Olin ostoksilla lauantaina

Ylivieskassa

Vaikka me Haapavetiset, tai ainakin osa meistä haukumme ylivieskaa ja naapurikaupunkeja on kuitenkin ikävä tosi asia, että käytämme esim, ylivieskan palveluja varsinkin näin joulun alla paljon.

Tietysti pakko kun on. Ei eletä enää niitä aikoja, että tyydytään siihen, mitä kotikylältä löytyy.

Asioidessani ensimmäisessä liikkeessä, näin siellä haapavetisiä viidestä eri taloudesta. Suoritettuani ostokseni loppuun olin käynyt viidessä eri liikkeessä, "vanhentunut" reilut 2 tuntia ja bongannut yhteensä 33 haapavetistä eri talouksista. Tietysti tähän vielä lisäksi ne, joita en sattunut reissullani kohtaamaan ja joita en tunne.

Toivottavasti Halpa halli valmistuu pian, koska siellä näin haapavetisiä eniten.

Hyvää joulua!

15

788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Haapa Vetinen

      Kyllä tännekkin voi perustaa vaikka Kärkkäistä isomman halpistavaratalon, ei se ole ku rohkeuesta kiinni.

      • Täydeltä

        Suurtavaratalo peräkylälle. Eihän tänne tahdo edes talvisin kunnolla päästä, kun teitä ei ole kunnolla vuosiin aurattu.

        Kyllä se on eniten rahasta kiinni.
        Jolla on niin paljon rahaa, hänellä on myös järkeä, ettei haaveilekaan moisia typeryyksiä.
        HH on varmasti suurin halppiskauppa, mitä tänne koskaan tulee.
        Onko se sitten mikään halpakauppa, siitäkin voi olla useampaa eri mieltä.

    • on käyty

      vaateostoksilla jne. siellä, missä valikoimaa on enemmän eli Oulussa. Samalla ostan bensatankin täyteen.

    • En minäkään

      Tyydy siihen, mitä täällä korpikylällä on tarjolla, enkä näihin hintoihin. Vaikka en ottanutkaan asiakseni laskea haapavetisten määrää, niin voin yhtyä mielipiteeseesi, että paljon niitä siellä sillon oli.

      • meillä

        oli menossa.
        jos siitä ylivieskasta saahaan
        meijän Haapaveen sivukylä.
        Niiku Tuurin kyläkauppa!

    • Haavi auki

      Töllistelemässä. Palijon oli halppiksessa, mutta kaeken enimmän kirpputoreilla.
      Sielläkun on näin joulun alla hyvä valikoima erilaista vaatetta, niin arkeen, kuin juhlaankin.

      • kirpputorilta

        seka arki- että juhulakamppeet hakenu.
        Säätyyn kahtomata, herroja myöten.
        Siksi rättikauppa ei oo pysyny pystyssä.

      • "haapavetiset"

        jaksavat mainostaa Ylivieskaa!
        Onko sellaisessa kylässä käynti muka sen luokan uroteko, että siitä pitää oikein nettiin kirjoittaa?

        Ymmärrän toki uhkan, onhan Yka yksi Suomen viidestä kriisikunnasta ja monta kertaa vuodessa köyhien kuntien harkinnanvaraista valtion (ja siis myös haapavetisten) maksamaa avustusta nauttiva kriisipesäke!

        Toinen uhka on, että Haapavesikin näyttää viimein saavan lähitulevaisuudessa kauppapalvelunsa lähes kuntoon! Siispä "haapavetiset" porukalla mainostamaan Ylivieskaa jo hyvissä ajoin!

      • Ettäkö
        "haapavetiset" kirjoitti:

        Halpahallin tulon myötä haapaveden kauppapalvelut olisivat lopullisesti kunnossa.

        Luehan vielä kirjoituksesi uuvemman kerran ja oikein ajatuksen kanssa, ehkä ymmärrät miten typeriä kirjoittelit.

        Niin kauppapalveluiden, kuin kriisipesäkkeenkin suhteen.

        parane pian.

