Sain eilen tietää, että olen raskaana. Huomenna olen menossa lääkäriin asiasta. Olen raskaana ex-avomiehelleni josta olen eronnu reilu kuukausi sitten. Olemme edelleen ystäviä ja puheväleissä, vaikka suhteemme loppuikin siihen, että hän petti minua. Mutta meillä oli sen verran pitkä yhteinen historia ja asuimme yhdessä sekä olimme kihloissa, joten halusin säilyttää hänet elämässäni kaikesta huolimatta. Hiljaa mielessäni hieman aavistinkin, että olisin raskaana ja eilen sitten vihdoin uskalsin tehdä asiasta varmentavan testin. Kerroin tänään ex asiasta, hän otti sen onneksi kuin aikuiset ihmiset, eli rauhallisesti ja lupasi tukea minua, päädyimme sitten mihin tulokseen tahansa. Ongelma tässä on vähän se, että meillä molemmilla on jo uudet tahoillamme. Puhuin uuden poikaystäväni kanssa leikkimielisesti asiasta parisen viikkoa sitten, että mitä jos.. olisi tälläinen tilanne, miten hän siihen reagoisi. Siinä suhteessa olen hyvillä mielin, että uskaltaisin kertoa asiasta hänelle, mutta jokin minua silti arveluttaa asiassa. Ex on tulossa ensi viikolla luokseni juttelemaan vauvamme tulevaisuudesta. Mietimme mikä olisi paras ratkaisu tässä tilanteessa, hän lupasi myös puhua uuden tyttöystävänsä kanssa asiasta ja minä oman poikaystäväni kanssa. Olisi mukava puhua tästä jonkun täysin ulkopuolisen kanssa, siksi ajattelin kirjoittaa tänne. En halua mitään syylistelyjä ja muutkin haukkujat voivat pitää suunsa kiinni, on tässä ongelmia muutenkin tarpeeksi. Jos asiallista keskustelua saisi tänne. Niin olisi todella mukava :)
Nuori (ehkä) tuleva äiti
30
1717
Vastaukset
- sanna-
Olisi muutenkin kiva saada raskauteen liittyviä vinkkejä, koska olen aika avuton tämän asian kanssa. Ei sillä etten olisi valmis äidiksi, mutta kyllä tämä asia silti painaa mieltä.
- meppe
pysähtyä miettimään ihan suoraan ja törkesti vaan sitä vauvaa ja itseäsi. Unohda kaikki mummonkumminkaimat ja uudet suhteet ja muut. Mieti rauhassa mitä itse tahdot ja tee päätös joko pitää lapsi tai ei. Kannattaa toki kuunnella lapsen isänkin mielipidettä, mutta sinä siihen hommaan kumminkin ryhdyt ainakin ensimmäiseksi 9kk täyspainotteisesti ja ihan koko loppu elämäksi.
Kannattaa myös mennä juttelemaan neuvolaan asiastasi ihan reilusti. Sieltä saat varmasti tukea ja tietoa tilanteeseesi.
Lykkyä ja voimia tilanteeseesi. Odotus ja lapsen saaminen on kumminkin positiivinen asia oli tilanne mikä tahansa. - sanna--
meppe kirjoitti:
pysähtyä miettimään ihan suoraan ja törkesti vaan sitä vauvaa ja itseäsi. Unohda kaikki mummonkumminkaimat ja uudet suhteet ja muut. Mieti rauhassa mitä itse tahdot ja tee päätös joko pitää lapsi tai ei. Kannattaa toki kuunnella lapsen isänkin mielipidettä, mutta sinä siihen hommaan kumminkin ryhdyt ainakin ensimmäiseksi 9kk täyspainotteisesti ja ihan koko loppu elämäksi.
Kannattaa myös mennä juttelemaan neuvolaan asiastasi ihan reilusti. Sieltä saat varmasti tukea ja tietoa tilanteeseesi.
Lykkyä ja voimia tilanteeseesi. Odotus ja lapsen saaminen on kumminkin positiivinen asia oli tilanne mikä tahansa.Olenkin menossa huomenna neuvolaan juttelemaan tästä raskaudesta. Olen yrittäny ajatella vain itseäni tässä asiassa, mutta se on hieman vaikeaa, kun kuitenkin elämässäni on niin monta ihmistä, joihin raskauteni vaikuttaa. Olen myös hieman huolissani opiskelustani, minulla kun sitä ei ole enää kun 1,5v jäljellä ja todellakkin haluaisin saada sen kunnialla loppuun. Jotenkin tämä raskaus tuli aika huonoon saumaan vaikka tosin olen erittäin iloinen tästä. Koulussani on kuitenkin yksi nainen, joka opiskelee etänä koulua, en sitten tiedä onhan se raskasta ja ehkä se minunkin kohdalla onnistuisi.
- mahapallo 80
Onneksi olkoon plussauksesta!! Vaikutte fiksuilta eksäsi kanssa, meinaan kun puhutte ja otatte asian avoimesti. Toivottavasti nykyiset puolisonnekin ottavat asian yhtä hyvin.
Oletteko kovin vakavissanne nykyistenne kanssa?
Olisiko vauva tarkoitettu rakkautenne tuotokseksi? Jos olette jo useita vuosia olleet yhdessä ja kihloissakin ja vauvakin halusi tulla, ottakaa se vastaan ja rakastakaa toisianne.
Tulin surulliseksi, kun menitte eroamaan. En vain itseni vaan myös vauvan takia. Olisiko teillä kuitenkin jotain minkä vuoksi yrittää?
Vauva ei ole itsestäänselvyys, nyt toinen haluaisi elämän, älkää riistäkö sitä. En edes halua ajatella, kuinka pahaa olisi riistää toisen elämä. Miettikää asiat läpi, mutta älkää heppoisin perustein tehkö päätöksiä.
Tehkää kuten parhaaksi näette! Voimia ja jaksamista !- sanna-
Kiitos kannustavista sanoista. En pysty ajattelemaan enää yhteistä tulevaisuutta exäni kanssa, ainoastaan mikä olisi meidän yhteinen tulevaisuus olisi hyvät ystävät ja tulevan lapsemme vanhemmuus, mutta minä en ainakaan pysty ajattelemaan yhteistä tulevaisuussa avoparina. Ex, ei ole tosissaan nykyisensä kanssa, heillä on ikäeroa sen verran paljon, tai en ainakaan usko, että he kovin tosissaann ovat. Itse henk.koht olen tosissani nykyiseni kanssa, ja voisin ajatella tulevaisuutta hänen kanssa ja hänestä tuli hyvä 2.isä lapselleni :)
- mahapallo 80
sanna- kirjoitti:

Pettäminen on semmoinen asia, jota ei koskaan unohda!! Avokkini (nykyään aviomies) petti minua kännipäissään kolme vuotta sitten. Olen antanut hänelle anteeksi, mutta helppoa se ei ollut.
keskustelua keskustelua..
Ikinä en voi unohtaa pettämistä ja viime yönä näin UNTA hänen pettäneen minua toistamiseen. Pelko on jäänyt. Hän tietää miten reagoin jos hän vielä uudelleen pettää, sillä sitä en voisi antaa anteeksi. Jos hän on vielä uskoton, niin itsepä oman elämänsä suunnan valitsee.Olen lopettanut mustasukkaisuuteni ja annan hänelle tilaa.
Olikos niin, että nykyisesi ei tiedä raskaudestasi vielä mitään? Voiko olla että hän ei edes vielä haluaisi lapsia? Jännittää puolestasi. Kannattaa olla mahdollisimman rehellinen ja avoin (jolta jo vaikutatkin) molemmille puolisoillesi (ex ja nykyinen), mutta kieltämättä itsekin miettisin asiaa ensin omassa mielessäni, jotta olisin mahdollisimman varmasti päätökseni takana.
lapset on ihana asia ja odottaminenkin!! :) mahapallo 15. viikolla - sanna-
mahapallo 80 kirjoitti:
Pettäminen on semmoinen asia, jota ei koskaan unohda!! Avokkini (nykyään aviomies) petti minua kännipäissään kolme vuotta sitten. Olen antanut hänelle anteeksi, mutta helppoa se ei ollut.
keskustelua keskustelua..
Ikinä en voi unohtaa pettämistä ja viime yönä näin UNTA hänen pettäneen minua toistamiseen. Pelko on jäänyt. Hän tietää miten reagoin jos hän vielä uudelleen pettää, sillä sitä en voisi antaa anteeksi. Jos hän on vielä uskoton, niin itsepä oman elämänsä suunnan valitsee.Olen lopettanut mustasukkaisuuteni ja annan hänelle tilaa.
Olikos niin, että nykyisesi ei tiedä raskaudestasi vielä mitään? Voiko olla että hän ei edes vielä haluaisi lapsia? Jännittää puolestasi. Kannattaa olla mahdollisimman rehellinen ja avoin (jolta jo vaikutatkin) molemmille puolisoillesi (ex ja nykyinen), mutta kieltämättä itsekin miettisin asiaa ensin omassa mielessäni, jotta olisin mahdollisimman varmasti päätökseni takana.
lapset on ihana asia ja odottaminenkin!! :) mahapallo 15. viikollaNykyiseni ei vielä tiedä raskaudestani kerron sen hänelle, kunhan olemme jutelleet exäni kanssa vielä kunnolla kasvotusten. Tänään hieman juttelimme asiasta puhelimessa.
Juttelin tässä jokin aika sitten, ehkä reilu viikko sitten (siinä vaiheessa en tienny olevani raskaana), että mitä jos olisinkin raskaana ex:leni (juttelin siis nykyiseni kanssa) niin hän vastasi siihen, että alussa olisi tietysti järkyttynyt asiasta, mutta kantaisi ilomielin vastuun kanssani, koska rakastaa minua. Eikä missään nimessä se olisi sellainen asia, että hän voisi minut jättää. Ja sitä en todellakaan toivo, vaikka asian kertominen arveluttaa minua kaikesta huolimatta. Olen tänään miettinyt tätä asiaa päänipuhki, ei ole oikein tästä työnteosta tullut yhtään mitään, alkaa jo väsymyskin painamaan kaikesta tästä miettimisestä. Toivon todella että nämä asiat kääntyisi parhain päin, paras mahdollinen ratkaisu olisi se, että saisin käydä kouluni loppuun kunnialla. Ja tulevalla lapsellani olisi kaksi isää. Haluan pitää nykyiseni elämässäni, enkä halua häntä menettää missään nimessä. Olemme tunteneet sen verran pitkään, että hän on sellainen ihminen kenen kanssa voisin jakaa elämäni. Mutta en myöskään voi lapseni isää sulkea kuvioista pois, eikä hän itse sitä myöskään halua. Vaan haluaa olla osa lapsen, elämää vaikka me emme olekkaan yhdessä. Myös vanhemmilleni asian kertominen pelottaa. Sen aijon tosin tehdä vasta joululomalla, kun menen heidän luokseen käymään. heidän reaktionsa pelottaa tässä varmasti kaikkein eniten. Olenhan sentään vielä puoli vuotta alaikäinen. Ja nyt kun ikänikin tuli tässä selville, en jaksaisi alkaa kuulemaan siitä mitään syytöksiä tai epäilyjä. Olen ihan samalla tavalla valmis äidiksi kuin kuka tahasa muukin. - mami-07
sanna- kirjoitti:
Nykyiseni ei vielä tiedä raskaudestani kerron sen hänelle, kunhan olemme jutelleet exäni kanssa vielä kunnolla kasvotusten. Tänään hieman juttelimme asiasta puhelimessa.
Juttelin tässä jokin aika sitten, ehkä reilu viikko sitten (siinä vaiheessa en tienny olevani raskaana), että mitä jos olisinkin raskaana ex:leni (juttelin siis nykyiseni kanssa) niin hän vastasi siihen, että alussa olisi tietysti järkyttynyt asiasta, mutta kantaisi ilomielin vastuun kanssani, koska rakastaa minua. Eikä missään nimessä se olisi sellainen asia, että hän voisi minut jättää. Ja sitä en todellakaan toivo, vaikka asian kertominen arveluttaa minua kaikesta huolimatta. Olen tänään miettinyt tätä asiaa päänipuhki, ei ole oikein tästä työnteosta tullut yhtään mitään, alkaa jo väsymyskin painamaan kaikesta tästä miettimisestä. Toivon todella että nämä asiat kääntyisi parhain päin, paras mahdollinen ratkaisu olisi se, että saisin käydä kouluni loppuun kunnialla. Ja tulevalla lapsellani olisi kaksi isää. Haluan pitää nykyiseni elämässäni, enkä halua häntä menettää missään nimessä. Olemme tunteneet sen verran pitkään, että hän on sellainen ihminen kenen kanssa voisin jakaa elämäni. Mutta en myöskään voi lapseni isää sulkea kuvioista pois, eikä hän itse sitä myöskään halua. Vaan haluaa olla osa lapsen, elämää vaikka me emme olekkaan yhdessä. Myös vanhemmilleni asian kertominen pelottaa. Sen aijon tosin tehdä vasta joululomalla, kun menen heidän luokseen käymään. heidän reaktionsa pelottaa tässä varmasti kaikkein eniten. Olenhan sentään vielä puoli vuotta alaikäinen. Ja nyt kun ikänikin tuli tässä selville, en jaksaisi alkaa kuulemaan siitä mitään syytöksiä tai epäilyjä. Olen ihan samalla tavalla valmis äidiksi kuin kuka tahasa muukin.oot samanikänen kun mä olin ollessani ekaa kertaa raskaana.mulla vaan luonto teki tehtävänsä ja se meni silloin kesken.olin 17v kun sain tietää odottavani,olisin kumminkin ehtinyt täyttää jo 18 ennenkun lapsi olisi syntyny.siis mun mielestä sä olet todellakin valmis äidiksi,olet fiksun olonen likka =)
- sanna-
mami-07 kirjoitti:
oot samanikänen kun mä olin ollessani ekaa kertaa raskaana.mulla vaan luonto teki tehtävänsä ja se meni silloin kesken.olin 17v kun sain tietää odottavani,olisin kumminkin ehtinyt täyttää jo 18 ennenkun lapsi olisi syntyny.siis mun mielestä sä olet todellakin valmis äidiksi,olet fiksun olonen likka =)
Itse en ihan ehtisi täyttää 18v. Ensi syksynä täyttäisin 18v ja vauva syntyisi siinä heinä-elokuun paikkeilla. Kiitos noista sanoista, tuli hymy huulille :) Pidän itseäni ihan valmiina äidiksi, vaikka en olekkaan iältäni mikään "aikuinen"
- mami-07

eihän se ikää katso,kunhan itse tiedät olevasi valmis :)
- mömmi
Hei!
Kerronpa oman tarinani:
Kun sain tietää olevani raskaana (neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen) oli suhteemme exän kanssa kariutunut. Ehkäpä syynä ainakin osaksi oli juuri tuo raskas lapsettomuus, joka koko ajan oli taustalla. Pitkän suhteen jälkeen sitä helposti ajautuu ns. säälisuhteisiin, jossa haetaan itsetunnon kohotusta tai muuta vastaavaa. Koitetaan siis päästä exästä yli uuden avulla. Väärinhän se on, mutta syyllistyin siihen itsekin. En tiennyt suhteeseen ryhtyessäni vielä, että olen raskaana.
Kannattaisikohan miettiä mahdollisuutta, että uusi suhteesi on tällainen ns. säälisuhde? Mikä sinä tapauksessa on nykyisesi asema? Minä kerroin rehellisesti sekä lapsen isälle että uudelle suhteelle miten asia on kun positiivisen testin sain. Uusi olisi itse halunnut jäädä kuvioihin, mutta totesin, että lapsellani on jo isä enkä halua uutta sekoittamaan lapseni päätä. Jätin uuden. Minusta se oli oikein.
Toinen asia... olethan varma, että lapsi on juuri exäsi? Päättelen, että olet jos kerran erostanne on kuukausi aikaa...Itseni kohdalla muu ei ollut edes vaihtoehtona koska uuden kanssa emme koskaan menneet sänkyyn.
Nyt sitten odotan lasta virallisesti yksin. Exälläni ei ole uutta, eikä minullakaan. En näe tarvetta siihen, miksi väkisin pitäisi ottaa tähän joku. Olemme exäni kanssa onnellisia vauvasta, vaikkemme yhdessä asukaan. On aivan tarpeeksi hankalaa selittää lapselle miksi isä ja äiti eivät asu yhdessä. En halua joutua selittämään miksi setä on äidin kanssa vaikkei ole isä.
Mikäli suhteesi on ihan vakavaa laatua (erosta on vasta kuukausi, joten epäilen...) niin muistahan kuitenkin tosiaan olla rehellinen uudellekin kumppanille. Itse vaan en kokenut reiluksi tehdä kaksvitosesta pojasta varaisää lapselleni, vaikka hän vakuuttikin olevan siihen valmis.- sanna-
Ei kysymyksessä ei ole säälisuhde, koska en niitä harrasta. Olen kyllä ihan vakavissani tämän nykyiseni kanssa. Ja olen aivan varma että exäni on lapseni isä, koska tämän uuden kanssa eli ole vielä sinne asti päässyt.
Juttelimme kerran, parisen viikkoa sitten nykyiseni kanssa asiasta, etät mitä jos.. olisin raskaana ex:leni, hän oli sitä mieltä että alussa hän voisi olla järkyttynyt, mutta ehkä loppu pelissä valmis jakamaan minun kanssa sen vastuun. Olemma kuitenkin tunteneet hänen kanssaan jo 5 vuotta, ennen olimme vain ystäviä, mutta nyt olemme sitten syventäneet suhdettamme.
- pistää
kommentti! onko sinulla kuitenkin tunteita exää kohtaan? lapsen saaminen on ihana asia... jos kerran mies ottaa noinkin hyvin asian vastaan niin elä ainakaan aborttia tee. miehen puolelta voi hänen nykyinen tietty pistää oman lusikkansa soppaan ja vaikuttaa miehen päätökseen. mitä nopeammin juttelet exäsi kanssa kahden sitä parempi...
- sanna-
Exääni kohtaan minulla ei ole mitään tunteita enää, ne kuolivat heti kun sain tietää että hän on pettäny minua. Nykyistäni kohtaa minulla on kyllä vahvoja tunteita, nyt kun 5 vuoden tuntemisen jälkeen uskalsin päästää ne valoilleen.
Exäni on tulossa luokseni maanantaina juttelemaan lapsen tulevaisuudesta ja muistakin asioista. Yhteisestä tulevaisuutta muinakun lapsen vanhempina tai ystäväni en voi edes harkita. - noinniin
sanna- kirjoitti:
Exääni kohtaan minulla ei ole mitään tunteita enää, ne kuolivat heti kun sain tietää että hän on pettäny minua. Nykyistäni kohtaa minulla on kyllä vahvoja tunteita, nyt kun 5 vuoden tuntemisen jälkeen uskalsin päästää ne valoilleen.
Exäni on tulossa luokseni maanantaina juttelemaan lapsen tulevaisuudesta ja muistakin asioista. Yhteisestä tulevaisuutta muinakun lapsen vanhempina tai ystäväni en voi edes harkita.mielestäni sinun kannattaisi kertoa nykyisellesi tilanne.että teit testin ja näytti positiivista. eli elä toimi nykyisen "selän takana" vaan kerro heti missä mennään. olen itse ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa. nykyinen miehesi ei välttämättä pidä siitä jos aikaa kuluu, koskeehan asia häntäkin niin paljon. mutta onnea odotukseen! lapsi on aina lahja:) olet tehnyt hyvää elämässäsi:)
- sanna-
noinniin kirjoitti:
mielestäni sinun kannattaisi kertoa nykyisellesi tilanne.että teit testin ja näytti positiivista. eli elä toimi nykyisen "selän takana" vaan kerro heti missä mennään. olen itse ollut vähän samankaltaisessa tilanteessa. nykyinen miehesi ei välttämättä pidä siitä jos aikaa kuluu, koskeehan asia häntäkin niin paljon. mutta onnea odotukseen! lapsi on aina lahja:) olet tehnyt hyvää elämässäsi:)
Ajattelin, että käyn nyt ensin neuvolassa juttelemassa ja sitten maanantaina keskustelen exäni kanssa, sen jälkeen sitten kun olemme päätöksen tehny, niin kerron tilanteen nykyiselleni.
- enhän minä

tunne nykyistä sen enemmän kuin exääsikään:) pienenä voima sanana haluan kertoa että tunnen useamman pariskunnan jotka ovat olleet yhdessä raskaudesta huolimatta.(siis toiselle miehelle raskaana) eihän tämä mikään maailman loppu ole!päin vastoin, tästähän se elämä vastaa alkaa:)
- sanna-
enhän minä kirjoitti:

vähänhän tämä on sekava tilanne. Kun pitää ajatella niin monelta kantilta tätä asiaa ja sitten kun on tuo opiskelukin minulla vielä hieman kesken, kun sitä ei olisi paljon enää jäljellä, vähän alle 1,5v. Sitten valmistuisin. Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos olisin 1,5v aikaa edempänä, mutta kun en ole. Niin se tekee tästä tilanteesta hankalan.
- koulun

käydä myöhemmin..?täytyy vaan pitää kiinni tavoitteesta ettei koulu jää roikkumaan. kannattaa ottaa selvää kuolustasi kuinka pitkälle raskautta pystyt koulussa olemaan.koulussa missä minä kävin oli ennen ihan viimeisillään olevia. tosin nykyään ovat tehneet säännön että tiettyyn raskausviikkoon mennessä on jäätävä kotiin.itse kerkesin käydä koulun loppuun silloisena keväänä, valmistuin ammattiin ja syksyllä raskaaksi.
- sanna-
koulun kirjoitti:

nimenomaan en halua, että se jää roikkumaan, koska nyt se jos jää roikkumaan, en välttämättä sitten enää ikinä käy sitä loppuun. Helpommin se lukeminen menee nyt päähän, kuin sitten vanhempana, kun eihän sitä ikinä sitten tiedä, jos sen nyt jätän kesken, että koska olen valmis palaamaan koulun penkille takaisin, jos koskaan. Ja sitä en todellakaan halua. Haluan valmistua jostakin ammatista. Jotta minulla on sitten mielenrauha tulevaisuussa ajattelen.
- ....

pystytkö etäopiskelemaan?en tiedä millä alalla olet mutta mahdollisuus tuohon on aika varmasti.jos koulua käy kursseittain niin niitä pystyy vähentämään kiitettävästi kotona. ota myös selvää että kuinka nopeasti mahdollisen synnytyksen jälkeen voit palata kouluun?onko sinulla tukiverkostoa? vanhemmat, sisarukset?tms?
- oletko
.... kirjoitti:

muuten minkä ikäinen?
- sanna-
oletko kirjoitti:
muuten minkä ikäinen?
Käyn kauppakoulua, merkonomi linjaa ja olen 17v synt 1989.
- minnitus
sanna- kirjoitti:
Käyn kauppakoulua, merkonomi linjaa ja olen 17v synt 1989.
Eihän sun tarvisi pitää kuin yksi välivuosi koulusta. Voit varmaan ihan hyvin käydä raskaana ollessasikin ensi kevään loppuun. Ja jos koulussa on mahdollista jotain kursseja käydä jo äitiyslomalla etäopiskeluna niin sehhän jo auttaisi asiaa. Eihän se tarkoita että kokonaan keskeyttäisit opinnot jos pidät yhden välivuoden, vaan pidät sen päätöksen, että jatkat seuraavana syksynä, jolloin lapsi on vuoden ja voit viedä hänet hoitoon.
- sanna-
Kävin neuvolassa ja ultrassa. Raskaus on 14rv. niinkuin vähän ounastelinkin. Poika olisi tulossa ja laskettuaika olisi 22.06.2007. Tuntui jo aika todelliselta nähäd vauva siinä ruudulla, mutta silti mielessä painaa, se että välttämättä saa häntä syliini. Ensi viikon aikana, pitää tehdä päätös ja joulun jälkeen, olisi kuulemma mahdollisuus tehdä abortti, jos siihen päädyn. Uusi poikaystäväni sai eilen tietää, hieman oli järkyttynyt, mutta mietimme nyt hänen ja lapsen isä kanssa vielä, mitä tämän asian kanssa tehdään Ajatukset on aika sekaisin, eikä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä tai ajatella.
- sanna-
Soitin juuri poikaystävälleni ja hän kertoi minulle sellaisen asian, joka sai minut itkemään. Hän lupaa tukea minua, oli minun lopullinen päätös sitten mikä tahansa. Hän on valmis jakamaan vastuun kanssani lapsesta joka ei ole hänen :)
- sanna-
Uusi poikaystäväni lupasi tänään tukea minua ja olla kanssani oli päätös sitten mikä tahansa mihin päädyn sitten loppupelissä :) Kun kuulin hänen sanovan tuon, en voinnut olla pidättelemättä kyyneliä, kivi tipahti sydämeltä ja nyt on todella hyvä olo :)

- miehesi ymmärtää
:) oli pakko tulla vielä kuulumisesi lukemaan. kyllä tähän maahan vielä hyviäkin miehiä riittää!! tilanteesi on kyllä mainio...toivottavasti itsekkin löydän vielä jonain päivänä miehen joka pystyy myös lapseni elämään kuulumaan:)
- sanna-
Keskenhän tämä raskaus sitten meni. Olisin pitänyt vauvan, mutta elämä tahtoi viedä hänet taivaaseen. Yritetään jatkaa eteenpäin, kovasta surusta huolimatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399126Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737846Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605503William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542316Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62076Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821717Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191659Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921396Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4391332Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801199