Uusi pirssi pistetty tilaukseen, Octavia 2.0 TDi RS Combi dpf. Lisävarusteita tuli ruksittua sen verran, että hintaa kertyi rapiat 48 k€. Tuolla rahalla olisi saanut karvalakki Audin, joka on siis täsmälleen samoista palikoista rakennettu, mutta imagosyistä 15k€ kalliimpi. Itsetuntoni riitti mainiosti Skodaan ja sain kaikki haluamani lisävarusteet nahkaisista sähköpenkeistä ja kattoluukuista lähtien samalla rahalla, jolla olisin saanut perusaudin.
Sain autosta käteisalennuksen 8% lisävarusteistakin ja käteisellä ilman lainarahaa tuon myös maksan, joten pankin puoleen ei tarvinnut kääntyä.
Jonkin verran olin pettynyt edellisen autoni jälleenmyyntiarvoon. Audin hinta tuli 3:ssa vuodessa alas todella paljon, koska siinä oli lisävarusteita lähemmäs 20k€ verran. Skodan osalta tätä ei tule tapahtumaan läheskään samassa mittakaavassa, koska kokonaishinta jää sen 20-25k€ alle audin vastaavan.
Ajettavuushan on uudessa Octaviassa jämäkämmän oloinen kuin A4:ssa, joten senkin suhteen vaihto tuntui järkevältä. Lisäksi Octavia on kirinyt Audin etumatkan kiinni tyylikkyydessä ja sisätilojen laatuvaikutelmassa, eroa ei käytännössä ole yhtään. Suurempi tavaratilakin tuli tarpeeseen perheen nuppiluvun kasvaessa, Audin konttiin ei mene tuplavaunut kuin osissa.
Audi oli ihan ok menopeli, mutta vaihto Skodaan nostaa hymyn suupielille. Säästyneillä €uroilla voidaan heittää muutaman viikon Thaimaan reissu koko perheen kanssa.
Hyvää talven odotusta Skodalla ajeleville !
Octavia 48500 €
89
7069
Vastaukset
- Huvittavaa!
Kova tarve sinulla on ainakin perustella, että teit ns. järkivalinnan. Odotat kieli pitkällä, että saat 100 vastausta tyyliin: "fiksu veto!".
Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos pahoitan mielesi, mutta on pakko sanoa, että et tehnyt yhtään sen järkevämpää päätöstä kuin vastaavanlaisen Audin ostajakaan. Tosiasia nimittäin on, että autokaupoissa ostopäätökseen vaikuttaa joka tapauksessa tunteet vähintään 50% osuudella. Jos olisit ajatellut todella järkevästi, olisit päätynyt johonkin kokoluokkaa pienempään autoon, joka olisi maksanut puolet tuosta lähes 50 tuhannesta eurosta.
Nyt sen sijaan annoit hiukan periksi tunteille: sinuun iski piheys, joten valitsit Skodan. Tiedät, mitä naapurisikin ajattelevat Skodasta -varsinkin naiset: sehän on itäauto. Vaikka tuolla imagolla ei olekaan enää mitään tekemistä nyky-skodien kanssa, niin sille ei vaan mahda mitään, että mielikuvat eivät muutu hetkessä.- nousi päähän
Kyllä kukaan ei odota vastausta "fiksu veto".
Sillä aina valmis provoilijamme ehtii vastaamaan ensiksi, kuten taas nähtiin. Ja vastauksen tyyli oli sitä turvallista ja tuttua peetä.
Kun ei rahat riitä kuin uuteen virtuaali-audiin tai muutaman tonnin oikeaan käytettyyn, on niin näppärää tulla tänne ja eräille muillekin palstoille kadena kerta toisensa jälkeen, eikö?!
Hupaisaa tuo "piheys", mihin vertasit. Ei minusta 50 tonnia ole ihan pikkuraha, vaikka ei tarvitsisi itsenikään pankkiin turvautua vielä tuon summan kanssa. Ja "tiedät mitä naapurit ajattelee"! Mitä bullshittiä! - faktum
nousi päähän kirjoitti:
Kyllä kukaan ei odota vastausta "fiksu veto".
Sillä aina valmis provoilijamme ehtii vastaamaan ensiksi, kuten taas nähtiin. Ja vastauksen tyyli oli sitä turvallista ja tuttua peetä.
Kun ei rahat riitä kuin uuteen virtuaali-audiin tai muutaman tonnin oikeaan käytettyyn, on niin näppärää tulla tänne ja eräille muillekin palstoille kadena kerta toisensa jälkeen, eikö?!
Hupaisaa tuo "piheys", mihin vertasit. Ei minusta 50 tonnia ole ihan pikkuraha, vaikka ei tarvitsisi itsenikään pankkiin turvautua vielä tuon summan kanssa. Ja "tiedät mitä naapurit ajattelee"! Mitä bullshittiä!Totta, 50 tonnia Skodasta ei ole pikkuraha. Ja siksipä nimenomaan tällä kaverilla olikin kiire tulla tänne palstalle puolustamaan ostostaan ja hakemaan tukea päätökselleen.
Ihan turha on mennä väittämään, että sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat autostasi! Tuolla logiikalla sitä pukeutuisikin aina vain mahdollisimman mukavasti sen enempää kiinnittämättä huomiota siihen, miltä vaatteet näyttävät. Ihminen on sosiaalinen olento, joka on riippuvainen toisista ihmisistä ja täten sillä on merkitystä, mitä muut hänestä ajattelevat.
Kuten jo sanoin: mielestäni nyky-skodalla ei ole mitään muuta tekemistä 80-luvun rupu-skodan kanssa kuin merkki, mutta se on vain minun mielipiteeni. Suurin osa - ja edelleen varsinkin valtaosa naisista - pitää Skodaa edelleen itäautona, eikä sitä mielikuvaa muuteta ihan hevillä. Menepäs tälläiselle mielikuviin jämähtäneelle kertomaan, että maksoit 50 tonnia Skodasta, niin sinua pidetään umpityhmänä. Ja sitä mielipidettä ei muuteta edes sillä, että haukut minua provoilijaksi, jolla ei ole varaa kuin virtuaali-audiin. - Voi pyhä yksinkertaisuus
faktum kirjoitti:
Totta, 50 tonnia Skodasta ei ole pikkuraha. Ja siksipä nimenomaan tällä kaverilla olikin kiire tulla tänne palstalle puolustamaan ostostaan ja hakemaan tukea päätökselleen.
Ihan turha on mennä väittämään, että sillä ei ole mitään väliä, mitä muut ajattelevat autostasi! Tuolla logiikalla sitä pukeutuisikin aina vain mahdollisimman mukavasti sen enempää kiinnittämättä huomiota siihen, miltä vaatteet näyttävät. Ihminen on sosiaalinen olento, joka on riippuvainen toisista ihmisistä ja täten sillä on merkitystä, mitä muut hänestä ajattelevat.
Kuten jo sanoin: mielestäni nyky-skodalla ei ole mitään muuta tekemistä 80-luvun rupu-skodan kanssa kuin merkki, mutta se on vain minun mielipiteeni. Suurin osa - ja edelleen varsinkin valtaosa naisista - pitää Skodaa edelleen itäautona, eikä sitä mielikuvaa muuteta ihan hevillä. Menepäs tälläiselle mielikuviin jämähtäneelle kertomaan, että maksoit 50 tonnia Skodasta, niin sinua pidetään umpityhmänä. Ja sitä mielipidettä ei muuteta edes sillä, että haukut minua provoilijaksi, jolla ei ole varaa kuin virtuaali-audiin.Ostin sattumalta edellisen Audini myös ilman pankkirahoitusta hintaan 58.000 €. Ei ollut tarvetta puolustella päätöstä millään tasolla kuten ei nytkään. Faktoja sen sijaan on ihan kiva kertoa muidenkin tiedoksi.
- skootaan
nousi päähän kirjoitti:
Kyllä kukaan ei odota vastausta "fiksu veto".
Sillä aina valmis provoilijamme ehtii vastaamaan ensiksi, kuten taas nähtiin. Ja vastauksen tyyli oli sitä turvallista ja tuttua peetä.
Kun ei rahat riitä kuin uuteen virtuaali-audiin tai muutaman tonnin oikeaan käytettyyn, on niin näppärää tulla tänne ja eräille muillekin palstoille kadena kerta toisensa jälkeen, eikö?!
Hupaisaa tuo "piheys", mihin vertasit. Ei minusta 50 tonnia ole ihan pikkuraha, vaikka ei tarvitsisi itsenikään pankkiin turvautua vielä tuon summan kanssa. Ja "tiedät mitä naapurit ajattelee"! Mitä bullshittiä!terveisin Juntti Einari.
- niin..
Voi pyhä yksinkertaisuus kirjoitti:
Ostin sattumalta edellisen Audini myös ilman pankkirahoitusta hintaan 58.000 €. Ei ollut tarvetta puolustella päätöstä millään tasolla kuten ei nytkään. Faktoja sen sijaan on ihan kiva kertoa muidenkin tiedoksi.
No mistään pankkirahoituksista ei ole ollut puhetta, joten en ymmärrä mitä tekemistä sillä on Skodan imagon kanssa. En ole hetkeäkään epäillyt, etteikö sinulla olisi rahaa. Olet vain pihi.
Niin, ja sitä Audin ostamista tarvitsekaan kenellekään puolustella. 58 tonnia Audista on sellainen hinta, jonka jokainen vähänkään autoihin perehtynyt ymmärtää. Lähestulkoon sama summa Skodasta saa sen sijaan ihmisten leuat loksahtamaan auki. - Ocu
Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan autosta 15.000 € enemmän kuin vastaavasta tyylikkäämmästä testivoittajasta, niin alla muutama arvaus tällaisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto ?
2. Pieni se :) ?
3. Naapurikateus ?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä siitä saa sitten jonkinlaisen nautinnon kun taas seuraavan vaihdon yhteydessä saa uusia 5n vuoden pankkilainansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :) - imago...
Ocu kirjoitti:
Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan autosta 15.000 € enemmän kuin vastaavasta tyylikkäämmästä testivoittajasta, niin alla muutama arvaus tällaisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto ?
2. Pieni se :) ?
3. Naapurikateus ?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä siitä saa sitten jonkinlaisen nautinnon kun taas seuraavan vaihdon yhteydessä saa uusia 5n vuoden pankkilainansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :)Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan vaatteista enemmän kuin mitä Tarjoustalo pyytää tyylikkäämmistä kuteista, niin alla muutama arvaus tälläisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto?
2. Pieni se :)?
3. Naapurikateus?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä sitä saa sitten jonkinlaisen nautinnon kun taas seuraavan vaatekauppareissun yhteydessä saa taas tuhlata rahansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :) - vielä...
Ocu kirjoitti:
Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan autosta 15.000 € enemmän kuin vastaavasta tyylikkäämmästä testivoittajasta, niin alla muutama arvaus tällaisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto ?
