä on minuutista kiinni.
      Salatut elämät alkavat aina n:3 minuuttia myöhässä valittakaa siitäkin.

      Miettikää myös että 2 minuuttia ihmisen elon ajasta on mikrobittipromille.

      Itse heitin kellon pois kun en tarvitse sitä kun elämä ei ole kiinni minuutista

      • tim72

        olin konnarina lähiliikenteessä varsinkin ruuhka-aikana viimehetken juoksijoita kokoajan.
        olisivat lähteneet 5min aikasemmin niin ei ois tarvinnu juosta.

    • urakkaa

      Enää ei ole niin että sama bussi liikennöi vain tiettyä reittiä ja kuljettaja vie vielä yöksi auton kotiin, vaan nyt tätä reittiä, seuraava toista ja sitä seuraava taas toista. Kaikki reitit ei ole yhtä ruuhkaisia. Myös kuljettajat ottavat autoja vaihdosta, jos kuljettajan edellinen vuoro tai seuraava ajettava vuoro on myöhässä-> vuoro myöhästyy. Myös ne vuorot jotka ottavat pikkukoululaisia auton täyteen, myöhästyvät. Ja toiseen suuntaanhan ei luultavasti ole edes matkustajia. Aamulla tullaan töihin/kouluun ja illalla matkustetaan toiseen suuntaan -> kotiin.

    • Äly hoi...

      Myös kuljettajalle kuuluu tauko, vaikka linja olisikin myöhässä. Et sinäkään aja yhtä soittoa Kuopioon asti ilman, että pysähdyt matkalla vähän elpymään? HKL antaa ajoajat ja jos ne mättää, valittakaa sinne.
      Näinhän se menee - ajat kierroksesi ja tulet päättärille pari minuuttia ennen seuraavan kierroksen alkua (siis myöhässä!!!). Pakko päästä vessaan, takana on jo pari tuntia ajoa ILMAN taukoa. Menet tauolle, käyt vessassa jne. ja lähdet sitten taas liikkeelle vähän myöhässä - edessä parin tunnin pätkä ILMAN taukoa.
      Yrittäkää nyt hyvät matkustajat tajuta, että ENSIN palaa kuljettajan tauko ja sitten vasta bussi on MYÖHÄSSÄ (tai viiveessä, kuten HKL sen niin hienosti ilmaisee...)

      • hajoa nyt

        ei bussikuskilla ole taukoa jokaisen kierroksen jälkeen vaan ajoa voi olla jopa 5,5 tuntia yhteen pötköön ilman taukoja

      • Pisuttelija
        hajoa nyt kirjoitti:

        ei bussikuskilla ole taukoa jokaisen kierroksen jälkeen vaan ajoa voi olla jopa 5,5 tuntia yhteen pötköön ilman taukoja

        Itse asiassa wc. mahdollisuus pitää olla neljän tunnin välein, mutta ainahan se on mentävä kun siltä tuntuu.

      • kus
        Pisuttelija kirjoitti:

        Itse asiassa wc. mahdollisuus pitää olla neljän tunnin välein, mutta ainahan se on mentävä kun siltä tuntuu.

        menkää tarpeillenne kun siihen on tarvis,ei sitä kukaan nirppanokka voi kieltää.
        kuljettajatkin on ihmisiä ei meidän tarvii olla sylkykuppeja,itsekin kuskina jo yli 20 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe