Vanhoillislestadiolaisuuden

pääajatus

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan vl:lle, että kaikki muut ihmiset, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ovat automaattisesi epäuskoisia, siksi koska eivät ole vanmhoillislestadiolaisia. Raamatusta vl:t eivät löydä tälle ajatukselleen tukea, koska Jeesus sanoi että joka uskoo Häneen, saa elää vaikka olisi kuollut. Raamatun mukaan on vain yksi usko ja yksi kaste eli usko Jeesukseen Kristukseen, että Hän kuoli syntiemme vuoksi ja on ylösnoussut. Kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on se yksi kaste.

Vl:t eivät ole ainoita, jotka uskovat Jeesukseen. Mutta siitä huolimatta he nimittävät muita uskovia tylysti epäuskoisiksi. Milloin lienee saanut alkunsa tuo muiden tylysti epäuskoiseksi nimittely? Ainakaan vielä 1900-luvun alussa sitä näkökantaa ei ollut.

Vanhoillislestadiolaisuudessa siis nimitetään epäuskoisiksi kaikkia uskovia siksi jos eivät ole vanhoillislestadiolaisia. Vanhoillislestadiolaisuuden oppi koostuu siis kahdesta oppikohdasta:
1. pitää olla vl, jotta on uskovainen
2. pitää uskoa että vain vl:t pääsevät taivaaseen ja että vain vl voi synnit anteeksi antaa.

Sillä ei ole mitään merkitystä, miten vahvasti joku uskoo Jeesukseen Kristukseen ja syntien anteeksiantoon. Se on aivan yhdentekevää kaikilla niillä, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. Vl:t sanovat vain, hyvähän se on uskoa mutta se ei riitä kun ei ole vl.

Niin vl:t ovat ylentäneet itsensä korkealle, ei Laestadiuskaan ollut noin rohkea tuomitsemaan muita uskovia. Hän sitä paitsi uskoi, etä eri uskonnollisissa joukoissa on sydämen uskovia. Siksi vl:ien on turhaa väittää, että aina olisi opetettu niin, että vain vl:t pääsevät taivaaseen. Se on jonkun 1900-luvulla laatima oppi, että muka vain vl:t pelastuvat.

Vl:t eivät periaatteessa edes tiedä mikä on epäuskoinen. Heille epäuskoisia ovat kaikki jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. Heille on aivan yhdentekevää uskooko Jeesukseen ja syntien anteeksiantoon, jos ei ole vl. Tässä vl oppi tekee toisin kuin Raamattu opettaa.

Vl oppi opettaa toisin mm.ehtoollisesta ja syntien anteeksisaamisesta kuin mitä mm.Luther opetti Raamatun mukaan.

14

1028

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älli

      Millainen usko kelpaa Jumalalle?

      -missä raja?

      • niiiiin

        tuskin tarvitsee olla ääri fundamentalistista uskoa kuitenkaan.


    • se on..

      Raamatussa sanotaan, että usko Jeesuksen sovitustyöhön riittää, mutta vl:n mukaan siihen voi uskoa väärin l. kaikkien muiden tapa uskoa on väärää, vaikka kohde olisi oikea, aika tylyä tosiaan!

      • on, että toisen usko

        on väärä siksi, että samalla paikkakunnalla on myös vanhoillislestadiolaisia.

        Kun sitten uskova ihminen joutuu esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen työtoveriksi, niin tuo vl väittää, että tämän usko ei ole oikeaa, kun ei käy heidän kokouksissaan.

        Sitten kun menee heidän kokouksiinsa, niin he tuomitsevat vääräoppiseksi siksi, että kertoo käyvänsä myös oman hengellisen yhteisönsä kokouksissa.

        Muiden uskovien tulisi rohkaistua elämään vl:ien kanssa arkielämää. He ovat perin vaikeuksissa, kun toisenlainen uskova pyytääkin heiltä jotain rikkomustaan anteeksi. Jäljelle jää todellakin eroksi se, että on väärässä paikassa, vaikka samalla paikkakunnalla on myös vl:iä.


      • kiinnostusta
        on, että toisen usko kirjoitti:

        on väärä siksi, että samalla paikkakunnalla on myös vanhoillislestadiolaisia.

        Kun sitten uskova ihminen joutuu esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen työtoveriksi, niin tuo vl väittää, että tämän usko ei ole oikeaa, kun ei käy heidän kokouksissaan.

        Sitten kun menee heidän kokouksiinsa, niin he tuomitsevat vääräoppiseksi siksi, että kertoo käyvänsä myös oman hengellisen yhteisönsä kokouksissa.

