Heinäluoman hätä korostuu punademareiden puristuksessa

Yle Teksti-TV Sivu 106/1
KOTIMAA YLE24 SUNNUNTAI

Heinäluoma vaatii selviä Nato-kantoja


SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainminis-
teri Eero Heinäluoma toivoo kokoomuksen
ilmoittavan suoraan, aikooko se ajaa
Nato-jäsenyyttä ensi vaalikaudella.

Turun Sanomien haastattelema Heinäluoma
sanoo kokoomuksen irtautuneen
puolustuspoliittisesta selonteosta
päättämällä tukea Nato-jäsenyyttä.

Hän ei myöskään tue näkemystä, jonka
mukaan Natosta keskustellaan puolustus-
määrärahojen loppuessa. Naton määrä-
rahasuositukset ovat suurempia kuin
Suomen puolustusbudjetti, hän sanoo.

Heinäluoma uskoo puolueiden Nato-kanto-

-------------------------------------------
Ketä ovat punademarit= Halosen ja Tuomiojan edustama länsivastainen linja.
3100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomi on kokenut historiansa aikana jyrkkiäkin vastakohtaisuuksia.

Aina on kuitenkin löytynyt sovittelevia poliitikkoja ja tie kansalliseen yhteisymmärrykseen on löytynyt.

Kansakunta on kiivennyt laakson pohjalta kirkkaaseen auringon valoon.

Ikävää ja sivitymätöntä punikittelua ei eduskunnassakaan harjoita kun eräs viiksekäs pikkumies.

http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/historia/suomen/tie.html

Äänestä

Sen sijaan omassa kirjoituksessanne on.

Äänestä
  • Alkukirjoittajaa heräteli tuossa hyvin maltillisesti meitä kaikkia pohtimaan, mitä jonninjoutavalla vastakkainasettelulla tarkoitetään.

    Kirjoittajan mielestä vanhakantainen, halventava nimittely ei kuulu enää nykyaikaan.

    Kuuluuko se sitten sivistykseen, sen voi jokainen mielessään päätellä.

    On kuitenkin satavarmaa, ettei tuon vastakkainasettelu-termin fiksu keksijä ja keväällinen käyttäjä, punikittele ketään uudessa vaalikampanjassaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demareilla pasmat sekaisin kirjoitti:

Yle Teksti-TV Sivu 106/1
KOTIMAA YLE24 SUNNUNTAI

Heinäluoma vaatii selviä Nato-kantoja


SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainminis-
teri Eero Heinäluoma toivoo kokoomuksen
ilmoittavan suoraan, aikooko se ajaa
Nato-jäsenyyttä ensi vaalikaudella.

Turun Sanomien haastattelema Heinäluoma
sanoo kokoomuksen irtautuneen
puolustuspoliittisesta selonteosta
päättämällä tukea Nato-jäsenyyttä.

Hän ei myöskään tue näkemystä, jonka
mukaan Natosta keskustellaan puolustus-
määrärahojen loppuessa. Naton määrä-
rahasuositukset ovat suurempia kuin
Suomen puolustusbudjetti, hän sanoo.

Heinäluoma uskoo puolueiden Nato-kanto-

-------------------------------------------
Ketä ovat punademarit= Halosen ja Tuomiojan edustama länsivastainen linja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu