Heli Paasio

Heli Paasio väittää yhä edelleen nettisivullaan, että hänen tv-lupa-asiansa on kunnossa ja ettei hän tarvitse toiselle asunnolleen tv-lupaa. Tässäpä lainaus Turun Sanomien tietoiskusta 17.12.: "Tilapäisestä käyttöpaikasta, esimerkiksi kesäasunnosta tai asuntovaunusta ei tarvitse maksaa erikseen. Sen sijaan työn tai opiskelun vuoksi käytettävää toista asuntoa varten tulee hankkia erillinen tv-lupa." Tämän perusteella minulta vaadittiin yksin asuvana kakkosasunnostanikin tv-lupa, mutta Helilta siis ei. Tosin en ole kansanedustaja enkä edes sosiaalidemokraatti. Siitä se kai johtuu. Tai siitä, että Heli asuu asuntovaunussa tai että kansanedustusta ei lueta työksi. Viestintävirastolla olisi selityksen paikka, miksi toisilta vaaditaan, toisilta ei.
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


erityisasemassa kirjoitti:

Heli Paasio väittää yhä edelleen nettisivullaan, että hänen tv-lupa-asiansa on kunnossa ja ettei hän tarvitse toiselle asunnolleen tv-lupaa. Tässäpä lainaus Turun Sanomien tietoiskusta 17.12.: "Tilapäisestä käyttöpaikasta, esimerkiksi kesäasunnosta tai asuntovaunusta ei tarvitse maksaa erikseen. Sen sijaan työn tai opiskelun vuoksi käytettävää toista asuntoa varten tulee hankkia erillinen tv-lupa." Tämän perusteella minulta vaadittiin yksin asuvana kakkosasunnostanikin tv-lupa, mutta Helilta siis ei. Tosin en ole kansanedustaja enkä edes sosiaalidemokraatti. Siitä se kai johtuu. Tai siitä, että Heli asuu asuntovaunussa tai että kansanedustusta ei lueta työksi. Viestintävirastolla olisi selityksen paikka, miksi toisilta vaaditaan, toisilta ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu