Minua on jo useamman kuukauden vaivannut "kirvely" oikeassa kyljessä, etupuolelta kylkikaaresta selkään asti. Se ei ole kokoaikaista, välillä enemmän ja välillä vähemmän, voi kestääkkin kerrallaan vaan pari sekuntia. Tuntuu lähinnä siltä että "närästäis" kyljestä. Kipu ei ole hirvittävän kovaa mutta sitäkin kiusallisempaa.
Välillä myös jossain asennoissa tuntuu tuo kylki inhottavalta,esim jos makaa niin se tuntuu että se painais jotenkin. Tosin oikea kylkikaari on muutenkin vähän koholla, voi olla synnynnäistäkin.
Jotkut liikkeet saa välillä kirvelyn aikaiseksi tai sitten kun juo jotain, tai mikä millonkin..
Närästystä myös ollut, en tiedä onko yhteydessä kipuiluun..Närästys tuntuu helpottuvan kun olutta nauttii. Sitä tuleekin maisteltua kyllä liikaa ja pelottaakin ettei oireet johtuisi maksasta.
Viimeksi maksakokeissa kävin noin 6 kuukautta sitten;
asat arvo 30
afos 58
ja gamma gt-arvo 132, joka onkin koholla.
Olen kyllä lihava,että kuulemma sekin voi kyseistä arvoa nostaa.
Onko kellään ollut samanlaisia oireita?
Kirvelyä kyljessä
8
5127
Vastaukset
- kylkikirvely
Minulla oli pitkään kirvelevä kipu kun rupesin unille vasemmalle kyljelle. Jonkin ajan päästä heräsin ja kylkikaaren alareunassa ja rintalastan alla kirveli ja oli kova kipu. Helpotti kun käännyin toiselle kyljelle ja pystyin nukahtamaan. Aikani siitä kärsittyäni puhuin lääkärille ja lopputulos oli, että tähystyksessä selvisi haavauma ruokatorven alaosassa. Närästystä ei ollut kovin paljon, mutta kyllä sen jälkeenpäin ajatellen tunnistin.
Haavauma hoidettiin arpeutumaksi lääkkeillä ja ruokavaliolla, mutta vasta n.1,5 vuoden hoidon kuluttua sellainen kipuilu on kokonaan poissa. Koska lisäksi todettiin krooninen tulehdus vatsalaukussa jäi lääkitys ja ruokavalio pysyväksi osaksi elämääni.
Saisitkohan tästä jotain yhtymäkohtia tuntemuksiisi.- 23 v mies
okeih, mä kans miettinyt että jos joku haavauma tai vastaava olisi, vaihtoehtoja kyllä on niin paljon.. välillä sellasta tunnetta että laittais suolaa haavaan tuolla jossain sisuksissa.
lääkäriin kai tästä tarvitsis mennä mutta sellasia kokemuksia on että en tiedä tuleeko se asia siellä käymisestä yhtään kummemmaksi. - kylkikirvely
23 v mies kirjoitti:
okeih, mä kans miettinyt että jos joku haavauma tai vastaava olisi, vaihtoehtoja kyllä on niin paljon.. välillä sellasta tunnetta että laittais suolaa haavaan tuolla jossain sisuksissa.
lääkäriin kai tästä tarvitsis mennä mutta sellasia kokemuksia on että en tiedä tuleeko se asia siellä käymisestä yhtään kummemmaksi.Kun ja jos sinulla on närästystä niin siitä ainakin voi käydä lekurissa, saat mahdollisesti happosalpaajaa kokeiltavaksi. Sitten kokeilet sen tehon, menet uudelleen, kerrot mitä vaikutti ja jos vaiva ei ole ainakaan haavauman tai tulehduksen ollessa kysymyksessä, poistunut, niin pitäisi olla tähystyksen vuoro. Sehän on paras tutkimus, millä tämäntapaisia vaivoja voi selvittää tai poissulkea. Aika hyvä kuvaus toi suolaa haavaan...
Tämmöiset jutut on monimutkaisia, minullekaan ei ensimmäinen lääke tepsinyt. Hoitaa tietysti pitäisi, nykyisin varoitellaan jo pitkään kestäneestä närästyksestäkin, se voi alkaa kasvattaa soluja, miten se nyt sanotaankin, mutta pahanlaatuisia siis.
Minullakin on uhka, että jollen hoida jatkuvasti ruokavaliolla ja lääkkeillä voi haavauman uusinnassa olla jo pahanlaatuisia soluja. Lääkäri kertoi kokemuksestaan. - 23 v mies
kylkikirvely kirjoitti:
Kun ja jos sinulla on närästystä niin siitä ainakin voi käydä lekurissa, saat mahdollisesti happosalpaajaa kokeiltavaksi. Sitten kokeilet sen tehon, menet uudelleen, kerrot mitä vaikutti ja jos vaiva ei ole ainakaan haavauman tai tulehduksen ollessa kysymyksessä, poistunut, niin pitäisi olla tähystyksen vuoro. Sehän on paras tutkimus, millä tämäntapaisia vaivoja voi selvittää tai poissulkea. Aika hyvä kuvaus toi suolaa haavaan...
Tämmöiset jutut on monimutkaisia, minullekaan ei ensimmäinen lääke tepsinyt. Hoitaa tietysti pitäisi, nykyisin varoitellaan jo pitkään kestäneestä närästyksestäkin, se voi alkaa kasvattaa soluja, miten se nyt sanotaankin, mutta pahanlaatuisia siis.
Minullakin on uhka, että jollen hoida jatkuvasti ruokavaliolla ja lääkkeillä voi haavauman uusinnassa olla jo pahanlaatuisia soluja. Lääkäri kertoi kokemuksestaan.Okeih..Hitto ku ei millään lääkäriin huvittais mennä,niin pitkään ku vaan pystyy haluis olla sieltä pois. Miljoona tutkimusta sitten edessä eikä välttämättä ratkaisua löydy,mutta toisaalta oishan se selvitettävä.
stressaa henkisestikkin ku ei tiiä mikä vikana.. mulla muutenkin noita lääkärikierteitä ollut ja kokemukset on mitä on. Mennyt usko vähän ku olin tossa joskus aika huonossa kunnossa ja lähemmäs kymmenen lääkäriä tutki erästä sairautta ja jokanen niistä oli erimieltä asioista. loppuen lopuks onneksi tulin kuntoon, mutta tietämättä mikä sairaus vaivasi oikeasti. muutama kuukaus siinä meni ja leikattiinkin väärän diagnoosin takia jne.. Enkä tiedä selvinneekö tuokaan asia muutamalla kymmenellä lääkärikäynnillä vaikka menisinkin,mutta tuota happosalpaajaa voisi kyllä ainakin käydä kyselemässä jos siitä jotain apua olisi. Tuntuu että silloin kun närästää niin enemmän kirvelee tonne kylkeen. Niin ja monesti kun röyhtäys tulee niin samalla riipasee,että yhteydessä nuo vaivat vissiin ovat kai.. - kylkikirvelystä
23 v mies kirjoitti:
Okeih..Hitto ku ei millään lääkäriin huvittais mennä,niin pitkään ku vaan pystyy haluis olla sieltä pois. Miljoona tutkimusta sitten edessä eikä välttämättä ratkaisua löydy,mutta toisaalta oishan se selvitettävä.
stressaa henkisestikkin ku ei tiiä mikä vikana.. mulla muutenkin noita lääkärikierteitä ollut ja kokemukset on mitä on. Mennyt usko vähän ku olin tossa joskus aika huonossa kunnossa ja lähemmäs kymmenen lääkäriä tutki erästä sairautta ja jokanen niistä oli erimieltä asioista. loppuen lopuks onneksi tulin kuntoon, mutta tietämättä mikä sairaus vaivasi oikeasti. muutama kuukaus siinä meni ja leikattiinkin väärän diagnoosin takia jne.. Enkä tiedä selvinneekö tuokaan asia muutamalla kymmenellä lääkärikäynnillä vaikka menisinkin,mutta tuota happosalpaajaa voisi kyllä ainakin käydä kyselemässä jos siitä jotain apua olisi. Tuntuu että silloin kun närästää niin enemmän kirvelee tonne kylkeen. Niin ja monesti kun röyhtäys tulee niin samalla riipasee,että yhteydessä nuo vaivat vissiin ovat kai..Harmillisia tuollaiset lääkärikokemukset, sellaista on sattunut minullekin, ei sentään vääriä leikkauksia!
Happosalpaajia voi tietysti kokeilla närästyksen helpottamiseen käsikauppalääkkeenäkin, joita apteekista saa pieninä pakkauksina. Saatat tietääkin, mutta tässä yksi linkki:
http://www.itsehoitoapteekki.fi/oirehaku.shtml/oirehaku.shtml?21930
Syömisistä ja juomisista voi jättää kahvin, sipulin, sitrushedelmät, suklaan, vahvasti maustetut ruuat, valkoviinin ja väkevät alkoholit. Eikä mitään syömisiä 2-3 tuntiin ennen makuulle menoa ja sängyn päätyä 10-15 cm ylöspäin.
Koetappa pärjäillä eteenpäin ja iloista joulun odotusta! - 23 v mies
kylkikirvelystä kirjoitti:
Harmillisia tuollaiset lääkärikokemukset, sellaista on sattunut minullekin, ei sentään vääriä leikkauksia!
Happosalpaajia voi tietysti kokeilla närästyksen helpottamiseen käsikauppalääkkeenäkin, joita apteekista saa pieninä pakkauksina. Saatat tietääkin, mutta tässä yksi linkki:
http://www.itsehoitoapteekki.fi/oirehaku.shtml/oirehaku.shtml?21930
Syömisistä ja juomisista voi jättää kahvin, sipulin, sitrushedelmät, suklaan, vahvasti maustetut ruuat, valkoviinin ja väkevät alkoholit. Eikä mitään syömisiä 2-3 tuntiin ennen makuulle menoa ja sängyn päätyä 10-15 cm ylöspäin.
Koetappa pärjäillä eteenpäin ja iloista joulun odotusta!Mukavaa kun näin paljon tullut vastauksia=) ja lisää saa tulla myös=)
En halua mollata mitenkään lääkäreitä, hyviä on paljon mutta omalle kohdalle tuntuu osuvan nuo vähemmän tietävät..
Tuntuu siltä että nykyään lääkäriin mennessä pitäisi tietää mikä tauti vaivaa ja mikä siihen sopii lääkkeeksi.ja jos ei itsellä ole mitään hajuakaan niin lääkäreillä vielä vähemmän. verikokeetkin tuntuu olevan kiven alla välillä. sainpahan itse sentään nuo 3 maksa-arvoa(jotka aikaisemmin kirjoitin) tarkastettua kun pyysin maksa ja munuaiskokeita..
Tuota Ranimexia en olekkaan kokeillut, voisi sitäkin harkita.. en tosin kovin innokas ole mitään tuollaisia testaamaan.. :S
Syömisistä ja juomisista vedän kyllä kahvia,sipulia ja vahvasti maustettuja ruokia..ja yleensä syön sängyssä ennen nukahtamista! toi on varmaan kyä paha homma..
Nyt oon tässä illan mittaan olutta maistellut ja ei oo närästänyt yhtään, kirvelee kyllä säännöllisesti kyljen suunnalta.. :/
Koitetaan pärjäillä ja hyvät joulun odotukset sinulle myös=) Ja muille tietenkin=) - nalle
23 v mies kirjoitti:
Mukavaa kun näin paljon tullut vastauksia=) ja lisää saa tulla myös=)
En halua mollata mitenkään lääkäreitä, hyviä on paljon mutta omalle kohdalle tuntuu osuvan nuo vähemmän tietävät..
Tuntuu siltä että nykyään lääkäriin mennessä pitäisi tietää mikä tauti vaivaa ja mikä siihen sopii lääkkeeksi.ja jos ei itsellä ole mitään hajuakaan niin lääkäreillä vielä vähemmän. verikokeetkin tuntuu olevan kiven alla välillä. sainpahan itse sentään nuo 3 maksa-arvoa(jotka aikaisemmin kirjoitin) tarkastettua kun pyysin maksa ja munuaiskokeita..
Tuota Ranimexia en olekkaan kokeillut, voisi sitäkin harkita.. en tosin kovin innokas ole mitään tuollaisia testaamaan.. :S
Syömisistä ja juomisista vedän kyllä kahvia,sipulia ja vahvasti maustettuja ruokia..ja yleensä syön sängyssä ennen nukahtamista! toi on varmaan kyä paha homma..
Nyt oon tässä illan mittaan olutta maistellut ja ei oo närästänyt yhtään, kirvelee kyllä säännöllisesti kyljen suunnalta.. :/
Koitetaan pärjäillä ja hyvät joulun odotukset sinulle myös=) Ja muille tietenkin=)minulla ollut pitkään vastaavaa kirvelyä ja kipuilua.ylävatsan ultra ok vatsan tähy ok.laktoosi-intoleranssi löytyi.itse ajattelen,että kyljen kipuilu voisi johtua suoleen kertyvästä kaasusta tai huonosta sapen toiminnasta.kyllähän tämä mietityttää,vaikka tutkittu jonkin verran on.
- 23 v mies
ultrattu on ja muita kokeita otettu mutta ei vieläkään ole selvinnyt mistä johtuu..
nyt lämpöilyä/kuumetta ollut puol vuotta eikä vielä toistaiseksi siihenkään löydetty syytä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750