Olenko poikkeus kaikista säännöistä kun pidän kappaletta "Mimosan Hipiä" yhtenä Juicen parhaista, sävellyksenä kylmät väreet nostattava. Löytyy LP:ltä "Pyromaani palaa rikospaikalle". Juice ei edes itse laula biisiä vaan Ila Loueranta. Nerokas veto jo sekin koska Loueranta tulkitsee sen paremmin kuin Juice olisi tehnyt, vaikka Juice tietenkin oli omiensa tulkitsijana erinomainen. Mutta kokonaisuutena loistobiisi ja sanat, kauniin rosoiset joita kukaan muu ei olisi saanut aikaan.
Mimosan hipiä
11
7064
Vastaukset
- Satunnainen kirjoittaja
Vai oliko se Loueranta? Hän joka tapauksessa lauloi sen keikalla jonka näin Valkeakoskella eräänä juhannuksena, on väitetty että myös Sakari Kuosmanen olisi laulanut kyseisen tekeleen. Levyä minulla ei valitettavasti enää ole, enkä muista edes että mainittiinko laulajaa sen kannessa.
- Juicikko
Kyllä sen Ila Loueranta laulaa. Kyseinen kappale on levytetty myös Laura Voutilaisen laulamana "Laulava Sydän"-kokoelmassa.
Kaunis kappalehan tuo on! - tuoppi
Loueranta sen lauloi usein keikoilla kuten myös mainisemallasi Pyromaani..jne, sekä Kuopio- Iisalmi-Nivala levyillä. Ilan äänessä soi, Juicea lainatakseni, Ian Gillan ja Irina Milan. Onhan Kuosmanenkin voinut sen joskus vetäistä, olihan hän jonkin aikaa GL:ssä Puntin jälkeen kitaristina.
- Juicikko
tuoppi kirjoitti:
Loueranta sen lauloi usein keikoilla kuten myös mainisemallasi Pyromaani..jne, sekä Kuopio- Iisalmi-Nivala levyillä. Ilan äänessä soi, Juicea lainatakseni, Ian Gillan ja Irina Milan. Onhan Kuosmanenkin voinut sen joskus vetäistä, olihan hän jonkin aikaa GL:ssä Puntin jälkeen kitaristina.
Tää nyt menee vähän nipottamiseksi, mut oikaisen sen verran, ettei "Mimosan hipiää" ole Kuopio-Iisalmi-Nivala-levyllä. Sen sijaan Ila laulaa kyseisellä levyllä kappaleen "MCMLXXXIV" ja Juicen kanssa puoliksi kappaleen "Per Vers, runoilija".
Ila taitaa muuten olla yksi pitkäaikaisimmista Juicen muusikkokumppaneista. Mieshän oli mukana jo Slam-yhtyeessä ennen Grand Slamia! - tuoppi
Juicikko kirjoitti:
Tää nyt menee vähän nipottamiseksi, mut oikaisen sen verran, ettei "Mimosan hipiää" ole Kuopio-Iisalmi-Nivala-levyllä. Sen sijaan Ila laulaa kyseisellä levyllä kappaleen "MCMLXXXIV" ja Juicen kanssa puoliksi kappaleen "Per Vers, runoilija".
Ila taitaa muuten olla yksi pitkäaikaisimmista Juicen muusikkokumppaneista. Mieshän oli mukana jo Slam-yhtyeessä ennen Grand Slamia!Huomasin itsekin erehdykseni kun olin jo viestini lähettänyt, mutta ajattelin jättää asia silleen. Huomaan, että Juicikko on hereillä ja ansaitsee kiitosmaininnan. Mutta muistatteko ketkä olivat Encyklopediassa vuoden-83 loppumetreillä, ja myös Kuopio-Iisalmi-Nivala levyllä?
- Cornucopia
tuoppi kirjoitti:
Huomasin itsekin erehdykseni kun olin jo viestini lähettänyt, mutta ajattelin jättää asia silleen. Huomaan, että Juicikko on hereillä ja ansaitsee kiitosmaininnan. Mutta muistatteko ketkä olivat Encyklopediassa vuoden-83 loppumetreillä, ja myös Kuopio-Iisalmi-Nivala levyllä?
ainakin Pellonpää ja Tikanmäki
- tuoppi
Cornucopia kirjoitti:
ainakin Pellonpää ja Tikanmäki
ja Puntti tais olla kolmantena. Muistan Nivalan keikalta Juicen esittelyn: `Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että meillä toimii orkesterin sisällä toinen lauluyhtye. Saanko esitellä, Esyklopedia.`
- Cornucopia
kanuunassa "Mimosa" soimaan!!!!
- JOKAISELLA ON....
Oma lempikappaleensa.
Onneksi niistä ei voi kiistellä.
Jokainen saa ja löytää masta itsestäämn omaksi sopivan kappaleen.
Niin se vain on!!!!!!!! - juggis
Läskin alkoholistin huono tekemä huono piisi
..mutta on monta tapaa esittää myös eriävä mielipide. Esim. viestisi kieliasua voisit tarkistaa, kun lähdet arvostelemaan yhtä suomen kielen mestarillisinta käyttäjää. Piisi.. hih, ja muutenkin täyttä tankeroa tuo viestisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama194919Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä543935Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve603513Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi942858On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole622698Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.732658Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä982634Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu1362397Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta572289Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl582084