Tänään oli lehdessä juttu Kodisjoen kyläkaupasta, vuosi takana uudella yrittäjällä. Kukapa olisi uskonut, no hyvä se on vielä tuilla eteen päin pötkiä. Katsotaas muutaman vuoden kuluttua.
Nyt tekisin hieman mielipidekartoitusta. Kertokaa omia kokemuksia ja ajatuksia kyläkaupasta. Palvelu ja henkilökunta, valikoima ja tuotteiden saatavuus, viihtyvyys jne. Sana on vapaa!
Kiitän asiallisesti vastanneita!
Kodisjoen kyläkauppa
26
6241
Vastaukset
- Asiakas1
Kauppa on saanut uuden tyylin ja viihtyvyys on parantunut, mutta palvelu huonontunut kauppiasvaihdon myötä. Itse arvostin edellisiä kauppiaita, mutta myös heidän apulaistaan. Palvelu oli tasapuolista ja ennenkaikkea ystävällistä. Oli ilo asioida!
Nykyinen henkilökunta näyttää vähän väliä hapannaamaa. Mutta eniten minua ärsyttää, kun nämä syövät ja juoruavat keskenään kassalla. Todella asiakasystävällistä, eikö?!?! Valikoima on supistunut, mutta riittänee pikku kylässä.
Onnea vaan jatkoon, sitä tarvitaan. - putiikki
Ihan ok, vaikka omistajasta onkin tietty mielipide. Kyllähän kylässä kauppa pitää olla, joten kannatuksen vuoksi täytyy jotakin pientä välillä ostamassa yrittää käydä.
- Ganalin Pauli Ankka
Mnää pruukkaan käydä ain sillo tällö kodisjoe hianos kyläkaubas. Gyl siel gallist o mut iha asialline palvel ja melkke kaikke o tarjol mitä ny sen gogosel kaubas voi pittä.
- Keijolla
Varsinainen kylien kauppa, tiskin alta kuulemma vähän mustaaa jöötiä eikä mitään kuivia päätypaloja! (ovat siellä Kodisjoella nämä isännät kuulemmat huomattavan impotentteja)
Luotettavasta lähteestä myös kuulin että kauppias avaa leipäpusseja (valmiiksi viipaloituja) ja varastaa välipaloja pahimpaan nälkäänsä. Suosittelen että käytätte sitä talousvaakaa jotta näette ettei leipäänne ole jo syöty!- miehien
perään se on... tai ei kai voi vielä monikossa sanoa. Mutta outoa touhua!
- nyt...
miehien kirjoitti:
perään se on... tai ei kai voi vielä monikossa sanoa. Mutta outoa touhua!
lapsiperhe...
- ulkoavaruudesta
nyt... kirjoitti:
lapsiperhe...
Kuulin huhua muilta Kodisjokelaisilta, että kauppias saattaisi olla ulkoavaruudesta! Ties mitä luotaimia on laittanu elintarvikkeisiinne!
- en...
ole käynyt, mutta näin rakennusalan ihmisenä ulkoa päin koko rakennus hirveen näkönen ulkopäin. Maan alle vajoomassa ja seinät repsottaa....
- Jörrikkämies
Kai homot saa hyvin kontaktia kauppiaana, en tiedä, mutta moni homo on kauppias.
- Häh???
Jörrikkämies kirjoitti:
Kai homot saa hyvin kontaktia kauppiaana, en tiedä, mutta moni homo on kauppias.
????????
- oluen ystävä
Kyllähän tuollaiset kyläkaupat on aina paikallaan jo palvelunsakin vuoksi.On noita monopolifirmoja suomen maassa tarpeeksi ja kyllähän siinä ajetaan vähemmistön eli "kodisjokelaisten"asiaa.Kun vaan keksisivät sellasen tuotteen että kannattas lähteä vaikka täältä Taumalta sinne hakemaan.Kyläkaupoat kunniaan!
- kyläkauppoja on vielä.
