Rinssi saapui maailmaan!

Nikita77

Elikkäs näin se alkoi kolmas synnytys 40 4 (ensimmäinen vauva 37 5,toinen myös 40 4),maanantain ja tiistain välisenä yönä 5.12. kuu valvotti meitä ja päätimme harrastella pitkästä aikaa oikein kunnon seksiä viedäksemme ajatukset hetkeksi pois jännityksestä.Kolmen jälkeen sitten uinahdin ja viiden aikaan heräsin lieviin supistuksiin joita ollut jo monina monina iltoina,joten en niikseen niistä mitenkään innostunut,mutta rauhaa ja unta en silti niiltä saanut.Miehellä oli aamulla pakko lähtö työmaalle ,oli tilannut raksalle hiekkaa ja kaivinkonetta,joten ei voinut jättää menemättä, vaikka klo 8 tuntui siltä,että olisi hyvä jos jäisi seurailemaan tilannetta.Ajattelin,että ei tässä kuitenkaan mitään ihmeitä tapahdu,vaikka "pikkusupistukset" olivat jatkuneet jo 3 tuntia.
Klo 11 olisi neuvola ja mies olisi tulossa sinne mukaan.
Tovin siinä aamulla uinahdin vielä kun supparit ei enää häirinneet, mies tuli klo 10.30 kotiin takaisin ja silloin pamahti päälle kunnon supistukset,joista tiesin,että neuvolan sijasta kokka kääntyy kohti oyssia,eikä neuvolaa,synnytys oli alkanut.
Nätisti pääsimme käyrille , jonka ajan supistukset olivat vielä "hiinä ja hiinä" siedettäviä,sitten saliin ja meno oli jo korkealla, kätilö oli loistava, oli huono aiempi kokemus ilokaasusta,mutta tämä opasti minut sen saloihin tehokkaasti ja ammattitaidolla jolloin jopa minä pystyin hyötymään siitä, ja kivun sijasta keskityin hengittämään naamariin ja olemaan sekaisin ja huutamaan "apua ,onko kaikki ok!!!!,onko kaikki ok !!!" =D...
Sain jonkin sortin puudutteenkin jo pian kohdunkaulalle,joka ei kerennyt auttamaan kun heti alkoi ponnistuttamaan ja kalvot oli puhkaistava ja 4min. ja se pysähtynyt hetki.

Kuulimme sen veret seisauttavan äänen,
sen joka purki tunteemme kyyneliksi,
teki sielumme ja sydämemme entistä haavoittuvammiksi;
poikamme oli kunnossa ja parkaisi meille tiedoksi,että antakaa rakkauden virrata, niin minä näytän teille mikä on maailman suloisinta ja ihaninta mitä ihminen voi nähdä, tuntea ja kokea.

Seuraavat ajat ovat menneet häntä tuijotellessa..

Synnytys siis kesti n.3h ja kätilön ansiosta paras kokemukseni.

Nyt ollaan itkuherkässä tilassa kotona,eli onnen täyttämä sydän on samalla hyvin surullinen.
Ajatuksiin tulevat maailman lasten kärsimykset,
kun katson omaa rakasta,joka on niin viaton,avuton ja kaikki hänessä on muiden ihmisten armoilla.
Sydän särkyy kun ajattelee, miten kukaan koskaan voisi vahingoittaa jotain niin pientä ja haurasta.
Ajoittain on vaikea kestää ajatuksiaan.

Valvominen tietenkin tekee pään sekaisemmaksi,
tänä aamuna päässyt unten maille n. 6.30 ja 11.30 vauva herätti..=)..,mutta voimia riittää, kun vaan pää pysyisi mukana=)..

Koittakaa jaksaa kanssasisaret,niin vauva sisällänne ,kuin sylissännekin.

6

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielä edessä

      oikeen tuli tippa linssii lukiessa. hassua miten raskaana ollessa kaikesta tulee joku itku tai nauru. PALJON ONNEA UUDESTA VAAVISTA! itsellään se vaavi vielä sisällä pitkän tovin. kaikkea hyvää ja onnea vielä kerran.

    • neitiperhonen

      oikein kamalasti onnea koko perheelle ja joulun odotusta, myös täällä rupesi silmänurkat kostumaan...

      • heitura

        Ei malta tuon tekstin jälkeen odottaa että saisi nähdä jo oman vauvelin! :D


    • joulumamma80

      Onnea kovasti pikku prinssin johdosta:)

    • Bumble-B

      Palstan taustajoukot täälä toivottelee onnea koko porukalle! :)

    • yhen-äiti-80

      Niin paljon onnea myös minun puolesta!
      Mulla huomenna la...toivottavasti ei kauaa enää tarvi ootella.
      Nautinnollisia vauvahetkiä teidän koko perheelle :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe