Sananvapautta lännen ja idän malliin ! Kuinkahan lienee meillä Suomessa ?

Matti-Keranen

11.12.2006 kello 15.30 Matti Keränen, Salla .

SANANVAPAUTTA SILLOIN ENNEN KONTRA
SANANVAPAUTTA JÄLKISUOMETTUNEESSA
NS. VAPAASSA LÄNSIMAISESSA MAASSA . . .

Urho Kaleva Kekkosta alettiin haukkua oikein järjestelmällisesti
vasta tuon " Suuren Ajatusten Aurajoen " alias " Manu - Herran "
alias " Turun Mumisijan " presidentuurikaudella.

Yksi pahimpia vanhaan veteraaniin U. K. Kekkoseen kohdistuneita
haukkuja oli sen aikainen sananvapauden tilanne. Mutta mitenkähän
ne asiat oikein olivatkaan kultaisella 60-luvulla sekä " Sekopää - Fa -
naatikko - Stallareiden " 70-luvulla ?

Nykyjään näkee presidenttimme , hallituksemme ja maanmainion
vallasväkemme Arkadian mäellä ehtimiseen suitsuttavan ällöttävän
makoisia itsekehuja esim. maamme vähäisestä korruptiosta taikka
esimerkillisestä sananvapaudesta.

U. K. Kekkosta sai haukkua esteettä , surutta ja täysin rinnoin niin
lehdistösasämme kuin radiossamme. Mutta saakohan tänä päivänä
tehdä samoin ? Tässäpä lieneekin paikallaan kertoa pieni vitsi 1970-
luvulta , kun Vietnamin sota riehui kuumimmillaan : " Venäläinen ja
amerikkalainen kävelivät Moskovassa Punaisella Torilla. Amerikkalai-
nen loihe lausumahan , että USA se vasta onkin sananvapauden luvattu
maa, sillä minä voin vapaasti huutaa toreilla ' Alas USA ja jenkit pois
Vietnamista ! '. Venäläinen totesi , että kyllä minunkin maa on aivan
yhtä vapaa. Kyllä sinä voit täälläkin huutaa aivan samat sanat vapaasti " .

Vitsin sisältöhän on siinä , että U. K. Kekkosta saa tässä , täällä ja
tänäänkin niin lehdissä kuin nettifoorumeillakin haukkua aivan vapaasti.

MUTTA AUTAPAS ARMIAS JOS EREHDYT ARVOSTELEMAAN
VÄHÄNKÄÄN YHTÄ REIPPAASTI NYKY - SUOMEMME " PYHIÄ
IKONEITA ". Heti iskee sensuuri ! EgoNisti lukuisine kyttineen siivoaa
heti paikalla nettipalstat " Kuriin ja Pyhän Sosialismin Kalvinistiseen
Herran Nuhteeseen ! ".

Tässä maassa kun ei saa arvostella nynnyä pääministeriä , taivaan-
rannan kaunohaihattelija ulkoministeriä , aikaansaamatonta pressaa
eikä ennenkaikkea " Pyhää Kansan Rintaman Sosiaalis - Solidaarista "
sensuurikäytäntöä.

Tämä sensuurikäytäntö kattaa lehdistön , radion , television , internetin
ja jopa ilmeisesti kaikkein löperöimmät " tshättäily " - sivustotkin . . .

7

481

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kohta

      kyllä tuntuu pitävän paikkansa,

      >Heti iskee sensuuri ! EgoNisti lukuisine kyttineen siivoaa
      heti paikalla nettipalstat <

      Tuli huomattua, suhteellisen asiallinen kirjoitus katosi P-palstalta. No ei se nyt niin vakavaa, enemmän naurattaa, mutta oudoksi tuntuu olevan mennyt.

    • sananvapaudessa

      Kiitos nasevasta kirjoituksestasi. Ehkäpä näkee paremmin kokonaisuuksia, kun sieltä kaukaa katsoo!

    • Elmeri

      17.11.2006 kello 12.30 Elmerin , Turku .

      MAUNO KOIVISTO OSALLISTUI YHDESSÄ VENÄJÄN JOHDON
      KANSSA KOMMUNISTISEN TOTALITARISMIN RIKOSTEN SA-
      LAILUUN JA PEITTELYYN ! ! !

      http://prokarelia.net/fi/?x=artikkeli&article_id=954&author=10

      23.04.2006 ProKarelia

      KATYNIN UHRIT

      Stalin määräsi Politbyron päätöksellä vuonna 1940 teloittamaan 21 857 puolalaista älymystön edustajaa. Teloitukset toteutettiin valtaosin Katynin metsässä. Neuvostohallitus pyrki tehokkaasti salaamaan tämän kansanmurhan ja laittamaan sen Natsi-Saksan vastuulle.

      Venäjän lupaavasti alkanut avoimuuskehitys neuvostohallinnon hirmutöiden osalta loppui nopeasti ja Venäjä on jälleen palannut entisiin neuvostoväitteisiin, että murhat tapahtuivat natsien toimesta.

      Venäjä on kieltäytynyt luovuttamasta Puolalle tapauksen asiakirjoja. Venäjällä käynnistettiin asiasta poliisitutkimus, mutta syyttäjäviranomaiset lopettivat jutun tutkinnan vuonna 2004. Perusteena oli se, ettei 21 857 puolalaisen siviilin murhaaminen ollut sotarikos tai rikos ihmisyyttä vastaan, joten kanneoikeus oli vanhentunut.

      Noin 70 Katynin murhien omaista on nostanut Venäjää vastaan kanteen Euroopan Neuvoston Ihmisoikeustuomioistuimessa. Kanteen perusteena on se, ettei Venäjä ole tutkinut joukkomurhaa ja etsinyt syyllisiä.

      . . . .

      Alunperin neuvostohallinnon tarkoituksena oli ollut siirtää puolalaiset Siperiaan. Stalin kuitenkin katsoi, että siirto veisi liian pitkän aikaa, sillä Katynin alue haluttiin varata suomalaisten upseerien ja suojeluskuntalaisten leiri- ja teloituspaikaksi.

      Stalin oli Politbyrossa sanonut, että suojeluskuntalaisia oli 150 000, joista jo 60 000 olemme tappaneet. Hänen tarkoituksenaan oli nopeasti voitetun talvisodan jälkeen kerätä suojeluskuntalaiset ja upseerit Katyniin teloitettaviksi.

      Muut suomalaiset Stalinin tarkoituksena oli karkottaa Siperiaan. Tehtävää hän ei pitänyt vaikeana, koska koko Suomessa oli vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Suomalaisten ankaran vastarinnan, lähes käsittämättömien torjuntavoittojen ja saksalaisten ase-avun ansiosta puna-armeija ei kyennyt valtaamaan Suomea.

      . . . .

      Venäläisten "vastahyökkäys" käynnistyi vuonna 1998. Oikeuskansleri, kenraali Yuri Chayka lähetti kirjeen Puolan oikeusministerille vaatien virallista selvitystä Puolan-Venäjän sodassa vuosina 1919-21 vangittujen venäläisten kuolemasta. Hänen mukaansa 83 500 venäläistä oli kuollut puolalaisilla keskitysleireillä julmissa ja epähumaaneissa olosuhteissa. Chayka nimitti venäläisten vankien kuolemia kansanmurhaksi. Puola tarjosi turhaan yhteistä tutkimusta, ja piti syytettä perusteettomana.

      Vuonna 1998 venäläis-puolalainen tutkimusryhmä julkaisi sarjan salaiseksi luokiteltuja poliisiraportteja, jotka oli tarkoitettu vain Stalinille. Nämä NKVD:n raportit Puolasta 1944-46 paljastivat yksityiskohtaisesti toisen terroriaallon sodanjälkeisessä miehityksessä. Ne osoittivat, etteivät 1939-41 rikokset olleet poikkeuksia, vaan osa imperialistista toimintamallia.

      Vaikka virallinen Venäjä ei vieläkään tunnusta neuvostohallinnon rikoksia, yhä useampi venäläinen tiedemies tuntee jo totuuden. Sekä idässä että lännessä on asteittain herätty oivaltamaan, että Hitler ja Stalin olivat molemmat samanlaisia murhamiehiä ja totalitarismin hirmuvaltiaita. Heistä Stalin onnistui tapattamaan enemmän ihmisiä kuin Hitler. Stalin kunnostautui erityisesti omien maanmiestensä likvidoimisessa.

      . . . .

      Suomen valtionhallinto on tähän saakka ollut kyvytön ottamaan tosiasiallisesti esille erityisesti omia kansalaisryhmiään kohdanneita vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Se on valinnut vaikenemisen linjan, jonka vaikutukset tulevat pitkällä tähtäyksellä olemaan demokratiaa ja hyvinvointia pahasti rapauttavia.

      Voidaan uudelleen herättää kysymys, onko Suomen hallitus näissä vakavissa ihmisoikeusasioissa murhaajien vai viattomien uhrien puolella? Jätetäänkö suomalaiset ns. sotasyylliset ja asekätkijät edelleen väärien tuomioiden alle ja Suomi syylliseksi? Jätetäänkö karjalaisten ja muiden pakkoluovutettujen alueitten karkotettujen eli evakkojen oikeudet edelleen huomioimatta?

      Jeltsin luovutti Neuvostoliitosta irtautuneille maille niitä koskevia salaisia asiakirjoja. Presidentti Mauno Koivisto ei ollut asiasta kiinnostunut, eikä halunnut Suomea koskevia asiakirjoja. Mikä on entisen presidentin sekä nykyisen presidentin, pääministerin, hallituksen ja eduskunnan kunkin jäsenen vastuu, jos näitä asioita ei ryhdytä selvittämään?

      On hyvä muistuttaa mieliin, ettei kansojen välillä voi syntyä todellista luottamusta, saati aitoa ystävyyttä, ennen kuin vanhat rikokset selvitetään, syylliset nimetään ja vahingot korvataan niin hyvin kuin mahdollista. Luottamus ei synny liturgisista puheista, vaan luottamusta herättävistä toimenpiteistä. Eikö olisi jo korkea aika ryhtyä rakentamaan todellista kansojen välistä ystävyyttä rehellisyyden ja aidon luottamuksen pohjalle?

      Tämän artikkelin lähteet:

      CIA: The Katyn Controversy, Stalin's Killing Field, Benjamin B. Fischer
      Wikipedia
      Never forgotton, never forgiven, Katyn 1940
      ProKarelia, Martti Valkonen: Katyn
      ProKarelia: Suomi EU:n puheenjohtajamaana
      ProKarelia: Vaikeneminen vallankäytön välineenä
      Eversti Sampo Ahto: Esitelmä Panssarikillassa

      Suomessa on aina ollut salailun , valehtelun , peittelyn ja epädemokraattisen vaientamisen meininki kaikessa
      hallinnossamme.

      Seuraavassa eräitä kaikkein törkeimpiä esimerkkejä hallintomme " Hyvästä Halusta Edistää
      Alamaistensa Etuja " :

      SKP ja Vasemmistoliiton edeltäjäpuolue SKDL saivat Gorbatshovin hallinnolta " Glasnostin "
      aikana luettelot Stalinin totalitaristisen hirmuhallinnon teloittamista yli 20 000 :sta sinne loikanneesta
      suomalaisesta kommunistista. Kommunistipuolueemme on piilottanut tämänkin listan - listan
      ensiksi teloitetuista ja sittemmin vuosikymmeniä myöhemmin rehabilitoidusta suomalaisuhrista.

      Boris Jeltsin halusi avata Mauno Koiviston kanssa valtakautensa alkuvuosina keskustelut Stalinin
      Suomelle telkemistä vääryyksistä. Arkajalkainen kani-pupusemme alias " Manu - Herra " pisti päänsä
      pensaaseen. Ja näin jäimme vaille vähäisimpiäkin hyvityksiä viime sotiemme aikaisista meihin koh-
      distuneista vääryyksistä .

      Tarja Halonen salailee edelleen aktiivisesti " Koiviston Konklaavin " asiapapereita. Näissä papereissa
      olisikin raskaasti Koivistoa ja " Manu - Herran " aikaisia hallintobyrokraattejamme raskauttavaa aineis-
      toa , mutta ei mitään ulkovaltoihin liittyviä salaisuuksia. Salailun peruste on siis perustuslakiemme vastai-
      nen !

      Aion vielä jatkaa tätä salaisuuksien ja luurankokaappien luettelointia . . . .

    • Matti-Keranen

      13.12.2006 kello 11.00 Matti Keränen , Salla.

      LÄHI-IDÄN JOUKKOTUHOASEISTA UUSI PALJASTUS.

      Äskettäin vihjaili Israelin pääministeri Olmert , että Israelillakin
      saattaa olla saatavilla ydinase. Tässä pikkuisessa uutisessahan ei
      ole mitään uutta asioita tarkemmin seuranneelle - kuten minulle.

      Heti itsenäistyttyään vuosien 1947-1948 sodan tuloksena alkoi
      Israel rakentaa omaa - nimenomaan sotilaallista ydinohjelmaansa.