        Muiden uskovien tulisi rohkaistua elämään vl:ien kanssa arkielämää. He ovat perin vaikeuksissa, kun toisenlainen uskova pyytääkin heiltä jotain rikkomustaan anteeksi. Jäljelle jää todellakin eroksi se, että on väärässä paikassa, vaikka samalla paikkakunnalla on myös vl:iä.

        "Muiden uskovien tulisi rohkaistua elämään vl:ien kanssa arkielämää. He ovat perin vaikeuksissa, kun toisenlainen uskova pyytääkin heiltä jotain rikkomustaan anteeksi."

        Miten voi rohkaistua elämään arkielämää, kun vl:t eivät kovin paljon halua olla tekimisissä muiden kuin omiin kuuluvien kanssa? Eihän 'vääräuskoisten' kanssa kuulu kaveerata eikä istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Luulisin kuitenkin, että vl:t eivät kieltäydy anteeksiannosta, vaikka rikkomustaan anteeksipyytävä ei olisikaan vl. En kylläkään puhu kokemuksesta.


    • tietääkö kukaan..

      ns. pienoisevankeliumi??

      • Joh. 3:16

        Kysymykseesi vastauksena: tietää.


    • Nimetön

      Raamattu opettaa,että vain Jumalan valtakunnan sisällä on pelastus. Kehotettiin etsimään ensin Jumalan valtakuntaa.
      jumalan valtakunta on siellä,missä kaikuu oikea Jumalan sana ja armoevankeljumi.
      Tämä karsii jo pois aika määrän uskontoja.
      Ei pelastusta voi löytyä muualta,kuin jumalan maanpäällisestä valtakunnasta.
      Eikä se valtakunta voi olla luterilainen kirkko,joka hyväksyy mm. avioerot ja vihkii eronneita pareja,vaikka Jumalan sanan mukaan he ovat vielä naimisissa.

      Ja mitä tulee tuohon,moni muukin uskoo Jeesuskseen,niin mitähän lienee tarkoittaa Raamatun sanat,joissa kuvataan lopun aikoja.

      Sieltä täältä kuuluu nytkin huutoja,Kristus on täälläkin...
      Eikö varoitettu,ettei tule uskoa,jos joku väittää Hänen olevan vähän siellä sun täällä?

      • Uskovainen mies

        sinun kommenttejasi. Yönmusta pimeys ja Raamatun vastainen vl-harha verhoaa koko sinun olemuksesi.

        Tee parannus!!


      • julistaa

        omia käsityksiäsi totuutena maailmalle.


      • käsityksiä
        julistaa kirjoitti:

        omia käsityksiäsi totuutena maailmalle.

        Ei kommentoimallasi kirjoittajalla tunnu olevan omia käsityksiä ollenkaan, vaan kaikki on nielaistu pureksimatta maallikkosaarnaajilta.


      • Paljon kärsinyt

        >> Eikö varoitettu,ettei tule uskoa,jos joku väittää Hänen olevan vähän siellä sun täällä?

        Viittaatko varoittamisella Raamattuun?

        Tuo Jumalan Sanan varoitus on nähtävä varoituksena lestediolaisuudesta. Vl-liike ehdollistanut Kristuksen armon, tehnyt tyhjäksi ristin uhrin, ehdollistaa lähimmäisenrakkauden ja harjoittaa hengellistä väkivaltaa.


      • Nimetön
        Paljon kärsinyt kirjoitti:

        >> Eikö varoitettu,ettei tule uskoa,jos joku väittää Hänen olevan vähän siellä sun täällä?

        Viittaatko varoittamisella Raamattuun?

        Tuo Jumalan Sanan varoitus on nähtävä varoituksena lestediolaisuudesta. Vl-liike ehdollistanut Kristuksen armon, tehnyt tyhjäksi ristin uhrin, ehdollistaa lähimmäisenrakkauden ja harjoittaa hengellistä väkivaltaa.

        Ehkä et ole ymmärtänyt uskomme perusajatusta.
        Ihminen ei pelastu mistään muusta syystä,kuin armosta,Kristuksen ansion tähden.
        Tämä armo kuuluu kaikille sen haluaville.
        Ei sitä keneltäkään kielletä,mutta emme myöskään voi lähteä lieventämään Jumalan sanaa vain siksi,että ihmiset helpommin sen hyväksyisivät.

        En väitä,että olisimme täydellisiä myöskään lähimmäisen rakkaudessa. Sitä emme ole missään asiassa. Tärkeintä on kuitenkin se,että on halu rakastaa. Aina se ei onnistu ja tulee virheitä,mutta halu on kuitenkin jokaista lähimmäistä rakastaa. Sinuakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe