Huudan unissani < mistä johtuu?

todella hassua kuulla itse toisten kertomana
31507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jollain alueella sisäinen sensorisi, alitajunta näkee pahoja uhkakuvia.
Niitä pitää yrittää selvittää ammattiauttajan avulla.
Ei unet turhaan varoita. Omat yöpainajaiseni tasoittui elämäntapoja muuttamalla.

Äänestä

Unessa olin tuttavieni kanssa, mutta puheeni aina keskeytettiin, puhuttiin päälle tai kaikki mitä sanoin, pyrittiin kumoamaan. Minut siis täydellisesti murskattiin. Muistan vielä melko tarkasti käymäni keskustelut. Heräsin sitten aamulla omaan huutooni, joka taisi olla "varmasti on!", kun ystäväni väitti unessa, että ei minulla ole mitään joululomaa ensi viikolla ja hermostuin täysin, kun mitään sanomaan ei uskottu. Huusin siis todellakin kovaa, koska itsekin pelästyin sitä. Ehkä alitajunta tekee tepposiaan.

Äänestä
  • uskoisin unesi olevan siirtymää vahvasta rem-unesta kevyempään unen vaiheeseen jolloin usein on lähellä valveunta ja siinä vaiheessa saattaa huutaakin ja yleisemmin puhutaan unissaan,ei siis ole mistään vakavasta asiasta kyse,enemmän sinua häiritsee muiden kommentit asiasta,veljeni vastasikin kysymyksiinsä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unijoulutonttu kirjoitti:

todella hassua kuulla itse toisten kertomana

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu