MTV3 ja lapset

ajankohtainen aihe: ISOT KALAT UIVAT ISOISSA VESISSÄ - ELI MTV3 JA LAPSET

MTV3 KÄYTTÄÄ LAPSIA TÖRKEÄSTI HYVÄKSI SUUNTAAMALLA MARKKINOINNIN ALAIKÄISIIN!
MIELESTÄNI KAIKKI ALAIKÄISET ASIANOMISTAJAT JA HEIDÄN VANHEMPANSA OVAT OIKEUTETTUJA HAKEMAAN KORVAUKSET HÄIKÄILETTÖMÄÄN LAPSIIN KOHDISTUVAAN TV-PELIEN MARKKINOINTIIN LIITTYVISSÄ ASIOISSA. TV-PELIEN
OHJELMAFORMAATTI ON SUUNNITELTU ALAIKÄISILLE 10-15 VUOTIAILLE, JA LAIN MUKAAN MARKKINOINNISSA EI SAA HYVÄKSI KÄYTTÄÄ ALAIKÄISIÄ JA MUITA VASTUUTTOMASSA ASEMASSA OLEVIA. ARVIOIN ETTÄ KYSE ON MILJOONISTA EUROISTA!!!!
NYT RIKOSILMOITUSTA HARKITSEMAAN. MTV3 ON SAATETTAVA VASTUUSEEN LAPSIIN KOHDISTETUISTA RÖTÖKSISTÄ!
Muun muassa Kuluttajansuoja-lehti kertoo...


Lasten vanhemmilta tullut paljon yhteydenottoja
TELEVISION MOBIILIPELIOHJELMISSA RIKOTAAN LAKIA JA PELISÄÄNTÖJÄ


Lukuisat huolestuneet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä
kuluttaja-asiamieheen erilaisista interaktiivisista peleistä,
chateista ja muista televisiossa tarjottavista ajanvietepalveluista.
Alaikäiset ovat saattaneet käyttää rahaa tv-peleihin jopa yli 1 200


euron edestä tajuamatta asiaa itse.
Lasten ja nuorten interaktiivisissa tv-peleissä ja chateissa on monia
elementtejä, joissa käytetään hyväksi lasten kokemattomuutta
palvelujen ostajina ja käyttäjinä. Ne rikkovat muutenkin monin osin
alaikäisille suunnatun markkinoinnin ja ostamisen pelisääntöjä.
Vastuusta ei voi vapautua vetoamalla lapsen käyttämän
matkapuhelinliittymän sopimusehtoon, jonka mukaan liittymän haltija,
lapsen vanhempi, vastaa aina kaikesta liittymän käytöstä,
kuluttaja-asiamies toteaa kannanotossaan tv-kanaville.
Hintatiedot eivät täytä vaatimuksia edes aikuisten näkökulmasta
Mobiilipelit ovat maksullisia tuotteita ja koko peliohjelma itsessään


on maksullisten toimintojen markkinointia: juontajat kehottavat
katsojia osallistumaan peleihin ja lähettämään maksullisia
tekstiviestejä.
Peleissä käytetään hyväksi sitä, etteivät lapset pysty aikuisten


tavoin hahmottamaan pelin sisältöä ja pelaamisen kustannuksia.
Kaikki tieto hinnasta on ruudulla näkyvän tekstin varassa. Hinnan
ilmoittamisen ja muiden ennakkotietojen selkeys ei usein täytä lain
vaatimuksia edes aikuisten katsojien näkökulmasta. Juontajat eivät
myöskään, ainakaan riittävästi, muistuta pelin tai muun palvelun
maksullisuudesta, yksittäisen tilauksen hintaa lukuunottamatta.
Chatteihin ja muihin ohjelmiin voi yleensä lähettää myös
tekstiviestejä muiden luettaviksi. Viesteistä näkee, etteivät
lapset ymmärrä mitä viestit yhteensä maksavat. Viestejä tulee
useita samoilta henkilöiltä ja ne ovat usein vain yhden, kahden sanan


