Pankkien luotonantoa kilpailuttaessanne kannattaa muistaa myös kolikon kääntöpuoli. Osuuspankki nyt sinänsä on varmaan kallein ja huonoin rahalaitos siinäkin suhteessa, mutta suurin riskitekijä tulee toisesta suunnasta.
Osuuspankit ovat useilla pienillä paikkakunnilla suurimpia pankkeja ja Osuuspankin johtajat kuuluvat hierarkiassa kunnan 'kermaan' yhdessä muiden tärkeiden henkilöiden kanssa, kuten eri viranomaisten. Tuolloin syntyy 'hyvävelijärjestelmä', jossa pankin edustajat katsovat olevansa poikkeuksellisen vahvassa asemassa mm. asiakkaisiinsa nähden.
Omalta kohdaltani koin tämän silloin, kun jouduin (yritykseni) taloudellisesti heikkoon tilanteeseen ulkopuolisista syistä johtuen. Osuuspankin kanssa raha-asioiden järjesteleminen ei onnistunut vaan pankki irtisanoi yllättäen kaikki luotot. Sen jälkeen se rikollisin keinoin otti haltuunsa kaiken omaisuuteni ilman tuomioistuimen päätöksiä tai ulosottoa ja myi sen eteenpäin alehintaan omille intressipiireilleen. Kunnan poliisiviranomainen ei halunut puuttua asiaan vaan ilmoitti ainoastaan, ettei häntä kiinnosta pankin ja velallisen väliset asiat.
Rata antoi ainoastaan huomautuksen Osuuspankille rikollisesta toiminnasta, mutta ilmoitti muun asiaan liittyvän oikeudenhakemisen jäävän omalle vastuulleni.
Kuinka taas siihen on mahdollisuuksia kun pankki on vienyt kaiken omaisuuden ja oikeudenkäynti pankkia vastaan maksaa paljon?
Oikeusaputoimisto taas ilmoitti, ettei se käy oikeutta oankkeja vastaan.
Neuvon siksi kaikki varomaan Osuuspankkia ja miettimään toisenkin kerran etenkin pienillä paikkakunnilla, millaiseen rahalaitokseen itsensä sitoo.
VAROKAA OSUUSPANKKIA
32
8077
Vastaukset
- The Guru
Satujasi ei usko kukaan. Rikolliset, tässä tapauksessa petos, eivät sääliä ansaitse. Olisiko asiakkaiden jotka hoitavat asiansa sovitusti pitänyt maksaa maksamattomat velkasi?
- Mies56
Vaikka olet saanut huonon kokemuksen Osuuspankista, älä silti yleistä...
Itse olen hoitanut raha-asiani aina Osuuspankissa ja hyvää palvelua olen saanut... - Renki
Ihan näin rengin ymmärryskyvylläkin huomasi avauksesta, että ko. henkilö oli YRITTÄNYT järjestää maksujaan voidakseen hoitaa ne kunniallisesti pois. Noin yksinkertainen ja tyhjäpäinen "guru" taitaa olla sylttytehtaan kätyreitä.
Olen itsekin kuullut hieman vastaavanlaisista tapauksista, kuin mistä avaus kertoi. - Renki.
Ihan näin rengin ymmärryskyvylläkin huomasi avauksesta, että ko. henkilö oli YRITTÄNYT järjestää maksujaan voidakseen hoitaa ne kunniallisesti pois. Noin yksinkertainen ja tyhjäpäinen "guru" taitaa olla sylttytehtaan kätyreitä.
Olen itsekin kuullut hieman vastaavanlaisista tapauksista, kuin mistä avaus kertoi. - The Guru
Renki kirjoitti:
Ihan näin rengin ymmärryskyvylläkin huomasi avauksesta, että ko. henkilö oli YRITTÄNYT järjestää maksujaan voidakseen hoitaa ne kunniallisesti pois. Noin yksinkertainen ja tyhjäpäinen "guru" taitaa olla sylttytehtaan kätyreitä.
