Rohkea johtaj

Illalla säikähdin, että kuinka joku uskaltaa vaalien läheisyydessä tilata tuollaisen globalisaatioraportin. Pelkäsin, että se on työläisen kurkkuun pahasti käyvä.
Kuunneltuani aamun mittaan eri henkilöiden valaisuja asiasta, olen vakuuttunut ainakin seuraavista asioista: Jokatapauksessa näistä asioista on päätettävä seuraavalla hallituskaudella. Olisi väärin kansaa kohtaan, jos niitä ei tuotaisi keskusteluun ennen vaaleja. Jos ajatellaan huononnuksia työntekijöille, niin sama suuntaushan siinä tuntuu jatkuvan, kuin mitä työmarkkinajärjestöt nytkin ajavat.
Kummastelen Heinäluomaa, kun pistää päänsä pensaaseen; ei hän tiedä, eikä tahdo.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Monelle puolueelle olisi mieleisempää keskustella Natosta ym. loppuunkalutuista aiheista.
Hyvinvointivaltiostakin voisi keskustella, kunhan vaan asia pilkottaisiin niin, että ei tarvitsisi suoraan sanoa, että hyväksyy sen nimissä vaikka minkälaista palvelu-hössötystä, kunhan ei vaan tarvitse antaa lisää rahaa köyhille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuo Matti kirjoitti:

Illalla säikähdin, että kuinka joku uskaltaa vaalien läheisyydessä tilata tuollaisen globalisaatioraportin. Pelkäsin, että se on työläisen kurkkuun pahasti käyvä.
Kuunneltuani aamun mittaan eri henkilöiden valaisuja asiasta, olen vakuuttunut ainakin seuraavista asioista: Jokatapauksessa näistä asioista on päätettävä seuraavalla hallituskaudella. Olisi väärin kansaa kohtaan, jos niitä ei tuotaisi keskusteluun ennen vaaleja. Jos ajatellaan huononnuksia työntekijöille, niin sama suuntaushan siinä tuntuu jatkuvan, kuin mitä työmarkkinajärjestöt nytkin ajavat.
Kummastelen Heinäluomaa, kun pistää päänsä pensaaseen; ei hän tiedä, eikä tahdo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu