miksi lähimmäinen kärsii

Hei Sinulle.
Jatka ja usko tulevaisuuteen. Sinulla ei ollut rakasta eikä ystävää. Kun on tosipaikka, silloin ystävät ovat ystäviä ja rakkaita ihmisiä, jotka seisovat rinnallasi, kun on vaikeaa. Ja vielä senkin jälkeen välittävät sinusta. Voin vain antaa sinulle voimaa ja valaa uskoa, luottamusta sinulle itselle. Sure rauhassa mitä on ollut. Käsittele ne kunnolla ja katso huomista uusin toivein. Itke, pura pahaa oloasi ja anna tunteiden tulla, ne on kohdattava. Miksi yksin, eikö edes yksi ystävä olisi joka olisi läsnä. Koti, vanhemmat ym..
Kun olet käsitellyt asiat, mieluummin ammattiauttajan kanssa. Siihen voi mennä viikkoja, vuosi, pari. Mutta käy ne läpi.

Kaiken noiden jälkeen.
Älä *märehdi* niitä asioita päivästä toiseen, muuta ajattelutapaa. Pakota mieleesi muita ajatuksia. Elämä on kovaa, silti se meitä opettaa ja koulutta tavalla jos toisella. Vaikeaa se on, olet nuori, sinulla vaikka mitä edessä, tulevaisuudessa....

Miten saan avomieheni ymmärtämään ja ottamaan vakavasti sen, että hänellä on kaikki masennukseen viittaavat merkit? Jos yritän sanoa, hän haukkuu tyhmäksi. Jos yritän piristää, hän sanoo jotain sellaista että poistun surullisena paikalta. Itselläni valtava elämän halu ja nautin suuresti tehdä kaikkia erilaisia asioita. Olen hyvin sosiaalinen ja vilkas ihminen. Tämä taas johtaa siihen että hän syyllistää minua omasta iloisuudestani. Yritän ottaa häntä mukaan tekemisiin, turhaan. Ei lähde ulos, viikonloput menee juodessa, jolloinka hän ei jaksa tehdä päivällä mitään. Ei halua tutustua ystäviin, enemmänkin halveksii ja haukkuu heitä, eikä halua tulla vanhempieni luona käymään. Auttakaa, alkaa usko hiipua.

kohta entinen puoliso kirjoitti:

Miten saan avomieheni ymmärtämään ja ottamaan vakavasti sen, että hänellä on kaikki masennukseen viittaavat merkit? Jos yritän sanoa, hän haukkuu tyhmäksi. Jos yritän piristää, hän sanoo jotain sellaista että poistun surullisena paikalta. Itselläni valtava elämän halu ja nautin suuresti tehdä kaikkia erilaisia asioita. Olen hyvin sosiaalinen ja vilkas ihminen. Tämä taas johtaa siihen että hän syyllistää minua omasta iloisuudestani. Yritän ottaa häntä mukaan tekemisiin, turhaan. Ei lähde ulos, viikonloput menee juodessa, jolloinka hän ei jaksa tehdä päivällä mitään. Ei halua tutustua ystäviin, enemmänkin halveksii ja haukkuu heitä, eikä halua tulla vanhempieni luona käymään. Auttakaa, alkaa usko hiipua.

Lue lisää

Kauan meni minullakin, ennenkuin vaimorakas sai minut uskomaan. Minä en kuitenkaan viinan kanssa ollut tekemisissä. Vähän muutoinkin sitä käyttänyt elämäni aikana. Mutta nyt olen vaimon kanssa ottanut enemmänkin, viiniä, en humalaan, hyi.
Kyllä minullekin sanottiin ja neuvottiin, vastasin pahasti takaisin ja syyllistin toisen, vaimon. Sinä se paha oot ja lasten kanssa yhdessä sopineet jne... jne...
Vaimo oli ja on voimakas persoona. Hän suuttui ja pakotti eron uhalla hakemaan apua. Menimme pariterapiaan, minä kielteisellä päällä tietty. Siellä keskustelun tiimoissa puhuttiin minusta, voi kun se satutti ja hävetti. Kävin välillä yksin.... Ei tuloksia, itsetuhoa ajattelin..... Muutaman kerran käytyäni, kerroin terapeutille itsetuhoajatuksista voimakkaastakin. Hän soitti heti psykiatrian lääkärille ja otti minut seuraavana päivänä vastaan, ajoi toisesta kaupungista vartavasten. Sain lääkityksen, kokeilin, vaihdettiin, sitten kolmannet lääkkeet alkoi auttaa ja sain nukuttua.....

Miehesi täytyy saada hyväksytyksi oma tila. Hänen pitää tajuta missä mennään ja suostua lääkäriin meno. Hän ei sitä itse näe, purkaa sitä viinalla ulos. JA SE ON VAARALLISTA JO SINUNKIN KANNALTA. Hoitoon vaikka väkisin, jos on vähänkin väkivaltanen, sitten poliisin kanssa, älä odota. Viina on pirullista jälkeä tehnyt............
Lääkäri voi asian katsottua, pakottaa tai suostuttaa potilaan sairaalaahoitoon, mielisairaalaan, mikä vakavuus. Minusta sitä pitää käyttää enemmän. Kun on siinä tilassa ettei oma älli enää riitä eikä näe missä ollaan...... Minä itse olin Mikkelin mielisairaalassa 4 viikkoa. Minusta siellä oli hirveän vapauttavaa puhua vertaistensa kanssa. Siellä asiat kolahti kun toisilla on samanlaisia asioita mitä en osaa käsitellä......
Hoitotie on pitkä, raskas, uuvuttava sinua kuin potilastakin.
Masennuksesta paranin, olenkirjoittanut,.,.,.,
Olen syvästi kiitollinen vaimolle,,, kiitos rakas vaimo.......... jaksakaa...........

kohta entinen puoliso kirjoitti:

Miten saan avomieheni ymmärtämään ja ottamaan vakavasti sen, että hänellä on kaikki masennukseen viittaavat merkit? Jos yritän sanoa, hän haukkuu tyhmäksi. Jos yritän piristää, hän sanoo jotain sellaista että poistun surullisena paikalta. Itselläni valtava elämän halu ja nautin suuresti tehdä kaikkia erilaisia asioita. Olen hyvin sosiaalinen ja vilkas ihminen. Tämä taas johtaa siihen että hän syyllistää minua omasta iloisuudestani. Yritän ottaa häntä mukaan tekemisiin, turhaan. Ei lähde ulos, viikonloput menee juodessa, jolloinka hän ei jaksa tehdä päivällä mitään. Ei halua tutustua ystäviin, enemmänkin halveksii ja haukkuu heitä, eikä halua tulla vanhempieni luona käymään. Auttakaa, alkaa usko hiipua.

Lue lisää

Hei kohta entinen puoliso. On helpottavaa huomata, etten ole ainoa, jolla on vastaavanlaisia tuntemuksia masentuneen ihmisen kanssa elämisestä ja tämän tukemisesta.
Minun avomieheni on ollut masentunut jo useita vuosia. Kun tutustuimme hänellä oli menossa parempi jakso elämässä, mutta nyt kun olemme seurustelleet reilun vuoden yhdessä masennus on palannut. Minun on hyvin vaikea suhtautua rakkaani masennukseen. En ole aiemmin ollut yhtä läheisessä suhteessa masennusta sairastavan ihmisen kanssa, ja välillä tuntuu, etten osaa auttaa. Se on äärimmäisen turhauttavaa ja kuluttavaa. Monesti yritän olla reipas ja piristää kultaani, mutta tuntuu että vaan pahennan tilannetta. Hän vastailee jutusteluuni puolittaisilla sanoilla ja apaattisella tuijotuksella, joskus puhtaalla vihalla, kun en osaa piristää ja tukea häntä tarpeeksi vaikka olen hänen tyttöystävänsä. Minun tulisi osata parantaa hänen olonsa. Tiedän, että minun tulisi olla vahva eikä välittää jatkuvasta kritiikistä ja ilkeistä sanoista jotka satuttavat. Hän on sairas ja tarvitsee apua. Minä olen vielä järjissäni - toistaiseksi, vaikka olenkin huomannut että avomieheni masennusjaksojen aikana vaivun itsekin alakuloisuuteen, syytän itseäni kykenemättömyydestäni auttamaan sekä itken, kun rintaani puristaa ja ahdistaa. Tiedän, että en saisi mennä mukaan mieheni masennukseen, mutta olen luonteeltani herkkä ihminen ja en vain voi kyseisille tunteille ja turhautumiselle mitään. En tiedä oikein mikä auttaisi. Pitäisikö ohjata mies hoitoon vai mennä sinne itse, että jaksaisi paremmin. Eroa en ole harkinnut, vaikka suurin osa yhteisestä ajastamme on sietämätöntä. Haluaisin vain että kultani hymyilisi ja voisi olla onnellinen kanssani.