Kokoomus:

Kokoomuksen kannanotoissa vaaditaan matalapalkka aloille tuntuvia palkankorotuksia. Erityisesti osa-aika ja epätyypillisissä töissä palkkojen on noustava sille tasolle, että se riittää normaaliin kulutukseen ilman sosiaalitoimiston tai kelan maksamia lisiä.

Tällä palkan normalisoimisajatuksella on hyötynsä myös julkisten kulujen vähentämiseen. Sosiaalimenot vähenevät huomattavasti kun työssäkäyvien ei tarvitse enään hakea leivänjatketta sosiaalitoimistosta. Samoin vapautuu sosiaalityöntekijät tekemään varsinaista työtään, kuten lastensuojelu tai vanhusten hoivan järjestäminen, rahanjakamisen sijaan.

Joillekin sosiaalitoimistoille järjestelmästä saattaa syntyä tarvetta toiminnan huomattavaan supistamiseen, joka aiheuttanee työttömyyttä sosiaalialalla. Sosiaalialan työntekijät ovat kuitenkin helposti uudelleen koulutettavissa mm. hoivatöihin.
8198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kokoomus on kuin onkin työväen asialla! Hyvä Kokoomus, ääneni on teidän!

Äänestä

Sanat ja teot eivät kohtaa. Nähtiinhän se Kokoomuksen hallituskaudellakin,,,

Äänestä

asialla??? Jo on aikoihin eletty.

Äänestä

Kokoomus ajaa pelkästään suurituloisten asioita ja niin kuin tiedämme jatkaa rikkaiden rikastumisprosessia, jonka kokoomus hallitusvastuunsa aikana aloitti, eli jatkoi presidentti Iiro Viinasen työtä. Niin kuin tiedämme Riihimäellä oli silloin porvareilla oma Riihimäen organisaatio, jonka presidentti oli Iiro Viinanen ja sieltä leikkausoperaatioita tavallista kansaa kohtaan jodettiin. Niin kuin tänä päivänä olemme saaneet tuta, kaikki Viinasen keskenjääneetkin leikkausoperaatiot on tehty. Sosiaali- ja terveyspuoli on kohta yksityistetty, eläkkeensaajille on asetettu taitettu eläkeindeksi, työttömyysturvaa on heikennetty jne. Lista pitkä. Tavoite on, että rikkaiden on ensin tarpeeksi rikastuttava, niin kuin Niinistö on TYÖKANSALLE toitottanut, vasta sen jälkeen jaetaan köyhille murusia rikkaiden lautaselta, mutta herra tietää koska.

Äänestä

TasaPIDÄTYSverotus siis pistäis nollaveroprosentin aika paljon ylemmäs, kuin tällä hetkellä. Ja oikein asetettuna takaisi lähes saman verokertymän, kuin tälläkin hetkellä.

Ei tarttis korotella palkkaa, eikä sosiaalietuja, kun jäisi enemmän elämiseen smalla palkalla.

Hoitajien osalta luulisi palkankorotuksen olevan ainoa tie, koska kysyntä on tarjontaa suurempi. Lakikin sanoo jotain hoitovelvoitteen täyttymisen tavoitearvoista.

Äänestä
  • Eiks totta!

    Äänestä

Kokoomushan on työaika- ja palkkajoustovaatimuksillaan pyrkinyt juuri päinvastaiseen kehitykseen. Ihmisten pitäisi suostua tekemään työtä vielä pienemmällä palkalla ja vielä lyhyemmissä pätkissä.

Samaan tulokseen tähtäävät myös verojen alentamisvaatimukset. Onko kokoomuksen puoluetoimistossa pystytty kehittämään uusi vähennyslaskutapa, jolla pienemmästä luvusta voidaan vähentää isompi?

Äänestä

Varmasti toimisi elävässä elämässä. Sosiaali-ym. työvoimahallinnon tekijöiden määrä on huikea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matalapalkkoja nostettava ... kirjoitti:

Kokoomuksen kannanotoissa vaaditaan matalapalkka aloille tuntuvia palkankorotuksia. Erityisesti osa-aika ja epätyypillisissä töissä palkkojen on noustava sille tasolle, että se riittää normaaliin kulutukseen ilman sosiaalitoimiston tai kelan maksamia lisiä.

Tällä palkan normalisoimisajatuksella on hyötynsä myös julkisten kulujen vähentämiseen. Sosiaalimenot vähenevät huomattavasti kun työssäkäyvien ei tarvitse enään hakea leivänjatketta sosiaalitoimistosta. Samoin vapautuu sosiaalityöntekijät tekemään varsinaista työtään, kuten lastensuojelu tai vanhusten hoivan järjestäminen, rahanjakamisen sijaan.

Joillekin sosiaalitoimistoille järjestelmästä saattaa syntyä tarvetta toiminnan huomattavaan supistamiseen, joka aiheuttanee työttömyyttä sosiaalialalla. Sosiaalialan työntekijät ovat kuitenkin helposti uudelleen koulutettavissa mm. hoivatöihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu