Suurimmat ...

... Vanhasen hallituksen lainssädänölliset teot koskevat viinaa ja vittua. Kun KEPU on nyt jäämässä oppositioon, olisi aika suunnitella perinteen mukaisesti joutaville suojatyöpaikat.

Ehdotan, että perustetaan suojelupoliisia vastaava PiPo (pillupoliisi), jonka johtajaksi nimitetään Vanhanen ja varajohtajaksi Hyssälä. Vastoin yleistä käytäntöä näillä olisi edes pientä tuntumaa alaan, ja ehtiihän siihen tutustua sitten täysipäiväisesti paremmin, kun lahjakkuutta on.
2145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei kepulaiset saa viedä punikeilta niiden suojatyöpaikkoja. Putte Valpon johtoon.

Äänestä
  • .. näin vastuullisiin virkoihin. Siivoojiksi ja vahtimestareiksi voisi muutaman punikin ajattella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luova ehdotus kirjoitti:

... Vanhasen hallituksen lainssädänölliset teot koskevat viinaa ja vittua. Kun KEPU on nyt jäämässä oppositioon, olisi aika suunnitella perinteen mukaisesti joutaville suojatyöpaikat.

Ehdotan, että perustetaan suojelupoliisia vastaava PiPo (pillupoliisi), jonka johtajaksi nimitetään Vanhanen ja varajohtajaksi Hyssälä. Vastoin yleistä käytäntöä näillä olisi edes pientä tuntumaa alaan, ja ehtiihän siihen tutustua sitten täysipäiväisesti paremmin, kun lahjakkuutta on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu