Kaipaisin nyt vastalääkettä ihastumiseen. Haluaisin suudella sinua ja halata sinua...Voi luoja....mutta en voi. Sä olet ihan vastustamaton. Sitten yritän esittää, niinkuin ei mitään olisikaan. Arvaa, että sekoaako pää? Tuntuu siltä kuin olisi kohta tulossa hulluksi. Mikä tähän auttaa? Kertokaa te viisaammat!
Vastalääke ihastumiseen
Mitä tehdä?
111877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niin minäkin haluaisin, mut en vaan voi, koska olen varattu toiselle. Karmeaa kohdata lähes päivittäin, välillä katsotaan vielä peräti silmiin ja moikataan, välillä ollaan kuin tuntemattomat. Tää on järjetöntä, ootan vaan päivää, kun pystyn ajattelemaan jotain muutakin. Niin, tiedän, että liian vakavasti otin.....
mä haluaisin kans suudella erästä henkilöä...se on niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...hmm....sekoan!! ja vastalääkettä ihastumiseen ei ole...paitsi että et näe ihastumistasi enää koskaan...vaikeata on!!
mun pitäis mennä ottamaan sitten rakkauslääkettä, että antaisin sulle luvan... eiks juu??
itsekin olen miettinyt tänään :'( en kohta enää kestä.. ajatukset on vaan samassa koko ajan :/ tää on varmaan pahin ihastus ikinä =D kyllä tää tästä taas..
"Lääkkeistä" en tiedä, mutta ainakin sen oman ihastumistunteensa kieltäminen itseltään lisää tuskaa/omaa pahaa oloa ja --> "sekoaa pää". On siis hyvä myöntää itselleen olevansa ihastunut johonkin ihmiseen, ei siinä sinänsä ole mitään pahaa tai katastrofaalista, se on ihan luonnollista ja inhimillistä. Olemmehan ihmisiä.
Sitten mikäli olosuhteet sallii, esim. molemmat 'vapailla markkinoilla', voit itse yrittää tehdä asialle jotain:
- antaa vihjailevia katseita
- mennä juttelemaan- "tikusta asiaa"
- pyytää kahville
... Do somethin' about it!
.. tiedän, se on taas joskus helpommin sanottu kuin tehty, mutta harva sitä katuu kuolinvuoteellaan epäonnistuneita lähestymisyrityksiään, vaan pikemminkin sitä ettei sitten "Häntä/ kenties Sitä Oikeaa" koskaan uskaltanut lähestyäkkään, ettei sitten tehnytkään asialle yhtikäs mitään...
näiden pelkojen kanssa taistelua. Pystyn kyllä analysoimaan, että mistä eri ihastumisen pelot juontavat juurensa. Esim. vanhempien avioero (rankka avioliitto) aiheutti sen, että kun isä ei rakasta äitiä, niin minulla on pelko, että kaikki kuitenkin epäonnistuu....elämä on kärsimystä...jne...Vanhempien avioliittohelvetti on syynä siihen, miksi minulla on pakottava tahto tehdä kaikki asiat toisin. Korjata kaikki ehjäksi.
Ihastuminen on liikuttavaa. Ajattelen häntä ja tulen surulliseksi, että menetän hänet. Sitten tulen vihaiseksi siitä, että elämä on niin julma, että se ei anna minulle onnea. Miksi minä en saisi olla onnellinen tässä lyhyessä elämässä? Miksi minä en saa käyttää sitä kapasiteettia ja voimaa, joka minulla on annettu? Kaikki vaan valuu...johonkin hukkaan.
Olen jo itselleni myöntänyt, että olen ihastunut ja en enää stressaa ihastumiseni paljastumisesta. Tämä on aito tunne.
Kiitos kaikille viesteistä ja vastauksista.
Ajattele surullisia asioita.
Mieti, miltä sinusta tuntuu sitten kun hän torjuu sinut. Työntää kauemmas ja sanoo, ettei ole kiinnostunut.
Ajattele hänen silmiinsä ivallinen tai säälivä katse.
Näillä ohjeilla särkyy sydän ja murenee viimeisinkin itsetunnon hippunen, mutta uskon ohjeiden tehoavan.
Muutamassa vuodessa.
Itselleni sanoi eräs jo hyvin kauan sitten evvk. Melkein suoraan, muttei kai tarpeeksi painokkaasti, kun olen jäänyt vuokausiksi haaveilemaan.
Älä koveta sydäntäsi. Rakkaus on kuitenkin ainut asia maailmassa, jonka tähden kannattaa elää ja siihen pitää voida uskoa. Tsemppiä!
ei pety.
Mietippä uudestaan... Juuri tuo itsekkyys on asia, jolla pääsee yli tollasesta,
mutta ei ole mitään järkeä kuvitella mielessään mitään noin typeriä! Jos sanon
nyt oman mielipiteeni, niin tuon asteiseen kyynisyyteen kannattaa hankkia
apua... Anteeksi nyt tätäkin! :(