Olen hankkimassa parkkitutkaa (taakse). Osaatteko arvioitda kuinka kauan kestää / paljonko maksaa sellaisen asennus liikkeessä?
Vastaukset 13
Biltemasta saat lelut kolmella kympillä.
Sitten käyt automerkkisi varaosamyynnissä
katsomassa anturien porauspaikat.
Neljä reikää takapuskuriin noin 400 mm:n
päähän toisistaan. Keskusyksikkö takakonttiin
ja syöttö peruutusvalon lampulta. Näyttöyk-
sikkön kaapeli kynnyslistojen alla kojelautaan
ohjauspyörän vasemmalle puolelle ja liittimet
kiinni.
Kun varaat puoli päivää aikaa, niin siitä
pähkäilyyn kuluu kaksi tuntia ja asennukseen
toiset kaksi tuntia. Seuraavan tutkan asentai-
sitkin jo puolessa ajassa.
Käytin alussa laitteista nimitystä lelut,
mutta pari kuukautta käyttäneenä järjestelmän
arvo nousee kohisten parkkipaikoilla pyörimi-
sen myötä.
Asennuksen aloituksen kynnys on siinä, ettei
ole selvää, minkälaiset tilat ja mistä kohtaa
nykyautojen puskureiden sisältä löytyy antureil-
le, kun ne ovat turvapalkkeja täynnä.Foresteriin peruutustutka Laakkoselta ostettuna
on noin 260 € ja asennus saman verran. Auton
oston yhteydessä sen olis saanut 270 €:lla asen-
nuksineen sieltä mistä auton ostin. (Ei ollut
Laakkonen).- parkkitutka
minä olen N-A-I-N-E-N! Taitaisi tulla enempi tuhoa kuin tutkaa takaperään :-).
Valeon parkkitutka maksaa n.200, täytynee varautua kai sitten kolmensadan asennuskuluihin.
Kiitos vastauksestasi ja leppoisia joulunaluspäiviä! parkkitutka kirjoitti:
minä olen N-A-I-N-E-N! Taitaisi tulla enempi tuhoa kuin tutkaa takaperään :-).
Valeon parkkitutka maksaa n.200, täytynee varautua kai sitten kolmensadan asennuskuluihin.
Kiitos vastauksestasi ja leppoisia joulunaluspäiviä!Jossakin elämänvaiheessa se säästää varmasti
tuon hinnan, kun jää peruuttamatta "näkymättömään"
betoniporsaaseen. Ja jäähän Sinulle enempi aikaa
naisenaolemiseen :-)).- parkkitutka
Täpinä kirjoitti:
Jossakin elämänvaiheessa se säästää varmasti
tuon hinnan, kun jää peruuttamatta "näkymättömään"
betoniporsaaseen. Ja jäähän Sinulle enempi aikaa
naisenaolemiseen :-)).Täytynee yrittää, on vaan tuota naisellisuutta muissa kuin autoasioissa vähänlaisesti :-).
Iloista joulunalusaikaa ja taikaa sinulle! - prius
Täpinä kirjoitti:
Jossakin elämänvaiheessa se säästää varmasti
tuon hinnan, kun jää peruuttamatta "näkymättömään"
betoniporsaaseen. Ja jäähän Sinulle enempi aikaa
naisenaolemiseen :-)).Kyllä se porsaaseen peruuttaminen onnistuu tutkasta huolimatta. Kokemusta löytyy :( Nojoo, mainittavaa vahinkoa ei ole tullut ja jos ei yritä hilata viimeiseen varomerkkiin asti, niin mitään ei myöskään tapahdu.
- parkkitutka
prius kirjoitti:
Kyllä se porsaaseen peruuttaminen onnistuu tutkasta huolimatta. Kokemusta löytyy :( Nojoo, mainittavaa vahinkoa ei ole tullut ja jos ei yritä hilata viimeiseen varomerkkiin asti, niin mitään ei myöskään tapahdu.
ainakin minulta. Ja onhan tuossa vielä etupää, jonka saa kumautettua pilariin :-)
- kamera.
ajatellut peruutus kameraa?
- parkkitutka
tutka tilattuna. Luulin niiden olevan selvästi kalliimpia kuin tutkat, mutta itse asiassahan eivät ole. Nooh jos sitten seuraavaan autoon!
- oikeankin parkkitutkan
parkkitutka kirjoitti:
tutka tilattuna. Luulin niiden olevan selvästi kalliimpia kuin tutkat, mutta itse asiassahan eivät ole. Nooh jos sitten seuraavaan autoon!
etkä siis sellaista, joka on vain 'peräpeilissä'
Mull on tutkat molemmissa päissä autoa (4 4)
ja ne varottelee myös sivulta 'lähestyvistä' esteistä ja esim lapsista ja koirista, ym...
Nyt ei tarvi niin kovaa niskajumppaa joka parkkipaikalla
Järvee tai kaivoo en oo vielä testissäkään lähestyny... - ollut lupaus
oikeankin parkkitutkan kirjoitti:
etkä siis sellaista, joka on vain 'peräpeilissä'
Mull on tutkat molemmissa päissä autoa (4 4)
ja ne varottelee myös sivulta 'lähestyvistä' esteistä ja esim lapsista ja koirista, ym...
Nyt ei tarvi niin kovaa niskajumppaa joka parkkipaikalla
Järvee tai kaivoo en oo vielä testissäkään lähestyny...vaan maininta hankintamahdollisuudeksesi ;-)
peruutustutka vs parkkitutka oikeankin parkkitutkan kirjoitti:
etkä siis sellaista, joka on vain 'peräpeilissä'
Mull on tutkat molemmissa päissä autoa (4 4)
ja ne varottelee myös sivulta 'lähestyvistä' esteistä ja esim lapsista ja koirista, ym...
Nyt ei tarvi niin kovaa niskajumppaa joka parkkipaikalla
Järvee tai kaivoo en oo vielä testissäkään lähestyny...Miten se etututka käytännössä hälyttää?
Onko ääni poikkeava takatutkasta. Etukulmahan
voi osua johonkin samaan aikaan takapään
kanssa. Ja jos on äänellä, niin ottaako kaksi
eri ääntä hermoon.
Harkitsin tuota samaa, laittaa toisen eteen,
mutta jos hälytysäänet ovat samat, niin sekoi-
leeko siinä vekslatessa? Ei maksaisi paljoa
Biltemassa, joten voisi kokeillakin ennen
puskurin porauksia.- ensio myyjätär
Täpinä kirjoitti:
Miten se etututka käytännössä hälyttää?
Onko ääni poikkeava takatutkasta. Etukulmahan
voi osua johonkin samaan aikaan takapään
kanssa. Ja jos on äänellä, niin ottaako kaksi
eri ääntä hermoon.
Harkitsin tuota samaa, laittaa toisen eteen,
mutta jos hälytysäänet ovat samat, niin sekoi-
leeko siinä vekslatessa? Ei maksaisi paljoa
Biltemassa, joten voisi kokeillakin ennen
puskurin porauksia.Kannattaa hommata Corollaan pysäkkitutka tojota-liikkeestä, vaan yks dona.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59890Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23527- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399