Sivistyksenne laatu?

Mistäs olette saaneet noin tasottomia ehdokkaita? Kenelläkään ei ole kunnon koulutusta, kaikki ovat ylipainoisia ja vyötärön ympärysmitta puoli toista metriä. Miksi otitte Halmeen eduskuntaehdokkaaksenne? Oli niin typerä tempaus, että itkettää.
14646
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

käsitys asiasta!
Olette antaneet käsityksen, että olette taitamattomia ja ainoat kriteerinne on muiden vähättely ja mollaaminen. Se ilmenee mm uhkailuin, toistelemalla Veikko Vennamon 30 v takaisia mantroja yms.
Samoin kuvastuu vähättely Suomen, Isänmaamme koulujärjestelmää kohtaan.
Suositte rikollisia ja otatte ehdokkaiksi ihan kuka tahansa suostuu alkamaan. Koskaan ei persut ole saanut täyttä listaa ehdokkaiksi jne.
Ei noilla eväillä todellakaan saavuteta kuin erittäin pienen osan - se noin 2 % - kannatus.
Toisaalta, tarve olisi pystyville tekijöille maassamme, joilla olisi UUSIA ideoita, ei vain vastustamista em lisäksi.

Äänestä
  • Perussuomalaisilla on ehdokkaana pystyvä tekijä tässä maassa.

    Jussi Halla-aho.

    Hänellä nimenomaan on uusia ajatuksia nykyiseen poliittisen korektiuden halvaannuttamassa ja kansallisesti itsetuhoisessa politiikassa.

    http://jussi.halla-aho.com/scripta.html

    Pyydän edelleen, että luette hänen kaikki kirjoituksensa.

    Äänestä

  • Mitkäät Halla-ahot eivät sentään edistä Perussuomalaista politiikkaa Suomessa.
    Kuka ukko lienee Halla-aho?-Ei tiedetä maakunnissa mitään?

    Äänestä

  • muka on, taidatkin olla Wennamo-vastainen!

    Häppeisit!

    Äänestä

oikeinkirjoitusta. Et ole ilmeisesti saanut edes kansakoulun päästötodistusta?

Äänestä
  • taas. Jos saisi asiallisen vastauksen?
    Juuri tuollainen halveksiva kirjoittelu asialliseen kysymykseen osoittaa persujen taitamattomuuden yhteisissä asioissa.

    Äänestä

  • hyökkäystä kirjoitti:

    taas. Jos saisi asiallisen vastauksen?
    Juuri tuollainen halveksiva kirjoittelu asialliseen kysymykseen osoittaa persujen taitamattomuuden yhteisissä asioissa.

    Ei kukaan järkevä ihminen ota vakavasti Perussuomalaisia. Ovat jääneet sivistyksestä paitsi, ovat todellakin lihavia ja rumia. Eivätkä osaa muuta kuin löytää negatiivista kaikista asioista. Vastustavat kaikkea, ihan varmuuden vuoksi! Mutta eihän Perussuomalaisia kukaan ota vakavasti. Se on sellainen hupipuolue.

    Äänestä

  • Isä oli SMP kirjoitti:

    Sivistynyt ihminen ei huutee tuollaisia keskellä yötä Perussuomalaisten palstalla.
    Olet katkera ja lisäksi vaikutat tyhmältä.

    Äänestä

  • jälkeenjäänyt kirjoitti:

    Sivistynyt ihminen ei huutee tuollaisia keskellä yötä Perussuomalaisten palstalla.
    Olet katkera ja lisäksi vaikutat tyhmältä.

    Ai, sivistynytkö saa kirjoittaa vain tiettyinä kellonaikoina? Sinäpä se kumma ukko oot. Perussuomalaiset eivät todellakaan ole saaneet mitään aikaan. Ovat vaatimassa kuria ja järjestystä, kaikkea ovat vaatimassa, mutta suurin likapesä löytyy omasta puolueesta. Miten se nyt olikaan niiden rötösten kanssa? Bärlund, Danhammer, Halme... Ja moni muu.

    Äänestä

  • Mielipide Perussuomalaisista kirjoitti:

    Ai, sivistynytkö saa kirjoittaa vain tiettyinä kellonaikoina? Sinäpä se kumma ukko oot. Perussuomalaiset eivät todellakaan ole saaneet mitään aikaan. Ovat vaatimassa kuria ja järjestystä, kaikkea ovat vaatimassa, mutta suurin likapesä löytyy omasta puolueesta. Miten se nyt olikaan niiden rötösten kanssa? Bärlund, Danhammer, Halme... Ja moni muu.

    Eikö kannattaisi pysyä kaukana, kun ovat niin huonoja ihmisiä?
    Näitä katkeria on tällä palstalla muutamia, jotka huutavat öin ja päivin. Niillä itsellä ei ole asiat ihan hyvin, koska eivät keksi elämälleen parempaa tekemistä.

    Äänestä

  • kiinnostunut.... kirjoitti:

    Eikö kannattaisi pysyä kaukana, kun ovat niin huonoja ihmisiä?
    Näitä katkeria on tällä palstalla muutamia, jotka huutavat öin ja päivin. Niillä itsellä ei ole asiat ihan hyvin, koska eivät keksi elämälleen parempaa tekemistä.

    Persut perustavat julkitoimintansa uhkailuihin, kateuden ja katkeruuden kylvämiseen. Siinä on se kaiken uuden vastustaminen. Sille on nimikin: Muutosvastarinta.
    JOS Nokia ei olisi muuttanut toimintaansa kumisaappaista huipputeksniikkaan - persujen ideologia toimisi!
    Missä oltaisiin?

    Mitäs katkeruutta sen sanomisessaolisi?
    Persuilla ei ole näkökulmia tulevbaisuuden kehittämiselle. Valitettavasti.

    Kertokoon ken tietää olevan, ja mitä on?

    Äänestä

  • hyökkäystä kirjoitti:

    taas. Jos saisi asiallisen vastauksen?
    Juuri tuollainen halveksiva kirjoittelu asialliseen kysymykseen osoittaa persujen taitamattomuuden yhteisissä asioissa.

    ulkohuussiin, muista ottaa sanomalehti mukaan. Se on kehitystä.

    Äänestä

  • kun menet kirjoitti:

    ulkohuussiin, muista ottaa sanomalehti mukaan. Se on kehitystä.

    Minullakin on vahva kuva Perussuomalaisista hupipuolueena. Samoin tuntuu olevan kaikilla tuntemillani ihmisillä (n. 23-34 vuotiailla). Tämä johtuu pitälti kummallisista ja epäilyttävistä ehdokasvalinnoista, huonosti hoidetusta julkisesta kuvasta, naurettavista ja epärealistisista vaaliteemoista sekä kansallisuudesta vaahtoamisesta. En usko asian tästä muuttuvan ilman selkeää linjan ja asenteen muutosta puolueessa. Perussuomalaiset on ja pysyy marginaalipuolueena jota äänestäjät äänestävät protestoidessaan muita puolueita.

    Äänestä

  • dze kirjoitti:

    Ei auta asiaa yhtään. Hieman enemmän saisi PerusSuomalaiset näkyä medioissa ja panostaa siihen miltä näyttävät, se että käytetään vaaleista toiseen samoja kuvia ja mainoksia ei oikein toimi.. ja minkälaisen kuvan se antaa ihmisille? Ei ainakaan sellaista että panostettaisi asiaan tosissaan..

    Hieman "elävyyttä" kaipaisi puolue. Toivottavasti puoluehallituskin tajuaisi tämän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyselijä kirjoitti:

Mistäs olette saaneet noin tasottomia ehdokkaita? Kenelläkään ei ole kunnon koulutusta, kaikki ovat ylipainoisia ja vyötärön ympärysmitta puoli toista metriä. Miksi otitte Halmeen eduskuntaehdokkaaksenne? Oli niin typerä tempaus, että itkettää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu