Aikaisemmin oli lehdissä, että jossain vaiheessa sosku alkaa maksamaan tv-luvan ja television hankinnan. Siinä oli muistaakseni vuoden vaihteesta kyse silloin siitä mainittiin lehdissä. Olisi kiva tietää tuleeko muutos voimaan koska?
Maksaako sossu tv:n ja katsomisluvan ensi vuonna
dfgdsd
71021
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
leivottu sisään siihen 350€ perusosaan, korkeintaan pudottavat sitäkin jollain uudella laskutavalla.
Uutinen oli ymmärretty väärin.
Kyseessä oli aamulehden juttu, jossa mietittiin voidaanko digiboksin hankkiminen sisällyttää toimeentulotukeen. Jutussa oli myös selkeästi uutisoitu, että todennäköisesti digiboksin ostaminen hyväksytään perusosalla maksettavaksi.
Vain eräissä poikkeustapauksissa voidaan antaa lisärahaa digiboksin ostamiseen sellaiselle ihmiselle, joka on täysin liikuntakyvytön.
TV-lupa muuten katsotaan jo sisältyvän nykyiseen perusosaan eli tuossa 382 euron perusosassa on jo huomioituna tv-luvan maksaminen.
Eli ensi vuonna ei ole tulossa yhtään ylimääräistä, vaikka digiboksin hankinta hyväksyttäisiin.
Yleisradio nyt kerää köyhille lapsiperheille ruokarahaa, ettei sit hävettäis niin paljon...
voi kieltää sen, että toimeentulotuen saaja kustantaa digiboksin käyttäen siihen toimeentulotuen perusosana saamaansa rahaa? Eikö asiakas voi edelleenkin käyttää tuon etuuden, miten itse haluaa?
perusosa ole noin paljoa vaan n. 330 €.
Joo. Sossu maksaa plasmatelkun joulun takia kaikille sosiaalipummeille. Ja digiboxin vielä päälle.
Ja lapsille kaikki lahjat. Ja uuden autonkin, jos sitä tarvitaan esim sossussa tai kelassa asiointiin.
Ja sitten sosiaalipummi heräsi unestaan.
tylsä tarina. Olet aika mielikuvitukseton ja köyhä