mittaisia tai vailla asiapitoista sisältöä.
MTV3 selvitti kuluttaja-asiamiehelle, että se antaa Subtv:n kanssa
ainoana televisiokanavana Suomessa hintaesimerkkejä siitä, paljonko
eri määrä peliviestejä maksaa. Lisäksi MTV3 kertoi, että Maali!
-pelissä juontaja puuttuu mahdollisiin huomaamiinsa suuriin
viestimääriin muistuttamalla pelaajaa siitä, että jokainen
peliviesti maksaa. Käytännössä juontajat eivät kuitenkaan
riittävästi huomautelleet maksullisuudesta eikä ruudussa ole aina
näkynyt hintaesimerkkejä, kuluttaja-asiamies toteaa.
Vanhemmat maksavat - jättilaskutkin
Mobiilipalvelujen ongelmatilanteet ovat palveluntarjoajien tiedossa.
Vastuusta vapautuakseen ne vetoavat yleisesti matkapuhelinoperaattorien


liittymäsopimusten ehtoon, jonka mukaan liittymän tilaaja vastaa aina


kaikista liittymän käytöstä syntyneistä kuluista. Ehdon mukaan
tilaaja maksaa näin ollen myös mobiiliostoksista, riippumatta siitä,


kuka ne on tehnyt tai kuinka suuria ne ovat. Kuluttaja-asiamiehen
mukaan tämä operaattorien yleisesti käyttämä ehto on kohtuuton.
Sopimusehdon takia palveluntuottajat eivät myöskään ole lähteneet
kehittämään mobiilimaksamisen tekniikkaa niin, että alaikäisten
eritysasema ostajana olisi voitu ottaa huomioon.
Mobiilipalvelujen tarjoajat eivät voi vapautua vastuustaan
pelkästään tähän ehtoon vetoamalla.
Holhouslaki sanoo että alaikäinen voi tehdä vain tavanomaisia tai
merkitykseltään vähäisiä ostoksia. Iso lasku mobiilipelaamisesta
ei täytä tätä tunnusmerkistöä.!!!


Estot eivät vastaa palvelujen vaatimuksia
Palveluntarjoajat ovat vedonneet myös saatavilla oleviin esto- ja
saldorajapalveluihin. Estopalvelut ovat kuluttaja-asiamiehen mukaan
kuitenkin puutteellisia nykypäivän mobiilipalvelujen tarjontaan
nähden. Esimerkiksi kaikki ajanvietepalvelut kuuluvat samaan
estoluokkaan. Jos haluaa sulkea yhden palvelun pois, on suljettava
myös kaikki muut samaan ryhmään kuuluvat palvelut. Operaattoreiden
saldorajapalveluiden ongelma puolestaan on se, että ne eivät ole
reaaliaikaisia.


Lapsi ei ymmärrä maksujen kertymistä
Vaikka peleissä ja kilpailuissa on periaatteessa kyse tietoon tai
taitoon perustuvasta palkitsemisesta, todellisuudessa voitto perustuu
usein sattumaan. Tv-peleissä lasten on käytännössä varsin
mahdotonta hahmottaa sitä, mitkä ovat omat mahdollisuudet menestyä
ja miten paljon viestejä voi joka tapauksessa joutua lähettämään
päästäkseen edes mukaan kamppailemaan voitosta.
Lapsi voi kuvitella varsin konkreettisesti, että kunhan osallistuu
peliin, todella voittaa jotakin. Lapsi ei pelkän yksittäisen
hintatiedon perusteella myöskään ymmärrä, että maksua kertyy kun
etenee kilpailussa.
Merkkipaaluja olemassa jo nyt
Markkinaoikeus onkin kieltänyt "Soita ja voita!"- markkinoinnin
lapsille, kun arvonnan osallistumispuhelu piti soittaa maksulliseen
puhelinnumeroon. Oikeus totesi ratkaisussaan myös, että lapsen kyky
arvioida sattumanvaraisen edun saamisen epätodennäköisyyttä on
heikompi kuin aikuisen.


Suuri osa mainostajista tietää, ettei lapsille saa mainonnassa
esittää suoraa ostokehotusta. Tämä periaate on esitetty lukuisissa
kuluttaja-asiamiehen kannanotoissa, markkinaoikeuden ratkaisuissa ja
myös mainonnan kansainvälisissä säännöissä. TV-pelien juontajien


kehotukset lähettää maksullisia viestejä ovat kuitenkin suoria
kehotuksia maksullisen palvelun käyttämiseen.


Tv-peleihin sovellettavissa olevia merkkipaaluja on siis jo olemassa
kuluttajansuojalain perusteella. Myös tv-radiolain periaatteita
voidaan tarkastella tässä yhteydessä. Holhouslaki puolestaan
määrittelee alaikäisten tekemiä ostoksia.Kuluttaja-asiamies teki
keväällä ennakkoratkaisun koskien lasten asemaa mobiilipalvelujen
käyttäjinä. Ratkaisu koski Habbo-hotel Kultakala -internet-palvelua.


Neljän vuoden viikkorahat parissa tunnissa
Eräs kuluttaja-asiamieheen yhteyttä ottanut vanhempi totesi lapsensa
kertoneen, että hän pelasi "kännykkäpeliä" niin kuin
tietokonepeliä lähettäen viestejä kuin olisi painanut tietokoneen
välilyönti-näppäintä. Se, mitä peli on maksanut, ei ollut
lainkaan selvinnyt lapselle. Todellisuudessa hän oli käyttänyt
pelaamiseen yli 1200 euroa. Ilmoittaja kertoi lapsensa ymmärtäneen
kuluneen rahamäärän vasta sitten, kun hänelle selvitettiin, että
jos hän saa 5 euroa viikossa viikkorahaa, hän on muutaman tunnin
pelattuaan hukannut neljän ja puolen vuoden viikkorahat
JOKAINEN LAPSIPERHE ON OIKEUTETTU vaatimaan heiltä kerättyjä varoja takaisin.
3685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kenenkään ei ole pakko viestejä lähettää. Jos lapsi ja hänen vanhempansa ovat niin tyhmiä että lähettävät peliviestejä, niin sitten maksakoot kalliit laskunsa.

Äänestä
  • Jos ei penskansa kännykkäliittymään saa hankittua palvelutekstariestoa, niin maksakoon vain kiltisti laskunsa.

    Äänestä

  • Röhnä-Reino kirjoitti:

    Jos ei penskansa kännykkäliittymään saa hankittua palvelutekstariestoa, niin maksakoon vain kiltisti laskunsa.

    Että MTV:läisenä vaadit että vanhempien tulisi huolehtia lastensa kännykänsoitoista.
    Aika fiksua kuitenkin. Maikkari on havainnut loistavan ryöstökohteen: lapset , ja sitten vielä motkottaa että "mitäs ette vanhemmat pidä lapsistanne huolta".

    Aivan kuin pedofiili puolustautuisi oikeudessa
    "mitäs eivät pidä lapsiaan poissa puistoista mikä on minun "työkenttääni".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fiskula kirjoitti:

ajankohtainen aihe: ISOT KALAT UIVAT ISOISSA VESISSÄ - ELI MTV3 JA LAPSET

MTV3 KÄYTTÄÄ LAPSIA TÖRKEÄSTI HYVÄKSI SUUNTAAMALLA MARKKINOINNIN ALAIKÄISIIN!
MIELESTÄNI KAIKKI ALAIKÄISET ASIANOMISTAJAT JA HEIDÄN VANHEMPANSA OVAT OIKEUTETTUJA HAKEMAAN KORVAUKSET HÄIKÄILETTÖMÄÄN LAPSIIN KOHDISTUVAAN TV-PELIEN MARKKINOINTIIN LIITTYVISSÄ ASIOISSA. TV-PELIEN
OHJELMAFORMAATTI ON SUUNNITELTU ALAIKÄISILLE 10-15 VUOTIAILLE, JA LAIN MUKAAN MARKKINOINNISSA EI SAA HYVÄKSI KÄYTTÄÄ ALAIKÄISIÄ JA MUITA VASTUUTTOMASSA ASEMASSA OLEVIA. ARVIOIN ETTÄ KYSE ON MILJOONISTA EUROISTA!!!!
NYT RIKOSILMOITUSTA HARKITSEMAAN. MTV3 ON SAATETTAVA VASTUUSEEN LAPSIIN KOHDISTETUISTA RÖTÖKSISTÄ!
Muun muassa Kuluttajansuoja-lehti kertoo...


Lasten vanhemmilta tullut paljon yhteydenottoja
TELEVISION MOBIILIPELIOHJELMISSA RIKOTAAN LAKIA JA PELISÄÄNTÖJÄ


Lukuisat huolestuneet vanhemmat ovat ottaneet yhteyttä
kuluttaja-asiamieheen erilaisista interaktiivisista peleistä,
chateista ja muista televisiossa tarjottavista ajanvietepalveluista.
Alaikäiset ovat saattaneet käyttää rahaa tv-peleihin jopa yli 1 200


euron edestä tajuamatta asiaa itse.
Lasten ja nuorten interaktiivisissa tv-peleissä ja chateissa on monia
elementtejä, joissa käytetään hyväksi lasten kokemattomuutta
palvelujen ostajina ja käyttäjinä. Ne rikkovat muutenkin monin osin
alaikäisille suunnatun markkinoinnin ja ostamisen pelisääntöjä.
Vastuusta ei voi vapautua vetoamalla lapsen käyttämän
matkapuhelinliittymän sopimusehtoon, jonka mukaan liittymän haltija,
lapsen vanhempi, vastaa aina kaikesta liittymän käytöstä,
kuluttaja-asiamies toteaa kannanotossaan tv-kanaville.
Hintatiedot eivät täytä vaatimuksia edes aikuisten näkökulmasta
Mobiilipelit ovat maksullisia tuotteita ja koko peliohjelma itsessään


on maksullisten toimintojen markkinointia: juontajat kehottavat
katsojia osallistumaan peleihin ja lähettämään maksullisia
tekstiviestejä.
Peleissä käytetään hyväksi sitä, etteivät lapset pysty aikuisten


tavoin hahmottamaan pelin sisältöä ja pelaamisen kustannuksia.
Kaikki tieto hinnasta on ruudulla näkyvän tekstin varassa. Hinnan
ilmoittamisen ja muiden ennakkotietojen selkeys ei usein täytä lain
vaatimuksia edes aikuisten katsojien näkökulmasta. Juontajat eivät
myöskään, ainakaan riittävästi, muistuta pelin tai muun palvelun
maksullisuudesta, yksittäisen tilauksen hintaa lukuunottamatta.
Chatteihin ja muihin ohjelmiin voi yleensä lähettää myös
tekstiviestejä muiden luettaviksi. Viesteistä näkee, etteivät
lapset ymmärrä mitä viestit yhteensä maksavat. Viestejä tulee
useita samoilta henkilöiltä ja ne ovat usein vain yhden, kahden sanan


mittaisia tai vailla asiapitoista sisältöä.
MTV3 selvitti kuluttaja-asiamiehelle, että se antaa Subtv:n kanssa
ainoana televisiokanavana Suomessa hintaesimerkkejä siitä, paljonko
eri määrä peliviestejä maksaa. Lisäksi MTV3 kertoi, että Maali!
-pelissä juontaja puuttuu mahdollisiin huomaamiinsa suuriin
viestimääriin muistuttamalla pelaajaa siitä, että jokainen
peliviesti maksaa. Käytännössä juontajat eivät kuitenkaan
riittävästi huomautelleet maksullisuudesta eikä ruudussa ole aina
näkynyt hintaesimerkkejä, kuluttaja-asiamies toteaa.
Vanhemmat maksavat - jättilaskutkin
Mobiilipalvelujen ongelmatilanteet ovat palveluntarjoajien tiedossa.
Vastuusta vapautuakseen ne vetoavat yleisesti matkapuhelinoperaattorien


liittymäsopimusten ehtoon, jonka mukaan liittymän tilaaja vastaa aina


kaikista liittymän käytöstä syntyneistä kuluista. Ehdon mukaan
tilaaja maksaa näin ollen myös mobiiliostoksista, riippumatta siitä,


kuka ne on tehnyt tai kuinka suuria ne ovat. Kuluttaja-asiamiehen
mukaan tämä operaattorien yleisesti käyttämä ehto on kohtuuton.
Sopimusehdon takia palveluntuottajat eivät myöskään ole lähteneet
kehittämään mobiilimaksamisen tekniikkaa niin, että alaikäisten
eritysasema ostajana olisi voitu ottaa huomioon.
Mobiilipalvelujen tarjoajat eivät voi vapautua vastuustaan
pelkästään tähän ehtoon vetoamalla.
Holhouslaki sanoo että alaikäinen voi tehdä vain tavanomaisia tai
merkitykseltään vähäisiä ostoksia. Iso lasku mobiilipelaamisesta
ei täytä tätä tunnusmerkistöä.!!!


Estot eivät vastaa palvelujen vaatimuksia
Palveluntarjoajat ovat vedonneet myös saatavilla oleviin esto- ja
saldorajapalveluihin. Estopalvelut ovat kuluttaja-asiamiehen mukaan
kuitenkin puutteellisia nykypäivän mobiilipalvelujen tarjontaan
nähden. Esimerkiksi kaikki ajanvietepalvelut kuuluvat samaan
estoluokkaan. Jos haluaa sulkea yhden palvelun pois, on suljettava
myös kaikki muut samaan ryhmään kuuluvat palvelut. Operaattoreiden
saldorajapalveluiden ongelma puolestaan on se, että ne eivät ole
reaaliaikaisia.


Lapsi ei ymmärrä maksujen kertymistä
Vaikka peleissä ja kilpailuissa on periaatteessa kyse tietoon tai
taitoon perustuvasta palkitsemisesta, todellisuudessa voitto perustuu
usein sattumaan. Tv-peleissä lasten on käytännössä varsin
mahdotonta hahmottaa sitä, mitkä ovat omat mahdollisuudet menestyä
ja miten paljon viestejä voi joka tapauksessa joutua lähettämään
päästäkseen edes mukaan kamppailemaan voitosta.
Lapsi voi kuvitella varsin konkreettisesti, että kunhan osallistuu
peliin, todella voittaa jotakin. Lapsi ei pelkän yksittäisen
hintatiedon perusteella myöskään ymmärrä, että maksua kertyy kun
etenee kilpailussa.
Merkkipaaluja olemassa jo nyt
Markkinaoikeus onkin kieltänyt "Soita ja voita!"- markkinoinnin
lapsille, kun arvonnan osallistumispuhelu piti soittaa maksulliseen
puhelinnumeroon. Oikeus totesi ratkaisussaan myös, että lapsen kyky
arvioida sattumanvaraisen edun saamisen epätodennäköisyyttä on
heikompi kuin aikuisen.


Suuri osa mainostajista tietää, ettei lapsille saa mainonnassa
esittää suoraa ostokehotusta. Tämä periaate on esitetty lukuisissa
kuluttaja-asiamiehen kannanotoissa, markkinaoikeuden ratkaisuissa ja
myös mainonnan kansainvälisissä säännöissä. TV-pelien juontajien


kehotukset lähettää maksullisia viestejä ovat kuitenkin suoria
kehotuksia maksullisen palvelun käyttämiseen.


Tv-peleihin sovellettavissa olevia merkkipaaluja on siis jo olemassa
kuluttajansuojalain perusteella. Myös tv-radiolain periaatteita
voidaan tarkastella tässä yhteydessä. Holhouslaki puolestaan
määrittelee alaikäisten tekemiä ostoksia.Kuluttaja-asiamies teki
keväällä ennakkoratkaisun koskien lasten asemaa mobiilipalvelujen
käyttäjinä. Ratkaisu koski Habbo-hotel Kultakala -internet-palvelua.


Neljän vuoden viikkorahat parissa tunnissa
Eräs kuluttaja-asiamieheen yhteyttä ottanut vanhempi totesi lapsensa
kertoneen, että hän pelasi "kännykkäpeliä" niin kuin
tietokonepeliä lähettäen viestejä kuin olisi painanut tietokoneen
välilyönti-näppäintä. Se, mitä peli on maksanut, ei ollut
lainkaan selvinnyt lapselle. Todellisuudessa hän oli käyttänyt
pelaamiseen yli 1200 euroa. Ilmoittaja kertoi lapsensa ymmärtäneen
kuluneen rahamäärän vasta sitten, kun hänelle selvitettiin, että
jos hän saa 5 euroa viikossa viikkorahaa, hän on muutaman tunnin
pelattuaan hukannut neljän ja puolen vuoden viikkorahat
JOKAINEN LAPSIPERHE ON OIKEUTETTU vaatimaan heiltä kerättyjä varoja takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu