Miksi VL:ät ei tee lähetystyötä Eurooppaan. Vanhoillislestadiolaisuuden kaltaiselle herästysliikkeelle olisi takuulla kysyntää, ainakin jossain määrin.
Monet ihmiset ovat takuulla menettäneet uskonsa ns. kansankirkkojen toimintaan. Nehän haluavat vain miellyttää ihmisiä, eikä niillä ole mitään todellista linjaa uskonnon suhteen.
Monissa maissa on jo vanhoillislestadiolaisuutta, vaikka lähetystyötä ei ole edes tehty. Tulokset olisivat varmaan vielä paljon paremmat jos lähetystyötä tehtäisiin. Vaarana on, että nykykirkkojen selkärangattomuuteen kyllästyneet vaihtavat kokonaan pois kristinuskosta.
Hukkaako lestadiolaisuus
24
1041
Vastaukset
- ei lähde
Ilman Jumalan sallimatta. Jotta, kyllä Jumala omistaan huolen pitää. Kutsuu silloin, kun sen aika on. Niin se on kautta aikojen Raamatun mukaan usko kulkenut. Ei ole viety evankelimia sinne, minne Jumala ei ole saanut avata ovia. Ei vienyt Paavalikaan aikananaan Aasiaan, sillä Pyhä Henki esti. Nyt on Suomessa etsikonaika, onko kauan? Nyt kysynkin sinulta: Kutsu kuuluu tänä päivänä täällä rakkaassa Suomenmaassamme. Hukkaatko tilaisuutesi?
- näinhän se on
Niin, Mitä sitä turhia minnekään eurooppaan tästä sanaa julistamaan, onhan tässä omissa ompeluseuroissa ja myyjäisissä tekemistä. Ei sovi Jumalan lapsen vastoin Jumalan käskyä lähteä lähetystyötä tekemään. Etsikonaika on muilta jo mennyt ja nyt viimeisinä aikoina Herran henki lepää Pohjanmaalla, kuten Sanassa sanotaan. Tämä pitäisi olla yksiselitteistä tekstiä, niin että pohjanmaan ulkopuolella sanaa ei julisteta.
Lopuksi ilmoitan että tämä viesti on provo. - Voitko
kertoa, että millä tavalla saadaan "merkki", että nyt on aika lähteä tekemään lähetystyötä?
Ja missä puhutaan tästä, että Pyhä Henki esti Paavalin työn Aasiaan? - oviaan
Voitko kirjoitti:
kertoa, että millä tavalla saadaan "merkki", että nyt on aika lähteä tekemään lähetystyötä?
Ja missä puhutaan tästä, että Pyhä Henki esti Paavalin työn Aasiaan?Ei mikään ole sattumaa auringon alla, kaikki on Jumalan johdatuksessa. Kohtaamisia voi sattua, missä päin maailmaa tahansa, missä Jumala avaa keskustelun uskosta.
Lähetystyötä tehdään kaiken aikaa siellä, missä on vastaanottavaa mieltä. Jumala näkee ihmisten sydämeen.
Missä evankeliumin työtä tehdään, se on aina Jumalan johdatusta. Olkoon se sitten missä tahansa. Niitä ovat julkiset, kaikille tarkoitetut seuratapahtumatkin.
Jumala on viime aikoina avannut mahdollisuuden myös netin ja radion kautta kuultaviin seuroihin, myös englanniksi kaikkialle maailmassa kuultavaksi. Jumala johtaa uskovaisen synnin hädässä olevien ihmisten luo. Olkoon se vaikka Kiinassa.
>>>Ja missä puhutaan tästä, että Pyhä Henki esti Paavalin työn Aasiaan? >>>
Ap. t. 16:6-7
"6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.
7 Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä."
Mark. 6:11
"11 Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille." - täytyy....
oviaan kirjoitti:
Ei mikään ole sattumaa auringon alla, kaikki on Jumalan johdatuksessa. Kohtaamisia voi sattua, missä päin maailmaa tahansa, missä Jumala avaa keskustelun uskosta.
Lähetystyötä tehdään kaiken aikaa siellä, missä on vastaanottavaa mieltä. Jumala näkee ihmisten sydämeen.
Missä evankeliumin työtä tehdään, se on aina Jumalan johdatusta. Olkoon se sitten missä tahansa. Niitä ovat julkiset, kaikille tarkoitetut seuratapahtumatkin.
Jumala on viime aikoina avannut mahdollisuuden myös netin ja radion kautta kuultaviin seuroihin, myös englanniksi kaikkialle maailmassa kuultavaksi. Jumala johtaa uskovaisen synnin hädässä olevien ihmisten luo. Olkoon se vaikka Kiinassa.
>>>Ja missä puhutaan tästä, että Pyhä Henki esti Paavalin työn Aasiaan? >>>
Ap. t. 16:6-7
"6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.
7 Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä."
Mark. 6:11
"11 Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille."Kaikki ovat syntyneet tänne Jumalan lapsiksi. Mutta synnin kautta kadottaneet lapseuden. Jumala kutsuu takaisin yhteyteensä langennutta ihmistä.
Ihminen sisimmässään kaipaa Jumalan yhteyteen. Mutta epäusko estää. Jos syntimme tuntien rukoilemme totisella sydämellä Jumalaa, Hän on luvannut lähettää avun, jos uskomme sen evankeliumin sanan Raamatun mukaisesti.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 13:1&rnd=1165956687838
"Ap. t. 2:39
Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
Miten kävi Israelin, kun hylkäsi Jeesuksen. Ei kelvannut tuntea häntä Jumalan Pojaksi, kun oli mielestään tavallinen nasaretilaisen Joosefin poika. Vaikka suuret ihmeteot oli heillä keskuudessaan, niin vaan Jeesusta pilkattiin, häpäistiin ja ristille vietiin. Sama se on tänä päivänäkin. Kirjoituksia ei uskota vieläkään, vaikka todistusta meillä on.
Luuk. 13:34-35" 34 Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi "lähetetyt", kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
35 Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."
Tänä päivänäkin Jeesus on vielä maailmassa Pyhän Hengen kautta kutsumassa valtakuntaansa.
Matt. 28:18-20
" Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - Maakunnan marginaalialueen ...
Kirjoitit "Kutsu kuuluu tänä päivänä täällä rakkaassa Suomenmaassamme. Hukkaatko tilaisuutesi?"
Vaikka kysymäsi asia ei minulle kuulukaan en voi olla ihmettelemättä, ettei meillä ole käynyt yhtään
vl-liikkeen julistuspartiota, jehovia ja mormoneja useastikin, vaikka syrjäkylällä ollaan.
Jumala on kyllä ihmeellisesti avannut ovet, ihan kirjaimellisesti. Koko kuuman kesän meillä oli tielle näkyvä ovi auki. Noiden mainittujen ryhmien edustajien lisäksi eivät edes varkaat käyneet. Vl-partiointia ei koko pitäjässä ole näkynyt koko miesmuistin aikana. Taitaa kohta mennä vl:ien etsikkoaika kohdallamme ohi. - se on tuo
oviaan kirjoitti:
Ei mikään ole sattumaa auringon alla, kaikki on Jumalan johdatuksessa. Kohtaamisia voi sattua, missä päin maailmaa tahansa, missä Jumala avaa keskustelun uskosta.
Lähetystyötä tehdään kaiken aikaa siellä, missä on vastaanottavaa mieltä. Jumala näkee ihmisten sydämeen.
Missä evankeliumin työtä tehdään, se on aina Jumalan johdatusta. Olkoon se sitten missä tahansa. Niitä ovat julkiset, kaikille tarkoitetut seuratapahtumatkin.
Jumala on viime aikoina avannut mahdollisuuden myös netin ja radion kautta kuultaviin seuroihin, myös englanniksi kaikkialle maailmassa kuultavaksi. Jumala johtaa uskovaisen synnin hädässä olevien ihmisten luo. Olkoon se vaikka Kiinassa.
>>>Ja missä puhutaan tästä, että Pyhä Henki esti Paavalin työn Aasiaan? >>>
Ap. t. 16:6-7
"6 Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa.
7 Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä."
Mark. 6:11
"11 Ja missä paikassa teitä ei oteta vastaan eikä teitä kuulla, sieltä menkää pois ja pudistakaa tomu jalkojenne alta, todistukseksi heille."taito hyppysissä kääntää aina musta valkoiseksi. Muka lähetystyötä!!!
- aloittaja
Ei lähde hiuskarvaa ei. Mutta ei se sitä tarkoita, että jumala päättää jokaisen ihmisten tekemän asian. Kaikki tapahtuu vain Jumalan sallimuksella. Ihmiset on luotu itsenäisiksi olennoiksi joilla on valinnan mahdollisuus, niin hyvässä kuin pahassakin. Jos Jumala päättäisi jokaisen ihmisten tekemän asian ihmisten puolesta ei Raamattuakaan tarvitsisi mihinkään antamaan elämän ohjeita. Ihmisethän olisivat vain tahdottomia koneita.
Ja jos Lestadiolaiset ei lähde tekemään lähetystyötä se on heidän oma päätöksensä. Ei Jumalan päätös. Raamatussa on annettu yksiselitteinen lähetystyön käsky. (Jota en itsekkään noudata, valitettavasti.) Siihen ei ole mitään poikkeuksia.
Usko pois, Aasiassa (Lähi-Itä) on ollut paljon kristinuskoa. Sitten tuli toinen uskonto tilalle.
Olen vakavasti harkinnutkin VL:iin liittymistä, mutta tämän tien olen nyt valinnut. Ja luterilaisessa kirkossa ollaan ja hyväksyn sen hvyine ja huonoine puolineen. Joillekkin vain huonot puolet ovat liikaa. - tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni!"
Tätäkö Jeesuksen lähetyskäskyä te mielestänne piiloutumalla toteutatte?
Että asianne etenee ihan itsestään? Sekö oli lähetyskäskyn tarkoitus? Älä usko edes itse...
- krisitllisyyttä
Eikö se alkanut Lurherin aikaan. Ja sitä kai oli ainakin Saksassa ja Hollannissa.
Ja nyt sitä on mennyt sinne vaan näiden suomalaisten mukana sinne, kun he ovat muuttaneet sinne.
Että ei sitä tarvi sinne lähteä viemään. - väärin
"Jumala on kyllä ihmeellisesti avannut ovet, ihan kirjaimellisesti. Koko kuuman kesän meillä oli tielle näkyvä ovi auki."
Ei suinkaan tässä ollut luonnollisista ovista kysymys. Vaan siitä, että esim. Jumala on antanut Suomelle etsikkoajan, ja mahdollisuuden, että voi kuunnella omalla äidinkielellä ja vieläpä Suomessa.
Että se mahodollisuus on näin lähellä, että sitä ei tarvi kauempaa hakea kun menee vaan esim. läimmälle RY;lle.
Ajattelepa ihmisiä kauempana, joilla voi olla henki vaarassa, jos kääntyy kristinuskoon.
" Noiden mainittujen ryhmien edustajien lisäksi eivät edes varkaat käyneet. Vl-partiointia ei koko pitäjässä ole näkynyt koko miesmuistin aikana. Taitaa kohta mennä vl:ien etsikkoaika kohdallamme ohi."
Ei tämä usko ole sellaista josta Jeesus sanoo, että he menevät katujen kulmiin yms. että kaikki näkee. Se on siis hurskastelua.
Mutta onhan täälläkin kuulutettu tätä ilosanomaa ja annettu mahdollisuus ihmisille, ja varoitettu ihmisiä tuomion päivästä, että se on kamala, jos ihminen ei nöyrry parannukseen.
Näistä pilkansanoistakin täällä ihmiset vielä maksaa.He tekevät vielä joka sanasta tilin Jumalan edessä.
Jeesus sanoi omilleen, että te olette minun silmäteräni. Joka teihin ryhtyy se ryhtyy minun silmäterääni.- suoraansanoen
tottelemattomia Jeesuksen lähetyskäskylle.
Jeesus itse sanoi, että jos te minua rakastatte,
te teette minun sanani mukaan.
Siis vl-läiset eivät rakasta Jeesusta vaan omaa
seurakuntaansa!!!!!
Hän käski menemään kaikkeen maailmaan saarnaamaa
evankeljumia kaikille luoduille.
Ovet ovat sepposen selällään, mutta laiskuusko estää.
Lähetystyöhön kuuluu myös auttaminen, joten ei
hyvätä näytä teidän kohdallanne:
Kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle
minun vähimmistä veljistäni,sen te olette jättä-
neet tekemättä minulle.
Menkää siihen iankaikkiseen rangaistukseen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.
- valitettavasti
Kirjoitit, että:"Vanhoillislestadiolaisuuden kaltaiselle herästysliikkeelle olisi takuulla kysyntää, ainakin jossain määrin."
Epäilen. Niin takapalulaisia ei sivistyneissä maissa esim Saksassa olla VL liike saisi minkäänlaista jalansijaa.
Ne muutamat joita ulkomailla on, ovat muuttaneet Suomesta. Ja lapin "KOTA" perukoilta.
Jos VL:t vielä yrittäisivät tehdä tuttavuutta ja lähetystyötä ulkomailla näine vanhoine oppineen, leimattaisiin heti henkisesti sairaiksi.- aloittaja
Ei kuole vaan kasvaa Suomessakin koko ajan. Ei se jankkaamalla miksikään muutu. Ja ei varmaan jokainen saksalainen olisi kääntymässä. 80 miljoonan asukkaan maassa olisi kyllä sopiva potentiaali. Sellaisia ihmisiä on oikeesti, jokka ihmettelee tätä nykykirkkojen menoa ja maallistumista.
Kääntyy niitä saksalaisia muihinkin "tiukkoihin" uskonsuuntiin. Perustele siis miksi ei myös lestadiolaisuuteen. - miksi ei tapahdu
aloittaja kirjoitti:
Ei kuole vaan kasvaa Suomessakin koko ajan. Ei se jankkaamalla miksikään muutu. Ja ei varmaan jokainen saksalainen olisi kääntymässä. 80 miljoonan asukkaan maassa olisi kyllä sopiva potentiaali. Sellaisia ihmisiä on oikeesti, jokka ihmettelee tätä nykykirkkojen menoa ja maallistumista.
Kääntyy niitä saksalaisia muihinkin "tiukkoihin" uskonsuuntiin. Perustele siis miksi ei myös lestadiolaisuuteen.vaan VL määrä, junnannut ainakin 40 vuotta aina n. 60 tuh. paikkeilla.
Jos kaikki vl-perheet tekevät keskim. 5 lasta ja sikiävät edellen, vl-porukoissa, olisi jo 40 v aikana jo lähes 1 milj. ihmistä.
Mikä uskonsuunta Euroopasta on yhtä tiukka?
Tiedän Amerikasta yhden uskonlahkon, jotka eivät hyväksy minkäänaista tekniikkaa, ajavat vankkureilla, ei tuu sähköä. Heitä elää suunnilleen sama määrä, kuin maailmassa VL porukkaa. - laskut väärin
miksi ei tapahdu kirjoitti:
vaan VL määrä, junnannut ainakin 40 vuotta aina n. 60 tuh. paikkeilla.
Jos kaikki vl-perheet tekevät keskim. 5 lasta ja sikiävät edellen, vl-porukoissa, olisi jo 40 v aikana jo lähes 1 milj. ihmistä.
Mikä uskonsuunta Euroopasta on yhtä tiukka?
Tiedän Amerikasta yhden uskonlahkon, jotka eivät hyväksy minkäänaista tekniikkaa, ajavat vankkureilla, ei tuu sähköä. Heitä elää suunnilleen sama määrä, kuin maailmassa VL porukkaa.40 vuoden aikana ei saa 60 tuhannesta ihmisestä miljoonaa. Käytä hyvä mies/nainen järkeäsi. Maksimi vuotuinen väestönkasvu on ihmisillä noin 4%. Eli väestö 2-kertaistuu 20 vuodessa. Ei sen enempää. Kaikki ei tee lapsia, esim. lapset, vanhukset, ja miehet. Ota se laskuissasi huomioon.
Hakemasi termi on exponentiaalinen, ei progressiivinen.
VeeÄlliä on nykyisin 100 000-150 000 tuhatta. Riippuu arvioijasta (katso Wikipedia). Eli 60 000 on ohitettu aikapäiviä sitten.
Esimerkiksi Islamiin kääntyy eurooppalaisia, jotka ovat menettäneet uskonsa kristinuskoon. Islamissa opetetaan edelleen, että avioero on syntiä jne. Eli se on suht "tiukka" ja vanhoillinen uskonto. Kai mielestäsi on parempi, että ihmiset pysyvät kristittyinä, kuin vaihtavat uskontoa kokonaan. Vaikka he olisivatkin "eriskummallisen lahkon" jäseniä
- hidas kaikkeen
hyvään, jokainen. Jos on itselle rehllinen. Se pelko oli Jeesuksen opetuslapillakin varmaan päällimäisenä.
Epäilihän erä profeetta, että kuka uskoo saarnani, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan- - hidas kaikkeen hyvään?
Jos on itselle rehllinen.
Se pelko oli Jeesuksen opetuslapillakin varmaan päällimäisenä.
Ja epäilihän eräs profeetta, että kuka uskoo saarnani, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan-- TUNKKISI,
koska et sitä kuitenkaan olisi lainannut!
- Tavallinen uskovainen
Kicki hyvä, sinun kantasi ei ole Jeesuksen opetuksen mukainen. Nämä asiathan opetettiin meille jokaiselle jo rippikoulussa. Raamatussa kehotetaan meitä menemään kaikkeean maailmaan kertomaan evankeliumista ja tekemään kaikki ihmiset Hänen opetuslapsikseen.
- puupappi
Suosittelen ensin UT:n seurakuntamalliin tutustumista ja uskon alkeisiin. Ei kuitenkaan millään pahalla, mutta olisi niin paljon sanottavaa, mutta kun vastaanotto puuttuu - niin mitäs teet?
Pitäisi ensin voida Raamatusta perustella oppinsa täällä oikein. Esim. Näyttäkää "vauvakaste" Raamatusta? Tai ehkäisykielto? Entä "vain me taivaaseen" oppi? JNE....Lähetystyössä on oltava asiat kunnossa ja se alkaa aina kotimaasta (Ap.t.1:8)
Evankeliumi on ilosanoma, ei ole kukaan vl:nen koskaan tullut minulle kertomaan Suomessa, että "Jeesus rakastaa syntisiä ja kuoli heidän syntiensä tähden ristillä." Ja, että "Jumala pelastaa syntisiä täysin armosta uskomalla Jeesukseen ilman mitään tekoja." (Ef.2:1-10,Ap.t.26:18, Mark.16:15-20)
Mitä selkärankaisuus on? Pakkosääntöjen noudattamista? Evankeliumin mukaan rakkaus Jeesukseen on se voima ja Pyhä Henki joka saa aikaan oikeaa uskon kuuliaisuutta, eikä pelko tai maineen menetys. "Missä Herran Henki on, siinä on vapaus". Johtajat voivat pitää omista säännöistään urheasti, mutta todelliset johtajat ovat aralla tunnolla ja tutkivat, mitä Jumalan sana Raamattu ilmoittaa tästä asiasta ja tekevät parannusta kun huomaavat virheensä. (Ap.t.17:10-11,15 Luku) Yksikään haraoppinne ei ole saanut "kenkä", vaikka, että Raamatusta ole voinut niitä oikein näyttää? (mikä selkärankaiuus?)
Jos tietäisitte kuinka kaukana olette Raamatun evankeliumista, niin varmaan itkun päästäisitte.
Jumalan siunausta
Rakkain Jouluterveisin
puupappi- avaaja
En tiedä mitä suuntausta puupappi edustaa. Itse olen rivi evl. Itselläsi taitaa olla aika monta perusasiaa hukassa.
Ilmeisesti ehkäisykielto ei ole enään ehdoton. Niin ainakin monet VL:ät ovat täällä todistaneet.
"Vain me oppi" ei ole myöskään ehdoton. Eikös joku VL johtohahmo todennut, että he eivät ota kantaa muiden ihmisten taivaaseen pääsyyn. Heille riittää tieto, että he itse pääsevät sinne. Ja nähdäkseni aika harva VL uskoo puhtaasti "vain me oppiin".
