Valitan valittamisen ilosta minäkin :>

Inhottavaa olla aina yksin. Minne menenkin, aina yksin. Yksin, yksin ja yksin, ei kavereita, ei ystäviä, ei ketään. Inhottavaa olla hiljainen ja vieraantunut ihmisistä. Kaikista vituttavinta olla ihminen, jota lähes kaikki pitävät outona ja typeränä.. ainakin lopulta. En onnistu mistään löytämään ystäviä, vaikka ihmiset vaikuttavat, jopa liiankin paljon, olevan kiinnostuneita. Näytän heidän silmissään varmasti todella kylmältä ja itsekkäältä?, sillä en koskaan osaa antaa minkäänlaisia vastakaikuja.
Vajoan aina vain syvemmälle, menetän kohta uskoni kokonaan tähän kaikkeen :(
Masentuneena olen ollut jo muutaman vuoden, mutta vain lievästi, välillä tosin oloni on hyvin huono ja kuollut. En ehkä jaksa enää yrittää etsiä ihmisiä ympärilleni ja jokaisen kiinnostuneen osaan vain ajaa pois. Olenko minä sittenkin oikeasti tylsä ja outo? ..muiden mielestä siis. Itse viihdyn omassa seurassani oikein hyvin, oikein hauskaa on välillä yksinkin ja ajattelukin on mukavaa. Argh, no ajatelkoot ihmiset mitä minusta tahtoo, mutta jäänkö sitten yksin ikuisesti? :'( .. äährhh, itkettää taas kun tätä paskaa joutuu miettimään... jätämpä tämän tähän. hyvästi.
1325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heips... Vaikutat olevan aika samoissa ongelmissa kuin mä. Haluatko jutella? Laita vaikka mailiosoitteesi tähän niin kirjoitan sulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pienityttö. kirjoitti:

Inhottavaa olla aina yksin. Minne menenkin, aina yksin. Yksin, yksin ja yksin, ei kavereita, ei ystäviä, ei ketään. Inhottavaa olla hiljainen ja vieraantunut ihmisistä. Kaikista vituttavinta olla ihminen, jota lähes kaikki pitävät outona ja typeränä.. ainakin lopulta. En onnistu mistään löytämään ystäviä, vaikka ihmiset vaikuttavat, jopa liiankin paljon, olevan kiinnostuneita. Näytän heidän silmissään varmasti todella kylmältä ja itsekkäältä?, sillä en koskaan osaa antaa minkäänlaisia vastakaikuja.
Vajoan aina vain syvemmälle, menetän kohta uskoni kokonaan tähän kaikkeen :(
Masentuneena olen ollut jo muutaman vuoden, mutta vain lievästi, välillä tosin oloni on hyvin huono ja kuollut. En ehkä jaksa enää yrittää etsiä ihmisiä ympärilleni ja jokaisen kiinnostuneen osaan vain ajaa pois. Olenko minä sittenkin oikeasti tylsä ja outo? ..muiden mielestä siis. Itse viihdyn omassa seurassani oikein hyvin, oikein hauskaa on välillä yksinkin ja ajattelukin on mukavaa. Argh, no ajatelkoot ihmiset mitä minusta tahtoo, mutta jäänkö sitten yksin ikuisesti? :'( .. äährhh, itkettää taas kun tätä paskaa joutuu miettimään... jätämpä tämän tähän. hyvästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu