Alotetaanpas uusi aihe, elikkäs mikä olikaan se mieleenpainuvin keikka jossa näit Juicen. Suurin osa oli kyllä ihan hyviä, ja paljon keikoilla käyneet tietävät, että oli myös huonompia. Juicen kohdalla huono tarkoitti sitä, että soitto kyllä soi, mutta juttu ei luistanut. Mieleeni on jäänyt v.-81 Kuusrock, siellä meno oli todella hulvatonta ja herjat lenteli, osansa sai mm. Hannu Karpo ja poliisit. Karpo oli tehnyt hiljattain ohjelman rokkareiden alkoholinkäytöstä. Kuusrokissahan oli kielletty kaikenlainen päihteiden käyttö huvialueella, Juice oli onnistunut tuomaan esiintymislavalle vermuttipullon, josta kävi aina välillä ottamassa huikat kaiuttimen takana niin, että yleisö varmasti näki, kumma kyllä järkkärit ei tähän puuttuneet, ehkä eivät uskaltaneet.
Paras keikka
tuoppi
5524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
En suureksi harmikseni koskaan päässyt näkemään Juicea keikalla.
Ainoa keikkakokemukseni sijoittuu vuoteen 1996, jolloin Juice esiintyi Hotelli Karhun ravintolassa Kotkassa. En ollut paikalla ravintolassa, mutta kuuntelin keikkaa ulkopuolella torin laidalla makkaraperunoita syöden ja värjötellen. Keikka oli mieleenpainuva jopa ikkunan läpi kuultuna :)
Vaikka tuosta keikasta on yli 10 vuotta, sitä muistellaan yhä legendaarisena tapahtumana. Ravintola veti tuona iltana todennäköisesti kaikkien aikojen ennätysyleisön ja fiilis oli katossa.
Näin juicelta noin 15 keikkaa. Parhaimmat olivat 1990 kuopiossa, 1991 viitasaarella, 1992 varkaudessa, 1996 porissa ja 2006 tampereella.
päätöskeikka ´83 ja 80-luvun festarit.
Kyllä Juicen kaikki keikat olivat hyviä ja hauskoja! Etenkin viihdekeskus Hojo hojossa
vuonna 2004 ollut keikka tuntuu vieläkin
suupielissä. Jussi kehui minun tyttöystäväni
tissejä!
mä olin sillä keikalla ja muistan kyllä senkun jice kehui jonkin daisareita, mut muuten kaikka oli kyllä kaikista huonoin juice-keikka jonka olen nähnyt. kukaan ei nähnyt mitään ja jussikaan ei ollut parhaimmillaan. mut huono hän ei ollut. ja yksi todella nerokas juttu sillä silloinkin oli...
se meni jotenkin näin,
Kuinka voi sano kauniimmin tämän lauseen, Mulkku juuttui kalastusvälineisiin.
ja vastaus; ELIN HAAVEISSA