Kuka nyt pitää kepukaunaa yllä

Joudumme loppuvuoden viettämään tällä palstalla ilman sen ehdottomiin suosikkeihin kuuluvaa Jorma Korhosta. Tai Kapia, Taattoa ja niin edelleen, rakkaalla lapsella, tässä tapuksessa vanhuksella, on monta nimeä.

Huoleni on että kuka ottaa sen suuren vastuun jota Jorma on urheasti kantanut, antikepulaisuuden vastaisen taistelun johtajuuden.

Kepun kannatus saattaa tulevina viikkoina kääntyä nousuun kun vastavoimat heikentyvät, ja kun Keris - tuo kepumannekiini jonka esiintyminen on parasta kepuvaistaisuutta - on bannattu.

Vetoan kaikkiin ajatteleviin ihmisiin, johtajamme poissaolo pitää korvata joukkovoimalla parhaaseen SAK tyyliin. Herjakirjoituksia kepusta joka hepulta aina siihen saakka kunnes JKK palaa.
9251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

...lämmittävät mieltäni, ja otan ne vaelvoittavina ensi vuotta ajatellen!

Yksi korjaus kuitenkin: en ole vanhus, vaan jo melko kauan elänyt, paljon nähnyt ja kokenut ja samassa suhteessa viisastunut. No, myönnän, että olen jo ehkä ikääntynyt, mutta samassa mielessä kuin hyvä viini tai laatuviski, joyka vasta silloin ovat parhaimmillaan!

Toinenkin korjaus: en koskaan syyllisty herjakirjoituksiin, en, olkoon sitten kyseessä kepu, Kekkonen tai Keris, vaan pyrin mahdollisimman todenmukaisiin arviointeihin noista.

Äänestä
  • >>...vaan pyrin mahdollisimman todenmukaisiin arviointeihin noista...

    Äänestä

  • kurataurin ja oksennat kaiken GININ mitä ryypiskelet. Jäähän tänne "älykäs" uusi-kikkeli, kyllä hän yhden virkheitto kapitulantin tuuraa.

    Äänestä

  • ..arvot ja asenteet sekaisin.
    .." en koskaan syyllisty herjakirjoituksiin, en, olkoon sitten kyseessä kepu, Kekkonen tai Keris, vaan pyrin mahdollisimman todenmukaisiin arviointeihin noista."
    Että mies kehtaakin retostella, no ymmärretään kuitenkin, sillä dementiahan on katsojan sairaus.
    Höppänä KAPIkin elää omissa kuvitelmissaan onnellisena ja puurot ja vellit sekaisin päässään.

    Äänestä

  • heh-heh,,..,,... kirjoitti:

    ..arvot ja asenteet sekaisin.
    .." en koskaan syyllisty herjakirjoituksiin, en, olkoon sitten kyseessä kepu, Kekkonen tai Keris, vaan pyrin mahdollisimman todenmukaisiin arviointeihin noista."
    Että mies kehtaakin retostella, no ymmärretään kuitenkin, sillä dementiahan on katsojan sairaus.
    Höppänä KAPIkin elää omissa kuvitelmissaan onnellisena ja puurot ja vellit sekaisin päässään.

    Olet hyvin, hyvin paljon tyhmä. Oikein emotyperys.

    Äänestä

  • Et varmaan. kirjoitti:

    Olet hyvin, hyvin paljon tyhmä. Oikein emotyperys.

    ...peilikuvastasi: "Olet hyvin, hyvin paljon tyhmä. Oikein emotyperys."

    Äänestä

"Herjakirjoituksia kepusta joka hepulta aina."

Äänestä
  • Et sitten ymmärtänyt viestin piikkiä!

    Äänestä

Tuuraajan pitäisi joko olla melkoisen pahasti päästään vialla, tai käynyt lobotomiassa. Muussa tapauksessa päähän saattaisi eksyä järkeviäkin ajatuksia ja se ei JKK:n yleiseen linjaan oikein hyvin istu. Eihän tuuraaja saa näyttää esikuvaansa paremmalta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut stadilainen kirjoitti:

Joudumme loppuvuoden viettämään tällä palstalla ilman sen ehdottomiin suosikkeihin kuuluvaa Jorma Korhosta. Tai Kapia, Taattoa ja niin edelleen, rakkaalla lapsella, tässä tapuksessa vanhuksella, on monta nimeä.

Huoleni on että kuka ottaa sen suuren vastuun jota Jorma on urheasti kantanut, antikepulaisuuden vastaisen taistelun johtajuuden.

Kepun kannatus saattaa tulevina viikkoina kääntyä nousuun kun vastavoimat heikentyvät, ja kun Keris - tuo kepumannekiini jonka esiintyminen on parasta kepuvaistaisuutta - on bannattu.

Vetoan kaikkiin ajatteleviin ihmisiin, johtajamme poissaolo pitää korvata joukkovoimalla parhaaseen SAK tyyliin. Herjakirjoituksia kepusta joka hepulta aina siihen saakka kunnes JKK palaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu