Kansa halusi sotaa?

Se oli vihollisen puolella, ja kannatti sen sotatoimia aktiivisesti.

"Rauhan-aktivisti" Väinö Niilo-Rämä piti radiolla yhteyttä puna-armeijaan, ja opasti pommikoneita siviilien niskaan. Rauhan-aktivistit l. sodanvastustajat myös ampuivat suomalaisia poliiseja ja sotilaita. Parisen junaa suistettiin kiskoilta venäläisiltä saaduilla pommeilla.

http://tappis.555mb.net/#NIILORAMA

Sodan jälkeenkin "rauhanliike" on ollut puna-armeijan viides aselaji.

Kyllä, kansan suuri enemmistö oli sitä mieltä, että Karjalan vieminen oli suuri vääryys, ja se piti mahdollisimman pian vallata takaisin.

Muisti haalistuu.
Kukaan ei muista kuinka jatkosotaan jouduttiin?
Venäläiset pommitti useita asutuskeskuksia ja kaupunkeja ja ihan ilman varoitusta tai sodanjulistusta!
Kun siihen sitten vastattiin, niin siitä asti ovat messunneet: Suomi hyökkäsi, ne hyökkäs, hei kuuliko kaikki nyt varmasti ne hyökkäs!

Miksi te ette mene valtaamaan Karjalaa takaisin, jos kerran pidätte sen menettämistä vääryytenä? Mihin on kansan tahto hävinnyt? Vai olettekko te sellaisia vellihousuja, että ette uskalla?

murunen6 kirjoitti:

Muisti haalistuu.
Kukaan ei muista kuinka jatkosotaan jouduttiin?
Venäläiset pommitti useita asutuskeskuksia ja kaupunkeja ja ihan ilman varoitusta tai sodanjulistusta!
Kun siihen sitten vastattiin, niin siitä asti ovat messunneet: Suomi hyökkäsi, ne hyökkäs, hei kuuliko kaikki nyt varmasti ne hyökkäs!

Lue lisää

"Muisti haalistuu.
Kukaan ei muista kuinka jatkosotaan jouduttiin?
Venäläiset pommitti useita asutuskeskuksia ja kaupunkeja ja ihan ilman varoitusta tai sodanjulistusta! "

Muistisi tosiaankin haalistuu, jos nyt koskaan mitään olet alunperinkään tiennyt. Ei milläään pahalla ;)

Ei se naapuri nyt kuitenkaan ihan syyttä suotta niitä pommituksia alkanut tehdä. Sillä oli siihen ihan syykin olemassa. Aika paljon oli ehtinyt tapahtua ennen niitä pommituksia ja kuten alla olevasta voit lukea, ei Suomikaan toimintaa vierestä seurannut.

Lainaan:

"Sotilaallisesti Suomen »kolmen päivän puolueettomuus» 22.-25.6. oli vilkkaan toiminnan aikaa. Heinrichs oli sanonut Halderille 30.1.1941, että Suomen mobilisaatio kestäisi 4-5 päivää ja joukkojen keskittäminen rajalle sen jälkeen viisi pävää. Suomen 17.6. mobilisoidut joukot olivat siten 22.6. koossa perustamispaikoillaan ja keskityskuljetukset hyvässä alussa - Suomen sotaan yhtyessä 25.6. suurin osa joukoista oli perillä rintamassa. »Vaihtoehtokäskyjen» hyökkäystilanne määrtättiin päivällä 22.6. Karjalassa toimivien 14. D:n, VI AK:n ja II AK:n tavoitteeksi 28.6. mennesssä. Pääesikunta menetteli siis ikään kuin se olisi aavistanut mitä eduskunta kolme
päivää myöhemmin päätti sotaan yhtymisestä. Tosin itärajalla lähdettiin käytännössä liikkeelle vasta paljon myöhemmin (10.7.). Muualla sen sijaan ennakoitiin tilanteita saksalaisilta saatujen tietojen avulla. Niinpa suomalaiset suorittivat jo Barbarossa-päivän 22.6. aamuvarhaisella ainakin viikon valmistelemansa operaatio »Kilpapurjehduksen» eli demilitarisoidun Ahvenanmaan miehittämisen kahdella rykmentillä ja runsaalla tykistollä (69 putkea). Saattueeseen kuului 23 laivaa, ja sitä suojasi rannikkolaivastomme pääosa. Venäläisten matkalla klo 6 suorittama lentopommitus jäi täysin tehottomaksi.

Barbarossaa edeltävänä iltana Saksan miinalaivasto lähti liikkeelle Suomen saaristosta ja laski yöllä vahinkoja kärsimättä Suomenlahden poikki kaksi mahtavaa miinasulkua. Porkkalasta käsin »Corbethan» (400 miinaa ja 700 raivausestettä) ja Korppoosta käsin »Apoldan» (590 miinaa ja 700 raivausestettä). Venäläiset tiedustelulentokoneet keksivät jälkimmäisen saattueen sen palatessa, ja noin klo.2.30 aamuyöstä, puoli tuntia ennen Barbarossan yleistä H-hetkeä. Itämerellä ammuttiin sodan ensimmäiset tykinlaukakuset. Kolmannen samanaikaisen miinoituksen suorittivat Korppoosta lähteneet saksalaiset moottoritorpedoveneet Viron suurten saarien välisissä salmissa. Suomalaisten suosiollisella avustuksella saksalaisten miinoitusylläkkö siis onnistui kaikkialla yli odotusten.

Seuraavana kolmena päivänä ennen Suomen sotaan liittymistä saksalaiset moottoritorpedoveneet suorittivat jo hyökkäyksiä mm. Hangon venäläisten meriyhteyksiä vastaan. Vaikka venäläiset voivat veneden tyypistä nähdä niiden kuuluvan saksalaisille, veneiden lyhyt toimintasäde paljasti, että niillä täytyi olla tukikohtia Suomen saaristossa. Suomalaiset ottivat myös vastaan eräässä saksalaisten upottamasta laivasta saadut vangit, vaikkei vielä oltu sodassa.

Tärkeämpää oli, että Suomen suuret sukellusveneet, Vesihiisi, Vetehinen ja Iki-Turso, tekivät Porvoon saariston tukikohdistaan käsin samaan aikaan 22.6. – kolme päivää ennen Suomen sotaan yhtymistä – Viron rannikolle Kundanlahdelle miinoitusmatkan. Kaksi niistä uusi vielä operaation 23.-24.6. Suursaaren länsipuolelle Ruuskerin luo. Tältä osin Suomi siis – Kielin sopimusten henkeä noudattaen, jopa ilman saksalaisten nimenomaisia vaatimuksia – alkoi käytännössä sotatoimensa jo ennen eduskunnan suostumusta.

Laivasto-operaatioiden yhteydessä oli suunniteltu edelleen samaksi hetkeksi 22.6. Kronstadtin laivastotukikohdan edustan miinoittamista lentokoneista pudotetuin miinoin. Tämän suoritti saksalaisen Kampfgruppe 806:n neljätoista Ju 88 -konetta, jotka lähtivät Itä-Preussista, mutta tankkasivat takaisin tullessaan Utin lentokentillä. Heidän oppaanaan ensimmaisessä koneessa toimi suomalainen yhdysupseeri. Suomen ilmatorjuntaa oli varotettu »omista koneista». Toinen saksalainen pommitusrykmentti lienee samaan aikaan lentänyt Salpausselän suuntaisesti Laatokalle ja sieltä Nevan ja Kronstadtin kautta Uttiin.

Helsingin Malmin lentokentältä yritettiin 23.6. saman saksalaisrykmentin voimalla lähteä katkaisemaan Stalinin kanava, mutta edeltä lähetetty sääkone ilmoittikin pahasta pilvistymisestä Poventsassa, joten retkesta oli sillä kertaa luovuttava. Yritys onnistui vasta sodan sytyttyä 27.6., jolloin edellä selostetulla tavalla edeltä käsin kunnostetulta Malmilta oli helppo raskaassakin lastissa lähteä pommitusretkelle. Varmistaakseen Stalinin kanavan katkaisernisen saksalaiset lähettivät sinne myös suomalaisen 16-miehisen kaukopartion. Se kuljetettiin 22. ja 23.6. välisenä yönä kahdella suurella saksalaisella vesikoneella Oulujärveltä Stalinin kanavan itäpuolelle Konjärvelle. Se yritti 28.6. räjäyttä erästä kanavan sulkua, mutta torjuttiin ja tyytyi em. pommituksen onnistuttua räjäyttämmään erästä kohden Muurmannin rataa. Partio palasi 10.7. - Tässä yrityksessä oli muutakin suomalaista kuin miehistö. Joensuusta lähetettiin nimittäin pääsiesikunnan määräyksestä neljä BW-hävittäjää suojaamaan saksalaisten kuljetuskoneiden paluuta 23.6. vastaisena yönä. Saksalaiset eksyivät kuitenkin reitiltä, joten suomalaishävittäjät odottivat turhaan sovitussa paikassa Neuvostoliiton ilmatilassa heitä tunnin verran ja palasivat niin viime tingassa, että yksi niistä joutui polttoaineen loppuessa tekemään onnistuneen pakkolaskun Höytiäiseen.
Saksan sodan alettua 22.6., mutta Suomen vielä kolme päivää epäröidessä, suomalaiset kuitenkin jo suorittivat lentotiedustelua rajojen yli. Tallinnan lähellä, jossa Turusta käsin tiedusteltiin Neuvostoliiton sotalaivaston liikkeitä, suomalaiskone erehtyi 24.6. niin lähelle Viron rannikkoa, että sitä ammuttiin 40 mm:n it-tykillä. Jyväskylästä l. Tikkakoskelta lennettiin kolmasti Karjalaan 23.- 24.6. tulevia Hiitolan ja Sortavalan hyökkäyksiä lentokuvauksilla valmistellen. Vastaavaa tekivat rajaseudulla ja merirajalla kyllä myös venäläiset, pommittaen 23.6. mm. erästä pientä suomalaislaivaa. Porvoon Pellingin saaristossa eräs venäläisten tiedustelulennolla ollut MBR-2 lentovene sai 24.6. moottorihäiriön ja otettiin näin sotasaaliiksi jo ennen sodan syttymistä.
Lapissa ennen Barbarossaa alkanut saksalaisten lentotoiminta yltyi huonosta säästä huolimatta heti 22.6. täysimittaiseksi ilmasodaksi. Jos pidettiin kiinni fiktiosta, että saksalaiset olivat siellä läpikulkumatkalla olevia vieraita, tuokin toiminta meni Suomen tiliin. Niinpä saksalaiset miinoittivat Polarnojea Murmanskin lähellä 23.6., seuraavana iltana jopa Murmanskinlahtea, ja 25.6. he pom-
mittivat Muurmannin rataa ja Nivan lentokenttää. Myös lähitiedustelu, esim. Sallassa, oli vilkasta 23.6.-24.6. Suomen muodollisesti voimassa pitämat lentokiellot Lapissa eivat siis vähääkään häirinneet saksalaisia, jos niillä nyt oli muuta tarkoitustakaan kuin naamiointi. Antoihan Suomi oikeuden saksalaisten sikäläisiin lentoihin yöstä 24.-25.6. alkaen eli selvästi ennen kuin itse yhtyi sotaan.

Vihdoin on huomautettava, että Suomen »kolmen päivan puolueettomuuden» aikana saksalaiset heti 22.6. miehittivät Petsamon (Operaatio Renntier). Kahden Rovaniemen seudulta Sallaa kohti
marssivan ja osittain siellä jo asemissa olevan saksalaisdivisioonan lisäksi tämä merkitsi nyt kahden uuden saksalaisdivisioonan (2. Vuor.D ja 3. Vuor.D) äkillistä tuloa Suomen alueelle. Viides saksalaisdivisioona (Engelbrechtin divisioona, 163. D) aloitti saapumisensa Suomeen vasta kolme päivää Suomen sotaan liittymisen jälkeen (kärki Torniossa 28.6.). - Petsamossa saksalaiset välittömästi vangitsivat Neuvostoliiton konsulaatin suurehkon henkilökunnan suomalaisen osasto Petsamon vain katsellessa päältä toimintaa.
Vaikka aivan kaikki saksalaisten ja suomalaisten yhteistoiminta ei olisi tullut tuoreeltaan venälaisten tietoon, heille kertyi varsinkin Suomen »kolmen päivän puolueettomuuden» ajalta siitä niin massiivinen tietous, etta heidän reaktionsa hyökätä 25.6. pommein Suomen lentokenttiä vastaan ei itse asiassa ole yllättävä. Suomalaiset laskivat puolustusvoimain tiedotuksissa varovaisesti yhteen eri suunnilla tällöin lentäneitä pommikoneita ja saivat näin liian alhaisen kokonaisluvun, parisensataa. Neuvostoliiton ilmavoimien virallisen historiateoksen mukaan (englanniksi 1973) ilma-offensiivin suorittivat Pohjoisen rintaman ilmavoimat yhteistyössä Itämeren ja Jäämeren laivastojen ilmavoimien kanssa. Tarkoituksena oli heikentää vihollisen pohjoisessa sijaitsevia ilmavoimia ja estää siten hyökkäkset Leningradiin. Liikkeelläi oli 236 pommikonetta ja 224 hävittäjää, eli yhteensä 460 konetta. Tällöin on kuitenkin Lapin saksalaisalue molemmissa mukana. Muutaman päivän hyökkäyksissä väitetään tuhotun 130 konetta, mika on mahtavaa liioittelua, vaikka jossakin, mm. Turun lentokentällä, vaurioita syntyi. Missään tapauksessa Neuvostoliiton historiantutkimus ei enää kiistä maansa aloitetta eikä offensiivin suurisuuntaisuutta.

Pääministeri Rangell 25.6. eduskunnassa ja presidentti Ryti 26.6. yleisradiossa leimasivat ilmahyökkäykset avoimien kaupunkien pommituksiksi ja siviili-ihmisten surmaamiseksi. Se piti Turun, Heinolan ja Kotkan osalta epäilemättä paikkansa, mutta yleensä hyökkäykset kyllä kohdistuivat lentokentille, kuten Suomen ilmavoimien sisäiset tiedotukset sanoivat. Hyökkääjien tappiot olivat pelottavat. He menettivat 23 Suomen alueelle alas ammutussa, yleensä monihenkisessä koneessaan varmaankin enemmän ihmishenkiä kuin pommitetut kaupungit, joiden tappioita ei suhteellisen pienuutensa vuoksi koskaan laskettu julkisesti yhteen. Kokoavasti voi sanoa, että Barbarossan jälkeisessä jännittyneessä tilanteessa Neuvostoliitto menetti lopulta hermonsa ja iski ensiksi.
Diplomaattisesti se hävisi tällä paljon enemmän kuin sotilaallisesti voitti. Kun sota Suomen kannalta alkoi muodollisesti samoin kuin talvisota, hallituksen oli helppo julistaa se »jatkosodaksi», jolla talvi-sodan puolustautumista jatkettiin."

- Mauno Jokipii, Jatkosodan synty, s. 648-651

Nimierkki kirjoitti:

"Muisti haalistuu.
Kukaan ei muista kuinka jatkosotaan jouduttiin?
Venäläiset pommitti useita asutuskeskuksia ja kaupunkeja ja ihan ilman varoitusta tai sodanjulistusta! "

Muistisi tosiaankin haalistuu, jos nyt koskaan mitään olet alunperinkään tiennyt. Ei milläään pahalla ;)

Ei se naapuri nyt kuitenkaan ihan syyttä suotta niitä pommituksia alkanut tehdä. Sillä oli siihen ihan syykin olemassa. Aika paljon oli ehtinyt tapahtua ennen niitä pommituksia ja kuten alla olevasta voit lukea, ei Suomikaan toimintaa vierestä seurannut.

Lainaan:

"Sotilaallisesti Suomen »kolmen päivän puolueettomuus» 22.-25.6. oli vilkkaan toiminnan aikaa. Heinrichs oli sanonut Halderille 30.1.1941, että Suomen mobilisaatio kestäisi 4-5 päivää ja joukkojen keskittäminen rajalle sen jälkeen viisi pävää. Suomen 17.6. mobilisoidut joukot olivat siten 22.6. koossa perustamispaikoillaan ja keskityskuljetukset hyvässä alussa - Suomen sotaan yhtyessä 25.6. suurin osa joukoista oli perillä rintamassa. »Vaihtoehtokäskyjen» hyökkäystilanne määrtättiin päivällä 22.6. Karjalassa toimivien 14. D:n, VI AK:n ja II AK:n tavoitteeksi 28.6. mennesssä. Pääesikunta menetteli siis ikään kuin se olisi aavistanut mitä eduskunta kolme
päivää myöhemmin päätti sotaan yhtymisestä. Tosin itärajalla lähdettiin käytännössä liikkeelle vasta paljon myöhemmin (10.7.). Muualla sen sijaan ennakoitiin tilanteita saksalaisilta saatujen tietojen avulla. Niinpa suomalaiset suorittivat jo Barbarossa-päivän 22.6. aamuvarhaisella ainakin viikon valmistelemansa operaatio »Kilpapurjehduksen» eli demilitarisoidun Ahvenanmaan miehittämisen kahdella rykmentillä ja runsaalla tykistollä (69 putkea). Saattueeseen kuului 23 laivaa, ja sitä suojasi rannikkolaivastomme pääosa. Venäläisten matkalla klo 6 suorittama lentopommitus jäi täysin tehottomaksi.

Barbarossaa edeltävänä iltana Saksan miinalaivasto lähti liikkeelle Suomen saaristosta ja laski yöllä vahinkoja kärsimättä Suomenlahden poikki kaksi mahtavaa miinasulkua. Porkkalasta käsin »Corbethan» (400 miinaa ja 700 raivausestettä) ja Korppoosta käsin »Apoldan» (590 miinaa ja 700 raivausestettä). Venäläiset tiedustelulentokoneet keksivät jälkimmäisen saattueen sen palatessa, ja noin klo.2.30 aamuyöstä, puoli tuntia ennen Barbarossan yleistä H-hetkeä. Itämerellä ammuttiin sodan ensimmäiset tykinlaukakuset. Kolmannen samanaikaisen miinoituksen suorittivat Korppoosta lähteneet saksalaiset moottoritorpedoveneet Viron suurten saarien välisissä salmissa. Suomalaisten suosiollisella avustuksella saksalaisten miinoitusylläkkö siis onnistui kaikkialla yli odotusten.

Seuraavana kolmena päivänä ennen Suomen sotaan liittymistä saksalaiset moottoritorpedoveneet suorittivat jo hyökkäyksiä mm. Hangon venäläisten meriyhteyksiä vastaan. Vaikka venäläiset voivat veneden tyypistä nähdä niiden kuuluvan saksalaisille, veneiden lyhyt toimintasäde paljasti, että niillä täytyi olla tukikohtia Suomen saaristossa. Suomalaiset ottivat myös vastaan eräässä saksalaisten upottamasta laivasta saadut vangit, vaikkei vielä oltu sodassa.

Tärkeämpää oli, että Suomen suuret sukellusveneet, Vesihiisi, Vetehinen ja Iki-Turso, tekivät Porvoon saariston tukikohdistaan käsin samaan aikaan 22.6. – kolme päivää ennen Suomen sotaan yhtymistä – Viron rannikolle Kundanlahdelle miinoitusmatkan. Kaksi niistä uusi vielä operaation 23.-24.6. Suursaaren länsipuolelle Ruuskerin luo. Tältä osin Suomi siis – Kielin sopimusten henkeä noudattaen, jopa ilman saksalaisten nimenomaisia vaatimuksia – alkoi käytännössä sotatoimensa jo ennen eduskunnan suostumusta.

Laivasto-operaatioiden yhteydessä oli suunniteltu edelleen samaksi hetkeksi 22.6. Kronstadtin laivastotukikohdan edustan miinoittamista lentokoneista pudotetuin miinoin. Tämän suoritti saksalaisen Kampfgruppe 806:n neljätoista Ju 88 -konetta, jotka lähtivät Itä-Preussista, mutta tankkasivat takaisin tullessaan Utin lentokentillä. Heidän oppaanaan ensimmaisessä koneessa toimi suomalainen yhdysupseeri. Suomen ilmatorjuntaa oli varotettu »omista koneista». Toinen saksalainen pommitusrykmentti lienee samaan aikaan lentänyt Salpausselän suuntaisesti Laatokalle ja sieltä Nevan ja Kronstadtin kautta Uttiin.

Helsingin Malmin lentokentältä yritettiin 23.6. saman saksalaisrykmentin voimalla lähteä katkaisemaan Stalinin kanava, mutta edeltä lähetetty sääkone ilmoittikin pahasta pilvistymisestä Poventsassa, joten retkesta oli sillä kertaa luovuttava. Yritys onnistui vasta sodan sytyttyä 27.6., jolloin edellä selostetulla tavalla edeltä käsin kunnostetulta Malmilta oli helppo raskaassakin lastissa lähteä pommitusretkelle. Varmistaakseen Stalinin kanavan katkaisernisen saksalaiset lähettivät sinne myös suomalaisen 16-miehisen kaukopartion. Se kuljetettiin 22. ja 23.6. välisenä yönä kahdella suurella saksalaisella vesikoneella Oulujärveltä Stalinin kanavan itäpuolelle Konjärvelle. Se yritti 28.6. räjäyttä erästä kanavan sulkua, mutta torjuttiin ja tyytyi em. pommituksen onnistuttua räjäyttämmään erästä kohden Muurmannin rataa. Partio palasi 10.7. - Tässä yrityksessä oli muutakin suomalaista kuin miehistö. Joensuusta lähetettiin nimittäin pääsiesikunnan määräyksestä neljä BW-hävittäjää suojaamaan saksalaisten kuljetuskoneiden paluuta 23.6. vastaisena yönä. Saksalaiset eksyivät kuitenkin reitiltä, joten suomalaishävittäjät odottivat turhaan sovitussa paikassa Neuvostoliiton ilmatilassa heitä tunnin verran ja palasivat niin viime tingassa, että yksi niistä joutui polttoaineen loppuessa tekemään onnistuneen pakkolaskun Höytiäiseen.
Saksan sodan alettua 22.6., mutta Suomen vielä kolme päivää epäröidessä, suomalaiset kuitenkin jo suorittivat lentotiedustelua rajojen yli. Tallinnan lähellä, jossa Turusta käsin tiedusteltiin Neuvostoliiton sotalaivaston liikkeitä, suomalaiskone erehtyi 24.6. niin lähelle Viron rannikkoa, että sitä ammuttiin 40 mm:n it-tykillä. Jyväskylästä l. Tikkakoskelta lennettiin kolmasti Karjalaan 23.- 24.6. tulevia Hiitolan ja Sortavalan hyökkäyksiä lentokuvauksilla valmistellen. Vastaavaa tekivat rajaseudulla ja merirajalla kyllä myös venäläiset, pommittaen 23.6. mm. erästä pientä suomalaislaivaa. Porvoon Pellingin saaristossa eräs venäläisten tiedustelulennolla ollut MBR-2 lentovene sai 24.6. moottorihäiriön ja otettiin näin sotasaaliiksi jo ennen sodan syttymistä.
Lapissa ennen Barbarossaa alkanut saksalaisten lentotoiminta yltyi huonosta säästä huolimatta heti 22.6. täysimittaiseksi ilmasodaksi. Jos pidettiin kiinni fiktiosta, että saksalaiset olivat siellä läpikulkumatkalla olevia vieraita, tuokin toiminta meni Suomen tiliin. Niinpä saksalaiset miinoittivat Polarnojea Murmanskin lähellä 23.6., seuraavana iltana jopa Murmanskinlahtea, ja 25.6. he pom-
mittivat Muurmannin rataa ja Nivan lentokenttää. Myös lähitiedustelu, esim. Sallassa, oli vilkasta 23.6.-24.6. Suomen muodollisesti voimassa pitämat lentokiellot Lapissa eivat siis vähääkään häirinneet saksalaisia, jos niillä nyt oli muuta tarkoitustakaan kuin naamiointi. Antoihan Suomi oikeuden saksalaisten sikäläisiin lentoihin yöstä 24.-25.6. alkaen eli selvästi ennen kuin itse yhtyi sotaan.

Vihdoin on huomautettava, että Suomen »kolmen päivan puolueettomuuden» aikana saksalaiset heti 22.6. miehittivät Petsamon (Operaatio Renntier). Kahden Rovaniemen seudulta Sallaa kohti
marssivan ja osittain siellä jo asemissa olevan saksalaisdivisioonan lisäksi tämä merkitsi nyt kahden uuden saksalaisdivisioonan (2. Vuor.D ja 3. Vuor.D) äkillistä tuloa Suomen alueelle. Viides saksalaisdivisioona (Engelbrechtin divisioona, 163. D) aloitti saapumisensa Suomeen vasta kolme päivää Suomen sotaan liittymisen jälkeen (kärki Torniossa 28.6.). - Petsamossa saksalaiset välittömästi vangitsivat Neuvostoliiton konsulaatin suurehkon henkilökunnan suomalaisen osasto Petsamon vain katsellessa päältä toimintaa.
Vaikka aivan kaikki saksalaisten ja suomalaisten yhteistoiminta ei olisi tullut tuoreeltaan venälaisten tietoon, heille kertyi varsinkin Suomen »kolmen päivän puolueettomuuden» ajalta siitä niin massiivinen tietous, etta heidän reaktionsa hyökätä 25.6. pommein Suomen lentokenttiä vastaan ei itse asiassa ole yllättävä. Suomalaiset laskivat puolustusvoimain tiedotuksissa varovaisesti yhteen eri suunnilla tällöin lentäneitä pommikoneita ja saivat näin liian alhaisen kokonaisluvun, parisensataa. Neuvostoliiton ilmavoimien virallisen historiateoksen mukaan (englanniksi 1973) ilma-offensiivin suorittivat Pohjoisen rintaman ilmavoimat yhteistyössä Itämeren ja Jäämeren laivastojen ilmavoimien kanssa. Tarkoituksena oli heikentää vihollisen pohjoisessa sijaitsevia ilmavoimia ja estää siten hyökkäkset Leningradiin. Liikkeelläi oli 236 pommikonetta ja 224 hävittäjää, eli yhteensä 460 konetta. Tällöin on kuitenkin Lapin saksalaisalue molemmissa mukana. Muutaman päivän hyökkäyksissä väitetään tuhotun 130 konetta, mika on mahtavaa liioittelua, vaikka jossakin, mm. Turun lentokentällä, vaurioita syntyi. Missään tapauksessa Neuvostoliiton historiantutkimus ei enää kiistä maansa aloitetta eikä offensiivin suurisuuntaisuutta.

Pääministeri Rangell 25.6. eduskunnassa ja presidentti Ryti 26.6. yleisradiossa leimasivat ilmahyökkäykset avoimien kaupunkien pommituksiksi ja siviili-ihmisten surmaamiseksi. Se piti Turun, Heinolan ja Kotkan osalta epäilemättä paikkansa, mutta yleensä hyökkäykset kyllä kohdistuivat lentokentille, kuten Suomen ilmavoimien sisäiset tiedotukset sanoivat. Hyökkääjien tappiot olivat pelottavat. He menettivat 23 Suomen alueelle alas ammutussa, yleensä monihenkisessä koneessaan varmaankin enemmän ihmishenkiä kuin pommitetut kaupungit, joiden tappioita ei suhteellisen pienuutensa vuoksi koskaan laskettu julkisesti yhteen. Kokoavasti voi sanoa, että Barbarossan jälkeisessä jännittyneessä tilanteessa Neuvostoliitto menetti lopulta hermonsa ja iski ensiksi.
Diplomaattisesti se hävisi tällä paljon enemmän kuin sotilaallisesti voitti. Kun sota Suomen kannalta alkoi muodollisesti samoin kuin talvisota, hallituksen oli helppo julistaa se »jatkosodaksi», jolla talvi-sodan puolustautumista jatkettiin."

- Mauno Jokipii, Jatkosodan synty, s. 648-651

Lue lisää

Tuolla Jokipiillä on tapana hukuttaa keskustelu oman kirjansa monistamiseen kaikille sivuille, joissa jatkodasta vain mainitaakin.

On tuolla Jokipiillä tarve mainostaa kirjaansa ja vielä keskustelupalstoilla!

murunen6 kirjoitti:

Tuolla Jokipiillä on tapana hukuttaa keskustelu oman kirjansa monistamiseen kaikille sivuille, joissa jatkodasta vain mainitaakin.

On tuolla Jokipiillä tarve mainostaa kirjaansa ja vielä keskustelupalstoilla!

Lue lisää

"On tuolla Jokipiillä tarve mainostaa kirjaansa ja vielä keskustelupalstoilla! "

Millä keskustelupalstalla Jokipii mahtaa kirjaansa mainostaa? Kerro niin käyn katsomassa ;)

Jokipiin tutkimus nyt vaan sattuu olemaan melkoisen kaikenkattava jatkosodan alkamisen suhteen. Parempaakaan lähdeteosta ei ole vielä ilmestynyt. Jos nimimerkki "murunen6" kirjoittaa paremman ja arvostetumman niin saat minun puolestani mainostaa sitä täällä niin paljon kuin haluat. Minäkin voisin sitä mainostaa ;)