Kodisjoen kyläkauppa parani huomattavasti uuden yrittäjän myötä.Tuli kahvila ja veikkauksen palvelut. Sisätiloista tuli toimivammat ja eikä tuotteetkaan huonoja eikä kalliita ole.Omistajakin on mukava ihminen. Ei kun vaan kaupalle onnea tulevaisuuteen. Hyvää Uutta Vuotta kaikille!!! Terv.Eira
- x-asiakas
No palvelun en nyt sanoisi olevan hyvää. Minusta tuli x-asiakas, kun itse kauppias nauraa töräytti suoraan kassalla maksaessani ostoksia. Ja ihan muistutuksena vaan, olihan edellisellä kauppiaallakin veikkaus ja kahvila!!! Lyttyyn vaan koko pulju, tai uusi kauppias.
- L Seppo
x-asiakas kirjoitti:
No palvelun en nyt sanoisi olevan hyvää. Minusta tuli x-asiakas, kun itse kauppias nauraa töräytti suoraan kassalla maksaessani ostoksia. Ja ihan muistutuksena vaan, olihan edellisellä kauppiaallakin veikkaus ja kahvila!!! Lyttyyn vaan koko pulju, tai uusi kauppias.
Kauppias yritää kaikkensa. Jakaa looraa jos sille päälle sattuu. Yrittäjänä on perin vittumaista pienessä kylässä. Menkää kyläkauppaan Prisman tai Citarin sijaan. Haisee ainakin homeelle. Kuu paistaa kirkkaammin. Pitäis kai vaihtaa ropoottiin öljyt. Kuka silittää mun krevaattini? Siis kravaattinin? Mun on sellanen tunne et tankkasin vaimolle bensaa vaikka on diesel kone. Mahtaako haitata menoa? Tunsiko kukaan maanjäristystä? Pitää antaa zunamivaroitus. Perkele, vihdasta loppu lehdet. Pitää liimata uudet. Taidan ottaa pienet nokkaunet tähän väliin kun vaimokin on Bulgariassa työ (pano) matkalla. Onnea jatkoon, sitä tarvitaan. P.S. Kuka pakkaa herneet niihin vitun koteloihin?
- Ens kesänä taas
L Seppo kirjoitti:

Poikkesin edelliskesänä ja sillon ainaki oli hyvää palvelua ja kaikkee löyty mukaan.
- No huh huh
Ens kesänä taas kirjoitti:
Poikkesin edelliskesänä ja sillon ainaki oli hyvää palvelua ja kaikkee löyty mukaan.
Täytyy sanoa että on tämä netti hieno, saa kirjoittaa mitä paskaa haluaa. Toivottavasti tänne toisista nimettöminä pahaa kirjoittavat kohtaavat itse joskus samanlaista paskaa joka on täysin aiheetonta. Millainen topicci on keskustella yksittäisestä kyläkauppiaasta joka koittaa ansaita elantoaan.
Helppo on heittää paskaa, koittakaahan ottaa sitä vastaan. - Kodisjokelainen
No huh huh kirjoitti:
Täytyy sanoa että on tämä netti hieno, saa kirjoittaa mitä paskaa haluaa. Toivottavasti tänne toisista nimettöminä pahaa kirjoittavat kohtaavat itse joskus samanlaista paskaa joka on täysin aiheetonta. Millainen topicci on keskustella yksittäisestä kyläkauppiaasta joka koittaa ansaita elantoaan.
Helppo on heittää paskaa, koittakaahan ottaa sitä vastaan.Kyläkauppa on ja hengittää. Itse käyn aina silloin tällöin. Mahtavaa kun joku jaksaa yrittää, ei taida olla tänäpäivänä helppoa.
En tule kauppiaan kanssa juttuun, mutta ei kai tartte tullakaan.
Jos jotain tarviin, niin tuo kyllä tukusta jos hyllystä ei löydy. Se on pääasia että tavaraa saa.
Hinnat on kalliit verrattuna superhypermarkettien hintoihin, mutta kyllä monet tuotteet ovat halvempiakin...
Täällä on ihan ok asua. Rauman keskustaan on suht lyhyt matka 15 kilsaa. Kauppa auki kuutena päivänä viikossa välillä seitsemänäkin. Osuuspankki löytyy, oma terveys"talo", hoitaja paikalla joka arkipäivä ja lääkäri kahtena päivänä viikossa. Alakoulukin on ainakin toistaiseksi...
Ihmiset nyt on mitä on, eli toiset tykkää kun saa juoruta toisten asioita vaikkei niistä mitään tietäiskään. Siihen paskanjauhantaankaan ei tartte osallistua.
Kun pysyttelee erossa kaikenmaailman yhdistyksistä ja kylätoiminnasta, ei ollenkaan hassumpi paikka asua.
Tosiaan kaupasta löytyy myös se kahvila, kahvin ja pullan ym kahvilatuotteiden lisäksi sieltä saa joka arkipäivä lauantai lounasruokaa.
Kauppias oli näköjään vihitty jouluaattona. Näkyi olevan eilisessä uudessaraumassa pieni ilmoitus. - Kotiseutuni-mun-
Kodisjokelainen kirjoitti:
Kyläkauppa on ja hengittää. Itse käyn aina silloin tällöin. Mahtavaa kun joku jaksaa yrittää, ei taida olla tänäpäivänä helppoa.
En tule kauppiaan kanssa juttuun, mutta ei kai tartte tullakaan.
Jos jotain tarviin, niin tuo kyllä tukusta jos hyllystä ei löydy. Se on pääasia että tavaraa saa.
Hinnat on kalliit verrattuna superhypermarkettien hintoihin, mutta kyllä monet tuotteet ovat halvempiakin...
Täällä on ihan ok asua. Rauman keskustaan on suht lyhyt matka 15 kilsaa. Kauppa auki kuutena päivänä viikossa välillä seitsemänäkin. Osuuspankki löytyy, oma terveys"talo", hoitaja paikalla joka arkipäivä ja lääkäri kahtena päivänä viikossa. Alakoulukin on ainakin toistaiseksi...
Ihmiset nyt on mitä on, eli toiset tykkää kun saa juoruta toisten asioita vaikkei niistä mitään tietäiskään. Siihen paskanjauhantaankaan ei tartte osallistua.
Kun pysyttelee erossa kaikenmaailman yhdistyksistä ja kylätoiminnasta, ei ollenkaan hassumpi paikka asua.
Tosiaan kaupasta löytyy myös se kahvila, kahvin ja pullan ym kahvilatuotteiden lisäksi sieltä saa joka arkipäivä lauantai lounasruokaa.
Kauppias oli näköjään vihitty jouluaattona. Näkyi olevan eilisessä uudessaraumassa pieni ilmoitus.Onko sulhanen paikallisia ja mukana kaupassa? Yrittäminen on rankkaa, tänä päivänä, hienoo, että jaksaa.
- Kodisjokelainen
Kotiseutuni-mun- kirjoitti:
Onko sulhanen paikallisia ja mukana kaupassa? Yrittäminen on rankkaa, tänä päivänä, hienoo, että jaksaa.
Joo onnea vaan.
Sulhasesta en tiedä mitään.
Kait hän auttaa, ei kai tuo muuten toimi.
Kesällä ne on pitäneet siinä kaupan varastopuolella sellasta pientä latobaariakin viikonloppuisin, eli varmaan yöunet jää vähiin. Itte en jaksais, eli hattua nostan, vaikka ei meillä kemiat muuten kohtaakkaan. Kova on homma ja hienoa että yrittää.
Se on meidän kaikkien Kodisjokelaisten etu, nuorten ja vanhojen ja kaikkien siltä väliltä. - Sam Paanala jr.
Kodisjokelainen kirjoitti:
Joo onnea vaan.
Sulhasesta en tiedä mitään.
Kait hän auttaa, ei kai tuo muuten toimi.
Kesällä ne on pitäneet siinä kaupan varastopuolella sellasta pientä latobaariakin viikonloppuisin, eli varmaan yöunet jää vähiin. Itte en jaksais, eli hattua nostan, vaikka ei meillä kemiat muuten kohtaakkaan. Kova on homma ja hienoa että yrittää.
Se on meidän kaikkien Kodisjokelaisten etu, nuorten ja vanhojen ja kaikkien siltä väliltä.rahdata kamat Cittarista tai Prismasta ja sitten vittuilla taalla kylakauppiaalle jos kemiat ei toimi.
Eihan ne voi toimia,jos ainoa yhteydenpitokeino on suomi24.Tsemppia kauppiaalle vaikka en
olekaan kodisjokinen. - Kodisjokelainen
Sam Paanala jr. kirjoitti:
rahdata kamat Cittarista tai Prismasta ja sitten vittuilla taalla kylakauppiaalle jos kemiat ei toimi.
Eihan ne voi toimia,jos ainoa yhteydenpitokeino on suomi24.Tsemppia kauppiaalle vaikka en
olekaan kodisjokinen.En tiedä viittasitko minun kirjoituksiini vai muihin tässä ketjussa, mutta minä en mielestäni kyllä ole vittuillut kyläkauppiaalle, kuten edellisessä viestissäsi vihjaat.
Minä olen nimenomaan pitänyt yhteyttä. Kemiat ei toimi, mutta silti käyn kaupassa ja häntä yritän tsempata. Ei kaikkien kanssa tarvitse kaveerata, eikä ajatella asioista samoilla tavoin, mutta silti voi asioida kaupassa. Eikä silti tarvitse vittuilla, ei täällä eikä muualla. - Sam Paanala jr.
Kodisjokelainen kirjoitti:
En tiedä viittasitko minun kirjoituksiini vai muihin tässä ketjussa, mutta minä en mielestäni kyllä ole vittuillut kyläkauppiaalle, kuten edellisessä viestissäsi vihjaat.
Minä olen nimenomaan pitänyt yhteyttä. Kemiat ei toimi, mutta silti käyn kaupassa ja häntä yritän tsempata. Ei kaikkien kanssa tarvitse kaveerata, eikä ajatella asioista samoilla tavoin, mutta silti voi asioida kaupassa. Eikä silti tarvitse vittuilla, ei täällä eikä muualla.Anteeksi,jos olin vahan turhan jyrkka mielipiteissani.Olen nyt taalla Kaukoidan lammossa,mutta maaliskuun alussa alkaa taas lauantaisaunat ja avantouinti Mustajarvella.
Kaynpa ohimennessani tutustatumassa kauppaan ja kauppiaaseen joten saan parempaa
katetta mielipiteilleni.Any way,no hard feelings. - Nape Y
Sam Paanala jr. kirjoitti:
Anteeksi,jos olin vahan turhan jyrkka mielipiteissani.Olen nyt taalla Kaukoidan lammossa,mutta maaliskuun alussa alkaa taas lauantaisaunat ja avantouinti Mustajarvella.
Kaynpa ohimennessani tutustatumassa kauppaan ja kauppiaaseen joten saan parempaa
katetta mielipiteilleni.Any way,no hard feelings...se partasuinen josta oli ohjelmakin TV:ssä?
- Kodisjokelainen
Nape Y kirjoitti:
..se partasuinen josta oli ohjelmakin TV:ssä?
Jaa, mahtoiko olla niin, että sai jonkun hyvän palkansaajatyön...
Ja kun tuli tilaisuus myydä kauppa pois, kannatti se heti tehdä.
Rakennus oli tuolloin niin huonossa kunnossa, että jos ei halunnut investoida, oli varmaan juuri oikea ratkaisu. Jotenkin näin se muistaakseni oli ja näin tuolloinen kauppias silloin puhui.
Vaikka täällä asun, en tiedä ihmisten asioista, enkä haluakaan tietää.
Olen pyrkinyt huolehtimaan vaan omista asioistani.
Täällä asuu kyllä niitäkin, kun tietää kaikki toisten asiat.
- K-joki
No onhan toi mukava paikka. Palvelu ainakin on mukavaa ja ilmapiiri rento.
- monsteri
Just juhannuksena oltiin ihan maskusta asti kodisjoen latobaarissa ja hauskaa oli! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780