Kukaan luterilainen ei ole tullut sanomaan minulle "Jeesus rakastaa syntisiä ja kuoli heidän syntiensä tähden ristillä." Ei koskaan. Vain helluntailaiset ja jehovat ovat tämän kertoneet. Eli pata kattilaa soimaa.
Mitä on selkärankaisuus? Siinäpä on hyvä kysymys. Yksi vastaus voisi olla vaikka se, että saarnoissa puhutaan myös sellaisia asioita mitä ihmiset ei halua kuulla. Sitä vastoin, että mielistelään ihmisiä ja kerrotaan vain sitä mitä he haluavat kuulla. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin toimintaan. En ole esimerkiksi koskaan kuullut kirkossa varoittettavan alkoholista tai esiaviollisesta seksistä.
Yksi kysymys loppuun.
-Mikä on UT:n seurakuntamalli, ja mitä väärää on VL:ien tavassa kokoontua seuroihin. - puupappi
avaaja kirjoitti:
En tiedä mitä suuntausta puupappi edustaa. Itse olen rivi evl. Itselläsi taitaa olla aika monta perusasiaa hukassa.
Ilmeisesti ehkäisykielto ei ole enään ehdoton. Niin ainakin monet VL:ät ovat täällä todistaneet.
"Vain me oppi" ei ole myöskään ehdoton. Eikös joku VL johtohahmo todennut, että he eivät ota kantaa muiden ihmisten taivaaseen pääsyyn. Heille riittää tieto, että he itse pääsevät sinne. Ja nähdäkseni aika harva VL uskoo puhtaasti "vain me oppiin".
Kukaan luterilainen ei ole tullut sanomaan minulle "Jeesus rakastaa syntisiä ja kuoli heidän syntiensä tähden ristillä." Ei koskaan. Vain helluntailaiset ja jehovat ovat tämän kertoneet. Eli pata kattilaa soimaa.
Mitä on selkärankaisuus? Siinäpä on hyvä kysymys. Yksi vastaus voisi olla vaikka se, että saarnoissa puhutaan myös sellaisia asioita mitä ihmiset ei halua kuulla. Sitä vastoin, että mielistelään ihmisiä ja kerrotaan vain sitä mitä he haluavat kuulla. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin toimintaan. En ole esimerkiksi koskaan kuullut kirkossa varoittettavan alkoholista tai esiaviollisesta seksistä.
Yksi kysymys loppuun.
-Mikä on UT:n seurakuntamalli, ja mitä väärää on VL:ien tavassa kokoontua seuroihin.Tietääkseni ei ole mitään hukassa.
väitit:
"Ilmeisesti ehkäisykielto ei ole enään ehdoton. Niin ainakin monet VL:ät ovat täällä todistaneet."
vastaan:
Tämä ei ole Raamatun ilmoitusta. Asia on synti tai ei. Ehkäisy on kielletty tai ei. Raamatun mukaan ei ole kieltoa. mutta en ymmärrä näin epämääräistä touhua "ei ole ehdoton" ja "ainakin monet ovat täällä todistaneet" ?????
Sama oli "vain me opin" suhteen, miksi sitten osa saa tuomita vielä helvettiin kaikki muut uskovat. Ei tällainen epämääräisyys ole mistään kotoisin.
väitit:
"Kukaan luterilainen ei ole tullut sanomaan minulle "Jeesus rakastaa syntisiä ja kuoli heidän syntiensä tähden ristillä." Ei koskaan. Vain helluntailaiset ja jehovat ovat tämän kertoneet. Eli pata kattilaa soimaa."
vastaan:
Sanoin selkeästi ettei yksikään vl:nen ole sitä tehnyt. Etkö tosiaan tiedä, että "jehovat" eivät edusta kristillisyyttä eikä evankeliumia? Ja ovat täysi harhaoppi. Itse kuulun nyt ns."vapaisiin suuntiin", mitä helluntailaisetkin edustaa ja heillä mm. on Raamatun mukainen seurakunta malli toisin kuin vl:lla. Mikä se on? Luehan Raamatusta itse ketkä voivat kuulua Jumalan seurakuntaan ja koska ja ketkä voivat johtaa Jumalan seurakuntaa.
