masennus-opiskelu-minä

Opiskelu tuntuu todella raskaalta jo lukiossa masennuksen vuoksi, joten en jaksa edes kuvitella mitä se stressi oikeasti opiskellessa tulee olemaan, mikäli sinne asti selviää. Olet varmasti sietokykysi äärirajoilla, mutta yleistähän on, että ulkopuoliset vähättelevät oireita, vaikka potilas kulkisi jo toinen jalka haudassa.
Toisaalta, lähimmäisesi ja terapeuttisi saattavat ajatella omasta näkövikkelistään katsoen puhtaasti sinun parastasi. Haluavat, että toimintakykysi säilyy etkä vain heittäydy sille tielle, että välivuoden jälkeen seuraa uusi välivuosi jne.

Lopulta, itse tiedät parhaiten, mitä kestät ja jos masennuksesi on ollut sairaala-asteella, sen on täytynyt olla hyvin vakavaa. Vaikka olisit ollut siellä aivan toisestakin syystä, niin parempihan olisi selvitä kai ihan omillaan jos suinkin mahdollista. Ihmisen toimintakyky varmaan muuttuu jotenkin sairaalassa, kun ei ole pakkoa jaksaa mitään? Ainakin itselläni pelkäisin sitä, että jos luovuttaisin ja vaihtaisin hetkeksi off-vaihteelle, olisi vaikea rämpiä takaisin normaaliin elämään. Toisaalta...tänään viimeksi kuvittelin tyhmän pääni sisällä kuinka hienoa olisi päästä vaikkapa vankilaan tai johonkin suljettuun laitokseen lepäämään. Olisi oikeutus sille levolle, ei syytettäisi pelkästä laiskuudesta. Tulevaisuuden kannalta ei paljon jaksa enää edes ajatella, mitä mahdolliset sivuvaikutukset olisivat sairaalahoidosta/vankilassa oleskelusta. Ainut mikä estää, on perheeni ja heidän kunniansa säilyttäminen. Vaikka he eivät liiemmin halua säilyttää minun kunniaani; eivät hyväksyisi minkäänlaiseen hoitoon hakeutumista ja satuttavat sanoillaan päivittäin. Minusta ei tule mitään, olen kuulemma surkea pultsarinalku (vaikken edes käytä liiemmin alkoholia), en pärjää elämässä koska olen laiska lukiossa ja pilaan tulevaisuuteni(ka lähentelee ysiä ja siksi olenkin aivan loppuunpalanut jo tässä iässä)eikä mulla tulevaisuutta olisi lukion takana taikka edessä sen paremmin kun mieli ei jaksa suunnitella kuin itsemurhaa, laihdutusta tai vaihtoehtoisesti sitä miten pääsisin valkoiseen pehmustettuun huoneeseen missä ei tarvisi osata, tietää tai välittää mistään.

Anteeksi että eksyn sivujuonteille...vituttaa vaan kaikki aika reippaasti. Kun jaksaisi jotenkin hakea apua, läheiseni tuomitsevat ajatuksen ensimmäisinä, koska olen pelkästään laiska paskiainen.

Pidä ihmeessä välivuosi ettet ajaudu syvemmälle hulluuteen. Toisilla ei ole edes vaihtoehtoja, on pakko upota aina vain kunnes tukehtuu.

Ehkä et tarvitse kokonaista vuotta. Lyhyempikin breikki saattaa riittää ja voit myöhemmin täydentää väliin jääneitä kursseja. Jos aiemmin olet jo ollut sairaalakunnossa, osaat varmasti itse ennakoida mitä tapahtuu, jos pakon edessä jatkat opiskelua ilman siihen tarvittavia voimia.
En ole lääkäri, enkä voi ottaa vastuuta päätöksestäsi, mutta jos olisit oma tyttäreni, olisin suosittelemassa taukoa opiskelusta.

Olen sitä mieltä, että opiskelua ei kannata kokonaan keskeyttää. Pystyisitkö esim. keventämään opiskelua niin että vähentäisit kurssien määrää? Tuo ehkä pidentää valmistumisaikaa, mutta helpottaisi tämän hetkistä opiskelua.
Olen asunut yhdessä masennuksesta kärsivän ihmisen kanssa ja ainakin hänelle kaikkein vaikeinta oli taas aloittaa opiskelut uudestaan, kun oli ollut kotona. Sitä paitsi tietynlainen päivärytmi tuntui ainakin minun ystävällä auttavan masennukseen.
Tsemppiä!!

Sain tänään muutaman viikon sairasloman. Todennäköisesti pidän tämän jakson taukoa ja jatka seuraavassa jaksossa helmikuussa. Jään sairasloman takia niin paljon jälkeen, että on parempi suorittaa kurssit myöhemmin uudestaan.

Tiedän että on vaikeaa lähteä jatkamaan opiskeluja jos pitää puolen vuoden tauon, joten se ei ole ehkä paras vaihtoehto.

Kun elämä on kuin käsijarru päällä ajamista, niin mielessä käy kaiken näköisiä asioita...