viettämään sen kanssaan. Hänellä on niin ikävä minua ja lapsiansa, jotta pyysi että saisi viettää joulun kuin ennen vanhaan.
Ex mieheni tulee valmistelemaan kanssamme joulua hyvissä ajoin. Hakee lasten kanssa kuusen. Paistamme yhdessä joulukinkun aattoa edellisenä yönä, jotta aatto-aamuna on kinkku aamiaspöydässä.
Tämä on lapsille hieno lahja, kun emme ole yhteistä joulua viettäneet moneen vuoteen.
Lapset ovat aina viettäneet sen minun kanssani.
Nyt ex mies sanoi, että vietetään yhteinen joulu. Vaikka onhan sillä ne naisensa, mutta sanoi, että kitiskööt he ihan rauhassa ja viettäkööt joulunsa missä haluaa, hän tulee perheensä luokse. On niitä hyviäkin ex miehiä, joille lapsetkin merkitsevät jotain.
Meidän Joulu on perhejoulu
19
1033
Vastaukset
- onnittelen
on tosi hienoa että isä tulee kotiin lastensa luo ja entiset puolisot voivat olla väleissä että joulujuhlaa voidaan viettää. Ihanaa joulua teille!!!
- suostuit
kohta kai hyväksyt ne naisensakin, kun hänellä "on niin ikävä sinua ja lapsia". vai tulee hän perheensä luokse. yhäkö sinä ja lapset olette hänen perhettään? vuosien jälkeen. heti kun äijä sormia napsauttaa, olet valmiina häntä varten. lienet oikein odottanut vuodet, että tulisko takaisin, ilman omaa elämää.
otatko takaisin ja odotat, koska seuraavan kerran karkaa naistensa luokse.
säälittävää, nainen hyvä.
bää bää - laita lieka kaulaan.- ..............................
Siinä se taas nähtiin miten joidenkin pitää yrittää pilata toisten jouluinen ja hyvä mieli!!!
Voi miten ihanaa on että vietätte joulun yhdessä,teillä tulee olemaan varmasti hieno joulu ja sitä toivotankin teille sydämestäni!
On hieno asia että voi eron jälkeenkin viettää joulua yhdessä :) - kateellinen?
Kai nyt isä saa lastensa kanssa ja heidän äitinsä kanssa viettääj oun jos he niin pystyvät toimimaan yhdessä. Ei siinä kateellisella ole mitään sanomista. kavereita aina voi olla jos pystyy oleen,kaikki ei pysty. Ja paras lopputuloshan olisi jos perhe palasisi yhteen, mutta usein ex vaimon on vaikee antaa miehelle anteeksi sitä että on jättäny oudossa mielentilassa perheensä. Mikä lie syy eroon, kuka tietää, mutta noin soisi kaikille lapsille ja ex vaimoille.
- rettä teillä on oikein kiva
kateellinen? kirjoitti:
Kai nyt isä saa lastensa kanssa ja heidän äitinsä kanssa viettääj oun jos he niin pystyvät toimimaan yhdessä. Ei siinä kateellisella ole mitään sanomista. kavereita aina voi olla jos pystyy oleen,kaikki ei pysty. Ja paras lopputuloshan olisi jos perhe palasisi yhteen, mutta usein ex vaimon on vaikee antaa miehelle anteeksi sitä että on jättäny oudossa mielentilassa perheensä. Mikä lie syy eroon, kuka tietää, mutta noin soisi kaikille lapsille ja ex vaimoille.
perhejoulu... mutta mitkä ovat sinun motiivit? toivotko että mies tulee takas? miksi hän aikoinaan jätti sinut ja niin tärkeät lapsensa? hyväksytkö h'nen "ne naisensa"? luuletko että hän esittää asiansa niille noin? luuletko että hän kohtelee sinua paremmin kuiin heitä? ei! näemmä. luuletko että muut yksinhuoltajaäidit todella ovat kateellisia sinulle? luuletko että sinulla on hyvä mies? silloin sinun kannattaa hankkia elämän kokemusta ja hyvin pian huomaat että suurin osa miehistä on parempia kuin exäsi...olen pahoillani, mutta omaksi parhaaksesi kannattaa katsoa tosiasioita silmiin.
lasten takia toivon teille oikein harmoonista ja sadunomaista joulua! - sinulle on tapahtunut?
No olipas kyyninen ja negatiivinen kirjoitus! Lapsiahan tuossa ajateltiin, mikä oli mielestäni kaunis ajatus.
Mutta jotkut ne vaan haluaa nähdä pahan kaikessa.. Sitä se teettää kun oma elämä on surkeaa, pitää kostaa se jollekin. Vaikka sitten anonyymisti netissä... - OK elämä
Mulla on kaikki ok, joten en täällä pura omaa pahaa oloani. Mutta kyllä olen samaa mieltä edellisen kanssa.
Aloittaja kirjoittaa:
"Hänellä on niin ikävä minua ja lapsiansa, jotta pyysi että saisi viettää joulun kuin ennen vanhaan. " Uskon, että lapsi on ikävä, mutta että ex-vaimoa? Onko exän toiveajattelua, vai onko mies saanut hyväuskoisen hölmön moista uskomaan?
"Tämä on lapsille hieno lahja, kun emme ole yhteistä joulua viettäneet moneen vuoteen.
Lapset ovat aina viettäneet sen minun kanssani." Siis varmasti lapsille hieno lahja, mutta että lapset eivät ole olleet isällään moneen vuoteen jouluna? Isällä ei silloin vissiin ole ollut niitä ikävä?
"Nyt ex mies sanoi, että vietetään yhteinen joulu. Vaikka onhan sillä ne naisensa, mutta sanoi, että kitiskööt he ihan rauhassa ja viettäkööt joulunsa missä haluaa, hän tulee perheensä luokse." Voi herranen aika! Kun mies sanoo, että hänen naisensa saavat kitistä, niin exä onnensa kukkuloilla suostuu moiseen. Oikein perheekseen tituleerasi. Onko taas exän toiveajattelua, vai onko routa ajanut porsaan kotiin?
"On niitä hyviäkin ex miehiä, joille lapsetkin merkitsevät jotain" No, entäs ne edelliset joulut? Mitäs ne lapset silloin merkkasivat, kun kerran aloittajan kanssa päikseen viettivät.
Tää juttu on exän toiveita tai sitten mies on aika härski jannu. Paha vaan, jos lapset saa tilanteesta väärän kuvan. - eddelliseen
rettä teillä on oikein kiva kirjoitti:
perhejoulu... mutta mitkä ovat sinun motiivit? toivotko että mies tulee takas? miksi hän aikoinaan jätti sinut ja niin tärkeät lapsensa? hyväksytkö h'nen "ne naisensa"? luuletko että hän esittää asiansa niille noin? luuletko että hän kohtelee sinua paremmin kuiin heitä? ei! näemmä. luuletko että muut yksinhuoltajaäidit todella ovat kateellisia sinulle? luuletko että sinulla on hyvä mies? silloin sinun kannattaa hankkia elämän kokemusta ja hyvin pian huomaat että suurin osa miehistä on parempia kuin exäsi...olen pahoillani, mutta omaksi parhaaksesi kannattaa katsoa tosiasioita silmiin.
lasten takia toivon teille oikein harmoonista ja sadunomaista joulua!haluaisin sanoa etten halua pahoittaa mieltäsi, mutta ethän vaan huijaa itseäsi ja tarraudu kusipäähän?
lapsien takia kannattaa varoa sitä. kuulostaa siltä nimittäin että äijä pompottaa sua pillinsä mukaan. mutta kun en asiaa lähemmin tunne, toivon että vietätte ihanan ja kodikkaan joulun!
- eronnut äiti
Sinänsähän tuo on hieno ajatus, mutta toivottavasti lapsille ei herää yhteisestä joulusta luuloa, että palaatte yhteen. Useinhan lapset toivovat, että omat vanhemmat palaavat yhteen ja mikäli teidän kohdalla näin on, lapset saattavat joulun jälkeen pettyä pahasti. Kannattaa siis ainakin jutella lasten kanssa asiasta ennenkuin isä tulee joulua viettämään, jotta he ymmärtävät, että isä tulee vain joulua viettämään, ettekä ole palaamassa yhteen.
Hyvää joulua! - väleissä ollaan
Ajatukset kävi yhteen nimimerkki eronnut äiti. Minäkin uskonen, että lapsia ajattelet ja varmaan vähän ex-miestäsikin säälit, mutta tuli heti viestisi luettua mieleen, että toivottavasti lapsesi päät ei mene "sekaisin" tästä järjestelystä. He varmasti alkavat toivomaan ja miettimään, että palaatte yhteen. Kun noi lapset monesti haaveilevat isän ja äidin yhteen menosta, vaikka vanhemmat ei enään edes yhdessä ole..
Toivon kuitenkin teille kaikille Rauhallista ja Hyvää Joulua! Ja ehkä myös lasten toive toteutuu;)
t: äiti, jolla myös välit erinomaiset lastensa isään.- iloinen MYÖS toisten puolesta
Minä ainakin osaan,niinkuin monet muutkin,iloisia myös toisten puolesta.
ihmettelen suuresti,miten tälläinen hyvällä mielellä kirjoitettu asia aiheuttaa toisissa niin suurta kateutta,sitähän se juuri on-mitäpä muutakaan!Jos jollakin menee hyvin ja hän saa viettää joulun perheensä kanssa,miksi pitää sanoa noin pahasti?
Ihanaa joulua!!! - Sääliä ennemminkin
iloinen MYÖS toisten puolesta kirjoitti:
Minä ainakin osaan,niinkuin monet muutkin,iloisia myös toisten puolesta.
ihmettelen suuresti,miten tälläinen hyvällä mielellä kirjoitettu asia aiheuttaa toisissa niin suurta kateutta,sitähän se juuri on-mitäpä muutakaan!Jos jollakin menee hyvin ja hän saa viettää joulun perheensä kanssa,miksi pitää sanoa noin pahasti?
Ihanaa joulua!!!Ap:n teksistä tulee mieleen ex joka on toivonut miestään takaisin ja nyt on onnellinen, kun mies morkkaa "naisiaan". Eli tyypillinen epätoivoinen nainen, jonka mielestä paha nainen vei miehen ja mies oli vietävissä.
En minä ainakaan näe syytä kadehtia tuollaista, minulla on mies ja lapset kotona ilman naisia ja eroja. Tuo lause heti alussa, miten miehellä on ollut Ap:stä ikävä... noh, on voinut ollakin ja josko vaikka palaisivat yhteen. Mutta uskoisin, että mies on hetkellisesti kyllästynyt "naisiinsa", jotka eivät luultavasti viitsi laittaa joulupöytää ja passata, niin mies palaa jouluksi kotiin, uusivuosi onkin sitten taas humputtelun aikaa.
Toivon, että Ap avaa silmänsä eikä ainakaan usko ikävä höpinöihin. Varmaan Ap mielellään kuuntelee miehen haukkuja nyxä-naisista, mutta ei sekään mieheltä fiksua käytöstä ole. Nythän Ap oli vahingoniloinen, kun miehen mielestä "naiset saavat rutista".
Säälittäviä tämmöiset miehen talutusnuorassa päkättävät naiset.
- järjestyy
Meillä lapset menevät tänä jouluna isänsä luokse. Ja minä kiikutan lasten joululahjat isänsä luokse, koska minusta ne kuuluu viedä sinne missä lapsetkin ovat.
Haikea olo on jotenkin siitä, että ei ole jouluna lapsia. Tuntuu että ei joulu edes ole joulu ilman lapsia ja niin hyvissä väleissä en kuitenkaan eksän kanssa ole, että yhteinen joulunvietto tulisi kysymykseen.
Muutenkin tuntuu että kun ei ole lapsia ympärillä, on aivan sama missä joulun viettää tänä vuonna. Oikeastaan haluaisin ostaa vaan piknik-kinkun, konvehtirasian, viinipullon ja hyvän kirjan, viettää joulun ihan itsekseen ilman repimistä minnekään. Ei huvita kotiinkaan lähteä, kun idea siinä on se, että menisi lasten kanssa mummolaan.
Mutta todella ihana, aloittaja, että pystytte viettämään joulun yhdessä ja lasten kanssa, vaikka olettekin eronneet. :)
Hyvää joulun odotusta kaikille kuitenkin!!- eronnut
upee juttu. Olen itsekkin joskus haaveillu, että olispa sellaiset välit exään että vois lasten tähden tehdä jotakii yhdessä. Pyysin viime jouluna, että ex voi tulla käymään jos haluaa, mutta ei näkynyt.
Toivottavasti ehkä tulevaisuudessa meilläkin olisi sellaiset välit, että lapset saisivat nauttia yhteisestä hetkestä.
- exäxxä
"niin ikävä minua ja lapsiansa"
"lapset ovat aina viettäneet sen minun kanssani"
"onhan sillä ne naisensa, mutta sanoi, että kitiskööt he ihan rauhassa"
"hän tulee perheensä luo"
voi ressukkaa. tajuatko edes itse, miltä tuo kuulostaa?
äijä vedättää sua täysillä.- Kathya
Onko totta että näin monet ihmiset vain haluavat maalailla piruja seinille ja pahoittaa toisen mielen kommenteillaan? Ok, siihen saa varautua kun nettiin kirjoittaa että p*skaa sataa niskaan mutta silti...
Jos jonkun ex-mies tulee joulua viettämään lapsiensa ja samalla ex-vaimonsa luokse(oli motiivi mikä tahansa)niin keneltä se on pois? Jos joku haluaa oman ilonsa tuoda julki niin miksi sitä pitää alkaa himmentämään ikävillä kommenteilla, välillä jopa asiattomilla?
Olen huomannut hyvin usein täällä keskusteluissa että anonyymina ihmiset haukkuvat, arvostelevat ja morkkaavat säälittä toisiaan. Mutta mitä kukaan siitä saa?
Onhan se helppo arvostella täällä toisten valintoja ja elämää sekä kehua kuinka itse tekee aina asiat aivan toisella tavalla... mutta MITÄ SIITÄ SAA? Jos näin on että täällä on suurinosa esim. äitejä jotka ajattelevat ja tekevät aina kaiken täysin järkiperäisesti sekä mallinmukaan nin hyvä sitten. Onneksi olkoon heille. Mutta tarviiko sitä silti alkaa muille ilkeilemään? Jokaisella meillä on oma elämä elettävänämme ja jos oppisimme vielä iloitsemaan myös toisten onnesta niin vielä parempi.
Rauhallista joulun aikaa ap:n perheelle ja kaikille muillekkin täällä palstalla pyöriville! - samaa mieltä tosta
Kathya kirjoitti:
Onko totta että näin monet ihmiset vain haluavat maalailla piruja seinille ja pahoittaa toisen mielen kommenteillaan? Ok, siihen saa varautua kun nettiin kirjoittaa että p*skaa sataa niskaan mutta silti...
Jos jonkun ex-mies tulee joulua viettämään lapsiensa ja samalla ex-vaimonsa luokse(oli motiivi mikä tahansa)niin keneltä se on pois? Jos joku haluaa oman ilonsa tuoda julki niin miksi sitä pitää alkaa himmentämään ikävillä kommenteilla, välillä jopa asiattomilla?
Olen huomannut hyvin usein täällä keskusteluissa että anonyymina ihmiset haukkuvat, arvostelevat ja morkkaavat säälittä toisiaan. Mutta mitä kukaan siitä saa?
Onhan se helppo arvostella täällä toisten valintoja ja elämää sekä kehua kuinka itse tekee aina asiat aivan toisella tavalla... mutta MITÄ SIITÄ SAA? Jos näin on että täällä on suurinosa esim. äitejä jotka ajattelevat ja tekevät aina kaiken täysin järkiperäisesti sekä mallinmukaan nin hyvä sitten. Onneksi olkoon heille. Mutta tarviiko sitä silti alkaa muille ilkeilemään? Jokaisella meillä on oma elämä elettävänämme ja jos oppisimme vielä iloitsemaan myös toisten onnesta niin vielä parempi.
Rauhallista joulun aikaa ap:n perheelle ja kaikille muillekkin täällä palstalla pyöriville!pahansuopuudesta joka täällä vallitsee, mutta tässä tapauksessa, etenkin kun on lapsista kyse, on pakko sanoa, että vaikutta siltä että äiti jolla on kapea elämä tarrautuu exäänsä kuin viimeiseen oljenkorteen ja exmies pompottaa ja on siis itsekäs sika.
ei siis ilkeyttä, vaan sisaruutta. - tosi paljon
samaa mieltä tosta kirjoitti:
pahansuopuudesta joka täällä vallitsee, mutta tässä tapauksessa, etenkin kun on lapsista kyse, on pakko sanoa, että vaikutta siltä että äiti jolla on kapea elämä tarrautuu exäänsä kuin viimeiseen oljenkorteen ja exmies pompottaa ja on siis itsekäs sika.
ei siis ilkeyttä, vaan sisaruutta.piruilua toisille. Mutta kyllä mä näistä ei-niin-ihastuneista -kommenteista enemmänkin löytäisin sääliä ja varoituksen sanaa.
Koko aloittajan kirjoitus henki niin kammottavaa itsensä alistamista ja miehen ihannointia. Se ei voi olla hyväksi aloittajalle itselleen, eikä lapsille, jotka tarvisivat edes yhden luotettavan ja vahvan aikuisen.
- Mieti
Mieti mitä Joulultasi odotat. Yhteistä perhejoulua (tehän ette enää ole perhe - eronneet ovat eronneita) vai miestäsi takaisin? Voit joutua pettymään.
Miehesi tuntuu pitävän sinua yhä perheenään, vaikka hänellä on oikeus liihottaa muualla. Onko sinulla samaa oikeutta? Kuulutko sinä hänen perheenseensä, mutta hän ei sinun?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760