Pitäisi asnentaa kattokruunu ja sille virrankatkaisin entisen tilalle.
Tuli pieniä ongelmia
1. katkaisijan osalta, sillä siinä on takasivulla kakai kaavakuvaa, joissa on merkinänt L1 ja x1 ja xX, sekä l2, joiihin tuntuisivat liittyvän x2 ja x2; katkaisijaan johtaa kolme johtoa kaksi samanväristä ja yksi erivärinen;lisäksi katkaisimeen johtaa kolme johtoa, kaksi samanväristä ja yksi erivärinen; tuntuisi järkevältä: yhdistetäänkö ainut erivärinen,vaiheiden tuoja, katkaisimen L-1 tai L-2-kohtaan ja kaksi samanväristä, sähköä vievää johtoa kohtiin x1 ja x2, voi onko päin vastoin niin että, yksi erivärinen tule kohtaan x1 (tai x2) ja kaksi samanväristä kohtiin L1 ja L2?yhdistetäänkö siis vaiheita tuova johtoa x vai L-kijaimen kohtaan ja mihin silloin yhdistetään kaksi muuta johtoa?
2. kyseisessä kattokruunussä on kolme täsmälleen samanväristä johdinta; onko väliä, miten ne yhdistetään kaitkaisimesta tuleviin kahteen johtimeen; nollajohdin (sininen) on vielä erikseen.?
Sellainen ongelma on ollut että palamaan saa joko puolet lampuista kirkkaina tahi tosin kaikki , mutta himmeinä. Kaikkia ei ole saanut palamaan smananaikaisesti kirkkaina.
Missä vika?
kattokruunun ongelma
12
1585
Vastaukset
- sähkäri paikalle
köyhä!
- kirjekurssilla
opettaa kun ei tiedä mitkä kyvyt oppilaalla on ja mitkä välineet apunaan.
Edes virtakynä pitäisi olla koska aina pitää tarkistaa koska väreihin ei saa luottaa.
En jaksa näin yöllä edes miettiä noita kirjaimia, päivällä nuo menee heittämällä oikeisiin reikiin.- ben -3
Kerrataan vielä vähän
Kyllä virtakynä on ja muut vehkeet.
Kyse on siis siitä, onko tunnus L (käytännössä L1 tai L2) virrankatkaisimessa tulevan vai lähtevän virrana tunnus; siinä on tällaiset kirjaintunnukset.
Viittaisi mieluumin siihen, että tulevan, koska on kaksi x1.
PÄinvastaisella puolella katkaisinta on myös johdon liittmismahdollisuus, siellä on L2 ja siihen tavallaan liitty kaksi kertaa x2.
Vaikuttaa siis siltä, että tuleva virta voidaan yhdistää joko L1- tai L2-kohtaan ja kaksi lähtevää vastaavasti vastaavasti kahteeen x1- tai kahteen x2-kohtaan.
Sokeripalaan kyllä tulee oikein kaksi vaihetta ja nollajohto.
Millään ilveellä ja yhdistelmällä ei vain saa palamaan kaikkia lamppuja kirkkaasti, himmeästi kylläkin.
Kiitokset edelliselle kirjoittajale kuitenkin jo tuosta vastauksesta.
- hyyry ..
Enpä ole asiantuntija, tai ehkä juuri siksi, hämmästyttää kaksi seikkaa: se että
- kaikki kattokruunun lamput (ilmeisesti 6 kpl.) palavat tietyssä tilanteessa himmeinä ( ei täydellä teholla) ja se että
- kaikki kattokruunun johdot (3) ovat samanvärisiä; onko sitten niin, ettei ole lainkaan väliä, mitkä yhdistetään vaiheelle ja mikä nollajohtimelle? - kokeilla
niin heitä kaikki ruunun kolme johtoa kiinni johonkin samaan vaiheeseen ja nolla tietysti nollaan niin pakko kaikkien on palaa erittäin kirkkaasti.
Siis tee em kokeilu ja kysy sitten minulta lisää niin kerron!- ben 3
Täsmennykseksi vielä.
Valaisimessa on kaikkiaan kolme johtoa, kaikki aivan samanlaisia. Mistä tietää, mikä niistä on nolla? Vain kokeilemallako?
Tuntui vain siltä, että jokainen niistä saattoi toimia nollajohtimena. - ja erivärisiä?
ben 3 kirjoitti:
Täsmennykseksi vielä.
Valaisimessa on kaikkiaan kolme johtoa, kaikki aivan samanlaisia. Mistä tietää, mikä niistä on nolla? Vain kokeilemallako?
Tuntui vain siltä, että jokainen niistä saattoi toimia nollajohtimena.ehkäpä jopa merkittyjä ?
- sininen ja
ben 3 kirjoitti:
Täsmennykseksi vielä.
Valaisimessa on kaikkiaan kolme johtoa, kaikki aivan samanlaisia. Mistä tietää, mikä niistä on nolla? Vain kokeilemallako?
Tuntui vain siltä, että jokainen niistä saattoi toimia nollajohtimena.muut vaihteita.
- ben -3
sininen ja kirjoitti:
muut vaihteita.
Vielä kerran: kaikki lampusta tulevat johdot aivan ovat samanlaisia, siis myös samanvärisiä (kullattuja), joten päältä päin lienee asiantuntijankin mahdoton päätellä, missä niistä pitäisi kulkea vaiheita ja mikä on nolla.
- hyväksyttyyn
ben -3 kirjoitti:
Vielä kerran: kaikki lampusta tulevat johdot aivan ovat samanlaisia, siis myös samanvärisiä (kullattuja), joten päältä päin lienee asiantuntijankin mahdoton päätellä, missä niistä pitäisi kulkea vaiheita ja mikä on nolla.
malliin jossa johdot on merkitty kytkentärimalle tai joissa on liitäntätulppa valmiina.
Mittarilla tuonkin voi ammattimies tai pätevä harrastaja selvittää. - topi-39
hyväksyttyyn kirjoitti:
malliin jossa johdot on merkitty kytkentärimalle tai joissa on liitäntätulppa valmiina.
Mittarilla tuonkin voi ammattimies tai pätevä harrastaja selvittää.Voisiko sitten joku ammattimies tai pätevä harrastaja tällä palstalla selittää, miten tuo selvitys kävisi mittarilla päinsä?
- avataan
topi-39 kirjoitti:
Voisiko sitten joku ammattimies tai pätevä harrastaja tällä palstalla selittää, miten tuo selvitys kävisi mittarilla päinsä?
kytkentäpiste ja mitaan mikä lanka on nollana siellä varren päässä ja merkataan se sinisellä teipillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917