Olenko hullu vai

Olemme se jätetty osapuoli, elikkä äippä ja lapset! Toinen akka tuli kuvioihin vähä aikaa sitten, ja mies jätti meidät täysin!
Aina kun luen muiden eroista ja suruista ja jätetyistä vaimoista ja lapsista, huokasen ja olen "onnellinen" kun on muitakin samassa tilanteessa, emmekä vain me.
Joskus kun tuntuu että olemme ainoita petettyjä ja jätettyjä. Jopa tämä uimarikin jätti perheensä ja otti nuoremman, niin tuntuu jotenkin et onneksi muutkin niin tekevät.
Sitten tulee kauhee olotila, et olenkko mä hullu vai hulluksi tulossa, kun olen onnellinen muidenkin menetyksistä !!! Joillekin käy vain hyvin et mies ei jätä lapsiaan vaikka vaimonsa jättää, mutta meillä kun mies jätti koko yhteisen elämän taakseen minun ja lastensa kanssa, eikä edes osoita halua minkäänlaiseen kiinnostukseen.
Kai mä saan jollaista voimaa siitä että emme ole ainoita, joille käy huonosti, ja elämä menee eteenpäin, ainakin toisilla!
6473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

että tämä uimarihan ei jättänyt vaimoaan toisen naisen takia, nehän tapasivatkin vasta kun erosta oli jo sovittu..Ja tuskin se nyt lapsiaan on hylännyt, eikai sillä susannalla olis edes aikaa hoitaa niitä kun vaan ryyppää..

Äänestä
  • tunteettomiksi mammanpojiksi kasvattamia sikoja!

    Äänestä

  • on äitiensä kirjoitti:

    tunteettomiksi mammanpojiksi kasvattamia sikoja!

    tuollaisessa tilanteessa kaikenlaiset ns. negatiiviset tunteet ovat normaaleja ja sallittuja. Kannattaa käydä läpi kaikkia tunteita. Mutta kateuteen ja katkeruuteen ei kannata jäädä pyörimään.. Siitä ei seuraa mitään hyvää kenellekään!

    Äänestä

Hulluja ollaan varmaan kaikki jossain määrin, mutta kun näkee toisten tuhon ja nousun, sekin auttaa uskomaan, että kyllä minäkin kun muutkin. Ei kukaan ole sen huonopi kuin toinen, toisille vaan pettymykset ovat rankka juttu ja kestää selviytyä, mutta kaikesta selviää, kun antaa aikaa.

Äänestä

ihan normaali olotilahan tuo on. tunteet on pinnassa ja käytävä läpi. aikanaan kaikki tasaantuu kyllä. vuosi menee helposti pahimmasta toipumiseen, mutta aikaahan sinulla on.

kaikki tunteet ovat sallittuja, ja niille on sijansa "paranemis"prosessissa. vihaa tai katkeruutta ei kumminkaan kannata jäädä vaalimaan. sinusta se on kiinni millainen oma loppuelämäsi tulee olemaan. menestys on paras kosto :) eli mieluummin mietit kuinka järjestät parhaiten lasten ja omat asiasi. pakon edessä monenlaisia muutoksia tulossa elämään. mikset siis samalla rytinällä mene opiskelemaan uutta ammattia/ aloita uutta harrastusta mitä aikonut vuosia/ ota aikaa oman kauneudenhoitoon ja budjetin rajoissa uusi vaatekaappia... sinua ei ole kukaan enää kieltämässä eikä latistamassa suunnitelmiasi ja haaveitasi. päätä nyt alkuun millainen haluat olla vuoden päästä ja ala tehdä tavoitteestasi totta. typerän miehen perään ei kannata haaveilla, mennyt elämä on mennyttä. katse eteenpäin. ja nauti ihan rauhassa ajoittain muidenkin epäonnesta, kunhan elämän päätavoite on jotain ihan muuta :)

Äänestä
  • arvoton mies ja sellaisia on paljon. mutta on kai muitakin (jossain, olen kuullut)
    nyt vaan kasaat itseäsi sen minkä ajan tarvitset (ja tuleee olemaan rankaa) mutt sitten täyttä höyryä etiäpäin: ajattele: parempi että pääsit tosta painolastista joka esti onnellisuutesi ja kukoistuksesi, nyt eroon, etkä myöhemmin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunteeko joku samoin? kirjoitti:

Olemme se jätetty osapuoli, elikkä äippä ja lapset! Toinen akka tuli kuvioihin vähä aikaa sitten, ja mies jätti meidät täysin!
Aina kun luen muiden eroista ja suruista ja jätetyistä vaimoista ja lapsista, huokasen ja olen "onnellinen" kun on muitakin samassa tilanteessa, emmekä vain me.
Joskus kun tuntuu että olemme ainoita petettyjä ja jätettyjä. Jopa tämä uimarikin jätti perheensä ja otti nuoremman, niin tuntuu jotenkin et onneksi muutkin niin tekevät.
Sitten tulee kauhee olotila, et olenkko mä hullu vai hulluksi tulossa, kun olen onnellinen muidenkin menetyksistä !!! Joillekin käy vain hyvin et mies ei jätä lapsiaan vaikka vaimonsa jättää, mutta meillä kun mies jätti koko yhteisen elämän taakseen minun ja lastensa kanssa, eikä edes osoita halua minkäänlaiseen kiinnostukseen.
Kai mä saan jollaista voimaa siitä että emme ole ainoita, joille käy huonosti, ja elämä menee eteenpäin, ainakin toisilla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu