Galluppi kaikille puolueille

-äänestäjä-

Mikä on puolueesi kanta sosiaaliturvan uudistamiseksi 2000-luvun tarpeita vastaavaksi?

1

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toivotaan!

      Toivottavasti kansalaispalkka, sillä kaikille työtä ei tule järjestymään nyt eikä edes tulevaisuudessa. Lukuunottamatta USA:ta, kaikkialla maailmassa tehtyjen työtuntien määrä/nuppi laskee jatkuvasti samalla, kun työn tuottavuus on kaksinkertaistunut lyhyellä aikavälillä. Kuka sanoi, että työpäivän on oltava 8 tuntinen? Sehän on ollut joskus 12 tuntinenkin, eikä silloin kyllä taatusti rikkaita oltu. Työn tuottavuus on siis se, joka tuo varallisuutta, eli automaation ja teknologian kehittyminen, eikä niinkään työn tekeminen, mikä luo tyttömyyttä.

      Lisääntyvä työttömyys - tai pikemminkin työvoima ylitarjonta, on turmiollista myös työläisille. Suurin osa nykyisistä huononnuksista niin palkkojen kuin työehtojen suhteen on tästä suoraan seurausta, mikä on ymmärrettävää, koska ylitarjonta laskee markkinataloudessa hintoja. Näin ovat myös porvarit laskeneet ja ovat käymässä "työvoimapulan" varjolla viimeisten sosiaaliturvan rippeiden kimppuun, jotta työllistäminen saadaan mahdolliseksi sellaisilla palkoilla, jotka eivät enää vastaa elinkustannuksia. Tämän lisäksi ylitarjontaa halutaan kasvattaa ennestään väestösiirroilla ulkomailta. Työvoimapulaa tämä maa ei kuitenkaan koe, koska tehtyjen työtuntien määrä kansantaloudessa ei ole noussut radikaalisti ja toisaalta "oikea" työttömyysprosentti pyörii Sailasta lainatakseni siellä 17% kieppeillä.

      Kansalaispalkka on ainoa vastaus tähän yhteiskunnalliseen ongelmaan. Uudistukseen riittänee vaikkapa nykyisen työministeriön supistaminen tasolle, joka vastaa sen tuottamien palveluiden tarvetta: suurin osa kursseista ja työnvälityksestä olisi hoidettavissa muutenkin: esim. työtön voi kansalaispalkan turvin opiskella itselleen niin monta tutkintoa kuin häntä kiinnostaa ja työnvälitys lienee nykyään yksityisen sektorin työvoimanvuokraustoimistojen heiniä. Työttömyysministeriön rooli onkin kutistunut lähinnä työttömien hyppyyttämiseen, josta siis pitää vielä erikseen maksaakin verojen muodossa, eikä kyseessä ole edes pieni summa, kun hintaa koko höskällä on yli 2 miljardia euroa. Eikös olekin hassu tilanne? xD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe