Heippa! ensimmäistä kertää eksysin näille sivuille.. helpottavaa kuulla etten paini yksin näiden asioiden kanssa.. oon 25 vuotias tyttö, olen kärsinyt yli 2 vuotta masennuksesta! oon aina ajatellu että tää on sitä pahaa karmaa, kun kaikki asiat vaan alkaa menee päin v....a... monta hyvää ystävää kuoli kun olin nuori, noin 4 vuotta sitten kuulin etten mahdollisesti saa ikinä omia lapsia... koko tulevaisuus vietiin jalkojen alta kun miesystäväni kuoli 1 1/2 vuotta sitten, ei vaan aamulla herännyt... olo paheni, muutamasta kuukaudesta ei juurikaan muistikuvia, itkin kuukausia ja väliin napostelin rauhottavia,psykologilla kävin 3 kertaa ja jätin kesken, oli kusipää!!.. tuli välillä parempia hetkiä kun tapasin uuden miehen, masennus jatkui, hyvä olo oli vain kun hän oli kainalossa..suhde loppui , sairastuin bulimiaan, tuli univaikeuksia, aloin eristäytyä kavereista, voimat loppui,mikään ei yksinkertasesti kiinnostanut... puoli vuotta olen mennyt aamulla töihin (luultavasti taas myöhässä) töistä kotiin, lysähdän sovalle telkkarin eteen, jääkaapille kyllä jaksaa kävellä se onkin tuonut melkein 10 kiloa vuodessa lisää,kavereita ei enää oo.. en jaksanu enää mielyttää niitä, eikä sitä jaksa harmitella, niillä on parempi ilman mua. oon ilonpilaaja ja laiska ruma paskiainen... eikä siinä vielä kaikki, nyt alkaa pelottaa itseänikin kun tulee aivan mielettömiä raivokohtauksia, mä hermostun pienistä, puristan nyrkin ja joudun puree hammast yhteen etten tee kenellekkään mitään, onneks niin ei oo vielä käynyt. unet, (silloin kun unta saan)ovat muuttuneet niin sairaiksi. etten tajua miten musta on näiden muutaman vuoden aikana voinut tulla niin eri ihminen en tunnista itteeni.. olin ennen niin sosiaalinen ilonen ja kaikista muista huolehtiva ihminen! haluaisin olla vieläkin, kaikki vaan tuntuu niin synkältä, olisin jo tappanu itteni, jos en tietäis miten kovin se suruu jää niille ketkä vielä välittää, sitä tuskaa en haluis kenellekään, joten täällä ollaan vanhempien,sisarrusten ja mun koiran takia, jota en pystyis jättämään!!
elämän tarina tarina..
synkkää..
1294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin ton sun juttus.
Ite kirjoitin tänne kans oman stoorini n viikko takaperin.
Kun puhuit psykiatri käynneistäs, kavereiden mielistelyn lopettamisesta, helposti suuttumisesta ja siit et kun jaksaa pelkästään kävellä jääkaapille
niin mulla on noit ihan samoja juttuja ollut ja on oikeestaan vieläkin..
Ku mulla ei mitään selkeää masennusta oo todettu mut vaan kaksuuntaista mielialaa ja sain niihin ihan lääkettäkin. (Lamictal) Mitään suuria muutoksia ei oo näkyny, mut jaksan uskoo et ne alkaa viel vaikuttaa.
Sit kun sullahan on ollu tossa vielä kaikkea muutakin kamalaa.. Toi kuulostaa jotenkin vaan todella väärältä mitä sulle on tapahtunu. Voimia sulle. Et oo yksin.