Olen noin polisen vuotta nyt käynyt täällä veskareitten palstalla ja ilokseni totennut että, mielenkiintoista ja kykenevä porukkaa. Heitän haasteen. Keksinnöt. Olen jokseenkin varma että jokainen veskari on ajatellut "asioita"... Eli keksinnöt.
Aloitan keskustelun omalla väitteellä: Pyrokraattista menettelytapaa, asioitessa pankissa,kelassa, polisilla ym paikoissa voisi lieventää ja helpottaa jos jokaisella ihmisellä olisi oma henkilökohtainen tunnistusaspekti. Esim. sormenjälki allekirjoituksen tai jäsennumeron sijasta. Asian huono puoli on, että siinä tapauksessa on vaikea poistua "kirjoista", tarvittaessa.
Vaan pieni idea... :)
Täällä palstalla ajattelin kumminkin, että jos viksut ihmiset laittais päänsä yhteen ja kehittäis jotain uutta, mielenkiintoista ja tarpeellista. Kaikki tervetulleet.
Keksinnöt.
5
708
Vastaukset
- on jo
Sormenjälkitunnistustekniikka on jo olemassa. Siinä on vielä käytännön toteutuksen ongelmia, kuten kalleus JA riski sormensa menettämisestä.
Eräässä Aasian maassa oli eräällä dirikalla sormenjälkitunnistukseen perustuva lukitusmenetelmä autossaan. Oven kahvat eivät auenneet, eikä auto käynnisty, jos miehen käsi ei avannut ovea kokonaisuudessaan ja räveltänyt myös auton sisäpuolella.
Lopputulos´? Hakkasivat kirveellä käden irti.
Tuo on yksi hyvä syy, miksi en ole biologisten tunnisteiden kannalla. Sen jälkeen on oma henki vaarassa, eivätkä vain rahat.- ........
Suurin ongelma tuossa on se, että sormenjälkeä tai silmän iiristä ei pysty vaihtamaan. Lukon ja avaimen voi aina vaihtaa, tunnuslukuja ja salasanoja muuttaa. Mutta fyysiset ominaisuudet on ja pysyy. Ja noiden tunnisteiden selville saaminen on tavattoman yksinkertaista, ja jos niiden takana (muiden murrettavien "lukitusten" kanssa) on kaikki henkilökohtaiset rekisterit, se tarkoittaa että ne on kaikki menetettyä tavaraa, ja sitä ovat myös jatkossa koska "avaimen koodi" on menetetty ja sitä ei pysty muuttamaan.
- haluaa helpottaa
pankissa käyntiä niin eikö helpointa olisi jättää paskanjauhanta pankkineidin kanssa pois, kaivaa lompakko, henkkarit, käteinen yms. Tehdä monta asiaa etukäteen valmiiksi samalla kun jonottaa. Eikä aloittaa se asioiminen vasta vuoron tultua. Eniten vie joka jonossa aikaa joutavuus jonottaessa. Eli jono kuin jono, voi paljon asioita tehdä etukäteen.
- puhut
Tuo on ihan totta. Pankkineitinä ollessani aina ihmettelin mikseivät ihmiset jo valmiiksi mieti asioita,laita paperille, ja kaiva esiin lompakoitaan ja henkkareitaan. Jotkut nuoret ihmiset osasivat, ja se oli vain pari minuttia kun asia tuli hoidettua
- ole vesimies
mutta toi kuulostaa tosi sairaalta!
Ei todellakaan ole hyvä idea.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692762Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt162662Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242237Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052167Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992121Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072033MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5991897Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673