Opetuslupalaiset ovat vaarallisia, sillä he uskovat

iskän/äiskän

laki- yms. ohjeet kritiikittömästi, jotka tosin ovat vajavaisia, vanhentuneita, eivätkä sisällä uusia lakeja yms.

____________

Useimmat ihmiset, joilla on heikko ego, väittävät osaavansa kaiken paremmin, kuin muut, jopa alalleen kouluttautuneet:

- kun he käyvät parin päivän ensiapukurssin, he väittävät osaavansa sairaanhoitajan hommat, eikä kipusuiskoja enää heille tarvita
- kun he käyvät viikon kestävän kokkikurssin, eivät he enää arvosta kokkeja, koska ovat asiantuntijoita (mielestään) ja he voivatkin ravintolassa viisastella tiedoillaan ja mollata OIKEITA osaajia ja
- kun he käyvät autokoulun, kesto alle viikko nippuun laitettuna, he päihittävätkin korkeakoulusta tulleet oikeat liikenneopet, joilla on sellainen tausta, mistä peruskansalainen ei osaa liikenteeseen nähden uneksiakaan!
Kannattaa käydä Autokoululiiton, HAOK/HAMK:n etc. sivuilla.
Jos mielii alalle, on luettava ja tentittävä (= hallittava) yli 70 tieteellistä ja ammatillista teosta, noin pohjaksi.

Itsekin kiinnostuin alasta, mutta ei minusta ole enää lukuihmiseksi. Ajetaan baanalla vaan!
Suutari-t pysykööt lestissään. Please!

Terveisin rekkakuski / hinurikuski Hämeestä!

13

908

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • stycke

      Nonniin, nyt alkaa hiljalleen selvitä tämä itku ja poru opetuslupahommasta. Hämeenlinnan "autokoulukoulun" pääsykokeiden tulokset on ilmeisesti julkaistu ja nyt karsiutuneet itkevät ja purkavat turhautumistaan täällä.

      Onhan tuo itselläkin mielessä käynyt, mutta en ole varma riittääkö huumorintaju sittenkään...joten en ole hakenut. Ainakaan vielä.

    • kritiikittömästi

      Vai uskovat omat lapset kritiikittömästi. Ei ole henkilöllä tainnut olla omia lapsia opetettavana.

      Omat lapset ne vasta pistävätkin hanttiin jokaisesta asiasta, joka ei heti mene jakeluun. Perusteita saa ajon jälkeen hakea painetusta sanasta, ennen kun mussutus loppuu. Tuskin uskaltavat vieraalle väittää vastaa samalla tavalla kuin omille vanhemmilleen.

      Minusta tulisi ymmärtää, että mikä on ammattilaisen ja amatöörin suurin ero.
      Amatööri opettaa kyllä yhden oppilaan kerrallaan alle puolen vuoden. Ammattilainen opettaa siinä ajassa useita luokallisia oppilaita. Siinä tarvitaan sitä pedagokista osaamista.
      Autokoulun opettajakin opettaa vain ajamaan liikenteessä, Hän ei opeta ajamisen opettamista.

      Lopputulos mitataan sitten liikenteessä, eikä siellä ole saatu tilastollista eroa. Paitsi että autokoulusta tulevat kolhivat aluksi hieman enemmän, mutta sekin tasottuu hyvin pian.

    • kuin oletat

      Väittäisinpä, että olet täsmälleen väärässä.

      Minä väitän, että tavallisista 20 vuotta autoilleista opetusluvalla opettavat ovat ainoita, jotka ovat opetelleet liikennesäännöt uudelleen. Kaikki muut ajavat sillä 20 vuotta vanhalla tiedolla.

    • The Rat

      Ala kuin ala. Koulussa opitaan teoriaa ja tekemällä käytäntöä.

      Ja fakta taitaa olla se että itseopetetut ajavat paremmin - kolaritilastojen valossa.

      Halltsevat sitten keskimäärin huonommin tuon lakipuolen. Mutta se onkin usein käytännössä turha, muutamalla perussäännöllä ja terveellä järjellä pärjää todella pitkälle. :)

      • ope T.P-nen

        Inssiajoissa hylkäykset tulevat n. 88 % sen takia, ettei kokelas tunne / noudata liikennesääntöjä.
        Samaten kolareissa 63 %, koska ei sääntöjä tunnettukkaan.
        Sakoista lähes 95 % on tietämättömyyttä pykälistä ja juuri niitä yritämme opettaa käytännön kanssa.
        Jokainenhan saa sen autonsa liikkeelle. En muista pitkän opeurani aikana kuin muutamia tapauksia, joissa se ajokortti jäi saamatta sen takia, ettei auto liikkunut.
        Oppilaita minulla lienee ollut yli tuhat (1000).

        Lienee jo tieteellisesti pätevä perutelu!

        Mieti: Lätkän pelaaja ei tunne sääntöjä, mutta osaa luistella kovaa ja ampua kiekon varsin hyvin, mutta usein omaan maaliinsa. TÖÖÖÖÖT!

      • The Rat
        ope T.P-nen kirjoitti:

        En minä opetellut autoa ajamaan läpäistäkseni inssikoetta (vaikka se ihan kiva bonus olikin), enkä edes välttyäkseni sakoilta. Auton liikkeellesaamisen oppii todellakin kuka tahansa, ja jo paljon enne 18v ikärajaa (taisin olla jotain 10v kun isoisä pisti ekan kerran autonrattiin).

        Autokoulun tehtävän tulisi olla tehdä kansalaisista turvallisia kuskeja.

        > Sakoista lähes 95 % on tietämättömyyttä pykälistä

        Ja minä kun luulin että suurin osa sakoista tulee ylinopeudesta? Ei siinä kovin kummoisia pykäliä tarvitse tuntea että ne pystyy välttämään - väittäisin jopa että jokainen kotiopekin hallitsee SEN verran liikennesääntöjä.
        Eiköhän 95% sakoista tule siitä että ei piitata liikennesäännöistä?

        Olikos se nyt sitten hyvä tieteellinen perustelu? Enpä usko.

      • sama
        ope T.P-nen kirjoitti:

        Inssiajoissa hylkäykset tulevat n. 88 % sen takia, ettei kokelas tunne / noudata liikennesääntöjä.
        Samaten kolareissa 63 %, koska ei sääntöjä tunnettukkaan.
        Sakoista lähes 95 % on tietämättömyyttä pykälistä ja juuri niitä yritämme opettaa käytännön kanssa.
        Jokainenhan saa sen autonsa liikkeelle. En muista pitkän opeurani aikana kuin muutamia tapauksia, joissa se ajokortti jäi saamatta sen takia, ettei auto liikkunut.
        Oppilaita minulla lienee ollut yli tuhat (1000).

        Lienee jo tieteellisesti pätevä perutelu!

        Mieti: Lätkän pelaaja ei tunne sääntöjä, mutta osaa luistella kovaa ja ampua kiekon varsin hyvin, mutta usein omaan maaliinsa. TÖÖÖÖÖT!

        osa ylinopeuksista tapahtuu siten, ettei tunneta tiemerkintöjä, jotka kertovat kulloisestakin tai muuttuneesta sallitusta ajonopeudesta, taikka, milloin merkillä ilmoitettu lakkaa / muuttuu etc.

        Esim. taajaman ulkopuolella on automaattisesti 80 km / h, ellei ole muuta merkitty.
        Moottoriliikennetiellä ei koskaan voi olla 120 km / h.

        Moottori- ja moottoriliikennetie- merkkien jälkeen alkaa aina vain se 80 km / h, ellei oloe merkkiä 361, joka lupaa enemmän.
        Vasta siitä alkaa se mahdollinen korkeampi nopeus.

        Tässä muutamia esimerkkejä.

      • The Rat
        sama kirjoitti:

        Enpä tiennyt minäkään että moottori(liikenne)tie -merkki automaattisesti merkitsee 80 rajoitusta. Minä kun luulin että aiempi rajoitus on voimassa kunnes taajamamerkillä tai nopeusrajoitusmerkillä se kumotaan.

        Samapa tuo käytännössä, koska moottoriteiden jamoottoriliikenneteiden alussa on aina nopeusrajoitusmerkki... JA ainut missä voisi tulla ongelmia olisi siirryttäessä satasen alueelta motarille jatkaen samalla nopeudella.

        Väitän kuitenkin että näistä ei kovin montaa prosenttia ylinopeussakoista ole.

      • uusintaan
        sama kirjoitti:

        osa ylinopeuksista tapahtuu siten, ettei tunneta tiemerkintöjä, jotka kertovat kulloisestakin tai muuttuneesta sallitusta ajonopeudesta, taikka, milloin merkillä ilmoitettu lakkaa / muuttuu etc.

        Esim. taajaman ulkopuolella on automaattisesti 80 km / h, ellei ole muuta merkitty.
        Moottoriliikennetiellä ei koskaan voi olla 120 km / h.

        Moottori- ja moottoriliikennetie- merkkien jälkeen alkaa aina vain se 80 km / h, ellei oloe merkkiä 361, joka lupaa enemmän.
        Vasta siitä alkaa se mahdollinen korkeampi nopeus.

        Tässä muutamia esimerkkejä.

        jokaiselta.
        Uusi virhepistejärjestelmä on hyvä, mutta se alkukoulutus pitää olla laadukas ja kriittisenkin tarkastelun kestävä. Joten mentävä oikeaan autokouluun.
        Myös se ns. inssiajo. Se ei saa olla läpihuutojuttu ja muodollisuus, kuten Lohjalla yms.

        Onneksi EU muuttaa perheopetuslupia railakkaasti ja nyt isit itkeekin täällä eri palstoilla, että miten he selviytyvät vaikeutetuista (=perushelpot)teoriakokeista ja omasta uudesta inssiajostaan.

        Jo tämä kauhistelu todistaa sen, että opetuslupalaiset ovat sekundaa autokouluihin verratttuna. Tietenkin.
        Pysykööt omalla tontillaan.
        Kait Teknillinen opistokin antaa parempaa koulutusta kuin jokainen perheen iskä, jolla 30 v vanhat tiedot ja muutamia kolareita ja sakkoja takanaan.
        Niin, mutta osaa kyllä väärentää ne ajo- ja teoriaopetuspaperit.
        Sitten kun se tulee inssissä, tai poliisissa esille pikkuisetn tarkastelun ja oppilaan jutustelun kautta, alkaakin käräjäoikeuden istunnot.
        Virallisen asiakirjan väärennys, viranomaisen erehdyttäminen yms. johtaa vankilaan.
        Pennu ajokorttia ei annetakaan jne.

        Muutama kärähtänyt ihan viimeaikoinakin. Se on hyvä, ettei sävelletä.

      • Kerro linkki
        uusintaan kirjoitti:

        En ole löytänyt sitä palstaa, jossa valitetaan liian vaikeaa koetta. Kerro linkki.

        Muuten tuo kirjoittelu on täyttä tuubaa.
        Käsittääkseni tulevassa opetusluvassa opettaja ja oppilas suorittavat teoriaopinnot autokoulussa ja ajot omalla autolla. Mikä siinä nyt niin vaikeaa?. Autokoulu pääsee rahastamaan, mutta muu ei muutu.

        Ovatko autokoulun opettajat ainoita, joille opetetaan valmiuksia opettamiseen? Suomi on täynnä opettajia, aikuiskouluttajia ja asiantuntijoita jne, joille opetustyö on jokapäiväistä.
        Mikä siinä auton ajossa on niin vaikeaa, ettei sitä osaa opettaa omalle jälkikasvulleen ilman vuosien opiskelua?

        Sinänsä on kyllä hyvä, että alalle on valmistava koulutus, ettei kuka tahansa bussikuski lähde opettajaksi autokouluun suoraan tien päältä.

    • jaksaa aina..

      ..vain kopioida tätä samaa tekstiä.

      • katkera...

        ...liekö sillä itsellä jäänyt opetuslupa saamatta?

      • tuo vähän
        katkera... kirjoitti:

        ...liekö sillä itsellä jäänyt opetuslupa saamatta?

        kuullostaa. aina joku jaksaa mussuttaa. että ihmiset viitsivät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe