Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valintoja

Minä olen todella ihastunut, jopa lightilla tavalla rakastunut. En ole tuntenut aiemmin elämässäni mitään tälläistä. Minut ja ihanan tytön erottaa toisistaan monimutkaiset asiat, mutta toivon, että päätyisimme vielä yhteen. Tapaamisissamme on sähköä ja kemiat ovat kohdallaan.


Viime aikoina olen ajatellut erityisen paljon poikuuttani ja sitä, mitä kaikkea se minulle merkitsee. Olen vielä erittäin nuori (21), joten mitään paniikkia en ole asiasta ottanut.

On tullut mietittyä omia valintojani; tiesin jo todella varhaisessa vaiheessa, että halusin panostaa heti kestävään ja aitoja tunteita sisältävään suhteeseen. En tahtonut menettää poikuuttani ihmisen kanssa, jota en ole oppinut kunnolla tuntemaan tai johon en tunne romanttisella tasolla mitään. Ne, jotka elävät yhden yön jutuilla saavat niin ikään ymmärrykseni, mutta se ei vain ole minun tapani toimia näissä tilanteissa.

Luulin tosin, että jossain vaiheessa olisi jo onnistanut. Mutta ei, ei sen oikeasti monilla tasoilla ihastuttavan ihmisen etsiminen ole maailman helpointa puuhaa. Takana on kymmeniä etsintäretkiä, kokemuksia; lyhyitä tapailuja, leffailtoja, jotka päättyneet "ollaan vain kavereita" sanoihin. Joskus minun sanomana, joskus heidän.

Valehtelisin päin naamaa jos väittäisin, etteikö seksi aiheena olisi tällä hetkellä erittäin kiinnostava. Mietin paljon miltä se tuntuu ja millainen kokonaiskokemus loppujen lopuksi onkaan.


Mietin ovatko valintani oikeita. Joskus epäröin rajusti.

Sitten se taas palaa mieleen.

Kuva siitä hetkestä, kun pitkän seurustelun jälkeen kellahdan rakastamani tytön kanssa sänkyyn, suutelen tätä hellästi kaulalle ja silitän hiuksista. Aistin lämmön.

Sen jälkeen ei ole vaikeaa odottaa...
1706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienoa ja harvinaista. Nimittäin se, että 21-vuotias todella käsittää olevansa niin nuori ettei millään ole kiirettä.
Meitä on massoittain: 30-50 vuotiaita, jotka yhtäkkiä sen ymmärtävät. Jotkut liian myöhään, jotkut muuten vaan myöhään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MBoy kirjoitti:

Minä olen todella ihastunut, jopa lightilla tavalla rakastunut. En ole tuntenut aiemmin elämässäni mitään tälläistä. Minut ja ihanan tytön erottaa toisistaan monimutkaiset asiat, mutta toivon, että päätyisimme vielä yhteen. Tapaamisissamme on sähköä ja kemiat ovat kohdallaan.


Viime aikoina olen ajatellut erityisen paljon poikuuttani ja sitä, mitä kaikkea se minulle merkitsee. Olen vielä erittäin nuori (21), joten mitään paniikkia en ole asiasta ottanut.

On tullut mietittyä omia valintojani; tiesin jo todella varhaisessa vaiheessa, että halusin panostaa heti kestävään ja aitoja tunteita sisältävään suhteeseen. En tahtonut menettää poikuuttani ihmisen kanssa, jota en ole oppinut kunnolla tuntemaan tai johon en tunne romanttisella tasolla mitään. Ne, jotka elävät yhden yön jutuilla saavat niin ikään ymmärrykseni, mutta se ei vain ole minun tapani toimia näissä tilanteissa.

Luulin tosin, että jossain vaiheessa olisi jo onnistanut. Mutta ei, ei sen oikeasti monilla tasoilla ihastuttavan ihmisen etsiminen ole maailman helpointa puuhaa. Takana on kymmeniä etsintäretkiä, kokemuksia; lyhyitä tapailuja, leffailtoja, jotka päättyneet "ollaan vain kavereita" sanoihin. Joskus minun sanomana, joskus heidän.

Valehtelisin päin naamaa jos väittäisin, etteikö seksi aiheena olisi tällä hetkellä erittäin kiinnostava. Mietin paljon miltä se tuntuu ja millainen kokonaiskokemus loppujen lopuksi onkaan.


Mietin ovatko valintani oikeita. Joskus epäröin rajusti.

Sitten se taas palaa mieleen.

Kuva siitä hetkestä, kun pitkän seurustelun jälkeen kellahdan rakastamani tytön kanssa sänkyyn, suutelen tätä hellästi kaulalle ja silitän hiuksista. Aistin lämmön.

Sen jälkeen ei ole vaikeaa odottaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu