masennus-opiskelu-minä

ensimmäinen

Elikkäs, sairastan masennusta ja opiskelu tuntuu todella raskaalta, en jaksa keskittyä, eikä kiinnosta mikään ym. Olen miettinyt että pitäisin "välivuoden" jatkaisin taas syksyllä (ainakin niin uskottelen itselle ja muille). Terapeutti ja äiti on sitämieltä että pitäisi vaan yrittää jaksaa vaikka en jaksaisi enää yhtään. Pelkään että olen taas kohta sairaalassa jos yritän väkisin, mutta toisaalta haluaisin koulun mahdollisimman nopeasti pois alta, jäljellä enää 1,5 vuotta.

Kertokaa mitä minun pitäisi tehdä, en osaa päättää, olen kyllä välivuoden kannalla.

6

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • demonitar

      Opiskelu tuntuu todella raskaalta jo lukiossa masennuksen vuoksi, joten en jaksa edes kuvitella mitä se stressi oikeasti opiskellessa tulee olemaan, mikäli sinne asti selviää. Olet varmasti sietokykysi äärirajoilla, mutta yleistähän on, että ulkopuoliset vähättelevät oireita, vaikka potilas kulkisi jo toinen jalka haudassa.
      Toisaalta, lähimmäisesi ja terapeuttisi saattavat ajatella omasta näkövikkelistään katsoen puhtaasti sinun parastasi. Haluavat, että toimintakykysi säilyy etkä vain heittäydy sille tielle, että välivuoden jälkeen seuraa uusi välivuosi jne.

      Lopulta, itse tiedät parhaiten, mitä kestät ja jos masennuksesi on ollut sairaala-asteella, sen on täytynyt olla hyvin vakavaa. Vaikka olisit ollut siellä aivan toisestakin syystä, niin parempihan olisi selvitä kai ihan omillaan jos suinkin mahdollista. Ihmisen toimintakyky varmaan muuttuu jotenkin sairaalassa, kun ei ole pakkoa jaksaa mitään? Ainakin itselläni pelkäisin sitä, että jos luovuttaisin ja vaihtaisin hetkeksi off-vaihteelle, olisi vaikea rämpiä takaisin normaaliin elämään. Toisaalta...tänään viimeksi kuvittelin tyhmän pääni sisällä kuinka hienoa olisi päästä vaikkapa vankilaan tai johonkin suljettuun laitokseen lepäämään. Olisi oikeutus sille levolle, ei syytettäisi pelkästä laiskuudesta. Tulevaisuuden kannalta ei paljon jaksa enää edes ajatella, mitä mahdolliset sivuvaikutukset olisivat sairaalahoidosta/vankilassa oleskelusta. Ainut mikä estää, on perheeni ja heidän kunniansa säilyttäminen. Vaikka he eivät liiemmin halua säilyttää minun kunniaani; eivät hyväksyisi minkäänlaiseen hoitoon hakeutumista ja satuttavat sanoillaan päivittäin. Minusta ei tule mitään, olen kuulemma surkea pultsarinalku (vaikken edes käytä liiemmin alkoholia), en pärjää elämässä koska olen laiska lukiossa ja pilaan tulevaisuuteni(ka lähentelee ysiä ja siksi olenkin aivan loppuunpalanut jo tässä iässä)eikä mulla tulevaisuutta olisi lukion takana taikka edessä sen paremmin kun mieli ei jaksa suunnitella kuin itsemurhaa, laihdutusta tai vaihtoehtoisesti sitä miten pääsisin valkoiseen pehmustettuun huoneeseen missä ei tarvisi osata, tietää tai välittää mistään.

      Anteeksi että eksyn sivujuonteille...vituttaa vaan kaikki aika reippaasti. Kun jaksaisi jotenkin hakea apua, läheiseni tuomitsevat ajatuksen ensimmäisinä, koska olen pelkästään laiska paskiainen.

      Pidä ihmeessä välivuosi ettet ajaudu syvemmälle hulluuteen. Toisilla ei ole edes vaihtoehtoja, on pakko upota aina vain kunnes tukehtuu.

      • ensimmäinen

        On minullakin vankilat ja mielisairaalat mielessä pyörineet. Psykoottisimmissa ajatuksissani olen miettinyt että tappaisin jonkun, pääsisin vankilaan, jossa voisin vaan olla, selittelemättä mitään. Toisaalta olen myös miettinyt että hankkiutuisin sairaalaan, jossa alkaisn riehua. Kävisin kaikkien kimppuun, ihan huvikseni, joutuisin Niuvanniemeen, jossa saisin olla monta vuotta rauhassa.


    • Ehkä et tarvitse kokonaista vuotta. Lyhyempikin breikki saattaa riittää ja voit myöhemmin täydentää väliin jääneitä kursseja. Jos aiemmin olet jo ollut sairaalakunnossa, osaat varmasti itse ennakoida mitä tapahtuu, jos pakon edessä jatkat opiskelua ilman siihen tarvittavia voimia.
      En ole lääkäri, enkä voi ottaa vastuuta päätöksestäsi, mutta jos olisit oma tyttäreni, olisin suosittelemassa taukoa opiskelusta.

    • Perhonen

      Olen sitä mieltä, että opiskelua ei kannata kokonaan keskeyttää. Pystyisitkö esim. keventämään opiskelua niin että vähentäisit kurssien määrää? Tuo ehkä pidentää valmistumisaikaa, mutta helpottaisi tämän hetkistä opiskelua.
      Olen asunut yhdessä masennuksesta kärsivän ihmisen kanssa ja ainakin hänelle kaikkein vaikeinta oli taas aloittaa opiskelut uudestaan, kun oli ollut kotona. Sitä paitsi tietynlainen päivärytmi tuntui ainakin minun ystävällä auttavan masennukseen.
      Tsemppiä!!

      • kalle_kani

        kevennä lastiasi, pääset sitten perille. Ota se aika itsellesi jota tarvitset. Olen kyllä sitä mieltä että älä lopeta vaan pidä taukoa tai kevennä oiken hurjasti mutta pidä yhteys opiskeluun olemassa, se on sitten uudelleen aloittaessa paljon vaikeampaa....... kokemusta on.
        Koita kestää ja muista ettei tätä maailmaa päivässä tehty!


    • ensimmäinen

      Sain tänään muutaman viikon sairasloman. Todennäköisesti pidän tämän jakson taukoa ja jatka seuraavassa jaksossa helmikuussa. Jään sairasloman takia niin paljon jälkeen, että on parempi suorittaa kurssit myöhemmin uudestaan.

      Tiedän että on vaikeaa lähteä jatkamaan opiskeluja jos pitää puolen vuoden tauon, joten se ei ole ehkä paras vaihtoehto.

      Kun elämä on kuin käsijarru päällä ajamista, niin mielessä käy kaiken näköisiä asioita...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      316
      7629
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      57
      4017
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3458
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3211
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2874
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      46
      2718
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      53
      2551
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      68
      2336
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      77
      2148
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      101
      1983
    Aihe