2. Pieni se :) ?
3. Naapurikateus ?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä siitä saa sitten jonkinlaisen nautinnon kun taas seuraavan vaihdon yhteydessä saa uusia 5n vuoden pankkilainansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :)Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan asunnosta enemmän kuin mitä kerrostalokaksio Jakomäessä maksaa, niin alla muutama arvaus tälläisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto ?
2. Pieni se :) ?
3. Naapurikateus ?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä siitä saa sitten jonkinasteisen nautinnon kun taas seuraavan vaihdon yhteydessä saa uusia asuntolainansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :) - Ocu
vielä... kirjoitti:
Jos ns. imagosyyt saavat maksamaan asunnosta enemmän kuin mitä kerrostalokaksio Jakomäessä maksaa, niin alla muutama arvaus tälläisen valinnan tehneestä:
1. Huono itsetunto ?
2. Pieni se :) ?
3. Naapurikateus ?
4. Yksinkertaisesti hölömö
No, ehkä siitä saa sitten jonkinasteisen nautinnon kun taas seuraavan vaihdon yhteydessä saa uusia asuntolainansa pitääkseen "imagonsa" kunnossa :)Kiitos kun selvensit sen mitä jo aavistelinkin. Eli kun olet kohottanut imagoasi autolla, olet joutunut hommaamaan asunnon Jakomäestä. No, saahan se siellä ehkä naapureissa jonkun jopa kateelliseksi :)
- ymmärtäväsi, niinkö?
Ocu kirjoitti:
Kiitos kun selvensit sen mitä jo aavistelinkin. Eli kun olet kohottanut imagoasi autolla, olet joutunut hommaamaan asunnon Jakomäestä. No, saahan se siellä ehkä naapureissa jonkun jopa kateelliseksi :)
Ei, en asu Jakomäessä. Ja ei: en osta vaatteitani Tarjoustalosta: Ja vielä kerran ei: en aja Skodalla.
Entäs sinä, jolle ei merkitse mitään, mitä muut sinusta ajattelevat? - Ocu
ymmärtäväsi, niinkö? kirjoitti:
Ei, en asu Jakomäessä. Ja ei: en osta vaatteitani Tarjoustalosta: Ja vielä kerran ei: en aja Skodalla.
Entäs sinä, jolle ei merkitse mitään, mitä muut sinusta ajattelevat?Huvittavaa yleistystä tuommoinen ajattelutapa. Yrität siis vänkyttää, että Skodalla ajavat ostavat vaatteet tarjoustalosta ja asuvat Jakomäessä..
No, mietitään hieman sinunlaisen imagomiehen tilannetta samoilla perusteilla:
- Ostat vaatteet sieltä mistä parempituloinen naapurisi, jotta yltäisit hänen silmissään samalla tasolle.
- Auton hankit imagosyistä kalliimman mihin oikeasti olisi varaa, mutta imagoa on ylläpidettävä
- Talossa on yksi kerros enemmän mitä tarvitsisit, koska naapurillakin on
- Metsässä vastaasi kävelee hirvi ja mietit pelästyneenä, että mitähän tuo minusta ajattelee
- Harrastat vaimoltasi salaa homoseksiä, koska esimiehesi on myös homo ja haluat päteä hänen edessään.
Hyvään itsetuntoon liittyy muutama seikka:
- Voi ostaa ihan mitä itse haluaa välittämättä muiden ajatuksista
- Voi näyttää miltä haluaa ja tämä ei tarkoita sitä, että kulkisi jossain rääsyissä vaan juuri sellaisissa vaatteissa mistä itse pitää maksoipa ne sitten euron tai tuhat euroa.
- Uskaltaa esim. rakentaa omiin tarpeisiin riittävän talon välittämättä siitä, että naapurilla on kenties suurempi talo
- Uskaltaa jopa ostaa Skodan vaikka saakin siitä kenties jonkun vanhoihin kaavoihin kangistuneen vajakin kommentteja kuulla keskustelupalstoilla, tosielämässähän nämä jeejeesmiehet eivät osaa muuta kuin myönnytellä joka suuntaan. - soimaa...
Ocu kirjoitti:
Huvittavaa yleistystä tuommoinen ajattelutapa. Yrität siis vänkyttää, että Skodalla ajavat ostavat vaatteet tarjoustalosta ja asuvat Jakomäessä..
No, mietitään hieman sinunlaisen imagomiehen tilannetta samoilla perusteilla:
- Ostat vaatteet sieltä mistä parempituloinen naapurisi, jotta yltäisit hänen silmissään samalla tasolle.
- Auton hankit imagosyistä kalliimman mihin oikeasti olisi varaa, mutta imagoa on ylläpidettävä
- Talossa on yksi kerros enemmän mitä tarvitsisit, koska naapurillakin on
- Metsässä vastaasi kävelee hirvi ja mietit pelästyneenä, että mitähän tuo minusta ajattelee
- Harrastat vaimoltasi salaa homoseksiä, koska esimiehesi on myös homo ja haluat päteä hänen edessään.
Hyvään itsetuntoon liittyy muutama seikka:
- Voi ostaa ihan mitä itse haluaa välittämättä muiden ajatuksista
- Voi näyttää miltä haluaa ja tämä ei tarkoita sitä, että kulkisi jossain rääsyissä vaan juuri sellaisissa vaatteissa mistä itse pitää maksoipa ne sitten euron tai tuhat euroa.
- Uskaltaa esim. rakentaa omiin tarpeisiin riittävän talon välittämättä siitä, että naapurilla on kenties suurempi talo
- Uskaltaa jopa ostaa Skodan vaikka saakin siitä kenties jonkun vanhoihin kaavoihin kangistuneen vajakin kommentteja kuulla keskustelupalstoilla, tosielämässähän nämä jeejeesmiehet eivät osaa muuta kuin myönnytellä joka suuntaan.Mikä kumman vimma sinulla on liittää tuo penis ja homous autoiluun? Tai no, en ehkä halua edes tietää vastausta...
Palataanpa siis lähtöruutuun: minä en ole missään vaiheessa sanonut, että Skoda olisi huono auto. Sen sijaan olet hiukan opastanut viestiketjun aloittajaa, että jos hän todellakin kuvitteli tekevänsä järkevät kaupat ostamalla Octaviaan niin paljon lisävarusteita, että hinta hipoo 50 tuhatta euroa, niin hän teki tyhmät kaupat. Kyseisen auton arvo siis ei tule säilymään sillä tavalla, kuin hän oli mielessään laskenut.
Tässä vaiheessa sinun oli pakko astua kehiin kertomaan, että sinulle on ongelma, jos jollakulla on rahaa ja haluaa ostaa vaikkapa Audi. Heti ollaan kimpussa, että "mikä homo sinä olet, kun tarvitset tuollaisen munanjatkeen, jolla päteä naapureille". Sitten vielä perään parkaistaan, että "olette kateellisia Skodasta". Jeesus sentään! Kuka tässä on kateellinen ja kenelle? - Ocu
soimaa... kirjoitti:
Mikä kumman vimma sinulla on liittää tuo penis ja homous autoiluun? Tai no, en ehkä halua edes tietää vastausta...
Palataanpa siis lähtöruutuun: minä en ole missään vaiheessa sanonut, että Skoda olisi huono auto. Sen sijaan olet hiukan opastanut viestiketjun aloittajaa, että jos hän todellakin kuvitteli tekevänsä järkevät kaupat ostamalla Octaviaan niin paljon lisävarusteita, että hinta hipoo 50 tuhatta euroa, niin hän teki tyhmät kaupat. Kyseisen auton arvo siis ei tule säilymään sillä tavalla, kuin hän oli mielessään laskenut.
Tässä vaiheessa sinun oli pakko astua kehiin kertomaan, että sinulle on ongelma, jos jollakulla on rahaa ja haluaa ostaa vaikkapa Audi. Heti ollaan kimpussa, että "mikä homo sinä olet, kun tarvitset tuollaisen munanjatkeen, jolla päteä naapureille". Sitten vielä perään parkaistaan, että "olette kateellisia Skodasta". Jeesus sentään! Kuka tässä on kateellinen ja kenelle?Kuka on kateellinen, mutta tiedän että joku on pikkuisen sekaisin lukemisen ymmärtämisen kanssa :)
- ihan selvästi...
Ocu kirjoitti:
Kuka on kateellinen, mutta tiedän että joku on pikkuisen sekaisin lukemisen ymmärtämisen kanssa :)
... luki, että Audi olisi penisjatke, ja teksti antoi ymmärtää, että Audilla ajavat homoilevat.
- Joo.
Mun isäpappa kääntyisi haudassaan, jos kuulisi että joku on laittanut skodaan kiinni melkein 300 000 mummon markkaa.
- joutaakin hautaan
No sittenhä on ihan oikeassa paikassa vanhentuneinen asenteineen.
- todella
on hauska aihe. Itse asiassa itse painin saman asian kanssa. Yleinen painostus vetää A4:seen mutta pihinä jullina varusteet ja tilat vetävät RS:ään. Ihmismieli on kummallinen. Sen verran palstan keskustelua seuranneena en voi kun ihmetellä välillä kiihkoilunkin asteelle menevää puolustelua / haukkumista. Liekö niitä itsetunto asioita. Terveisin: tuleva Skodan omistaja (ehkä)
- havaintoa
Tällä palstalla yksi henkilö tekee kaikkensa vastustaakseen Skodaa. Yksi tyyppi tähän mennessä sadoissa viesteissä, joista iso osa poistunut. Tämän ei kannata antaa vaikuttaa tunteisiin liikoja.
Palstan keskusteluista ei siis voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä yleisestä Skodaan suhtautumisesta. Sen sijaan myyntitilastoista voi. Eikä menekki johdu mistään parin tonnin alennustarjouksista. Auton kun voi niistä huolimatta ostaa monta tonnia halvemmallakin sieltä myydyimpienkin listalta. - tarkkaan...
Kuten sanottua, auton ostaminen on pitkälti kiinni tunteista. Jos todellakin edes vähänkään epäröit, että jossain vaiheessa sinua alkaisikin kaduttaa, kun ostit Skodan Audin sijaan, niin jätä se Skoda nyt ostamatta. En siis edelleenkään sano, että Skoda olisi huono auto, mutta kun ihmisen tunteet ovat mitä ovat: ei niitä voi muuttaa. Eli jos todellakin sisimmässäsi haluaisit sen Audin, niin pistä autoon pikkasen enemmän ja osta se! Auton osto on joka tapauksessa kallista, joten miksi ostaa Skodaa ja saada "ihan hyvä" auto, joka ei kuitenkaan miellytä täysin 100 prosenttisesti.
Niille, jotka todellakin aidosti pitävät Skodaa parhaana autona itselleen, niin ei muuta kuin ostamaan sellainen. Tämän viestiketjun aloittaja ei selkeästikään niin tunne, sillä hänellä oli kova tarve tulla tänne todistelemaan järkivalintaansa - vaikka jo viestissä todistikin, että piheydestähän se lopulta olikin kiinni, ettei hän ostanut Audia. - listalta...
havaintoa kirjoitti:
Tällä palstalla yksi henkilö tekee kaikkensa vastustaakseen Skodaa. Yksi tyyppi tähän mennessä sadoissa viesteissä, joista iso osa poistunut. Tämän ei kannata antaa vaikuttaa tunteisiin liikoja.
Palstan keskusteluista ei siis voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä yleisestä Skodaan suhtautumisesta. Sen sijaan myyntitilastoista voi. Eikä menekki johdu mistään parin tonnin alennustarjouksista. Auton kun voi niistä huolimatta ostaa monta tonnia halvemmallakin sieltä myydyimpienkin listalta.Kia Cerato oli vähän aikaa sitten myydyin henkilöauto Suomessa. Tekeekö se siitä halutuimman tai mielikuvissa parhaimman? Ei tee!
Kuinka moni kerrostalossa asuva ei mielummin asuisi rivi- tai omakotitalossa? Aika moni! Pointti: se että Skoda on yksi myydyimpiä autoja, ei tee siitä halutuinta.
Sehän nimenomaan lisää halukkuutta kallistua Audin puoleen, jos Skodasta tulee tuulipukukansan perusauto. Ketjun aloittaja on siis laittanut 50 tonnia kiinni autoon, jossa ei ole tippaakaan statusta. - Vastinetta rahalle
tarkkaan... kirjoitti:
Kuten sanottua, auton ostaminen on pitkälti kiinni tunteista. Jos todellakin edes vähänkään epäröit, että jossain vaiheessa sinua alkaisikin kaduttaa, kun ostit Skodan Audin sijaan, niin jätä se Skoda nyt ostamatta. En siis edelleenkään sano, että Skoda olisi huono auto, mutta kun ihmisen tunteet ovat mitä ovat: ei niitä voi muuttaa. Eli jos todellakin sisimmässäsi haluaisit sen Audin, niin pistä autoon pikkasen enemmän ja osta se! Auton osto on joka tapauksessa kallista, joten miksi ostaa Skodaa ja saada "ihan hyvä" auto, joka ei kuitenkaan miellytä täysin 100 prosenttisesti.
Niille, jotka todellakin aidosti pitävät Skodaa parhaana autona itselleen, niin ei muuta kuin ostamaan sellainen. Tämän viestiketjun aloittaja ei selkeästikään niin tunne, sillä hänellä oli kova tarve tulla tänne todistelemaan järkivalintaansa - vaikka jo viestissä todistikin, että piheydestähän se lopulta olikin kiinni, ettei hän ostanut Audia.Ihmeellisiä tulkintoja teet puolestani ? Ehkä se on sitten piheyttä, että säästän 3:ssa vuodessa 20.000 €, jotka voin kuluttaa ihan mihin haluan :) Autona on kuitenkin mielestäni parempi ja varustellumpi kuin mitä tuolla 20.000 € ylimääräisellä sijoituksella olisin saanut, järkevää mielestäni. Ja kuten jo mainitsin, myös tunnesyyt kallistuvat jo Skodan puolella, tuolla varustelulla se on paljon enemmän Premiumia kuin Audi. Erona Audin ja Skodan välillä on tosiaan ne 4 rengasta Audin nokalla, istuppa huviksesi molempien rattien takana, niin toteat saman.
- lähdetä tälle linjalle...
Vastinetta rahalle kirjoitti:
Ihmeellisiä tulkintoja teet puolestani ? Ehkä se on sitten piheyttä, että säästän 3:ssa vuodessa 20.000 €, jotka voin kuluttaa ihan mihin haluan :) Autona on kuitenkin mielestäni parempi ja varustellumpi kuin mitä tuolla 20.000 € ylimääräisellä sijoituksella olisin saanut, järkevää mielestäni. Ja kuten jo mainitsin, myös tunnesyyt kallistuvat jo Skodan puolella, tuolla varustelulla se on paljon enemmän Premiumia kuin Audi. Erona Audin ja Skodan välillä on tosiaan ne 4 rengasta Audin nokalla, istuppa huviksesi molempien rattien takana, niin toteat saman.
"Ja kuten jo mainitsin, myös tunnesyyt kallistuvat jo Skodan puolella, tuolla varustelulla se on paljon enemmän Premiumia kuin Audi."
Ensinnäkin on olemassa vain premium-merkkejä, ei -malleja. Skoda ei ole premium-merkki, mutta Audi on. Tämän tietävät niin autolehtien asiantuntijat kuin myös kaikki, jotka ovat vähänkään enempää autoiluun perehtyneet.
En ole väittänytkään, että 20 tonnia ei olisi paljon rahaa tai että sitä ei voisi käyttää fiksumminkin kuin autoon laittamalla. Mutta tämä vertailemisesi vastaavanlaiseen Audiin kertoo, että pidät tuota Audin kuitenkin tässä kokoluokassa jonkinlaisena merkkipaaluna. Jos piheys ei olisi tullut vastaan, olisit päätynyt Audiin - eikä tuota valintaa olisi tarvinnut perustella kenellekään. Ei netissä eikä muuallakaan. - Ei mene jakeluun
lähdetä tälle linjalle... kirjoitti:
"Ja kuten jo mainitsin, myös tunnesyyt kallistuvat jo Skodan puolella, tuolla varustelulla se on paljon enemmän Premiumia kuin Audi."
Ensinnäkin on olemassa vain premium-merkkejä, ei -malleja. Skoda ei ole premium-merkki, mutta Audi on. Tämän tietävät niin autolehtien asiantuntijat kuin myös kaikki, jotka ovat vähänkään enempää autoiluun perehtyneet.
En ole väittänytkään, että 20 tonnia ei olisi paljon rahaa tai että sitä ei voisi käyttää fiksumminkin kuin autoon laittamalla. Mutta tämä vertailemisesi vastaavanlaiseen Audiin kertoo, että pidät tuota Audin kuitenkin tässä kokoluokassa jonkinlaisena merkkipaaluna. Jos piheys ei olisi tullut vastaan, olisit päätynyt Audiin - eikä tuota valintaa olisi tarvinnut perustella kenellekään. Ei netissä eikä muuallakaan.Mikä h....tti sinä olet minun sanomisiani vääntelemään yhtään mihinkään?
Audi on merkkipaalu, mutta siitä paalusta nyt vaan on mennyt aika ohi, ainakin Octavia pesee sen ja jos olet sattunut lukemaan autolehtiä, myös oikeiden ammattilaisten mielestä eikä tuommoisten mutumiesten. - vääntelee?
Ei mene jakeluun kirjoitti:
Mikä h....tti sinä olet minun sanomisiani vääntelemään yhtään mihinkään?
Audi on merkkipaalu, mutta siitä paalusta nyt vaan on mennyt aika ohi, ainakin Octavia pesee sen ja jos olet sattunut lukemaan autolehtiä, myös oikeiden ammattilaisten mielestä eikä tuommoisten mutumiesten.Ei se ole mitään vääntelyä, jos korjaan virheesi. Skoda ei siis ole premium-auto, kuten erheellisesti luulit.
Tulet kyllä huomaamaan, että Skodaa myydessäsi ostajakunta muodostuu nimenomaan mutumiehistä; mielikuvat ja tunteet kun vaikuttavat käytettyä ostettaessa aivan yhtä paljon kuin uuttakin kärryä hankittaessa. Veikkaan, että autosi arvo on parin vuoden päästä alle 30 tuhatta euroa. Siinähän sitten mietit "järkiostostasi" ja "säästämääsi" 20 tuhatta euroa. Perusvarusteltu, karvalakki-skoda pitää taatusti hintansa paremmin kuin kallis, lähes 50 tonnia maksanut erikoismalli. - Nämä
Ei mene jakeluun kirjoitti:
Mikä h....tti sinä olet minun sanomisiani vääntelemään yhtään mihinkään?
Audi on merkkipaalu, mutta siitä paalusta nyt vaan on mennyt aika ohi, ainakin Octavia pesee sen ja jos olet sattunut lukemaan autolehtiä, myös oikeiden ammattilaisten mielestä eikä tuommoisten mutumiesten.asiantuntijat päättivät kahdessa testissä, että takakontti ja hinta ratkaisee. Täälläkin on pyörinyt selvä todiste siitä.
Sen sijaan Audi valittiin juuri mm. vuoden autotehtaaksi. Perusteluina esim. Paremmin(laadukkaammin) rakennetut autot, tasavertainen hinta-/laatu, ja testien osoittama tieto, kuin Mercedes-Benz ja BMW. Nostat Octaviasi saman tien myös näiden kahden ohi. Kannattaa miettiä tarkkaan, ettei sinulle naureta.
Jollain testillä, jossa kansanvaunu on otettu premium-merkkien kanssa samaan ryhmää ei ole mitään merkitystä.
Mutta perusteita saat hakea itsellesi ja ostollesi tottakai niin paljon, kuin haluat. Sinulla on siihen oikeus. - Vastinetta rahoille
vääntelee? kirjoitti:
Ei se ole mitään vääntelyä, jos korjaan virheesi. Skoda ei siis ole premium-auto, kuten erheellisesti luulit.
Tulet kyllä huomaamaan, että Skodaa myydessäsi ostajakunta muodostuu nimenomaan mutumiehistä; mielikuvat ja tunteet kun vaikuttavat käytettyä ostettaessa aivan yhtä paljon kuin uuttakin kärryä hankittaessa. Veikkaan, että autosi arvo on parin vuoden päästä alle 30 tuhatta euroa. Siinähän sitten mietit "järkiostostasi" ja "säästämääsi" 20 tuhatta euroa. Perusvarusteltu, karvalakki-skoda pitää taatusti hintansa paremmin kuin kallis, lähes 50 tonnia maksanut erikoismalli.Kokeillaan nyt vielä kerran..En ole väittänyt Skodaa Premiumautoksi. piste. Jos se sattuu nyt olemaan kuitenkin parempi kuin ns. "Premium"-auto niin voi voi.
Ja tottakai karvalakkimalli pitää paremmin arvonsa, sehän on päivänselvää merkin kuin merkin kohdalla, koska lisävarusteet ovat kalliita vain ostettaessa, mutta mitä sitten ? Jos olisin sijoittanut Audiin, olisin hävinnyt enemmän. Kun vaihdan 3 vuoden päästä Octavian uuteen, voi merkki hyvinkin olla taas Audi mikäli osaavat hinnoitella tuotteen oikein. - Mercedesisti
Vastinetta rahalle kirjoitti:
Ihmeellisiä tulkintoja teet puolestani ? Ehkä se on sitten piheyttä, että säästän 3:ssa vuodessa 20.000 €, jotka voin kuluttaa ihan mihin haluan :) Autona on kuitenkin mielestäni parempi ja varustellumpi kuin mitä tuolla 20.000 € ylimääräisellä sijoituksella olisin saanut, järkevää mielestäni. Ja kuten jo mainitsin, myös tunnesyyt kallistuvat jo Skodan puolella, tuolla varustelulla se on paljon enemmän Premiumia kuin Audi. Erona Audin ja Skodan välillä on tosiaan ne 4 rengasta Audin nokalla, istuppa huviksesi molempien rattien takana, niin toteat saman.
No, jos kerran Audin ratissa tuntuu sille, niin olisit ostanut 50.000 eur:lla vaikkapa 3v. vanhan, uutena 70.000 eur maksaneen Mersun, joka olisi isompi, paremman merkkinen, paremman näköinen ja taatusti enemmän huomiota ja kateutta herättävä kuin Skoda tai Audikaan. Ja enempi edessä kilometrejä silti, jos Skodalla ajaisi vaikka 300.000 ja Mersulla esim. 700.000 km.
- Ocu
Mercedesisti kirjoitti:

Mersu, jossa ei ole takuuta = loputon rahareikä.
Ja lullaan en koskisi kyllä muutenkaan. Superb kellisti muuten testissä E-sarjalaisen, että ihan Skodan omasta leiristäkin löytyy meseä parempi vaihtoehtoja ja uusia sellaisia. - kysyi
Ocu kirjoitti:
Mersu, jossa ei ole takuuta = loputon rahareikä.
Ja lullaan en koskisi kyllä muutenkaan. Superb kellisti muuten testissä E-sarjalaisen, että ihan Skodan omasta leiristäkin löytyy meseä parempi vaihtoehtoja ja uusia sellaisia.ajatko statuksella. Ajatko sinä paperisella testivoitolla?
- Ocu
kysyi kirjoitti:
ajatko statuksella. Ajatko sinä paperisella testivoitolla?
Vaan testivoittoja niittäneellä autolla, jolla ei ole hinnassa ylimääräistä "statusta".
- Mercedesisti
Ocu kirjoitti:
Mersu, jossa ei ole takuuta = loputon rahareikä.
Ja lullaan en koskisi kyllä muutenkaan. Superb kellisti muuten testissä E-sarjalaisen, että ihan Skodan omasta leiristäkin löytyy meseä parempi vaihtoehtoja ja uusia sellaisia.Tuolla 50k eur:lla saisi virheettömän käytetyn S-sarjalaisen (toiseksiuusinta korimallia), johon ei mene mitään ylimääräistä rahaa tietääkseni, vrt vaikka ADAC tai TUV raportteja tuon kormiallin (esim. vm 2001) S-sarjalaisesta. Ja olisi aivan mielettömän paljon parempi auto käytännössä, arvonalenema huomattavan pieni (kun 5v:n jälkeen arvonalenema hyytyy tosissaan etenkin halutuilla huippu-premiumeilla) eikä sitä huomaisi käytännössä mistään että auto on käytetty. Ohjelmoi vaikka omaksi mielihyväksesi matkamittari näyttämään 20.000 km, et huomaa eroa eikä kukaan muukaan, onko mittarissa 20.000km 120.000km tai 220.000km, mutta Skodasta tuskin voi sanoa samaa...
Olisi kokoa ja näköä ja tilaa ja luksusta ja imagoa ja statusta ja kateutta.
Se on nimittäin niin, että säälin saa ilmaiseksikin, mutta kateus on ansaittava.
Kyllä siinä naapurin suu revähtäisi auki kun S-mersun ajaa pihaan, mutta Skodan kanssa voin kuvitella, että ei ihan niin käy... ei Superbilla eikä millään muullakaan Skodalla.
Auton tärkeimmät ominaisuudet, jotka vaikuttavat ostopäätökseen markkinointitutkijoiden mukaan ovat merkki ja ulkonäkö. Skodalla molemmat ovat alle keskitason, ulkonäkö todella typerä ja merkin imago huono. - Auto naapureita varten ?
Mercedesisti kirjoitti:
Tuolla 50k eur:lla saisi virheettömän käytetyn S-sarjalaisen (toiseksiuusinta korimallia), johon ei mene mitään ylimääräistä rahaa tietääkseni, vrt vaikka ADAC tai TUV raportteja tuon kormiallin (esim. vm 2001) S-sarjalaisesta. Ja olisi aivan mielettömän paljon parempi auto käytännössä, arvonalenema huomattavan pieni (kun 5v:n jälkeen arvonalenema hyytyy tosissaan etenkin halutuilla huippu-premiumeilla) eikä sitä huomaisi käytännössä mistään että auto on käytetty. Ohjelmoi vaikka omaksi mielihyväksesi matkamittari näyttämään 20.000 km, et huomaa eroa eikä kukaan muukaan, onko mittarissa 20.000km 120.000km tai 220.000km, mutta Skodasta tuskin voi sanoa samaa...
Olisi kokoa ja näköä ja tilaa ja luksusta ja imagoa ja statusta ja kateutta.
Se on nimittäin niin, että säälin saa ilmaiseksikin, mutta kateus on ansaittava.
Kyllä siinä naapurin suu revähtäisi auki kun S-mersun ajaa pihaan, mutta Skodan kanssa voin kuvitella, että ei ihan niin käy... ei Superbilla eikä millään muullakaan Skodalla.
Auton tärkeimmät ominaisuudet, jotka vaikuttavat ostopäätökseen markkinointitutkijoiden mukaan ovat merkki ja ulkonäkö. Skodalla molemmat ovat alle keskitason, ulkonäkö todella typerä ja merkin imago huono."Kyllä siinä naapurin suu revähtäisi auki kun S-mersun ajaa pihaan, mutta Skodan kanssa voin kuvitella, että ei ihan niin käy... ei Superbilla eikä millään muullakaan Skodalla. "
Ostaako joku tosiaan auton naapureita varten ? Voi sitä itsetunnon määrää :)
Skoda on kyllä kerännyt naapureilta ihan positiivisia kommentteja ja uteluita, mutta kateutta en tosiaan ole vielä havainnut ja hyvä niin. - kjäkkäjäkjä
Mercedesisti kirjoitti:
Tuolla 50k eur:lla saisi virheettömän käytetyn S-sarjalaisen (toiseksiuusinta korimallia), johon ei mene mitään ylimääräistä rahaa tietääkseni, vrt vaikka ADAC tai TUV raportteja tuon kormiallin (esim. vm 2001) S-sarjalaisesta. Ja olisi aivan mielettömän paljon parempi auto käytännössä, arvonalenema huomattavan pieni (kun 5v:n jälkeen arvonalenema hyytyy tosissaan etenkin halutuilla huippu-premiumeilla) eikä sitä huomaisi käytännössä mistään että auto on käytetty. Ohjelmoi vaikka omaksi mielihyväksesi matkamittari näyttämään 20.000 km, et huomaa eroa eikä kukaan muukaan, onko mittarissa 20.000km 120.000km tai 220.000km, mutta Skodasta tuskin voi sanoa samaa...
Olisi kokoa ja näköä ja tilaa ja luksusta ja imagoa ja statusta ja kateutta.
Se on nimittäin niin, että säälin saa ilmaiseksikin, mutta kateus on ansaittava.
Kyllä siinä naapurin suu revähtäisi auki kun S-mersun ajaa pihaan, mutta Skodan kanssa voin kuvitella, että ei ihan niin käy... ei Superbilla eikä millään muullakaan Skodalla.
Auton tärkeimmät ominaisuudet, jotka vaikuttavat ostopäätökseen markkinointitutkijoiden mukaan ovat merkki ja ulkonäkö. Skodalla molemmat ovat alle keskitason, ulkonäkö todella typerä ja merkin imago huono.mersu-kuski. Ai ei vai huomaa onko mersun mittarissa 20th vai 120th vai 220th?!?!? Sorry, mut mä huomaan. Ei se 120th ajettu auto enää uusi ole saatikka sitte 220th ajettu auto. Voin lyödä vaikka vetoa että jos minut laitettaisiin ajamaan matkamittari peitettynä kolmea samanlaista autoa joista yhdellä ajettu tuo 20th, toisella 120th ja kolmannella 220th niin huomaan kyllä eron mikä niistä on vähiten ajettu ja mikä eniten olipa kyseessä sitte mikä johtotähti tahansa.
Toinen asia on että miksi pitäisi ostaa ja tyytyä vain toiseksi uusimpaan mersun malliin kun Skodalta saa ihan uusinta uutta tolla 50 000 eurolla? En todellakaan ymmärrä miksi pitäisi ostaa jo valmiiksi vanha ja käytetty auto kun uusiakin on saatavilla.
Millä todistat että mersulla ajaa 700th ja skodalla 300th? Rupeat tietenki selittelemään että eipä näy liikenteessä jotain 80-luvun Skodia mutta mersuja näkyy. No se täytyy myöntää että mersu on 80-luvulla ollut edellä kaikkia muita automerkkejä kestävyydessään. Mutta hei, nyt eletään 2000-lukua. Nykypäivän autot eivät hajoa ajamalla jos niitä viitsii huollattaa huolto-ohjelman mukaan merkkihuoltamolla. Kaikenlaista sähköhäippää on nykypäivänä KAIKISSA autoissa sitäkin enemmän. - vain!
Vastinetta rahoille kirjoitti:
Kokeillaan nyt vielä kerran..En ole väittänyt Skodaa Premiumautoksi. piste. Jos se sattuu nyt olemaan kuitenkin parempi kuin ns. "Premium"-auto niin voi voi.
Ja tottakai karvalakkimalli pitää paremmin arvonsa, sehän on päivänselvää merkin kuin merkin kohdalla, koska lisävarusteet ovat kalliita vain ostettaessa, mutta mitä sitten ? Jos olisin sijoittanut Audiin, olisin hävinnyt enemmän. Kun vaihdan 3 vuoden päästä Octavian uuteen, voi merkki hyvinkin olla taas Audi mikäli osaavat hinnoitella tuotteen oikein.Epäilen vahvasti, että olisit hävinnyt enemmän Audin kohdalla. Tuon autosi lähtöhinta on alle 38 tuhatta euroa, joten parin vuoden jälkeen sen hinta on alle 30 tonnia. Se nyt vaan valitettavasti on niin, että lisävarusteiden arvoa ei huomioida vaihtohinnassa. Luulisi sinun jo oppineen läksysi edellisen kärrysi kohdalla.
- AKÖSJHGKDSH
48.500,-? Kuinka ollakaan, vaikka olisit raksinut kaikki tehdaslisävarusteet mukaan, hinnaksi olisi muodostunut 48.065,- toimituskulut. Ja jos käteishinta on yllämainittu 48.500,- olisi Skodasi listahinnan pitänyt olla 52.700,- Kirjoituksesi oli siis ilmeisesti täysi provo.
- Vastinetta rahalle
Autoon ostin liikkeen kautta talvirengaspaketin 16"" aluvanteilla, jolloin ovh hinta oli jo pitkälle yli 50k€, eikä se ole vielä likikään kallein Octavia mitä on myyty.
- KJHLKJÖ
Vastinetta rahalle kirjoitti:
Autoon ostin liikkeen kautta talvirengaspaketin 16"" aluvanteilla, jolloin ovh hinta oli jo pitkälle yli 50k€, eikä se ole vielä likikään kallein Octavia mitä on myyty.
Skoda Octavia 2.0 TDI DFP RS Hinta 37.870,-
Metalliväri 500,-
Väliverkko 225,-
Säilytyslokero 40,-
Suksipussi 160,-
Verkkojärjestelmä 75,-
Pysäköintitutkat 950,-
Saattovalot 90,-
Maxi-Dot 165,-
Hälytin 325,-
Kattoluukku 1.260,-
Eristelasit 1.350,-
Tummennus 215,-
Häikäisysuojat 40,-
18" vanteet 450,-
Välipohja 220,-
Navigaattori 2.830,-
Bluetooth 415,-
Audience- radio 540,-
Hill Hold 110,-
Kaikki yhteensä 47.830,- toim. kulut 600,-
Yhteensä 48.430,-
Joten täyttä skeidaa koko juttu, tai sun 16": n renkaasi vanteineen ovat maksaneet 4.270,-
52.700,- miinus käteisalennus 8 % = 48.484,-
Hah hah, salli mun nauraa! - näin!
KJHLKJÖ kirjoitti:

Hah hah, salli mun nauraa!Ihmetyttää, ettei tämän viestiketjun aloittaja oppinut mitään Audin ostostaan: sehän on yleisesti tiedossa, että lisävarusteista on autoa myydessä turha odottaa mitään kompensaatiota. Silti hän meni ostamaan alle 40 tonnin Skodan ja ruksimaan sen täyteen lisävarusteita!
Autoa myydessä ostajat kuitenkin katsovat hintatiedoista, että kärry maksoi uutena alle 38 tuhatta euroa ja täten muutaman vuoden käytettynä sen arvo on alle 30 tuhatta euroa. - lsdkjölfdö,
KJHLKJÖ kirjoitti:
Skoda Octavia 2.0 TDI DFP RS Hinta 37.870,-
Metalliväri 500,-
Väliverkko 225,-
Säilytyslokero 40,-
Suksipussi 160,-
Verkkojärjestelmä 75,-
Pysäköintitutkat 950,-
Saattovalot 90,-
Maxi-Dot 165,-
Hälytin 325,-
Kattoluukku 1.260,-
Eristelasit 1.350,-
Tummennus 215,-
Häikäisysuojat 40,-
18" vanteet 450,-
Välipohja 220,-
Navigaattori 2.830,-
Bluetooth 415,-
Audience- radio 540,-
Hill Hold 110,-
Kaikki yhteensä 47.830,- toim. kulut 600,-
Yhteensä 48.430,-
Joten täyttä skeidaa koko juttu, tai sun 16": n renkaasi vanteineen ovat maksaneet 4.270,-
52.700,- miinus käteisalennus 8 % = 48.484,-
Hah hah, salli mun nauraa!merkitystä myydessä ovat metalliväri, pysäköintitutkat ja navigaattori. Tosin tehdasasenteisten navigaattorien hinnat tulevat lähiaikoina romahtamaan.
- jkjäjälkjäkhgjäj
KJHLKJÖ kirjoitti:
Skoda Octavia 2.0 TDI DFP RS Hinta 37.870,-
Metalliväri 500,-
Väliverkko 225,-
Säilytyslokero 40,-
Suksipussi 160,-
Verkkojärjestelmä 75,-
Pysäköintitutkat 950,-
Saattovalot 90,-
Maxi-Dot 165,-
Hälytin 325,-
Kattoluukku 1.260,-
Eristelasit 1.350,-
Tummennus 215,-
Häikäisysuojat 40,-
18" vanteet 450,-
Välipohja 220,-
Navigaattori 2.830,-
Bluetooth 415,-
Audience- radio 540,-
Hill Hold 110,-
Kaikki yhteensä 47.830,- toim. kulut 600,-
Yhteensä 48.430,-
Joten täyttä skeidaa koko juttu, tai sun 16": n renkaasi vanteineen ovat maksaneet 4.270,-
52.700,- miinus käteisalennus 8 % = 48.484,-
Hah hah, salli mun nauraa!että varusteita voidaan asentaa myöskin jälleenmyyjäliikkeessä lisää esim. Webasto, vetokoukku, taakkatelineet, moottorilämmitin, sisätilapistoke, kumimatot, tavaratilan kaukalomatto, metallinen koiraverkko, dvd-laitteet, ym, ym... listaa voisi jatkaa ties kuinka pitkäksi. Eli lopputulos on että hyvinkin voi olla Ocu jonka ovh. varusteineen on reippaasti yli 50 000 euroa.
p.s. huomasin että tehdasvarustelistasta oli jäänyt pois takapenkkien lämmitys! - Vastinetta rahoille
KJHLKJÖ kirjoitti:
Skoda Octavia 2.0 TDI DFP RS Hinta 37.870,-
Metalliväri 500,-
Väliverkko 225,-
Säilytyslokero 40,-
Suksipussi 160,-
Verkkojärjestelmä 75,-
Pysäköintitutkat 950,-
Saattovalot 90,-
Maxi-Dot 165,-
Hälytin 325,-
Kattoluukku 1.260,-
Eristelasit 1.350,-
Tummennus 215,-
Häikäisysuojat 40,-
18" vanteet 450,-
Välipohja 220,-
Navigaattori 2.830,-
Bluetooth 415,-
Audience- radio 540,-
Hill Hold 110,-
Kaikki yhteensä 47.830,- toim. kulut 600,-
Yhteensä 48.430,-
Joten täyttä skeidaa koko juttu, tai sun 16": n renkaasi vanteineen ovat maksaneet 4.270,-
52.700,- miinus käteisalennus 8 % = 48.484,-
Hah hah, salli mun nauraa!Mulla ei ole tuolta listalta kuin muutama ruksittuna, sen sijaan paljon muuta. Webasto kauko-ohjauksella, täysnahkapenkit sähköllä, tehdasasennettu levikesarja, kattoboxi ym. Saat Octavialla hintaa vaikka 60 k€ jos haluat, ihme vänkääjiä.
- kujghl
Vastinetta rahoille kirjoitti:
Mulla ei ole tuolta listalta kuin muutama ruksittuna, sen sijaan paljon muuta. Webasto kauko-ohjauksella, täysnahkapenkit sähköllä, tehdasasennettu levikesarja, kattoboxi ym. Saat Octavialla hintaa vaikka 60 k€ jos haluat, ihme vänkääjiä.
Webasto maksaa kauko- ohjauksella 2000,- Eikös osanahkapenkit ole vakiona?, joten niidenkään vaihdosta täysnahkaisiin ei tule paljon hintaa lisää, levikesarja? (Taidat olla hölmö?) ja suksiboxien hinta on muutaman huntin luokkaa.
Ei... kyllä sä valehtelet niin että korvat heiluu! - Vastinetta rahalle
kujghl kirjoitti:
Webasto maksaa kauko- ohjauksella 2000,- Eikös osanahkapenkit ole vakiona?, joten niidenkään vaihdosta täysnahkaisiin ei tule paljon hintaa lisää, levikesarja? (Taidat olla hölmö?) ja suksiboxien hinta on muutaman huntin luokkaa.
Ei... kyllä sä valehtelet niin että korvat heiluu!No voi v...u kun on hankalaa joillakin.
38000 on auton ovh.
- Milotecin korisarja tehdasasennettuna 3300 €
- Webasto herkuilla asennettuna 2200 €
- Täysnahkasähköpenkit 2400 €
- Talvirengaspaketti 16"" aluilla 2000 €
- Kattoluukku 1200 €
- Pysäköintitutkat & soitin 1500 €
Siihen maxidot muuta pientä. - iuhyoiujoiu
Vastinetta rahalle kirjoitti:
No voi v...u kun on hankalaa joillakin.
38000 on auton ovh.
- Milotecin korisarja tehdasasennettuna 3300 €
- Webasto herkuilla asennettuna 2200 €
- Täysnahkasähköpenkit 2400 €
- Talvirengaspaketti 16"" aluilla 2000 €
- Kattoluukku 1200 €
- Pysäköintitutkat & soitin 1500 €
Siihen maxidot muuta pientä.Edelleen täyttä skeidaa tai sitten sä olet oikeasti tyhmä!
- Ocu
iuhyoiujoiu kirjoitti:
Edelleen täyttä skeidaa tai sitten sä olet oikeasti tyhmä!
Ole huoleti, omalla rahalla nämä ostokset maksetaan, joten sinun on turha sitä murehtia.
- oihkjgjh
Ocu kirjoitti:
Ole huoleti, omalla rahalla nämä ostokset maksetaan, joten sinun on turha sitä murehtia.
En sattumoisin ole köyhä ja vielä vähemmän kateellinen. Hehehhehhee
- Mercedesisti
lsdkjölfdö, kirjoitti:
merkitystä myydessä ovat metalliväri, pysäköintitutkat ja navigaattori. Tosin tehdasasenteisten navigaattorien hinnat tulevat lähiaikoina romahtamaan.
Jaa, voi olla Skodan kohdalla noin, mutta kyllä ainakin premium-autoissa vaikuttavat selkeästi käytetyn arvoon:
-automaattivaihteisto (lisähinta mersuun n. 4.000-5.000 eur, on ihan omana "mallinaan" malliluetteloissakin automaatit, eli vaikka lisävaruste onkin, niin melkein "eri" auto on automaatilla ja manuaalilla varustettu mersu, automaatti on niin paljon kehittyneempää ja ajoa helpottavaa tekniikkaa, mutta maksaa, ja nuukat suomalaiset eivät raaski usein hankkia automaattia siksi, vaan vanhaa tekniikkaa olevan tavallisen kytkin-manuaalin)
-nahkaverhoilu (vs. tavallinen kangasverhoilu)
-kattoluukku tai lasinen "panoraama" tai vastaava katto-erikoisuus
-mainitsemasi metalliväri (ja sitten esim. mersujen ollessa kyseessä myös täysin naarmuuntumattomat erikoislakkaukset esim. nanolakka, joka ei naarmunnu käytännössä laisinkaan, mutta maksaa toki ekstraa, sellaisia ei tietysti skodiin saakaan edes rahalla)
-ilmastointilaite, aivan varmasti ja selkeästi autosta hyvitetään paremmin, se otetaan mieluummin vaihtoon, jos siinä on ilmastointilaite (vs. että ei ole ilmastointia)
-Webasto ajastimella/kaukosäätimellä, vaikuttaa jonkinverran etenkin diesel auton hyvitykseen onko tuota vai ei
Noista ylläluetelluista käytännössä kuitenkin eniten vaikuttaa automaattivaihteisto ja ilmastointilaite. Jos vertaa manuaalia ilman ilmastointia ja automaattia ilmastoinnilla, niin varmasti saa enemmän vaihdossa hyvitystä jälkimmäisestä, ainakin mitä itse olen huomannut. Noiden jälkeen ehkä täysnahkaverhoilu tulee seuraavana sitten, sen jälkeen metalliväri, loppujen kanssa vaikutus on melko pieni, mutta olemassa kuitenkin - ylpee
Mercedesisti kirjoitti:
Jaa, voi olla Skodan kohdalla noin, mutta kyllä ainakin premium-autoissa vaikuttavat selkeästi käytetyn arvoon:
-automaattivaihteisto (lisähinta mersuun n. 4.000-5.000 eur, on ihan omana "mallinaan" malliluetteloissakin automaatit, eli vaikka lisävaruste onkin, niin melkein "eri" auto on automaatilla ja manuaalilla varustettu mersu, automaatti on niin paljon kehittyneempää ja ajoa helpottavaa tekniikkaa, mutta maksaa, ja nuukat suomalaiset eivät raaski usein hankkia automaattia siksi, vaan vanhaa tekniikkaa olevan tavallisen kytkin-manuaalin)
-nahkaverhoilu (vs. tavallinen kangasverhoilu)
-kattoluukku tai lasinen "panoraama" tai vastaava katto-erikoisuus
-mainitsemasi metalliväri (ja sitten esim. mersujen ollessa kyseessä myös täysin naarmuuntumattomat erikoislakkaukset esim. nanolakka, joka ei naarmunnu käytännössä laisinkaan, mutta maksaa toki ekstraa, sellaisia ei tietysti skodiin saakaan edes rahalla)
-ilmastointilaite, aivan varmasti ja selkeästi autosta hyvitetään paremmin, se otetaan mieluummin vaihtoon, jos siinä on ilmastointilaite (vs. että ei ole ilmastointia)
-Webasto ajastimella/kaukosäätimellä, vaikuttaa jonkinverran etenkin diesel auton hyvitykseen onko tuota vai ei
Noista ylläluetelluista käytännössä kuitenkin eniten vaikuttaa automaattivaihteisto ja ilmastointilaite. Jos vertaa manuaalia ilman ilmastointia ja automaattia ilmastoinnilla, niin varmasti saa enemmän vaihdossa hyvitystä jälkimmäisestä, ainakin mitä itse olen huomannut. Noiden jälkeen ehkä täysnahkaverhoilu tulee seuraavana sitten, sen jälkeen metalliväri, loppujen kanssa vaikutus on melko pieni, mutta olemassa kuitenkinkun sait tuollaisen hengentuotoksen aikaan Skoda-palstalle!
- Ocu
oihkjgjh kirjoitti:
En sattumoisin ole köyhä ja vielä vähemmän kateellinen. Hehehhehhee
Käy katsomassa (jos on varaa) Borat leffa, niin tiedät mitä vajakki tarkoittaa, sopii hyvin sinunlaiseesi vänkyttäjään tuntomerkit.
- ajelee
Ocu kirjoitti:
Käy katsomassa (jos on varaa) Borat leffa, niin tiedät mitä vajakki tarkoittaa, sopii hyvin sinunlaiseesi vänkyttäjään tuntomerkit.
sellainen vajakki sellaisella korkealla ja kapealla tötteröllä, en muista merkkiä, joku skeida tai sinnepäin se oli. Vähävarainen ja yksinkertainen yksilö
- Ocu
ajelee kirjoitti:
sellainen vajakki sellaisella korkealla ja kapealla tötteröllä, en muista merkkiä, joku skeida tai sinnepäin se oli. Vähävarainen ja yksinkertainen yksilö
No huhhuh, hanki elämä. Täällähän sinä olet kyttäämässä uusia viestejä ja kommentoimassa saman tien, ei hyvää päivää näiden avohoitotapausten kanssa ...
- laskua tulee
sen verran, että "pienen mittakaavan" hinnanalennus joskus ko. Skodaasi myydessäsi ei tule toteutumaan. Kyllä sen auton hinta putoaa varmasti vähintään samassa suhteessa (veikkaan, että enemmän), kuin muidenkin autojen eli n. 40%-45% ensimmäisten 3 vuoden aikana, tämä on faktaa, ja jos vielä ryhdytään spekuloimaan tulevalla autoverouudistuksella, niin lasku voi olla suurempikin.
Tulihan vastattua, vaikka eo. esimerkkiSkodan osto ei tunnukaan olevan tästä maailmasta.- Kaamosmasentuja
haluaisin kuulla kuinka joku saa kasattua itselleen 50000e ylimääräistä? Mulla on yliopistokoulutus, 14v. olen toiminut erityisopettajana ja ajelen edelleen velkavolkkarilla. Kaikki menee asuntolainaan ja elämiseen, eikä tahdo riittääkään. Kertokaa pliide.
- rahaa...
Kaamosmasentuja kirjoitti:

No jos perintöjä ei ole odottevissa, niin esim. "asuntokeplottelulla" pystyy tienata helposti tuon summan. Tai tarkemmin sanottuna pysyi, sillä nykyiset asuntojen hinnat ovat sitä luokkaa, että suurista voitoista on turha haaveilla.
- neuvon
Kaamosmasentuja kirjoitti:
haluaisin kuulla kuinka joku saa kasattua itselleen 50000e ylimääräistä? Mulla on yliopistokoulutus, 14v. olen toiminut erityisopettajana ja ajelen edelleen velkavolkkarilla. Kaikki menee asuntolainaan ja elämiseen, eikä tahdo riittääkään. Kertokaa pliide.
Minulla on yht. n. 500 000 euron omaisuus, ei yliopistokoulutusta, siksipä tiedän.
Ajan halvahkolla, aina käytettynä ostamallani, luotettavalla autolla.
Olen rakentanut asuntoja ja kesämökkejä ja myynyt niitä etupäässä yliopistokoulutetuille, jotka eivät itse osaa tehdä mitään. - iuhj
neuvon kirjoitti:
Minulla on yht. n. 500 000 euron omaisuus, ei yliopistokoulutusta, siksipä tiedän.
Ajan halvahkolla, aina käytettynä ostamallani, luotettavalla autolla.
Olen rakentanut asuntoja ja kesämökkejä ja myynyt niitä etupäässä yliopistokoulutetuille, jotka eivät itse osaa tehdä mitään.sullakaan. Taidat olla ylpeä kouluja käymättömyydestäsi? Minäpä kerron, että minun varallisuuteni on Sinua suurempi, eikä minun ole tarvinnut hikoilla tai käsiäni skeidaan iskeä. Raskaat ja paskaiset hommat teetän kaltaisillasi kouluja käymättömillä ammatti- ihmisillä. Kuitenkin minulla on akateeminen koulutus, eikä minun ole tarvinnut koskaan ajaa vanhoilla autoromuilla.
- 1.9tdi tour
koko tarinaa. Vaikka Skodalla itsekin ajelen, en voi uskoa että joku laittaa vajaa 50keur Octaviaan. Sori vaan, ei mene läpi.
sillä olisi saanut jo ihan tarpeeksi tehokkaan quattro-Audin ja paljon lisävarusteita.
Ja minä olen ihan oikeasti istunut myös Audin ratin takana ja huomannut eron noiden autojen välillä.
Ihmetyttää tämä vertailu muutenkin. Ehkä en vaan vanhan mallisen Ocun omistajana ymmärrä sitä. Taidan olla liian varaton, jotta voisin vertailla niitä. Minä kyllä vertasin Volkkariin ostaessani omaani. Johtuukohan se siitä, että minulla on sisäisesti kaikki tasapainossa, eikä minun tarvinnut perustella Skoda valintaani kenellekkään.
Onneksi meitä on moneen junaan ja näitä juttuja on ihan kiva lueskella. Ehkä minäkin jonain päivänä saan sen Passatin, jonka kanssa autoani silloin vertailin. Olisin siihen ihan tyytyväinen, eikä minun arvitsisi pönkittää itsetuntoani tälläisilla palstoilla, saatika miettiä mistä osista autoni on rakennettu.
Ja innokkaimmat mussuttajat voivat pitää suunsa kiinni. Skoda on Skoda ja se ei siitä miksikään muutu, vaikka kuinka selitätte.
ps. Auto on toiminut ihan hyvin 150000km matkalla, jotka olen sen kanssa taittanut.- Ocu
Vanhan ja uuden Ocun hinnoissa on hieman eroa jo muutenkin eikä tuo 40.000 ole mikään ihme hinta Ocusta. Ei tarvitse ruksia kuin varustepaketit ja alut&renkaat niin ollaan jo lähempänä 50.000 euroa, mutta pointti on siinä että sillä rahalla on autoa paljon enemmän kuin vastaavan hintaisessa Audissa.
- häntä...

Ehkäpä siinä on autoa yhtä paljon kuin vastaanhintaisessa Audissa, mutta statusta ei ole.
- Ocu
häntä... kirjoitti:
Ehkäpä siinä on autoa yhtä paljon kuin vastaanhintaisessa Audissa, mutta statusta ei ole.
Minä ajan autolla.
- osittain...
Ocu kirjoitti:
Minä ajan autolla.
Kyllä voin myöntää, että auton imago vaikuttaa siihen, millä ajan. Ja samalla periaatteella en osta vaatteitanikaan Tarjoustalosta. Entä sinä?
- pätkä.
Asiahan ei minulle kuulu, mutta mielenkiinnosta. Auto on varmaan pirun hyvä, sitä en epäile mutta pohdin että jos tuo hankintahinta on tosiaan totta niin ennennäkemätön hinnanalennus on kyllä luvassa.
Kuka ihme maksaa vaikkapa 30 tonnia 3 vuotta vanhasta Skodasta?- Ocu
Vastaavasti Audi samoilla varusteilla maksaisi n.60.000 €, joten sen hinta putoaa aivan salettiin €uromääräisesti Octavia enemmän piste.
- usko...
Ocu kirjoitti:
Vastaavasti Audi samoilla varusteilla maksaisi n.60.000 €, joten sen hinta putoaa aivan salettiin €uromääräisesti Octavia enemmän piste.
Veikkaisin, että hinnan lasku on suunnilleen samaa luokkaa näissä kahdessa vaihtoehdossa, eli siis n. 60 tonnia maksaneessa Audissa ja n. 48 tonnia maksaneessa Skodassa. Audin arvo on varmastikin noin 40 tonnia ja Skodan n. 30 tonnia.
Ainoana erona on, että toisen auton kuljettaja on saanut nauttia muutaman vuoden kunnon statusarvon omaavasta autosta, kun taas toisen auton omistaja on saanut harva se päivä selitellä hämmästyneille ihmisille järkisyitä, miksi osti liki 50 tonnia maksaneen Skodan. - Ocu
usko... kirjoitti:
Veikkaisin, että hinnan lasku on suunnilleen samaa luokkaa näissä kahdessa vaihtoehdossa, eli siis n. 60 tonnia maksaneessa Audissa ja n. 48 tonnia maksaneessa Skodassa. Audin arvo on varmastikin noin 40 tonnia ja Skodan n. 30 tonnia.
Ainoana erona on, että toisen auton kuljettaja on saanut nauttia muutaman vuoden kunnon statusarvon omaavasta autosta, kun taas toisen auton omistaja on saanut harva se päivä selitellä hämmästyneille ihmisille järkisyitä, miksi osti liki 50 tonnia maksaneen Skodan.Itselläni on valitettavasti faktaa jo useammasta "premium" auton arvonalentumasta. Mersussa lasku oli suurin johtuen lisävarusteiden tolkuttomista hinnoista, mutta ei Audi paljon jäänyt jälkeen. Ja hintaero tulee nimenomaan siitä, ettei lisävarusteita lasketa juuri minkään hintaiseksi. Skodan hinta ei laske lähellekään samaa Euromäärää mitä kalliimpien merkkien hinnat, prosentuaalisesti ollaan ehkä jo lähempänä, mutta selvässä rahassa on huima ero ja tämä ei ole uskonasia vaan fakta.
- tuota aloitustarinaa
Ocu kirjoitti:
Itselläni on valitettavasti faktaa jo useammasta "premium" auton arvonalentumasta. Mersussa lasku oli suurin johtuen lisävarusteiden tolkuttomista hinnoista, mutta ei Audi paljon jäänyt jälkeen. Ja hintaero tulee nimenomaan siitä, ettei lisävarusteita lasketa juuri minkään hintaiseksi. Skodan hinta ei laske lähellekään samaa Euromäärää mitä kalliimpien merkkien hinnat, prosentuaalisesti ollaan ehkä jo lähempänä, mutta selvässä rahassa on huima ero ja tämä ei ole uskonasia vaan fakta.
Tuskinpa kukaan, sairaskaan, menisi tekemään kerrottua tekoa! Provo mikä provo. Ja näyttää toimivan!
- kirjiotin:
Ocu kirjoitti:
Itselläni on valitettavasti faktaa jo useammasta "premium" auton arvonalentumasta. Mersussa lasku oli suurin johtuen lisävarusteiden tolkuttomista hinnoista, mutta ei Audi paljon jäänyt jälkeen. Ja hintaero tulee nimenomaan siitä, ettei lisävarusteita lasketa juuri minkään hintaiseksi. Skodan hinta ei laske lähellekään samaa Euromäärää mitä kalliimpien merkkien hinnat, prosentuaalisesti ollaan ehkä jo lähempänä, mutta selvässä rahassa on huima ero ja tämä ei ole uskonasia vaan fakta.
Olen kanssasi täysi samaa mieltä: lisävarusteista ei saa korvaus vaihtohinnassa. Mutta tässähän oli nimenomaan kyse siitä, että viestiketjun aloittaja on ostanut listahinnaltaan 38 tonnin auton, johon hän on ruksinut lisävarusteita noin kymppitonnilla! Ja hän ei tule saamaan hyvitystä näistä varusteista vaihtaessaan autoa uuteen.
- Skoda se huvittaa
Tämä Skoda-palsta vetää vertoja "ammattikorkeakoulut" palstalle ja "sivarit ja totaalit" palstalle sekä jopa "homesairaudet" palstalle provojen keksijöiden innossa ja provoihin vastaamisen innossa samaten. AMK palstalla kun joku ylioppilas käy huomauttamassa että yliopisto on korkeampitasoinen oppilaitos kuin AMK, niin tunnissa on roihu avauksen vieressä, homesairaudet palstalla meno on villimpää kuin mielenterveyspalstalla välillä ja siellä löytyy yhtä fanaattisia tyyppejä vastaamassa provoihin, sivarit ja totaalit palstalla on aivan mielettömiä tyyppejä elämässä uskoen omiin juttuihinsa kuin johonkin uskontoon.
Tässä oli kyllä hyvin saatu jo kehiteltyä sellainen viesti, missä saadaan ronkittua kaikki kliseet skoda vs. audi (tai muut ns. premium-merkit) hyvin esiin :) - nipponisti
On meiiläkin skoda, melkein uusi ja maksoi 16500€,
eli suunnilleen saman kun sinun ostamasi oktavia pudottaa arvoaan siinä vaiheessa kun ajat sen liikkeen ovesta ulos. Onnea! - palikoista?
ei varmasti ole katso täältä
http://www.finlex.fi/pdf/sdliite/liite/4488.pdf
Mielestäni teit huonon valinnan mutta se on vain minun mielipiteeni se. Skoda kyllä nostaa hynyn minunkin suupielilleni. Suorastaan hörönaurun!
Joillekin kelpaa kapealta ja korkealta tötteröltä näyttävä Skoda jonka sisustus ankeudessaan tuo mieleen neuvostotuotteet.
Itse asiassa en usko juttuusi lainkaan. Kukaan ei voi olla niin törttö, että pistäisi noinkin paljon rahaa kiinni Skodaan. Juttusi on provo. - vitsi
vitsi.
Eihän noin kallista skodaa olekaan. - kun heräsit?
Yleensä en provoihin tartu mutta nyt oli pakko kun sattui olemaan tuossa pöydällä Skodan hinnasto.
Tuo viestissäsi on totta, että Audi on samoilla varusteilla ja moottorilla 15 keuroa kalliimpi. Mutta taisi kuitenkin jäädä se Skoda tilaamatta... Nimittäin RS-malliin ei saa nahkapenkkejä eikä sähkösäätöä.
Tuota hintaakaan ei saa nousemaan tuonne 48500 euroon jos käteisalennus huomioidaan. Ei vaikka ottaa kaikki varusteet...
Menepä nyt pyytämään äidiltä se iltapala ja sitten nukkumaan!- Vastinetta rahalle
ainakin kunnon keskustelun käyntiin, ihan naurattaa. En muuten aja Skodalla vaan ihan muulla merkillä.
Harmi kun menit pilaamaan hyvän jutun. Täytyy olla tarkkaavaisempi seuraavalla kerralla. - mikä motiivi
Vastinetta rahalle kirjoitti:
ainakin kunnon keskustelun käyntiin, ihan naurattaa. En muuten aja Skodalla vaan ihan muulla merkillä.
Harmi kun menit pilaamaan hyvän jutun. Täytyy olla tarkkaavaisempi seuraavalla kerralla.kirjoitella tänne puuta heinää? Saitko julkisuutta (anonyymi) ja saitko diplomin rintaan? Löitkö vetoa naapurin kanssa?
- vastinetta rahalle
mikä motiivi kirjoitti:
kirjoitella tänne puuta heinää? Saitko julkisuutta (anonyymi) ja saitko diplomin rintaan? Löitkö vetoa naapurin kanssa?
Saahan noita netin listoja tuijotella ihan rauhassa, mutta kun vaivautuu soittamaan oikealle myyjälle, niin huomaa, että autoihin saa mitä vain rahapussin paksuudesta riippuen.
Korisarjankin saat ihan suoraan Skodan tehtaalla asennettavaksi kun osaat sen vaatia. Sähköpenkit löytyy RS:ään listan ulkopuolelta mainitsemaani hintaa.
Nämä kateelliset vajakit ei vaan jaksa uskoa, että Ocu RS on oikeasti sen verran hyvä auto, mihin kannattaa satsata pidempää pitämistä varten.
Lisätään nyt vähän vielä köyhän tuskaa ja kerrotaan, että varusteluun lisätty takapenkkiläisiä viihdyttämään dvd-keskus kahdella näytöllä :)
Hyvää Joulua, myös tontuille ! - Vastinetta rahalle
vastinetta rahalle kirjoitti:

Hyvää Joulua, myös tontuille !Kannattaa katsoa aina ennen feikkaamista edes se miten alkuperäinen nimimerkki kirjoitetaan. Minä en edes leikilläni harkitse Skodan ostamista ja päätän osaltani keskustelun tähän.
- exactly!
vastinetta rahalle kirjoitti:
Saahan noita netin listoja tuijotella ihan rauhassa, mutta kun vaivautuu soittamaan oikealle myyjälle, niin huomaa, että autoihin saa mitä vain rahapussin paksuudesta riippuen.
Korisarjankin saat ihan suoraan Skodan tehtaalla asennettavaksi kun osaat sen vaatia. Sähköpenkit löytyy RS:ään listan ulkopuolelta mainitsemaani hintaa.
Nämä kateelliset vajakit ei vaan jaksa uskoa, että Ocu RS on oikeasti sen verran hyvä auto, mihin kannattaa satsata pidempää pitämistä varten.
Lisätään nyt vähän vielä köyhän tuskaa ja kerrotaan, että varusteluun lisätty takapenkkiläisiä viihdyttämään dvd-keskus kahdella näytöllä :)
Hyvää Joulua, myös tontuille !"Nämä kateelliset vajakit ei vaan jaksa uskoa, että Ocu RS on oikeasti sen verran hyvä auto, mihin kannattaa satsata pidempää pitämistä varten."
Tuollaisesta "ruksin kaikki lisävarusteet" -Skodasta, joka on maksanut liki 50 tuhatta euroa, ei kannatakaan luopua ihan muutaman vuoden kuluessa. Hinnan romahdus on nimittäin melkoinen! Eikä siinä mitään, sitähän saa laittaa rahansa mihin haluaa, mutta turha tulla kehuskelemaan, että teinpä mahtavat autokaupat verrattuna siihen, jos olisin ostanut Audin. - Ocu
exactly! kirjoitti:
"Nämä kateelliset vajakit ei vaan jaksa uskoa, että Ocu RS on oikeasti sen verran hyvä auto, mihin kannattaa satsata pidempää pitämistä varten."
Tuollaisesta "ruksin kaikki lisävarusteet" -Skodasta, joka on maksanut liki 50 tuhatta euroa, ei kannatakaan luopua ihan muutaman vuoden kuluessa. Hinnan romahdus on nimittäin melkoinen! Eikä siinä mitään, sitähän saa laittaa rahansa mihin haluaa, mutta turha tulla kehuskelemaan, että teinpä mahtavat autokaupat verrattuna siihen, jos olisin ostanut Audin.Huom ! karvalakki Audin. Kyllä sitä kannattaa jo vähän mainostaa.
- Vastinetta rahalle
exactly! kirjoitti:
"Nämä kateelliset vajakit ei vaan jaksa uskoa, että Ocu RS on oikeasti sen verran hyvä auto, mihin kannattaa satsata pidempää pitämistä varten."
Tuollaisesta "ruksin kaikki lisävarusteet" -Skodasta, joka on maksanut liki 50 tuhatta euroa, ei kannatakaan luopua ihan muutaman vuoden kuluessa. Hinnan romahdus on nimittäin melkoinen! Eikä siinä mitään, sitähän saa laittaa rahansa mihin haluaa, mutta turha tulla kehuskelemaan, että teinpä mahtavat autokaupat verrattuna siihen, jos olisin ostanut Audin.kaksi kattoluukkuakin. Kun ruksasin varusteita ruksasin vahingossa mekaanisen ja sähkökäyttöisen luukun. Soittivat sitten tehtaalta ja kysyivät kumpi pannaan eteen. Linjat rutisivat aika lailla mutta se lienee maan tapa. Ei kai siellä ole väritelevisioitakaan.
- niin...
Ocu kirjoitti:
Huom ! karvalakki Audin. Kyllä sitä kannattaa jo vähän mainostaa.
Luuletko, että tingelitangelien määrää lisäämällä Skodasta tehdään premium? :)
- Ocu
niin... kirjoitti:
Luuletko, että tingelitangelien määrää lisäämällä Skodasta tehdään premium? :)
Tingelitangelien määrällä tehdään ainakin ns. "Premium" autoista ihan sairaan ylihintaisia arvonsa pudottavia kapistuksia. Premium on kauppiaiden keksintö sanalle "ylihintainen", ei tarvitse kuin kurkata näiden "premiumien" pyyntejä käytettynä, 3:n vuoden jälkeen hinnasta on häipynyt taivaan tuuliin 60 k€:n autosta 30k€, onko tämä sitä remiumia ? :)
- isolta laatilkolta!
Vastinetta rahalle kirjoitti:
kaksi kattoluukkuakin. Kun ruksasin varusteita ruksasin vahingossa mekaanisen ja sähkökäyttöisen luukun. Soittivat sitten tehtaalta ja kysyivät kumpi pannaan eteen. Linjat rutisivat aika lailla mutta se lienee maan tapa. Ei kai siellä ole väritelevisioitakaan.
En viitsi harkitakaan käsittäväni vedätysjuttuja. Kaikki joutavat vedättelijät kuuluvat samaan kastiin omistamansa auton merkistä riippumatta. Luulin lukevani jotain viisasta, mutta ei kuitenkaan, ihan hölöjä, ei edes vitsejä!
- Kenen mielestä?
Ocu kirjoitti:
Tingelitangelien määrällä tehdään ainakin ns. "Premium" autoista ihan sairaan ylihintaisia arvonsa pudottavia kapistuksia. Premium on kauppiaiden keksintö sanalle "ylihintainen", ei tarvitse kuin kurkata näiden "premiumien" pyyntejä käytettynä, 3:n vuoden jälkeen hinnasta on häipynyt taivaan tuuliin 60 k€:n autosta 30k€, onko tämä sitä remiumia ? :)
Taitaa olla muutenkin tämä Skoda-palsta ainut palsta, jossa aliarvoidaan premium-käsitettä. Jokainen voi ihan itse miettiä mistä se johtuu. No se syy on mielestäni erittäin lapsellinen ja sääliksi käy sinuakin, joka tuollaista asiaa pohdit.
Se, että sinun autosi merkki on Skoda, ei mielestäni pitäisi aiheuttaa tuollaista katkeruutta toisia merkkejä kohtaan. Väität premium-autoja ylihintaisiksi. Johtuuko se sinun tilisi taseesta vai siitä, että et pysty hyväksymää että on todella paljon ihmisiä jotka ovat valmiita maksamaan premium-autoista.
Huvittaa tuo lässytys ylihintaisuudesta yms. Jos sinun tarvitsee tälläisiä asioita pohtia, eivät ne premiumit ole todellakaan sinua varten. Sitä varten sinulle on luotu mm. Skoda-merkki, johon sinullakin on varaa. - Ocu
Kenen mielestä? kirjoitti:
Taitaa olla muutenkin tämä Skoda-palsta ainut palsta, jossa aliarvoidaan premium-käsitettä. Jokainen voi ihan itse miettiä mistä se johtuu. No se syy on mielestäni erittäin lapsellinen ja sääliksi käy sinuakin, joka tuollaista asiaa pohdit.
Se, että sinun autosi merkki on Skoda, ei mielestäni pitäisi aiheuttaa tuollaista katkeruutta toisia merkkejä kohtaan. Väität premium-autoja ylihintaisiksi. Johtuuko se sinun tilisi taseesta vai siitä, että et pysty hyväksymää että on todella paljon ihmisiä jotka ovat valmiita maksamaan premium-autoista.
Huvittaa tuo lässytys ylihintaisuudesta yms. Jos sinun tarvitsee tälläisiä asioita pohtia, eivät ne premiumit ole todellakaan sinua varten. Sitä varten sinulle on luotu mm. Skoda-merkki, johon sinullakin on varaa.No, katso tästä linkistä onko ollut järkeä maksaa autosta 60.000 € vuonna 2004? Nyt hintapyyntö (joka ei siis ole tuon todellinen hinta) on 23.000 €, eli tullut reilussa kahdessa vuodessa alas melkein 40.000 €. Jos tätä kutsutaan premiumiksi, niin minun puolesta saa kutsua :)
Ei se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja kommentti, että ei se ole rahasta kiinni, niin ei oikeat rahamiehet ostele näitä ylihintaisia kansanautoja vaan oikeasti Premium autoja luokkaa Porsche & Ferrari.
Skodassa on hinta-laatusuhde juuri kohdallaan ja testeissähän se on pessyt kaikki mainitsemasi Premiumit !
http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/used_search/public/item.jsp?carId=31.1677234&list=11664535256910&cmd=move11&order=34.7&count=20&portal=auto&.pkg=11664535255880 - sekaisin ...
isolta laatilkolta! kirjoitti:
En viitsi harkitakaan käsittäväni vedätysjuttuja. Kaikki joutavat vedättelijät kuuluvat samaan kastiin omistamansa auton merkistä riippumatta. Luulin lukevani jotain viisasta, mutta ei kuitenkaan, ihan hölöjä, ei edes vitsejä!
Ongelma onkin siinä, että nämä p-mies käyttää toisten nimimerkkejä täällä teksteissään. Et voi tietää kuka on ketjun aloittaja. Edellinen tuskin oli!
Tämä juoniminen käy Pannarilta yhtä helposti kuin pitkän viestiketjun luominen itse itsellensä vastaillen. Tätä on täällä nähty monta kertaa. Jollakin on jauhot todella sekaisin päässä, kun Skoda-antipatiat ylittävät järjelliset mittasuhteet. - kiinnostaa...
Ocu kirjoitti:
No, katso tästä linkistä onko ollut järkeä maksaa autosta 60.000 € vuonna 2004? Nyt hintapyyntö (joka ei siis ole tuon todellinen hinta) on 23.000 €, eli tullut reilussa kahdessa vuodessa alas melkein 40.000 €. Jos tätä kutsutaan premiumiksi, niin minun puolesta saa kutsua :)
Ei se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja kommentti, että ei se ole rahasta kiinni, niin ei oikeat rahamiehet ostele näitä ylihintaisia kansanautoja vaan oikeasti Premium autoja luokkaa Porsche & Ferrari.
Skodassa on hinta-laatusuhde juuri kohdallaan ja testeissähän se on pessyt kaikki mainitsemasi Premiumit !
http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/used_search/public/item.jsp?carId=31.1677234&list=11664535256910&cmd=move11&order=34.7&count=20&portal=auto&.pkg=11664535255880Skoda joka haluaa hyvän auton? Ei ketään moinen löysäkorinen melupesä. Skodastakin tulisi kallis jos siitä tehtäisiin kunnollinen.
Sinä olet aivan väärä ihminen määrittelemään mikä on ylihintainen. Minun mielestäni Skoda on ylihintainen.
Tuo linkkisi meni muuten vain autotallin hakusivulle. En tiedä missä vika. - ei voisi
Ocu kirjoitti:
No, katso tästä linkistä onko ollut järkeä maksaa autosta 60.000 € vuonna 2004? Nyt hintapyyntö (joka ei siis ole tuon todellinen hinta) on 23.000 €, eli tullut reilussa kahdessa vuodessa alas melkein 40.000 €. Jos tätä kutsutaan premiumiksi, niin minun puolesta saa kutsua :)
Ei se hullu ole joka pyytää, vaan se joka maksaa. Ja kommentti, että ei se ole rahasta kiinni, niin ei oikeat rahamiehet ostele näitä ylihintaisia kansanautoja vaan oikeasti Premium autoja luokkaa Porsche & Ferrari.
Skodassa on hinta-laatusuhde juuri kohdallaan ja testeissähän se on pessyt kaikki mainitsemasi Premiumit !
http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/used_search/public/item.jsp?carId=31.1677234&list=11664535256910&cmd=move11&order=34.7&count=20&portal=auto&.pkg=11664535255880vähempää kiinnostaa nämä teidän iänkaikkiset tilastot yms.
Ja olet aika paljon hakoteillä koko asiassa, jos väität Porschea ja Ferraria premium-autoiksi. Kuuluvat vähän eri sarjaan.
Niin on monessa muussakin kansanautossa hinta-/laatusuhde kohdallaan. Vai tekeekö Skodan kymmenyksen testivoitto siitä ylivoimaisen hinta-/laatusuhteessa?
Et vieläkään ymmärrä asian koko ydintä. Kun auton ostaja ostaa premium-auton, siinä on hänelle ihan tarpeeksi hinta-/laatusuhdetta. Et vaan pysty tätä käsittämään. Ja ne syyt taitavat olla juuri nuo, jotka mainitsin edellisessä viestissäni.
Ihmettelen vaan, että onko se historian painolasti noin valtava, että kun auton merkki on Skoda, pitää tälläisillä palstoilla pohtia kalliimpien autojen järkevyyttä.
Muista aina, että Skodaa halvempia, tilavampia ja samoilla varusteilla olevia autoja on tarjolla. Miettiiköhän sellaisen auton ostaja, että miksi tuo maksoi Skodasta ylihintaa. Ei mieti. Häntä ei voisi pätkän vertaa kiinnostaa. Sinua kiinnosta, koska autosi merkki on Skoda. Ettei menisi yöunet kun haaveilet näistä premiumeista. - viestiketjua
ei voisi kirjoitti:
vähempää kiinnostaa nämä teidän iänkaikkiset tilastot yms.
Ja olet aika paljon hakoteillä koko asiassa, jos väität Porschea ja Ferraria premium-autoiksi. Kuuluvat vähän eri sarjaan.
Niin on monessa muussakin kansanautossa hinta-/laatusuhde kohdallaan. Vai tekeekö Skodan kymmenyksen testivoitto siitä ylivoimaisen hinta-/laatusuhteessa?
Et vieläkään ymmärrä asian koko ydintä. Kun auton ostaja ostaa premium-auton, siinä on hänelle ihan tarpeeksi hinta-/laatusuhdetta. Et vaan pysty tätä käsittämään. Ja ne syyt taitavat olla juuri nuo, jotka mainitsin edellisessä viestissäni.
Ihmettelen vaan, että onko se historian painolasti noin valtava, että kun auton merkki on Skoda, pitää tälläisillä palstoilla pohtia kalliimpien autojen järkevyyttä.
Muista aina, että Skodaa halvempia, tilavampia ja samoilla varusteilla olevia autoja on tarjolla. Miettiiköhän sellaisen auton ostaja, että miksi tuo maksoi Skodasta ylihintaa. Ei mieti. Häntä ei voisi pätkän vertaa kiinnostaa. Sinua kiinnosta, koska autosi merkki on Skoda. Ettei menisi yöunet kun haaveilet näistä premiumeista.kuuluu kirjoittaa.
Mutta mietipä sitä, mistä tämä älämölö alunperin on lähtenyt liikkeelle. Ei skodisteista itsestään, vaan palstalle rynnänneistä provoilijoista jotka joko kateuttaan tai tietämättömyyttään haukkuvat Skodaa. Nämä vierailevat tähdet säännönmukaisesti muistavat mainita kuinka Skoda ei ole niin hyvä kuin heidän Audinsa, volvonsa, Mersunsa tai Tojonsa.
Yöunensa ovat siis menettäneet yleensä muiden merkkien omistajat, ei Skodalla ajavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190