      Dimonaan rakennettiin Ranskasta tilattujen laitteistojen ympärille
      kokonainen salainen ydintutkimusteollisuus. Israelia ei paljoakaan
      ole kiinnostanut rauhanomainen , kaupallinen , siviileille tarkoitettu
      ydinenergia. Kaikki investoinnit tähtäsivät nopeaan aseplutoniumin
      tuottoon.

      Kaikkein huvittavin piirre tässä Dimonan ensimmäisessä ydinreaktorissa
      oli sen alkuperä. Reaktori oli tilattu Ranskasta ja se oli samaa tyyppiä
      kuin Irakissa tuhottu Osirakin ydinrektori. Senkin oli toimittanut Ranska
      Saddamin hallinnolle. Mutta Israel romutti tämän hienon hankkeen pom-
      mittamalla puolivalmiin reaktorirakennelman murskaksi hyvissä ajoissa
      ennen sen käynnistymistä.

      Israelin hanke alkoi vuonna 1951. Ja jo kuuden päivän sodan alkuun
      mennessä oli Israelilla muutamia satoja fissioreaktioon perustuvia ydin-
      taistelukärkiä. Sen jälkeen Dimonan ydinmateriaalituotantoa on uuden-
      aikaistettu. Nykyjään siellä tuotetaan räjähdevoimaltaan , teholtaan ja
      ylläpidettävyyden helppoudeltaan maailman parhaita vetypommeja.

      Arvioidaan Israelilla nykyisin olevan fissio -
      ja fuusioperusteisia ydintaistelukärkiä vhintään
      300 tai jopa yli 500 kappaletta.

      Mukana on muutama sata supermodernia vetypommia. Vetypommit ovat konstruktioltaan parempia kuin mitä USA:n taikka Venäjän vastaavat !

      Suurin ponnistuksin salassapidetty hieno ydinvarusteluohjelma paljastui
      räikeästi aseteknikko Mordechai Vanunun paljastuksiin.

      Googlettakaapa vain haulla " Mordechai Vanunu " !
      Saatte seuraavan näköisen linkin :

      http://www.google.fi/search?hl=fi&q=Mordechai + Vanunu &btnG=Google-haku&meta=

      http://www.nonviolence.org/vanunu/

      http://www.serve.com/vanunu/

    • Matti-Keranen

      Pressa asialle.

      P.K.V | 14.12.2006 21:22

      Kun presidentti Halonen kävi toissakesänä Moskovassa voitonpäivän juhlissa niinjuhlien jälkeen Halonen, TV haastattelussa sanoi, että hän sai sellaisen vaikutelman, että Venäjällä tuntuisi olevan valmiutta talvisodasta esitettyjen käsitysten muuttumiseen.

      Jos näin tapahtuisi niin silloin Venäjä virallisesti myöntäisi, että Neuvostoliitto oli hyökkääjä Suomea vastaan. Jatkosotahan oli suoranainen jatko talvisodalle.

      Presidentti Halosen pitäisi vastata sanoistaan, hänen pitäisi ottaa yhteys Venäjän johtoon ja esittää, että Venäjä myöntäisi Neuvostoliiton hyökkääjäksi. Silloin automaattisesti mitäytyisivät "sotarikollisten" tuomiotkin. Eduskunta voisi purkaa tuomiot väärin perustein annettuina. Sitähän ne muutenkin ovat koska ne on annettu taannehtivan lain perusteella.

      http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=40634&tstart=0

      Sotasyyllisyyden tuomioita yritetään purkaa taas

      Ensimmäiset sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomittujen omaiset ilmoittautuivat helsinkiläiselle asianajaja Kari Silvennoiselle jo torstaina. Silvennoinen haki omaisia päämiehikseen ajamaan 60 vuoden takaisen tuomion purkamista poikkeuksellisesti lehti-ilmoituksella.

      Lue lisää: Helsingin Sanomat 14.12.2006 18:02

    • Matti-Keranen

      16.12.2006 kello 12.00 Matti Keränen , Salla.

      MATTI KERÄNEN EI VAADI PRESIDENTILTÄÄN MITÄÄN SEN
      ERIKOISEMPIA TAIKKA JUMALALLISIA OMINAISUUKSIA !

      Minä allekirjoittanut Matti Keränen , Salla , alias Matti-Keranen (suomi24.fi )
      taikka alias Matti_Keranen ( jippii.fi ) en vaadi suosikkipresidentiltäni esim.
      seuraavaa :

      1) Presidenttini ei tarvitse olla oikeistolainen eikä sitoutumaton porvari.

      2) Hänen ei tarvitse olla ikinuori , ikivihreä , ökyrikas - ei jippii - eikä juppi -
      säätyä - aatelisarvoista nyt puhumattakaan.

      3) Eikä hänen tarvitse olla missimitat taikka idolskriteerit täyttävä pinta -
      julkkis.

      Mutta minä Matti Keränen , Salla , vaadin ihannepresidentiltäni seuraavia
      luonteenpiirteitä , ansioita urallaan ja koeteltua kansalaiskuntoa malliin seu-
      raavat " Suuret Vaikuttajat Maamme Historiassa " :

      K. J. Ståhlberg , P. E. Svinhufvud , Kyösti Kallio , Risto Ryti ,

      C.G.E. Mannerheim , Väinö Tanner .

      Mihinköhän unohtuivat nimet J.K. Paasikivi , U.K. Kekkonen , M.H. Koivisto ?
      Entäpä suuret sosiaalidemokraatit Ahtisaari ja Halonen ?

      Viimeksimainituista toteaisin , että äänestin Koivistoa ensimmäiselle kaudelleen.
      Mutta senjälkeen hän alkoi osoittautua moraaliltaan ja arvostelukyvyltään alamittai-
      seksi. " Mauno - Suuri " alias M. H. Koivisto tullee jälkihistorian peleissä osoittau-
      maan mitä suurimmaksi kansalliseksi onnettomuudeksemme , joka on meitä
      kohdannut koko 1900 - luvulla. Hänen tuhoisat jälkensä on onnistuttu melkoisen
      hyvin salailemaan ja peittelemään tämän päivän tietoisuudesta.

      Tarja Halonen on erikoistunut kaikenlaisiin globalisaatioon liittyviin haihatteluihin ,
      vähemmistöryhmien suvaitsevaimisiin , maamujen hyyssäämisiin ja eritoten Mauno
      Koiviston tuhojälkien peittelyihin. Mitään omintakeista en ole hänessä huomannut
      jo kohta seitsenvuotisen presidentuurin jälkeen. Tarja Halosesta jää lähinnä vaiku-
      telmaksi , että hän on omistautunut olemaan Mauno Koiviston kuuliaisena juoksu-
      tyttönä ! ! !

      U. K. Kekkonen oli epäilemättä älykäs , häikäilemätön , hyvä " rosvopäällikkö " ,
      mutta vailla pienintäkään empaattisuutta , moraalisuutta , myötätuntoisuutta. Hän
      oli tyyliä häikäilemätön hyväksikäyttäjä ja " Macchiavellinsa Ylioppinut " taktikko.
      U. K. Kekkonen nosti myöskin lähipiirinsä korruption ennennäkemättömään kukois-
      tukseen. Ei edes nykypäivien sosdem-falangi maamme johdossa ole ylittänyt
      näitä " Urho Suuren " aikaansaannoksia !

      J.K. Paasikiveen liittäisin lähinnä moraalisen arkuuden ja liiallisen nöyristelyn
      idän suuntaan. Mutta oli hän toki pressana paljon vaikeampana aikana kuin U.K.K.
      ja siitä huolimatta ylsi suurempiin saavutuksiin. Hän oli oikeastaan vaikean ajan ja
      sen rajoitusten vanki . . .

      Ahtisaari alias " Sahtivaari " oli eräänlainen työtapaturma sossuilta. Mutta sittenkin
      hän on tuntuvasti nykyistä pressaamme parempi. Tosin hänen luonteensa ja moraa-
      linsa ei oikein täytttänyt suurelle johtajalle asetettavia vaatimuksia. Mies ei osannut
      aina hillitä itseään ruoan ja alkoholin suhteen . . .

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000022085238

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000103&posting=22000000022110206

    • Elmeri

      27.12.2006 kello 02.45 Elmeri , Turku

      http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2006-09-21,104:2:406556,1:0:0:0:0:0:

      Seppinen laskee uIkoministeriössä olevan yhä monia KGB-suhteilla uransa luoneita

      Supon arkistoihin päässeen tutkijan mukaan KGB ohjaili taustalla Mauno Koivistoa

      Taneli Heikka

      Presidentti Mauno Koivisto toimi presidenttikautensa keskeisissä linjauksissa venäläisvakoojien ohjauksessa.

      Näin väittää tohtori Jukka Seppinen keskiviikkona ilmestyneessä järkälemäisessä tutkimuksessaan Neuvostotiedustelu Suomessa - strategia ja toiminta 1917-1991.

      Seppisen mukaan KGB otti Koiviston verkkoonsa jo 1970-luvun puolivälissä, kun Suomen Pankin pääjohtaja oli nousemassa mahdolliseksi presidenttiehdokkaaksi.

      - Koiviston kontaktipinta (KGB:hen) ulottuu kauemmas kuin oletin, Seppinen sanoo.
      Koivisto tapaili säännöllisesti tiedustelumies Aleksander Hrabskovia jo 1970-luvun puolessa välissä, myöhemmin vaikuttajavakoojien kuningasta Viktor Vladimirovia.

      Tiedot perustuvat Suomen suojelupoliisin vastavakoilijoiden merkintöihin. He varjostivat venäläisiä, jolloin myös suomalaisista tuli merkintöjä kansioihin. Nämä tiedot ovat nyt ensimmäistä kertaa olleet tutkijan käytössä.

      Uralla etenemisen ehto

      Seppisen mukaan KGB ei tapaillut suomalaisia, joista se ei kokenut olevan hyötyä Neuvostoliiton perimmäiselle tavoitteelle, Suomen siirtämiselle sosialismiin. KGB:n ote Koivistosta näkyy Seppisen mielestä esimerkiksi presidentin kielteisessä suhtautumisessa Baltian maiden itsenäistymiseen.

      - Baltian itsenäisyyden suhteen hän seurasi KGB-linjaa. Tässä tilanteessa hän saattoi seurata (KGB-vaikuttaja-agentti) Felix Karasevin ohjeita.
      Presidentti toimi Seppisen mielestä muissakin keskeisissä linjakysymyksissä KGB:ta myötäillen.

      - Koivisto käyttäytyi Neuvostoliiton suhteen hyvin pelokkaasti. Hän sanoi presidenttinä kaikelle pääasiassa ei: Euroopan integraatiolle (---), Karjalalle, Baltian itsenäistymiselle, Euroopan neuvostolle, Seppinen kirjoittaa.
      Ulkoministeriössä KGB-suhteista tuli Seppisen mielestä uralla etenemisen ehto.

      Lujatahtoisiksi Seppinen lukee itsensä - hän on entinen ulkoministeriön virkamies - ja ETYK-aikojen diplomaatin Risto Hyvärisen.

      Ulkoministerinä Keijo Korhonen uskalsi panna hanttiin.

      Hyväuskoisia tai omaa uraansa laskelmoiden edistäneitä huippuvirkamiehiä on ulkoministeriössä yhä useita.

      Heihin Seppinen lukee esimerkiksi suurlähettiläät Jaakko Kalelan, Jaakko Blombergin ja Alec Aallon. Heidän tapaamisistaan vakoojien kanssa on yllin kyllin suojelupoliisin merkintöjä.

      Vain Urkki pysyi lujatahtoisena
      KGB soluttautui syvälle myös puoluejärjestelmään. Näin kävi erityisesti kokoomuksen nuorten poliitikkojen ns. remonttiryhmän kanssa. Ilkka Kanervan, Anders Blomin, Unto Hämäläisen, Pertti Salolaisen ja jossain määrin Ilkka Suomisen lounastapaamiset ja kosteat illat vakoojien kanssa olivat säännöllisiä.

      Sdp:n nuori tutkimussihteeri Paavo Lipponen tapaili ahkerasti vaikuttajavakooja Valeri Shilovia. Hän maksoi laskut, ja Lipponen käytti tilaisuutta hyväkseen moittiakseen poliittisia vastustajiaan, kuten keskustapuoluetta.

      Suojelupoliisi oli kuulolla.

      Kansanedustaja Jaakko Laakson rekisteröityjä tapaamisia vakoojien kanssa on lähes sata. Ahti Karjalainen oli Seppisen mukaan täydellisessä Viktor Vladimirovin ohjauksessa, vaikka itse uskoi tulleensa venäläisten suosikiksi ulkopoliittisten kykyjensä vuoksi.

      Presidentti Urho Kekkonen saa puhtaat paperit, vaikka hänkin tapasi venäläisiä säännöllisesti.

      - Kekkosen operatiivinen kyky ei ollut sidoksissa KGB:hen. Hän toimi monissa asioissa antikommunistisesti, esimerkiksi Suomen integroimisessa länteen.

      Julkaistu 21.9.2006 2:31:52

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe