Sain viime syksynä kaksinkertaisen määrän lääkkeen vaikuttavaa ainetta lääkärin määräykseen nähden. Tämä moka tehtiin Yliopiston apteekissa Malmilla. Lääke haittaa pieninäkin annoksina nukkumista ja nyt kun annos oli virheellisesti kaksinkertainen, koko elämäni häiriintyi. Kun yritin neuvotella korvauksesta, apteekin esimies väitti, että korvaaminen olisi lahjus !!! He paluttivat kyllä liikaa maksetun osan, mutta eivät mitenkään hyvittäneet minulle aiheutunutta haittaa. Yritin sanoa, että onko lääkärin määräämä annostus aivan yhdentekevä, kun apteekki voi annostella lääkkeen miten tahansa ilman seurauksia. Tuli kyllä hiljaista, mutta ei mitään esitystä hyvityksestä. Olisi kiva tietää onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia ja miten asiakkaan kärsimä haitta on hyvitetty ? Ja aivan erityisesti toivon kannanottoa niiltä, joille tämä sama on tapahtunut Yliopiston apteekissa. Itse en kyllä enää koskaan osta mitään Yliopiston apteekista.
Apteekin vastuu
Onko sitä ?
8893
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Apteekkitoiminta tarkoin valvottu toimiala, joten paras keino on tehdä valitus osoitettuna Lääkelaitoksen apteekkitoiminnoista vastaavalle. (http://www.nam.fi). Mainitse mitä tapahtunut, mitä vaikutuksia sillä on ollut ja miten apteekki toimi kun asiasta huomautit. Mukaan kopio lääkereseptistä, jossa näkyy lääkärin määräämä annostus ja kopio siitä tarralipusta (lääkepaketissa kiinni), jossa näkee mitä sinulle on annettu.
ihan muidenkin oikeusturvan vuoksi.
Jokainen tekee työssään virheitä, mutta tietokonereseptit on helppoja lukea, atk-ohjelma tulostaa pakkaukseen kiinnitettävän lapun mukana vnr-koodin, jonka tulee olla sama kuin lääkepakkauksessa. Eli virheriski on olematon, jos pakkauksen, lapun ja reseptin yhteensopivuus on tarkistettu kirjoittamisen jälkeen luovutettaessa.
Valittaa kannattaa siksi että joskus aina apteekeissa on henkilökuntaa, joka vie lääkkeitä. Silloin suorituskyky alenee.
Apteekki tai joku yksittäinen henkilö voi saada huomautuksen tai varoituksen.
Periaatteessa silloin voitaisiin olla korvausvastuun piirissä, jos sinulle olisi aiheutunut selvästi osoitettavaa fyysistä (käytännössä olisi oltava pysyvää) haittaa. Toisinsanoen jos olet koko ajan ollut fyysisesti oireeton ja näin jälkikäteen jos tsekattaisiin, maksa-arvot ym. sisäelinkokeet olisivat normaalit niin eipä siitä sen kummempaa.
Näissäkin mentäisiin korvauspuolelle käytännössä vain jos ottamasi lääkemäärät olisivat yli sallittujen rajojen eli voisivat olla selkeästi haitallisia tai/ja suuremmat määrät vaikka yleisesti rajoissa olisivatkin, vaatisivat yksilöllisestä reagoimisesta johtuen kontrollointia. Esim. jos yleisesti ei tulisi vaikkapa maksa-arvojen nousua, verenpainetta tms. lieveilmiötä, mutta se voisi yksilöllisessä tapauksessa olla mahdollinen.
Jos annostukset ovat kummiskin olleet tosiaan rajoissa ja vaikka olisivat olleet ylikin eikä mitään ongelmaa ole sinulle tullut, ei mistään rahallisista sanktioista apteekin suuntaan puhuta. Ja nythän homma on siis jo ok.
Olen kerran itsekin syönyt 90-luvulla pari viikkoa itsekin erästä pidempiaikaiseen vaivaan määrättyä lääkettä, josta annettiin väärä annostus mutta enpi siitä sen kummemmin äläkkää nostanut. Ensimmäisenä vain soitin lekurille ja kysyin oliko tosiaan oikein, kun sain kuulla ettei ollut muttei ole haittaakaan niin itse asiassa jatkoin syömistä. Seuraavalla kerralla mainitsin apteekissa kun hain seuraavan boksin, pahoittelivat virhettään ja olisivat antaneet uuden laatikon ilmaiseksi. En sitten alkanut rokottaa, kun itse olin kummiskin jatkanut lääkettä, vaikka huomasin jo aiemmin.
"Elämäni häiriintyi" on hieman turhan laaja ja ns. abstrakti käsite osoittaa ja siten vaatia korvauksia. Jos nyt itsekin ajattelet, niin jälkikäteen selitettynä unettomuus on hiukan tökerö syy. Etenkin kun kyse on lääkkeelle ilmoitetusta sivuvaikutuksesta, niin voisit vain yrittää kalastella omalla ilmoituksellasi jotain hyvitystä.
Jos lääkäri olisi ihmetellyt matkan varrella pitkään jatkuneita sivuvaikutuksia tms. niin sitten tietysti olisi paremmin osoitettavissa.
Ja en nyt siis tätä elämäsi häiriintymistä mitenkään aliarvioi, sanon vain miten asia katsotaan. Aina kun jotain vaatii, pitää tietenkin olla konkreettista toteenosoitettavaa näyttöä jostakin. Nyt sinulla ei oikein ole...
Ymmärsin että alkuperäinen kysyjä kyseli että mitä tehdä....? Ja siihen vastattiin, että tee valitus alaa valvovalle instanssille. Mitä tehdä ja siihen vastaus. Ei kysytty mitä järkeä on tehdä valitus? En ainakaan löytänyt sellaista kohtaa...
Mutta tuossa nyt tuli aika selventävästi mitä konkreettista iloa asiasta voi olla. Olin aikanaan pari vuotta apteekissa töissä ja noinhan se käytännössä menee. Eiköhän nyt jokainen valituksen kirjoittaja odota jotain vastakaikuakin olevan tai ainakin on sinällään kiinnostunut mitä voi saavuttaa vaikkei itse asiasta hyödykään.
Eipä siitä tosiaan taida juuri mitään iloa olla, mutta jos ihmiset eivät tuo julki havaitsemiaan epäkohtia, niin toiminta ei voi kehittyä.
Kyllä tuosta jonnekkin voisi ilmoittaa, sillä apteekki on tehnyt aika vakavan virheen. Mutta mitään rahallista korvausta on turha haaveilla.