Ei koskaan kiitosta

Kummin velvollisuus on kristillisestä kasvatuksesta huolehtiminen. Ja kun lapsi pääsee ripiltä niin kristillinen kasvatus on suoritettu loppuun.

Meidän suvussa rippilahja on viimeinen lahjus mitä ostetaan. Toki kummi muistaa esim. silloin kun kummilapsi menee naimisiin tms. Mutta vain jos on pidetty yhteyttä muuten.

merkkipäivien muistaminen lahjoin yleensä lopetetaan.

Itse lähetän vielä onnittelukortteja, lähinnä synttäri- ja joulukortin vanhemmille kummilapsilleni.
Lahjojen oston tosiaan lopetin kummilasten ripillepääsyn jälkeen.

mieheni on ollut siskonsa pojalle kummi nyt 19 vuotta. olemme olleet naimisissa 20 vuotta, eli minua ei pyydetty, vain miestäni.

mieheni ei ole lahjoja muistanut tai muutenkaan pitänyt yhteyttä, eli minä olen ne hommannut ja poika tietää sen kyllä, sillä olen aina toiveita kysellyt.

kiitosta ei ole koskaan tullut, saati yhteydenottoa tänne päin. kun muut kummilapset laittavat piirustuksiaan ja valokuviaan, joskus jopa lahjojakin jouluna (ja kiittävät saamisistaan) tämä poika ei ole ikinä vaivautunut kiittämään. joskus olen kysynyt (kun olen vaikka laittanut arvokkaamman lahjakortin) että tuliko perille, niin silloin on laimea kiitos tullut. äitinsä on joka hetki muistanut selittää, että ei ne lapset muista kiittää, vaikka minä miten oon sanonut.... olen sitä mieltä, että ellei lapsi kiitä, sen tekee sitten vanhempi. jossakin vaiheessa aloin pienentää lahjakortien summia sitä mukaa, kun sitä kiitosta ei tosiaan kuulunut.

silloin tällöin on äiti laittanut pojan kuvan ja kuvassa lukenut "kummille". muutenkin minut on yleensä "unohdettu" joulukorteista yms.

rippijuhlissa pimahdin, kun kutsu tuli vain miehelleni. hänellä ei ole ajokorttia ja olisin joutunut ajamaan 120 km:n matkan kuskina ja odottelemaan juhlan ajan jossakin. tai sitten mies olisi maksanut hintavan taksimatkan.

mies otti yhteyttä siskoonsa ja kertoi tilanteen. sisko vähän vaikeana sitten sanoi, että ei hän kiellä tulemasta, mutta kun hän vaan lähisukulaisia... minäkö, veljen vaimo en ollut?

mies ei mennyt, lahja jäi laittamatta, kun selvin sanoin ilmoitin, että minä en enää lahjo, lahjokoon mies kummipoikansa, jos muistaa. sen jälkeen en ole puhelimeen vastannut, jos sieltä on soitettu.

yo-juhliin ei menty (oli julkinen kutsu lehdessä) ja kuulin paikalla olleelta miehen toiselta siskolta, miten tämä äiti oli isoon ääneen ihmetellyt, että onkohan ne suuttuneet jostakin...

muiden miehen sisarusten osalta ei tuommoista käytöstä ole ollut, vaan mielestäni olen tykätty heidän keskuudessaan. ainakin olemme yhdessä toisen sisaren lapselle kummeja ja kutsu käy molemmille perhejuhliin.

Pyydän anteeksi kaikkien maailman kummilapsien puolesta...
Minun kummitätini lähetti minulle lahjan tänäkin jouluna,ja minä lähetin lajan hänelle.lahjasta kiitetään textarilla sit jouluaattona...
lahja ei ole tärkein,tärkeintä on että muistaa...
minulla on vain kaksi kummia,toinen "unohti "minut kun olin 4.vuotias,toisen kanssa pidämme yhteyttä kuukausittain,vaikka hänellä jo omia lapsenlapsiakin jo on,minäkään en nyt ole enää lapsi,viisitoista on täytetty jo13vuotta sitten...
kummini ei ole minulle virallisesti mitään sukua
ja silti hän on valmis auttamaan minua,jos apua tarvitsen...
minullakin on kummilapsia 3,yritän olla heille kummina läsnä kuin omanikin minulle...
meillä on sellainen kummipäivä kerran kuussa,jolloin minä kummilapsieni kanssa touhotan jotain,kesällä käydään tivolissa,eläinpuistossa...nyt leivottiin pipareita ym...

Kuulostaapa tutulta. Minun kummipojan vanhemmat rupesivat jo hyvissä ajoin ennen juhlia aina muistuttamaan, että tuleehan se rahakirjekuori. Ja jos se sattui myöhästymään, soiteltiin perään, että sitä jo tarvittaisiin. Koskaan ei tullut kiitosta ja jos käytiin kylässä(pitkät välimatkat, ehkä kerran vuodessa) poika ei edes käynyt tervehtimässä meitä. Rippijuhliin lopetin koko homman ja ilmoitin sen jo etukäteen, että tämä on ollut meidän tuttavapiirissä tapana jo kauan. Vanhat mummelit rippijuhlissa (koska rahan loppuminen oli kahvipöytäkeskustelu!) muistelivat, että ennen vanhaan tehtiin juuri näin, koska silloin oltiin saatu papilta "naimalupa" ja oltiin täysikäisiä!

Ihan samanlaisia kokemuksia ekasta kummilapsesta. Koskaan ei kiitosta ole kuulunut, eikä muutakaan. Vaan jos lahja on unohtunut jostain syystä lähettää ajallaan, niin jo on kuulunut kyselyjä, että miten kummitäti on unohtanut... On omakin elämä elää ja joskus sattuu niin että omat lapset sairastelevat sen synttäriviikon niin ettei muista koko kummilasta.

Toiselle kummilapselle laitan kanssa paketit merkkipäivinä ja joskus kortin jne. ja kiitos tulee, kuvia ja postia muutenkin, soitellaan lapsen äidin kanssa jne. (Lapsi ei vielä itse juuri puhelimessa viihdy.) Paljon kiinni kummilapsen vanhemmista.

Miehen kummilapsi taas jo etukäteen ilmoitti äidilleen, että eno on luvannut ostaa hänelle sen ja sen (kalliin!!!) jouluksi, vaikkei mitään oltu luvattukaan (ei edes OMILLE lapsille osteta niin ökylahjaa...), no ei todellakaan ostettu tätä "tilattua" lahjaa... Sieltä kyllä kiitos tulee, mutta muuta ei sitten.

Minäkin ajattelin että kummius päättyy rippikouluun. Ja jos lapsi päättää ettei käy riparia, niin lahjat loppuvat joka tapauksessa siihen ikään, koska kummius on kristillinen tehtävä eikä "pakanan hyysäämistä". :)