Aivotutkimuksen tulokset
Syvästi uskonnollisissa ihmisissä on todettu erilaistumiskehitystä varhaislapsuudesta aikuisuusikään, kun on vertailtu uskonnottomien, ja maailmankatsomuksellisesti tunnuksettomien perheiden lapsia, vertaistutkimuksena.
Aivot ovat paljon heikommin poimuttuneita uskovaisten perheissä kasvaneilla lapsilla.
Tämä ei ole geeniperäistä, joten uskovaisten vanhempien ei tule huolestua omista geeneistään.
Aivot vain muokkautuvat vähä-älyisempään suuntaan, missä on kadonnut íhmisille ominainen luontainen kyseenalaistamisen ja uteliaisuuden luonne.
Mutta kääntymällä epä-älyllisestä uskonnollisuudesta vapaan maailmankatsomuksen suuntaan, voidaan auttaa kehityksessä jälkeenjääneitä aina noin ennen 10 vuotiaaksi kasvamista asti keskimäärin, sen jälkeen aivojen luontainen uudistumiskyky heikkenee.
Tytöstä ja pojasta polvi paranee, kun vain annat edes lapsellesi mahdollisuuden.
Itse voit olla kasvanut kiinni turvallisiin harhoihin, mutta anna tulevan sukupolven muodostaa itsenäisesti maailmankuvansa, äläkä anna aivopesutekniikka käyttävien uskonnollisten mm. päiväkotien aloittaa tihulaistyötänsä puhtaissa mielissä.
Itse kannatan uskonnoille 21v ikärajaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Näin on ja kun tuohon lisää auktoriteettiuskoisuuden enemmistön aikamme valtarakenteissa, niin ei ihmettele mielettömyyttään rapautuvaa maailmaa.
Itse asiassa jos alistaa oman ymmärryksensä uskomuksille tai ideologioille, ei ole aikuinen, vastuullinen, ikänään.
Äänestyskelpoisuuden edellytyksenä pitäisi vastuullisuus ja yhteisöllinen ymmärrys.
Siihen kasvaminen ja aikuistuminen tapahtunee jos on tapahtuakseen ehken keskimäärin 24 vuoden iässä.
Vitsi
Aikuistetaan valintaa, suoralta kädeltä kenkää 125 edustajalle maalisvaaleissa.