mistä saa avun

en jaksa kohta enään

kotona on murosiknen lapsi joka on olevinan tyränki, ei tee paljonkaan mitään kotona. vaikka käskenkin siittä tulee kamala huuto joo joo sanotaan vaan. Jos jotain sanoo aina tulee kamala iita aivan joka asiasta.
Ja nyt olen ajatellut että jos meno ei pian muutu laitan sen jonnekinnuoiso kotiin. mutta minne mun nyt ensin kannatais otaa yhteys

4

575

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ovat tuollaisia kaikki

      Ei auta muu, kuin ottaa pois jotain tärkeää häneltä huoneestaan joka kerta kun sopimus ei pidä. HUOM sopimus. Sopikaa siis etukäteen milloin hän tekee mitäkin. Hän saa ansaita asioita. Vaikka ruoankin. Pistä kotiarestiin ja jätä ilman lounasta/päivällistä niin kauan kuin on tehnyt työnsä.

    • ja sieltä laittavat metsolaan

      tampereella on muitakin perhetukikeskuksia.

    • Joopa joo, kun kasvatus on epäonnistunut, niin yhteiskunnan kontolle vaan...

    • Ensimmäinen askel.

      Hyvä ensimmäinen askel oli huomata, että kotona on ongelma kersan kasvatuksen kanssa.

      Kuvaamasi perusteella ongelma on kuitenkin vielä kohtuullinen. Et ainakaan sanonut, että se olisi tehnyt pahojaan, esimerkiksi rikoksia. On muuten vaan ynseä ja käy hermoille.

      Kasvatus tuppaa siirtymään yhteiskunnan vastuulle vasta siinä vaiheessa, kun vanhempi/vanhemmat ovat kyvyttömiä juoppoja ja kersa poliisin hyvä tuttu.

      Tässä vaiheessa ota yhteyttä sossuun ja kysy niiltä, onko jotain tehtävissä, kun sinulle on kehittymässä ongelma kotiin.

      Näin yleispätevä neuvo: Sanele pelisäännöt kersalle etukäteen ja muista, että sinulla on perheen rahat. Teini rutisee tietysti vastaan, mutta pikku hiljaa hivuttamalla hyvä tulee. Ihmiset on niin kuin eläimiä paitsi että eläimet on fiksumpia.

      Niin, eikä sillä ole paljoa väliä, siivoaako se kotona vai ei. Läksyjen tekeminen merkitsee paljon enemmän pitemmän päälle.

      Se, että jotkut kersat heittäytyvät hankaliksi murrosiässä on luonnonvalinnan tulosta. Aikoinaan tyttölapsen odotettu elinikä oli alle 25 vuotta, joten luonto kertoo vielä vanhasta muistista, että on kiire hankkiutua teiniraskaaksi ennen kuin sapelihammastiikeri syö suihinsa. Homma vaan ei toimi enää niin kuin geenit ovat sen ajatelleet. Sapelihammastiikerit ovat kuolleet sukupuuttoon ja ihmiset elävät 70-vuotiaiksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      155
      11788
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5423
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      43
      4437
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3632
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2728
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      107
      1646
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      361
      1601
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      97
      1499
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1441
    Aihe