      • meijän hätääkärsivää

        ylivieskaa avustaa.
        Ei sitä voi kitumaan hylätä.
        Otetaan lopuksi holhoikseen,
        tuumailee isontalon isäntä Karsikkaalta.

      • Sinulle...
        Ettäkö kirjoitti:

        Halpahallin tulon myötä haapaveden kauppapalvelut olisivat lopullisesti kunnossa.

        Luehan vielä kirjoituksesi uuvemman kerran ja oikein ajatuksen kanssa, ehkä ymmärrät miten typeriä kirjoittelit.

        Niin kauppapalveluiden, kuin kriisipesäkkeenkin suhteen.

        parane pian.

        Uskonpa, että sinäkään et osta kovin usein tummaa miesten kokopukua (tai naiset pitkää iltapukua). Muut tavarat löytää kyllä oikein hyvin täältä Haapavedeltä. Minä ainakin olen löytänyt ja ostanut rahalla. Minusta on älytöntä lähteä Ylivieskaan ostoksille. Kuluuhan siinä bensaa ja aikaa niin paljon, etten usko "voittoja" tuosta reissusta jäävän käteen. Lisäksi herkkämieliset tekevät heräteostoja ja hankkivat turhaa krääsää.
        - Entäpä sitten. Usein nämä samat ihmiset valittavat, ettei täällä Haapavedellä kaupat (erikoisliikkeet) pysy pystyssä. Mistähän lie johtuu?

      • lopullisesti kunnossa,
        Ettäkö kirjoitti:

        Halpahallin tulon myötä haapaveden kauppapalvelut olisivat lopullisesti kunnossa.

        Luehan vielä kirjoituksesi uuvemman kerran ja oikein ajatuksen kanssa, ehkä ymmärrät miten typeriä kirjoittelit.

        Niin kauppapalveluiden, kuin kriisipesäkkeenkin suhteen.

        parane pian.

        mutta niin paljon kunnossa, että haapavetisten Ylivieskassa käynti käytännössä loppuu!
        Itse en käy, mutta tiedän, että jotkut käyvät, en kyllä ymmärrä, miksi? Olen käynyt Ykassa viimeksi silloin kun Kärkkäisen uudisrakennus oli kesken rahoituksen vuoksi.
        Käyn ostoksilla siellä, missä kauemmas uskaltavat ylivieskasetkin, tai ne, jotka rohkenevat ajaa autolla kaupungissa!
        Eikä pelkästään HH ole tulossa H-veelle. Uusi sokkarikin ja vanhaan muita liikkeitä.

        Ylivieska on yksi Suomen viidestä kriisikunnasta, (=viidestä suomen huonoimmin hoidetusta kunnasta)!
        Jos et usko, käy vilkaisemassa Ykan omalla palstalla!
        Kumma, ettei edes valtion suorittama jatkuva avustaminen auta!

    • myöskin

      Rautatieasemalla.

      • Ihmettelevä

        Tulimme lauantaina vaimoni kanssa junalla Ylivieskaan.
        Hämmästelimme kovin asemalla ollutta suurta meluavaa ihmisjoukkoa, vaikka metelin seasta erottui yksittäisiä suomenkielisiä sanoja ja lauseita, kuten: "kato juna" niin kuitenkin heidän pukeutumistyylinsä perusteella epäilimme heidän tulevan jostain entisen neuvostoliiton alueelta.

      • on pitkä matka
        Ihmettelevä kirjoitti:

        Tulimme lauantaina vaimoni kanssa junalla Ylivieskaan.
        Hämmästelimme kovin asemalla ollutta suurta meluavaa ihmisjoukkoa, vaikka metelin seasta erottui yksittäisiä suomenkielisiä sanoja ja lauseita, kuten: "kato juna" niin kuitenkin heidän pukeutumistyylinsä perusteella epäilimme heidän tulevan jostain entisen neuvostoliiton alueelta.

        olivat iloissaan kun juna lopulta tuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe