Oon seurannut tätä palstaa nyt muutaman päivän ja lukenut vanhempia kirjoituksia. Etenkin kuvien laihoista naisista mulle tuli kaipuun tunne. Sairastin anoreksiaa muutama vuosi sitten. Paino putosi niin alas, että vanhemmat veivät mut onneksi lääkärille. Kävin sielä muutaman kerran, jonka jälkeen sanoin kaiken olevan kunnossa, todellisuudessa ei todellakaan ollut. Paino kuitenkin nousi normaaliin lukemiin, pakkohan sen oli kun olin kerta parantunut ja vanhemmat syötti kun viimmestä päivää. Meni jonkun aikaa että olin oikeastaan tyytyväinen olooni, kunes alkoi tää helvetin syöminen. TIEDÄN että tämä keskustelupalsta on anoreksian, mutta EN tiedä minne muualla kirjoittaa, en löytänyt. Jokatapauksessa paluu hennoksi keijukaiseksi on tullut taas mieleen. Olen koko tämän 'terveen' ajan syönyt paljon vähemmän kuin ennen sairastumistani, joten anoreksia on tuola mun pään sisällä vielä. Tajusin sen kun näin jonkun kirjoittaneen että anoreksiasta ei pääse ikinä eroon, varmasti totta.
Nyt olen ainakin vuoden verran ahminut, en osaa oksentaa vaikka olen yrittänyt, toisaalta onneksi. Päivällä syön todella vähän ja liikun paljon, illalla alkaa suklaan ym. mättö. Muutamia päiviä voi mennä normaalisti tai esim. kaksi edellistä päivää söin samalla lailla kun pahimpina aikoina anoreksia vuotena. Kuitenkin tiedän että kohta pitää ahmia. Mä vihaan tätä.
Käyn terapiassa masennuksesta, mutta psykiatri ei ole ymmärtänyt kuinka suuri ongelma mulle on syöminen. Se ei ole vain pientä suruun syömistä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus masennus vai ahminta. Sen tiedän että haluan olla paljon laihempi, ja pelkäänkin ajautuvani anoreksiaan jos alkaan oikein toden teolla laihduttamaan. Se muutenkin houkuttais, tiedän hullua!
Kirjoitin tänne koska haluaisin kovasti tietää onko jollain muulla samanlaisia ajatuksia/ongelmia? Anteeksi pitkä teksti, kiitos kun jaksoit lukea!
Nyt olen ainakin vuoden verran ahminut, en osaa oksentaa vaikka olen yrittänyt, toisaalta onneksi. Päivällä syön todella vähän ja liikun paljon, illalla alkaa suklaan ym. mättö. Muutamia päiviä voi mennä normaalisti tai esim. kaksi edellistä päivää söin samalla lailla kun pahimpina aikoina anoreksia vuotena. Kuitenkin tiedän että kohta pitää ahmia. Mä vihaan tätä.
Käyn terapiassa masennuksesta, mutta psykiatri ei ole ymmärtänyt kuinka suuri ongelma mulle on syöminen. Se ei ole vain pientä suruun syömistä. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus masennus vai ahminta. Sen tiedän että haluan olla paljon laihempi, ja pelkäänkin ajautuvani anoreksiaan jos alkaan oikein toden teolla laihduttamaan. Se muutenkin houkuttais, tiedän hullua!
Kirjoitin tänne koska haluaisin kovasti tietää onko jollain muulla samanlaisia ajatuksia/ongelmia? Anteeksi pitkä teksti, kiitos kun jaksoit lukea!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mulla on sama juttu tuon ahminan kanssa. Pari päivää menee kivasti, mutta sitten taas ahdan napaani vaikka mitä! Ahminta on kamalaa ja sen jälkeen en kehtaa mennä minnekään, kun maha pullottaa. En myöskään saa nukutta ahminnan jälkeen. voitaisiinko jutella tästä enemmän?
mullakin on periaatteeessa sama. anorexia ollu ja nyt ahmin. mul on siis ihan ahmimishäiriö nyt että varmaan ahmin enemmän ku te. lihonukki oon niin paljon että inhoon itteeni. syömishäiriöt on KAMALIA ja aikuiset ei ymmärrä mitään. se on vaan fakta ettei ne ymmärrä....
masentaa...no joo onneks kohta vaihtuu vuosi ja yritän taas (noin 100000000 kertaa alottaa alusta ja elää kunnollisesti..:))
mun osoite on [email protected]
samaa täällä...huoh. päivällä ei syö kauheesti ja liikun sillo mut se ilta...ihan kauheeta mättöö.viime keväänä oli vielä anoreksia,kuihduin paljo.nyt tullu kilot takas kohisten...oppiikohan koskaan normaaliin syömiseen. nyt oon taas herkut jättänyt pois ettei vaan liusuis anoreksian/ortoreksian puolelle...
En tiedä onko tämä oikea paikka, mutta ongelmani on hyvin samankaltainen. Olen entinen anorektikko, joka sairaistui bulimiaa myöhemmin ja nyt olen päättänyt lopettaa oksentelun, sillä en halua pilata hampaitani :/ sairasta kyllä, mutta haikailen anoreksia-aikojani takaisin...muutama päivä 500 kcal energiamäärällä sujuu hyvin, mutta sitten ahmin jonain ihan älyttömästi, onneksi oksentamatta. Ihmisiä samankaltaisessa tilanteessa? olisi mukava saada juttuseuraa/kannustusta. EN kaipaa mitään "mee hoitoon" tms. kommentteja, koska oma on asiani. mese on [email protected]
joka tuntee/ajattelee samalla lailla, vaihtaa ajatuksia kanssani? sähköpostilla
Moi kaikki te syömishäiriöiden kanssa painivat!
Olen vahvasti sitä mieltä, että vain me ymmärrämme toisiamme. Ulkopuolisen on mahdotonta yrittää tietää, miltä meistä tuntuu.
Meitä syömishäiriöisiä on todella paljon, mikä on tosi surullista. Miksi siis olisimme yksin ja kärsisimme.. Kärsikäämme yhdessä, niin tajutaan, miten tyhmää tämä on (tai no ollaanhan me jo tajuttu..sitä kun ei vaan voi lopettaa). Olisi ihana auttaa ja tukea muita. Meinaan kirjoittaa sinulle virtahepokatti:) ihana nimi!
Olisin myös tosi mukava kuulla teidän parantuneiden tarinoita. Ne antaisivat toivoa! Itse uskon ja toivon, että tämän teille ja minullekin tutun 1. anoreksia 2. bulimia jälkeen tulee 3.osittainen parantuminen. Uskokaamme siihen ja auttakaamme toisiamme parantumaan, tai edes olemaan tuhoamatta itseämme henkisesti!
Hyvää joulua kaikille!
Ja kaikkein kauheinta tässä ahminnassa on se, että kukaan hoitohenkilökunnasta ei ota kantaa tai yritä auttaa, vaikka niille koittaa kertoo, miten ahistavaa tällanen sikailu on. Nauravat vaan, että " hyvähän se on, että saat vähän lihaa luitten ympärille ".
Jatkuvat itsetuhoajatukset mielessä tämän nykyisen itsekontrollin puutteen takia...
Se on totta, koska niinkuin joku tuola aiemmin sanoikin että vain ihmiset jotka on sairastanu syömishäiriöö voi ymmärtää. Kyllähän sen itekin tietää että järjetöntä on ahmia itteensä niin täyteen ettei liikkumaan pysty. Mutta kukaan ei kerro miten lopettaa..
Syömishäiriöstä ei toivu koskaan, jos ei saa itseään ja elämäänsä TASAPAINOON.
Kirjoitit että syöt päivällä vähän ja liikut paljon. Mitäpä muuta siitä voi seurata, kuin mässäilyä? Keho reagoi päivän aliravitsemukseen ihan niinkuin sen pitääkin.
Tärkeintä olisi, että koittaisit syödä riittävästi ja riittävän TASAISESTI läpi päivän, jolloin hallitsemattomia himoja ei ehdi kertyä, tai ainakaan ne ei kasva niin suureksi. Yksi lämmin ateria ja tervellisiä välipaloja, hedelmiä, jugurttia, jotain muuta kuin roskaa! Itsestäänselvyyksiäkö? Kyllä, ja kyllähän sun pitäis myöskin tämä kaikki tietää. Sairaus sumentaa.
Laitoit itsekin tekstissäsi "terveen" lainausmerkkeihin, mikä on hyvä, koska täysin terve et tietenkään edelleenkään ole, oli syömishäiriösi tarkempi diagnoosi sitten nimeltään mikä hyvänsä. Sanoit, että psykiatrisi ei ole tajunnut miten suuri ongelma syöminen sinulle on. Oletko itse tajunnut, miten suuri ongelma masennuksesi on sinulle? Harvalla ruoka on oikeasti SE ongelma, vaan joku ihan muu. Ja siihen se psykiatrikin todennäköisesti yrittää saada muutosta.
Tsemppiä sulle! Nämä on niin jumalattoman vaikeita asioita siinä vaiheessa, kun homma on lähtenyt lapasesta. Kohtalotovereita löytyy, kuten olet huomannutkin. Mutta mieti sitä haluatko jakaa näitä asioita pääasiassa sellaisten ihmisten kanssa, joiden ajatusmaailma on samalla lailla harhainen kuin omasi? Vai kannattaisiko tukeutua ennemmin sellaisiin henkilöihin, jotka näkee sen itsellesi harmaan alueen selkeämmin? Tottakai vertaistuki on tärkeää, mutta se voi olla myös tuhoisaa, jos se johtaa sairauden ylläpitoon ennemmin kuin tielle kohti kevyempää ja onnellisempaa oloa! Millä ei tietenkään ole MITÄÄN tekemistä fyysisen painon kanssa.
Sun kirjotus sai mut oikeesti ajattelemaan asioita, järkevämminkin. :)
Oikeasti kiva kuulla! Kaikki lähtee kuitenkin itsestä. Onnea matkaan ja voi hyvin - yritä edes! =)