Asumme perheemme kanssa Saksassa Berliinissä. Poikamme (13 v) ihoon tuli koulussa päivällä tasaisen punaisia, ikäänkuin ihottuman näköisiä, aika laajoja alueita - poskiin, käsivarsiin, hartioihin, jalkoihin ja vatsan seudulle. Ne tulivat yllättävän nopeasti. Lämpöä on ollut noin 37 astetta. Olo on muuten aika normaali, hieman on väsyttänyt. Hänellä on ollut kesäisin siitepölyallergiaa, muutoin ihan terve poika. Mistä mahtaa olla kysymys?
Iho punottaa - allergiaa vai rokko?
3
733
Vastaukset
- allergiaa luulen
Jos hänellä on siitepölyallergiaa, tulee mieleen, että ihoreaktiossa on kyse allergisesta reaktiosta.
Jos hän muistaa, mitä söi koulussa, mitä teki, altistuiko jollekin (esim. kemikaalit - liimat - lakat; ei kai koulussa ole remontoitu?).
Jos 'ihottuma' siirtää paikkaa, kutisee, ja häviää 2-3 päivän päästä, sanoisin (atoopikkona ja nokkosihottumaa poteneena - valkosipulista saan), että kyse allergisesta reaktiosta.
Allergia väsyttää.
Paras mennä asiantuntijalle, eli allergioihin erikoistuneelle lääkärille. Allergiatestit kannattaa teettää. Ainakin ns. yleisimmät allergeenit testataan.
Allerginen voi myös ristireagoida - lääkäri kertoo varmaan tästä lisää, jos joku allergia todetaan.
Siitepölyallergikko voi ristireaktion seurauksena saada allergisen reaktion esim. porkkanoista, omenista, yms. Aiheesta löytyy varmaan tietoa myös netistä.
Joskus allergisen reaktion selvittäminen on salapoliisityötä. Kannattaa pitää kirjaa, mitä syö ja mitä tekee. Lääkkeistäkin voi tulla vastaavaa allergista ihottumaa.
Pyykinpesuaineet (hajustetut) voivat aiheuttaa - hajusteettomat huomattavasti suositeltavampia, koska pojalla jo siitepölyallergia.
Tätä voisi jatkaa loputtomiin.
Esim. Istuuko hän jonkun vieressä, jolla on kotieläin, jolle hän on pikku hiljaa allergisoitunut? Ei tunnut kovin todennäköiseltä tässä tapauksessa, mutta kaikki on mahdollista.
Tai
Oliko hänellä uusi vaate, mikä aiheutti nuo reaktiot?
Onko tullut nuhaa limsoista, karkeista, ruoista?
Lisä-, säilöntä- ja väriaineetkin voivat aiheuttaa ko. oireita.
Mausteet samoin.
Nuha on usein ensimmäinen oire.
Itse kärsin pahoista mahakivuista kymmenisen vuotta, syynä valkosipuli. Pienetkin määrät mausteseoksissa aiheuttivat reaktion. Vaikka tiesin itse olevani allerginen valkosipulille, sitä oli joskus mahdoton välttää.
Sitten reaktio muuttui, yks kaks, nokkosihottumaksi, mikä kesti aina 3 vuorokautta.
Senkin jälkeen iho oli herkkä ja kuiva pitkään.
Pääsin prick-testeihin (kerrottava etukäteen epäilyistään) ja allergia todettiin.
Sain työpaikalla valkosipulittoman dieetin.
Joskus 'vahinkoja sattui' keittiössä.
Vasta, kun tein itse kaiken, mitä suuhuni laitan, olen selvinnyt ilman nokkosihottumaa vuosia.
Jos pojalla tulee hengitysvaikeuksia tuon ihottuman lisäksi, välittömästi lääkäriin (ensiapuun)!
Toivottavasti asia selviää. - sais testaamalla.
Suurin osa kosteusvauriomikrobeista ei haise ollenkaan, joten parhaiten sen saa kiinni oireista. Jos tästä on kyse niin paras ja tehokkain hoito on altistuksen loppuminen. Toivotaan että tästä ei olisi kyse.
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Oireista - lisäys:
Siltä varalta että kyse on kvmikrobeista:
Tärkeä: Jos kyseessä on kosteusvauriomikrobit, niin ainoat lääkkeet ovat-
1.altistumisen lopettaminen kosteusvauriomikrobeille,
2.maitohappobakteerit-
*Vatsa on ihmisen toiset aivot*
Kun Japanilaiset keksivät tämän, että maitohappobakteerit estää kosteusvauriomigrobien tihutöitä limakalvoilla ja tasaa/palauttaa suoliston luontaista bakteerikantaa kosteusvauriohomeiden aiheuttamien tuhojen jälkeen ja antibiootti -kuurin jälkeen. Antibiootti tuhoaa myöskin ns hyvän/tarpeellisen bakteerikannan noin yhdeksi vuodeksi!!!
Kun ruuansulatuskanavan bakteerikantaa lähdetään palauttamaan normaali tilaan, niin vatsa saattaa kurnuta useamman päivän---- viikon, jonka jälkeen tapahtuu huima kehitys parempaan päin. Mhb pitää käyttää vähintään 3kk, tai jatkuvasti niin vaikutus on pysyvä.
Sittemmin on tapahtunut huimaa kehitystä tällä maitohappoa tuottavien bakteerien teollisissa sovelluksissa. Tällä hetkellä parhaita tuotteita löydät tuolta-
http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Kosteusvauriohome-Miten toimin.htm#Maitohappobakteeri
Oiva Rutanen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190