...alkaa taas olla kohdillaan. Risteyksessä vedetään ohitse, vaikka oikealta tulevaa tulisi väistää. Kun tööttäät tällaiselle pelle pellottomalle, nin vielä jää tientukoksi. Alkuun on niin kiirus, jottei ehditä sääntöjen mukaan väistämään ja sitten jos tälle kaverille annat äänimerkkiä (tööttäät) nin omatunto saa sellaisen kolauksen että aivosolut sinkoutuvat sinnetänne ja aivosolu ilman kaveria jätöttää myös auton keskelle tietä. Näitä tilanteita saa kokea mm. Kainuuntien risteyksissä "korotusten" kera.
Joo ja ristyksissä verellään vastaantulevien kaistaa eli karjapuskuria täytyy alkaa asennella henkilöautoonkin, jos pikkuhiljaa opittasiin pysymään omalla kaistalla? Uutta peltiä kaipaaville suosittelen esim. Kainuuntien ja Kalevankadun risteystä.
Pielisentien ja asemakadun risteyksessä ei taasen osata väistää/ajella oikein liikennettä. Risteysalueella olevalla on etuajooikeus vaikka oikealta yritetäänkin tunkea väliin. Sitten kun risteysalueella oleva joutuu väistelemään, niin siittä syntyy ruuhka. Mutta kun ei väistetä, nin ei, istutaan kahden auton ruuhkassa...
Jotta nyt ei mene ihan negatiiviseksi, niin kieroliittymässä aletaan osata liikkua vilkkujen kera ja ryhmittyminenkin on hieman parantunut, mutta usein meinaa tulla auto kylkeen vasemmalta, ajellessa Pielisentien oikeanpuoleista kaistaa.
Eli yritä tuossa noudattaa sääntöjä, vähemmällä kolaroinnilla selviät ajamalla kovemmin ja tunkemalla risteyksissä "tuurilla" Lieksan taajamaliikenteessä?
Liikennekulttuuri...
3
321
Vastaukset
- .. uudell...
Siis autokoulussahan ne ajo-opit annetaan.
Näyttää siltä, että Lieksaan on osunut ns. keräilyerien opettajia kun jälki on mitä nyt on.
Risteysalueella olevalla EI OLE ETUAJO-OIKEUTTA, mutta risteysalueella jo olevan ajoneuvon etenemistä EI SAA ESTÄÄ ei edes se oikealta tuleva.
Oikealta tulevalla ei ole etuajo-oikeutta. Etuajo-oikeus osoitetaan A-I-N-A liikennemerkillä.
Lause kuuluu näin:
Ajoneuvojen lähestyessä samanaikaisesti tasa-arvoista risteystä on vasemmalta tuleva VÄISTÄMISVELVOLLINEN oikealta tulevaan nähden.
Huomatkaa!!! Samanaikaisesti - ei siis tarkoita, että sieltä 50 metrin päästä lyödään talla pohjaan ja yritetään osua siihen vasemmalta tulevaan.
Oikealta tulevalla ei ole mitään oikeuksia, ellei liikennemerkillä toisin osoiteta!
Sitä nämä kottero-urpot ei yleensä tiedä, kuten eivät paljon muutakaan. - Asukas
Sunnuntai-aamuna, ajellaan hiljaisella Pielisentiellä vasenta kaistaa, kun ketään muuta ei ole liikenteessä, eikä yhtään autoa oikealle kaistalle pysäköitynä.
Ja aikuiset polkupyöräilijät ajelevat jalkakäytävillä, ja koululaiset maleksivat välitunnlla koululta toiselle, liikenteen seassa mahdollisimman vinoon tiet ylittäen.
Ja kun huomaavat polkupyöränsä kumin olevan tyhjä, jäävät niille sijoilleen, keskelle ajoväylää, pumppuamaan ilmaa kumeihinsa.- Zeppo Marx
Kuka hullu sitä oikeaa kaistaa käyttäskään vaik se oliskin tyhjä sillä melkein poikseutta on oikeallle kaistalle rikottu pulloja etenkin viikonlopun jälkeen!
Tuokin liikenneympyrässä ajo tökkii nimittäin jotkut pitää lakinaan autokoulussa opittua sääntöä että liikenneympyrässä ajavilla on etuajooikeus, jäävät kyttäämään valkoiselle viivalle ja odottavat että ympyrässä ei olisi ketään , edes siihen tunkevia!!
Pirun liikenteen hidastajat kun eivät opi tunkemaan itse ympyrään sulavasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481279Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3915Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57789Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27763