Mitä väärää on seuroissanne?
Ehdotan, että käväiset muutamassa vapaiden suuntien kokouksissa ja jättäen oman oppisi kotiin siksi ajaksi. (pelkäätte kuin syntiä kaikkia muita uskovia, sitä en ymmärrä? Tai toisaalta, koska pidätte tiettyjä ulkoisia merkkejä ja "me oppia", pelastuksen ainoana ehtona, ja pelot ja ihmisorjuus on suurempaa kuin Raamatun sana ja sen antama vapaus) - aloittaja
puupappi kirjoitti:
Tietääkseni ei ole mitään hukassa.
väitit:
"Ilmeisesti ehkäisykielto ei ole enään ehdoton. Niin ainakin monet VL:ät ovat täällä todistaneet."
vastaan:
Tämä ei ole Raamatun ilmoitusta. Asia on synti tai ei. Ehkäisy on kielletty tai ei. Raamatun mukaan ei ole kieltoa. mutta en ymmärrä näin epämääräistä touhua "ei ole ehdoton" ja "ainakin monet ovat täällä todistaneet" ?????
Sama oli "vain me opin" suhteen, miksi sitten osa saa tuomita vielä helvettiin kaikki muut uskovat. Ei tällainen epämääräisyys ole mistään kotoisin.
väitit:
"Kukaan luterilainen ei ole tullut sanomaan minulle "Jeesus rakastaa syntisiä ja kuoli heidän syntiensä tähden ristillä." Ei koskaan. Vain helluntailaiset ja jehovat ovat tämän kertoneet. Eli pata kattilaa soimaa."
vastaan:
Sanoin selkeästi ettei yksikään vl:nen ole sitä tehnyt. Etkö tosiaan tiedä, että "jehovat" eivät edusta kristillisyyttä eikä evankeliumia? Ja ovat täysi harhaoppi. Itse kuulun nyt ns."vapaisiin suuntiin", mitä helluntailaisetkin edustaa ja heillä mm. on Raamatun mukainen seurakunta malli toisin kuin vl:lla. Mikä se on? Luehan Raamatusta itse ketkä voivat kuulua Jumalan seurakuntaan ja koska ja ketkä voivat johtaa Jumalan seurakuntaa.
Mitä väärää on seuroissanne?
Ehdotan, että käväiset muutamassa vapaiden suuntien kokouksissa ja jättäen oman oppisi kotiin siksi ajaksi. (pelkäätte kuin syntiä kaikkia muita uskovia, sitä en ymmärrä? Tai toisaalta, koska pidätte tiettyjä ulkoisia merkkejä ja "me oppia", pelastuksen ainoana ehtona, ja pelot ja ihmisorjuus on suurempaa kuin Raamatun sana ja sen antama vapaus)Olen aloittaja. Kirjoitin myös viestin jota edellä kommentoit.
En ole VL vaan olen EVL. Minusta VL jutut eivät vain ole niin pahoja kuin monesta muusta Kristitystä ovat.
Sen tähden kirjoitin nämä "Ilmeisesti jutut". Minulle ei ole ainakaan kukaan VL sanonut, että joudun helvettiin. Tutuistuin koko asiaan vasta tällä palstalla. Epäilemättä moni vanhan linjan VL varmaan ajattelee, että muut joutuvat helvettiin. Uskon kuitenkin valtaosan nuorista ajattelevan, että ei automaattisesti joudu. Ja tämä perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Uskon tämän "vain me opin" päätyvän unholaan ajan myötä. Sen tähden en halua tuomita kaikkia VL:iä. Uskon edelleen, että lestadiolaisuudelle on oma paikkansa maan päällä niin Suomessa kuin toivottavasti myös muissakin maissa.
Kaiken kaikkiaan kristittyjen pitäisi pitää enemmän yhtä, eikä olla kampittamassa muita suuntauksia parhaan kykynsä mukaan. Tämä koskee niin VL kuin muitakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1187026Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1154802L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133394Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431510- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581368Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531316Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12992