Olen itsekin kuullut hieman vastaavanlaisista tapauksista, kuin mistä avaus kertoi.Olisiko meidän muiden pitänyt maksaa tämän pellen tappiot? Kyllä se lainan vakuus asetettiin juuri tällaista maksukyvyttömyystilannetta varten.
Rengit kuriin. - Jorte
Mies56 kirjoitti:
Vaikka olet saanut huonon kokemuksen Osuuspankista, älä silti yleistä...
Itse olen hoitanut raha-asiani aina Osuuspankissa ja hyvää palvelua olen saanut...Olen ollut Osuuspankin asiakas muutaman vuoden (jäsen)olen ollut todella tyytyväinen palvelu on asillista ja ystävällistä,ei mitään valittamista ainakaan täällä Tampereen seudulla!!!!
- kuplus
Valtio maksoi kaikkien velallisten velat pankkitukena yhteensä noin 250 miljardia markkaa takauksina ja suorana rahana (tukena) pankeille. Tämä käy ilmi eduskunnalle annetusta selonteosta. Tästä huolimatta pankit raakasti ajoivat yrityksiä ja yksityisiä ahdinkoon ja rahastivat lisäksi yrittäjienkin ja yksityishenkilöiden omaisuutta vaikka valtio oli jo pankeille takuina ja rahana maksanut pankkien menetykset.
Tulee vain kysyä kuka se rosvo oikein olikaan. - Master mies
Jorte kirjoitti:
Olen ollut Osuuspankin asiakas muutaman vuoden (jäsen)olen ollut todella tyytyväinen palvelu on asillista ja ystävällistä,ei mitään valittamista ainakaan täällä Tampereen seudulla!!!!
Teen pankkien kanssa samoin kuin muissa sijoituksissa/ostoissa kilpailutan.
Pienessä OP:ssä ollut jäsenetuna pankkikortti ja verkkopankki veloituksetta käytössä. Nyt 4/07 kun pankkikortin uusimisaika niin siihen tulee kk maksu, joten luovun siitä. Tilalla on jo pienten paikallisosuuspankin ja säästöpankin pankkikortit ja täysin ilman kk maksuja.
OP:ssä pidän toistaiseksi tilit voimassa ja käytän hyväkorkoisen joustavaehtoista talleustiliä (ei nostorajoitteita). Menettävät näin noilla tuoreilla korttimaksu peleillään minun käyttötiliasioinnin kilpalijalle.
- todella tyytyväinen pankin ...
Olisitko halunnut että me muut maksamme sinun velkasi? Etkö ole itse vapaaehtoisesti lainaa ottanut ja pantannut omaisuutesi lainan vakuudeksi juuri siltä varalta että et pysty velkaasi maksamaan?
Minusta on hyvä että pankki toimii nopeasti ja käyttää pantatun omaisuuden velan maksuun. Ainakaan minä en olisi halunnut joutua sinun velkasi maksumieheksi.- The Guru
Juuri näin.
- OIKEIN...
Pankki toimi juuri oikein.Olisit hoitanut raha-asiasi ajallaan.
Terveisin, Ossuuspankin jäsen- meininkiä
Tulee mieleen 90-luvun lamakausi, jolloin pankit realisoivat härskisti yrittäjien omaisuutta ja ajoivat kannattavia firmoja pakkokonkurssiin.Syynä oli vain vakuuksien arvon alentuminen ja riittämättömyys lainojen vakuudeksi. Firmoilla ei ollut pankeille maksuhäiriöitä, mutta lisävakuuksia kun ei pystytty järjestämään, niin loistokunnossa olevia yrityksiä ajettiin pakolla konkursseihin ja omaisuus jaettiin pankkien "porukan" kesken myymällä hyvälle "kaverille" alihintaan omaisuus.
Entiset ajat näköjään palaavat!
Luulin, että nämä ajat ovat jo kaukana takanapäin. Tämä osuuspankin tapaus tuo elävästi mieleen menneen ajan härskit toimintaperiaatteet, jolloin hyvä-Veli järjestelmällä realisoitiin toveripiirissä toisten omaisuutta surutta.
Lounais-Suomessa on juuri tälläkin viikolla puitu oikeudessa näitä rikollisia toimia. Päätekijälle heilahti häkkiä yli vuoden. Pimitettyä rahaa on hävikissä kymmeniä miljoonia euroja. - pankinvaihtaja
meininkiä kirjoitti:
Tulee mieleen 90-luvun lamakausi, jolloin pankit realisoivat härskisti yrittäjien omaisuutta ja ajoivat kannattavia firmoja pakkokonkurssiin.Syynä oli vain vakuuksien arvon alentuminen ja riittämättömyys lainojen vakuudeksi. Firmoilla ei ollut pankeille maksuhäiriöitä, mutta lisävakuuksia kun ei pystytty järjestämään, niin loistokunnossa olevia yrityksiä ajettiin pakolla konkursseihin ja omaisuus jaettiin pankkien "porukan" kesken myymällä hyvälle "kaverille" alihintaan omaisuus.
Entiset ajat näköjään palaavat!
Luulin, että nämä ajat ovat jo kaukana takanapäin. Tämä osuuspankin tapaus tuo elävästi mieleen menneen ajan härskit toimintaperiaatteet, jolloin hyvä-Veli järjestelmällä realisoitiin toveripiirissä toisten omaisuutta surutta.
Lounais-Suomessa on juuri tälläkin viikolla puitu oikeudessa näitä rikollisia toimia. Päätekijälle heilahti häkkiä yli vuoden. Pimitettyä rahaa on hävikissä kymmeniä miljoonia euroja.menossa,mutta onneksi on hyviä ja varakkaita ystäviä.muista pankeista en tiedä mutta osuuspankista äkkiä eroon.ja jäsen olen vielä siinä yhteisössä perkle!
- maksamaan velkasi
pankinvaihtaja kirjoitti:
menossa,mutta onneksi on hyviä ja varakkaita ystäviä.muista pankeista en tiedä mutta osuuspankista äkkiä eroon.ja jäsen olen vielä siinä yhteisössä perkle!
Pyydä niitä kavereitasi maksamaan velkasi puolestasi pummi! Sen jälkeen häivy!
- MrIlpo
pankinvaihtaja kirjoitti:
menossa,mutta onneksi on hyviä ja varakkaita ystäviä.muista pankeista en tiedä mutta osuuspankista äkkiä eroon.ja jäsen olen vielä siinä yhteisössä perkle!
Onneksi on varakkaita ystäviä.. on siinä oikein pummi! Etko pysty itse hoitamaan raha-asioitasi? PELLE!
- Kaikki valittaa
MrIlpo kirjoitti:
Onneksi on varakkaita ystäviä.. on siinä oikein pummi! Etko pysty itse hoitamaan raha-asioitasi? PELLE!
Mikä pankki tämä OP-pankki on, kun siitä niin paljon valitetaan?
- tylyä asiakaspalvelua / epätasaiset palvelut
- yrittäjäasiakkaiden putsauksia
- ongelmat rahastojen merkinnöissä
- suurista pankeista ylivoimaisesti kalleimmat
palvelumaksut (palveluhintavertailun mukaan/
parin kk:n takainen tutkimus)
- suosii kaikkein rikkaimpia asiakkaita antamalla
heille ilmaisia bonuksia ruhtinaallisesti
- rehvastelevia asiakkaita näillä palstoilla,
jotka ovat saaneet kaikki palvelut ilmaiseksi,
lienevät jotain loisia, joita tavalliset
asiakkaat rahoittavat kalliilla maksuilla
Onko muita ongelmia? Onneksi on muitakin
pankkeja. ASIAKAS ON KUNKKU! - The Guru
Kaikki valittaa kirjoitti:

pankkeja. ASIAKAS ON KUNKKU!Kaikkien isojen pankkien tuotoista 80 % syntyy 20 % asiakkaista. Totta kai näistä asiakkaista halutaan pitää kiinni ja palvella mahdollisimman hyvin.
Osuuspankkien bonusjärjestelmä palkitsee, kuten osuuskunta muotoisessa liiketoiminnassa pitääkin, asioinnin keskittämisestä osuuspankkiin. Mitä enemmän käytät palveluita, sitä enemmän hyödyt. Miten muutenkaan asia voisi olla osuuskunnassa?
Mitä tulee kalliisiin palvelumaksuihin, puhut jälleen shaissea. Lue eilinen Taloussanomat, OP halvempi kuin Nordea ja Sampo. Muutama pienempi pankki oli toki halvempi. Lisäksi OP oli edullisin eläkevakuutusvertailussa Hesarissa.
Ongelmia rahastomerkinnöissä ei OP:n asiakkailla ole. Sellaisilla ihmisillä jotka eivät ole OP:n asiakkaita niitä saattaa esiintyä, koska heille ei luonnollisestikaan voida palveluita tarjota, ilman että heidät asianmukaisesti tunnistetaan.
Itse en ole koskaan saanut tylyä asiakaspalvelua missään pankissa. Yleensäkin ohjesääntö on, saat juuri sen mukaista palvelua kun oma asenteesi on. - on ilmainen koti-
The Guru kirjoitti:
Kaikkien isojen pankkien tuotoista 80 % syntyy 20 % asiakkaista. Totta kai näistä asiakkaista halutaan pitää kiinni ja palvella mahdollisimman hyvin.
Osuuspankkien bonusjärjestelmä palkitsee, kuten osuuskunta muotoisessa liiketoiminnassa pitääkin, asioinnin keskittämisestä osuuspankkiin. Mitä enemmän käytät palveluita, sitä enemmän hyödyt. Miten muutenkaan asia voisi olla osuuskunnassa?
Mitä tulee kalliisiin palvelumaksuihin, puhut jälleen shaissea. Lue eilinen Taloussanomat, OP halvempi kuin Nordea ja Sampo. Muutama pienempi pankki oli toki halvempi. Lisäksi OP oli edullisin eläkevakuutusvertailussa Hesarissa.
Ongelmia rahastomerkinnöissä ei OP:n asiakkailla ole. Sellaisilla ihmisillä jotka eivät ole OP:n asiakkaita niitä saattaa esiintyä, koska heille ei luonnollisestikaan voida palveluita tarjota, ilman että heidät asianmukaisesti tunnistetaan.
Itse en ole koskaan saanut tylyä asiakaspalvelua missään pankissa. Yleensäkin ohjesääntö on, saat juuri sen mukaista palvelua kun oma asenteesi on.vakuutus jos Pohjolan ja OP:n bonusasiakas ja jos on talletuksia 5000 euron edestä.
Mutta asiaan sisältyy poikkeuksen poikkeuksia; kaikkia pankissa olevia talletuksia ei lasketa mukaan, eikä sijoitusvakuutusta jne.
Lisäksi pitää olla OP:n omistajajäsen ja maksaa siitä se 30 euroa, joten kyllä sille noin satasen säästölle hintaa tulee.
Mikä tietenkin olikin tarkoitus.
En sinänsä kritisoi muuta kuin sitä että niissä useissa mainoksissa joita olen nähnyt ja joita on postiluukusta tunkenut, niin ei ole yhdessäkään eritelty näitä poikkeuksia, joita nyt jostain kumman syystä kertyi henkilökohtaisesti itselleni kolme ja jos lasketaan vielä Suomi-yhtiön eläkevakuutus niin neljä. - MrIlpo
Kaikki valittaa kirjoitti:
Mikä pankki tämä OP-pankki on, kun siitä niin paljon valitetaan?
- tylyä asiakaspalvelua / epätasaiset palvelut
- yrittäjäasiakkaiden putsauksia
- ongelmat rahastojen merkinnöissä
- suurista pankeista ylivoimaisesti kalleimmat
palvelumaksut (palveluhintavertailun mukaan/
parin kk:n takainen tutkimus)
- suosii kaikkein rikkaimpia asiakkaita antamalla
heille ilmaisia bonuksia ruhtinaallisesti
- rehvastelevia asiakkaita näillä palstoilla,
jotka ovat saaneet kaikki palvelut ilmaiseksi,
lienevät jotain loisia, joita tavalliset
asiakkaat rahoittavat kalliilla maksuilla
Onko muita ongelmia? Onneksi on muitakin
pankkeja. ASIAKAS ON KUNKKU!Minusta tuntuu että OP-pankkia, kuten muitakaan pankkeja ei vaivaa mikään, mutta persaukisia asiakkaita taitaa vaivata kovastikin. Te sosiaalipummit ette tajua, että ns. ilmaisia lounaita ei ole. Kyllä se pankki katteensa saa meiltä ns. hyvätuloisiltakin asiakkailta.
Pankkisuhteessa pätee ihan samat lainalaisuudet, kuin muutenkin liike-elämässä.
Minun puolestani te persaukiset valittajat voitte vaihtaa pankkia ihan niin monesti kuin haluatte. Teistä on varmasti kilpailua ihan jonoksi asti! - osuuspankille?
The Guru kirjoitti:
Kaikkien isojen pankkien tuotoista 80 % syntyy 20 % asiakkaista. Totta kai näistä asiakkaista halutaan pitää kiinni ja palvella mahdollisimman hyvin.
Osuuspankkien bonusjärjestelmä palkitsee, kuten osuuskunta muotoisessa liiketoiminnassa pitääkin, asioinnin keskittämisestä osuuspankkiin. Mitä enemmän käytät palveluita, sitä enemmän hyödyt. Miten muutenkaan asia voisi olla osuuskunnassa?
Mitä tulee kalliisiin palvelumaksuihin, puhut jälleen shaissea. Lue eilinen Taloussanomat, OP halvempi kuin Nordea ja Sampo. Muutama pienempi pankki oli toki halvempi. Lisäksi OP oli edullisin eläkevakuutusvertailussa Hesarissa.
Ongelmia rahastomerkinnöissä ei OP:n asiakkailla ole. Sellaisilla ihmisillä jotka eivät ole OP:n asiakkaita niitä saattaa esiintyä, koska heille ei luonnollisestikaan voida palveluita tarjota, ilman että heidät asianmukaisesti tunnistetaan.
Itse en ole koskaan saanut tylyä asiakaspalvelua missään pankissa. Yleensäkin ohjesääntö on, saat juuri sen mukaista palvelua kun oma asenteesi on.Osuuspankille ei riittänyt suomalainen ajokortti eikä passi henkilöyden todistamiseen rahastomerkintää tehdessä.
Eiko THE GURU tajua, että jossakin mättää ja pahasti.
Kyse oli piensijoittajasta ja sijoitussumma 2500 euroa. Ei voine olla kyse rahanpesuepäilystä. Ilmeisesti pankin virkailijaa kismitti, kun olin lopettanut tarpeettoman tilini kyseisessä pankissa muutamaa kuukautta aiemmin. Lisäksi tarjosin NORDEAN pankkivekseliä merkinnän maksuksi.
Osuuspankin naisvirkailijat ovat tosi koppavia asiakaspalvelussa.Asiakas kyykkyyn! Nyt kun ollaan niin suurpankkia olevinaan! - ootko tuohduksissa
MrIlpo kirjoitti:
Minusta tuntuu että OP-pankkia, kuten muitakaan pankkeja ei vaivaa mikään, mutta persaukisia asiakkaita taitaa vaivata kovastikin. Te sosiaalipummit ette tajua, että ns. ilmaisia lounaita ei ole. Kyllä se pankki katteensa saa meiltä ns. hyvätuloisiltakin asiakkailta.
Pankkisuhteessa pätee ihan samat lainalaisuudet, kuin muutenkin liike-elämässä.
Minun puolestani te persaukiset valittajat voitte vaihtaa pankkia ihan niin monesti kuin haluatte. Teistä on varmasti kilpailua ihan jonoksi asti!Mitä arvelisit ILPO siitä, että sinulla olisi taskussa 2500 euron NORDEAN pankkivekseli (=shekki) ja haluaisit sijoittaa OP-Rahastoyhtiön rahastoon tuon summan. Esittäisit tiskillä henkilöytesi varmistamiseksi ensin ajokortin ja kun se ei kelpaa niin voimassa olevan passin.
Kumpikaan ei kelvannut henkilöyden todistamiseen. Tuo Osuuspankki on VAIN NÄIDEN RAHASTOMERKINTÖJEN VASTAANOTTAJA. Itse rahastomerkintä tehdään OP-RAHASTOYHTIÖN RAHASTOON.
Miksi puhut ILPO tuohtuneena persaukisista. Ei tässä mistään kerjuusta ollut kysymys.
Osuuspankeissa ei kaikki ole niin kuin pitäisi. Nehän ovat PALVELULAITOKSIA, vai mitä? - vai pelle
MrIlpo kirjoitti:
Onneksi on varakkaita ystäviä.. on siinä oikein pummi! Etko pysty itse hoitamaan raha-asioitasi? PELLE!
VAI ETTÄ PELLEPANKKI!Kivan nimen keksit!
- The Guru
osuuspankille? kirjoitti:
Osuuspankille ei riittänyt suomalainen ajokortti eikä passi henkilöyden todistamiseen rahastomerkintää tehdessä.
Eiko THE GURU tajua, että jossakin mättää ja pahasti.
Kyse oli piensijoittajasta ja sijoitussumma 2500 euroa. Ei voine olla kyse rahanpesuepäilystä. Ilmeisesti pankin virkailijaa kismitti, kun olin lopettanut tarpeettoman tilini kyseisessä pankissa muutamaa kuukautta aiemmin. Lisäksi tarjosin NORDEAN pankkivekseliä merkinnän maksuksi.
Osuuspankin naisvirkailijat ovat tosi koppavia asiakaspalvelussa.Asiakas kyykkyyn! Nyt kun ollaan niin suurpankkia olevinaan!Sinulla oli luultavasti vanhentunut passi ja ajokortti jonka kuva on vuodelta 65 ja olet sen jälkeen kaljuuntunut ja lihonnut 40 kiloa.
Turha jauhaa täällä paskaa. - Totuus paljastuu
The Guru kirjoitti:
Sinulla oli luultavasti vanhentunut passi ja ajokortti jonka kuva on vuodelta 65 ja olet sen jälkeen kaljuuntunut ja lihonnut 40 kiloa.
Turha jauhaa täällä paskaa.Tämä on vapaa foorumi ja usko tai älä, niin tapaus on tältä vuodelta ja tapahtunut pääkaupunkiseudun suuressa OP-konttorissa.
Kyllä nuo muutkin foorumin tosikertomukset tuntuvat uskottavilta.
Mitä rahastoihin tulee, olen tänäkin vuonna asioinut noin 40 kertaa eri rahastoyhtiöiden kanssa ja tunnen kyllä käytänteet eri rahastoyhtiöissä. Kokeilepa itsekin, niin ei tarvitse tukehtua paskaasi. - The Guru
Totuus paljastuu kirjoitti:
Tämä on vapaa foorumi ja usko tai älä, niin tapaus on tältä vuodelta ja tapahtunut pääkaupunkiseudun suuressa OP-konttorissa.
Kyllä nuo muutkin foorumin tosikertomukset tuntuvat uskottavilta.
Mitä rahastoihin tulee, olen tänäkin vuonna asioinut noin 40 kertaa eri rahastoyhtiöiden kanssa ja tunnen kyllä käytänteet eri rahastoyhtiöissä. Kokeilepa itsekin, niin ei tarvitse tukehtua paskaasi.Äläs nyt poitsu jauha paskaa. Pullo pois.
- Onko kokemusta?
Meinaatko että jos tilisi ja lainasi ym. olisivat olleet jossain muualla niin olisit selvinnyt paremmin?
No oliko niitä muualla? Mitä ne muut pankit teki? Jos ei ollu niin mist sä tiedät kuinka joku muu pankki olis sua jahdannut? - eivät ole rehellisiä
vaan rahastavat niin paljon, ettei ehdi perässä pysyä.
Lainaa en enään ikinä ota mistään pankista, kun vihdoin sain maksettua sen pois.
Eivät uskalla nykyään enään opiskelijatkaan käyttää opintolainaa, sehän on todettu, mutta missä syy; epäluottamuksessa. - Kuplus
"Osuuspankit ovat useilla pienillä paikkakunnilla suurimpia pankkeja ja Osuuspankin johtajat kuuluvat hierarkiassa kunnan 'kermaan' yhdessä muiden tärkeiden henkilöiden kanssa, kuten eri viranomaisten. Tuolloin syntyy hyvävelijärjestelmä".
TUOSSA ON YKSI SUURIA SYITÄ MIKSI LAMAAN AJAUDUTTIIN.
Eräs paikkakuntani vapaamuurari kertoi miten hänenkaltaisensa tallettivat rahansa korkeakorkoiselle tilille ennen laman alkua ja sitten alkoi yritysten tappajaiset ympäri suomea.
Viranomaiset eivät puuttuneet tappojahtiin sillä presidentti koivisto oli kyykyttänyt oikeusasteet konklaavissaan presidentin linnassa. Siksi pankit saivat mesoa mielinmäärin ja myydä pilkkahintaan ihmisten omaisuuksia ja näitä sitten ostivat nuo hyväkorkoisen tilinomistajat rahoillaan laman loputtua kun saivat luvan ottaa rahat tileiltään. - tottahan
Olen seurannut vastaavaa tarinaa. Kertomasi pitää paikkansa. Kovat otteet pankilla, kun kaikki ei ole mennyt putkeen.-Mut ei pidä jäädä suremaan menneitä, vaan katsottava tulevaa!
Ja pitää muistaa: On olemassa liikepankkeja ja jyväjemmareiden pankkeja.
Palvelu on varmasti hyvää kaikilla nykyään, mut kun tulee ongelmia ja tarvitaan joustoa siinä pankkien hyvyys punnitaan. Tämä ei tietenkään tarkoita lainojen anteeksi antamista, vaan maksujärjestelyjen tekemistä.- ja vielä
jyvänjemmauskin lienee liikeotimintaa nykypäivänä.
Ja jos asiansa on hoitanut, löytyy joustoa kaikenlaisille yrittäjille kaikista pankkiryhmistä, niin liikepankeista kuin osuus- tai säästöpankeistakin.
Yleistyksenne ovat karkeita. - Tarkkaan
Katsokaa ketkä "kerätään"pankin johtokuntaan.Myös ylemmän "pyrogratiivinen" johto kantsii tiedostaa.Tuo on selvää juustoo,tiedän sen.Laina irti,JOS ET MAKSA,hillot siirtyvät parempiin kellareihin."PAHAT POJAT"vai olivatko ne;"hyvät veljet,ovat hiffanneet duuninsa näin kundien kesken,bonjasitko?
Tämä bingo sgapa ei toimi,näissä nordeoissa sun muissa pankeissa,jotka eivät valitse hallitustaan hyväveli/pahatpojat=puoluejyrät.
Se on kaiken kaikkiaan hyvä että ei olla yhden pankin ja pankkiryhmittymän varassa. Ainahan voi vaihtaa kilpailevaan pankkiin. Samoilla periaatteilla Osuuspankitkin joutuvat toimimaan. Samanlaisia tapauksia löytyy ihan varmasti jokaisesta pankkiryhmästä, ehkä vielä enemmän kuin Osuuspankeista.
Väärinkäytökset ovat sitten asia erikseen ja Rata selvittää sitten sen puolen. Pienellä paikkakunnalla on joskus ikävää olla pankin hallinnossa, koska aina ei voi tehdä kaikille hyviä päätöksiä ja lähes kaikki asiakkaat ovat tuttuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36739338Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1077826Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315740Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214258Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi603624Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523377Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D702844- 262582
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182311En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122174