Tosiasioita siitä, missä mennään

"Yhden ainoan sellaisen eurooppalaisen valtion luominen, jota sitoo yksi Euroopan perustuslaki, on aikamme ratkaiseva tehtävä", sanoi Saksan ulkoministeri Joscka Fischer kahdeksan vuotta sitten The Daily Telegraph 27.12. 1998).
"EU:n perustuslaki on Euroopan yhdysvaltojen syntymätodistus", sanoi Saksan Eurooppa-ministeri Hans-Martin Bury Saksan liittoparlamentissa vajaat vuosi sitten (Die Welt 25.2.2005).
"Perustuslaki on Euroopan liittovaltion päällyskivi", sanoi Belgian pääministeri Guy Verhofstadt kesäkuussa 2004 (Financial Times 21.6.2004).
Näistä ja muista EU:n ja sen perustuslain todellisen luonteen paljastavista, Unionissa valtaa käyttävien poliitikkojen lausunnoista ovat kotimaiset unionistipoliitikot ja EU-mieliset tiedotusvälineet johdonmukaisesti vaienneet ja pimittäneet sen tosiasian, että EU:sta muodostetaan perustuslain avulla liittovaltio, jossa jäsenmaat ovat epäitsenäisten osavaltioiden asemassa.
Jokaisen suomalaisen on nyt vuoden 2007 maalisvaalien lähestyessä tärkeätä tietää, mitä ääni EU:n perustuslain hyväksyneille puolueille, kokoomukselle, keskustalle, sdp:lle, vihreille ja rkp:lle todellisuudessa merkitsee. Se edistää Euroopan liittovaltion syntymistä ja oman maamme ja kansamme entistä tiukempaa alistamista Unionin määräysvaltaan.
EU:n osavaltiona maamme ja kansamme tulevaisuus on enemmän kuin synkkä. Lähes ainoan valonsäteen nykytilanteeseen tuo olemassaolollaan itsenäisyyspuolue. Jokaisen nykytilanteen ymmärtävän ja maataan rakastavan suomalaisen kannalta äänen antaminen itsenäisyyspuolueelle on mielestäni viisain ratkaisu. Ne, jotka äänestävät unionisti-puolueita ovat vastuussa siitä, mihin nämä ovat kansamme vieneet ja mistä takaisin itsenäisyyteen paluu on välttämätön edellytys onnellisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi kansallemme.
P.S. Luottamukseni perussuomalaisiin ja sen puheenjohtajaan kärsi kovan kolauksen, kun hän 6.12. Suomen lipun nostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä kohotti eläköönhuudon "itsenäiselle Suomelle" aivan kuin joku kansalaisia harhauttava kokoomus- tai keskustalainen oikeistopoliitikko. Näin hän samastui niihin unionisti-poliitikkoihin, jotka yhä salaavat sen tosiasian, että EU-liitos on riistänyt Suomen kansalta itsenäisyyden ja sille maassamme oman perustuslakimme mukaan kuuluvan ylimmän vallan.
16487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Kirjoitit vakavaa asiaa ja vakava on nykyinen tilannekin. Levittäkäämme kaikki sen oivaltavat sanomaasi ja ehdotustasi mahdollisimman monille!

Äänestä
  • Kopioidaan tämä viesti vaikka sähköpostin välityksellä tutuille joulutervehdyksen liitteeksi.

    Äänestä

Olemme olleet matkalla siihen jo toisen maailmansodan päättymisestä lähtien ja sen tulemme saavuttamaan!

ELÄKÖÖN VAPAUS JA DEMOKRATIA!

ELÄKÖÖN EUROOPPA!

Äänestä
  • Nomismin avauksessa mainittujen eurooppalaisten poliitikkojen lausunnot paljastavat lahjomattomasti sen, mikä EU:n lopullinen tavoite on. Se on liittovaltio, jonka keskitetyllä keskushallinnolla tulisi olemaan rautaisen musertava ote jäsenvaltioihinsa.

    Hämmästyttävää onkin, miksi Suomen liittovaltiota ajavat EU-puolueet eivät kuitenkaan edes hiiskahda asiasta sanallakaan?- Löytyykö vastaus tuntemastaan pelosta Suomen kansaa kohtaan?

    Suomen kansa on nyt tulevaisuutensa kannalta tienhaarassa. Valitseeko se kohtalokseen orjuuden EU:n alamaisena vai itsenäisyyden tukemalla ensi maalisvaaleissa ITSENÄISYYSPUOLUETTA.

    Kysymyksessä ovat KOHTALONVAALIT. - EU ei missään tapauksessa edusta demokratiaa, vaan takuuvarmasti kansainvälisen suurpääoman ohjailemaa harvainvaltaa.

    Äänestä

  • Kirjoitit, että olemme olleet toisen maailmansodan päättymisestä lähtien matkalla kohti Euroopan valtiota. Historiatietosi ovat varsin hatarat, sillä hanke on paljon vanhempi. Lue Ilkka Hakalehdon vuonna 1993 ilmestynyt teos "Itsenäisyys vaarassa", niin tiedät enemmän. Vapaus ja demokratia eivät ole nykyisen supervaltio Eurooppa -hankken sen enempää kuin sen lähimmän edeltäjän, Hitlerin EU-hankkeenkaan tunusmerkkejä. Sen sijaan fasismi ja harvainvalta ovat niitä.

    Äänestä

tutuille ja pyydän lähettämään eteenpäin jos inspistä riittää. Ü Oonpahan ainakin jotain tehnyt asioiden eteen...

Yksi.onnellinen

Äänestä
  • On ensiarvoisen tärkeätä saada julkaistua EU:n ytimen salakavalat juonet ja EU-Suomen päättäjien vaikenemisen syyt hamuamastaan liittovaltiohankkeesta.
    Miksi hallitus ja eduskunta eivät ota seuraavien vaalien erääksi pääteemaksi: EU-liittovaltio vai Itsenäinen Suomi? _Eivät uskalla paljastaa likaisia korttejaan kansaa pelätessään.

    Tämä asia on kuitenkin esim. juuri Itsenäisyyspuolueen toimesta pidettävä esillä jokaisena päivänä vaaleihin asti ja vielä sen jälkeenkin.

    Äänestä

  • Tiedot julki kirjoitti:

    On ensiarvoisen tärkeätä saada julkaistua EU:n ytimen salakavalat juonet ja EU-Suomen päättäjien vaikenemisen syyt hamuamastaan liittovaltiohankkeesta.

    EU-puolueiden kanssa saa olla valppaana jok'ikinen päivä. Huijausta ja vilppiä vilpin jälkeen.
    Niinpä tietysti niillä on tarkoitus livahtaa EU:n perustuslain taakse vastuutaan pakoon tavalla, jota kukaan ei ehtisi huomaamaan.
    Sen tähden tämä keskustelu on kullan kallis.

    Äänestä

  • Tiedot julki kirjoitti:

    On ensiarvoisen tärkeätä saada julkaistua EU:n ytimen salakavalat juonet ja EU-Suomen päättäjien vaikenemisen syyt hamuamastaan liittovaltiohankkeesta.
    Miksi hallitus ja eduskunta eivät ota seuraavien vaalien erääksi pääteemaksi: EU-liittovaltio vai Itsenäinen Suomi? _Eivät uskalla paljastaa likaisia korttejaan kansaa pelätessään.

    Tämä asia on kuitenkin esim. juuri Itsenäisyyspuolueen toimesta pidettävä esillä jokaisena päivänä vaaleihin asti ja vielä sen jälkeenkin.

    Ääni EU:n perustuslain hyväksyjille on ääni EU-liittovaltiolle itsenäisyyttä vastaan. Tämä on varmaa, minkä vuoksi jokaisen äänestäjän tulisi se tietää ja ottaa huomioon, ettei äänestä itseään ja oma maatamme ja kansaamme vastaan. Itsenäisyyspuolue ansaitsee tuen ja kannatuksen.

    Äänestä

Kyllä ovat naurettavia nämä kokoomuksen, keskustan, sdp:n ja vihreiden ym. nykypoliitikot, jotka vannovat EU:n nimeen ja valheellisesti väittävät, että EU-Suomi on entistä itsenäisempi ja EU muka itsenäisten valtioiden liitto. Ja tyhmiä ne suomalaiset, jotka äänestävät näitä palturin puhujia ja kansankyykyttäjiä.

Äänestä

Ranska luuli pitävänsä EU:n avulla Saksan aisoissa. Jo nyt Saksa häärää EU:ssa kukkona tunkiolla. Jälleen saksalaiset määrävät myös Suomen asioista. Siitä ei hyvää seuraa.

Äänestä

Suomen kansaa on pidetty pitkään pimennossa. Monet eivät vieläkään tajua, että oman perustuslakimme mukaan vain Suomen kansalle maassamme kuuluva ylin valta on luovutettu EU:lle.

Äänestä
  • Aina voimme vaaleissa valita edustajat, jotka purkavat EU-jäsenyyden. Niin ei Suomen kansa tee, koska se syyllistyisi silloin itse maanpetokseen.

    Äänestä

  • Right Democrat kirjoitti:

    Aina voimme vaaleissa valita edustajat, jotka purkavat EU-jäsenyyden. Niin ei Suomen kansa tee, koska se syyllistyisi silloin itse maanpetokseen.

    Vai on sinun poloisen kategoriassa itsenäisyydestä tai sen palauttamisesta tullut maanpetos.

    Halveksin sinua EU:n edessä "matelijaa".

    Äänestä

  • Kajulan Jussi kirjoitti:

    Vai on sinun poloisen kategoriassa itsenäisyydestä tai sen palauttamisesta tullut maanpetos.

    Halveksin sinua EU:n edessä "matelijaa".

    Kiinnosta paskaakaan halveksitko sinä minua vai et! :)

    Olemme itsenäisempia Unionissa kuin ilman sitä, koska nyt Venäjä ei puutu enää Suomen sisäisiin asioihin.

    Äänestä

  • Right Democrat kirjoitti:

    Kiinnosta paskaakaan halveksitko sinä minua vai et! :)

    Olemme itsenäisempia Unionissa kuin ilman sitä, koska nyt Venäjä ei puutu enää Suomen sisäisiin asioihin.

    Perehdyppäs hermokimppu EU:n mukanaan tuomiin valtasuhteisiin ja itke vasta sitten. Kun kalloosi eivät edes peruasiat mene, niin miksi harhailet tällä palstalla älyllisesti keskinkertaisin mielipiteinesi?

    Voi sinua onnetonta, SÄÄLIN SINUA monien nimimerkkien vekkuli! Lukaise ensin Ari Ojapellon kirja AHNEUDEN AIKA. -Auttaa perusasioiden hoksaamisessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nomismi kirjoitti:

"Yhden ainoan sellaisen eurooppalaisen valtion luominen, jota sitoo yksi Euroopan perustuslaki, on aikamme ratkaiseva tehtävä", sanoi Saksan ulkoministeri Joscka Fischer kahdeksan vuotta sitten The Daily Telegraph 27.12. 1998).
"EU:n perustuslaki on Euroopan yhdysvaltojen syntymätodistus", sanoi Saksan Eurooppa-ministeri Hans-Martin Bury Saksan liittoparlamentissa vajaat vuosi sitten (Die Welt 25.2.2005).
"Perustuslaki on Euroopan liittovaltion päällyskivi", sanoi Belgian pääministeri Guy Verhofstadt kesäkuussa 2004 (Financial Times 21.6.2004).
Näistä ja muista EU:n ja sen perustuslain todellisen luonteen paljastavista, Unionissa valtaa käyttävien poliitikkojen lausunnoista ovat kotimaiset unionistipoliitikot ja EU-mieliset tiedotusvälineet johdonmukaisesti vaienneet ja pimittäneet sen tosiasian, että EU:sta muodostetaan perustuslain avulla liittovaltio, jossa jäsenmaat ovat epäitsenäisten osavaltioiden asemassa.
Jokaisen suomalaisen on nyt vuoden 2007 maalisvaalien lähestyessä tärkeätä tietää, mitä ääni EU:n perustuslain hyväksyneille puolueille, kokoomukselle, keskustalle, sdp:lle, vihreille ja rkp:lle todellisuudessa merkitsee. Se edistää Euroopan liittovaltion syntymistä ja oman maamme ja kansamme entistä tiukempaa alistamista Unionin määräysvaltaan.
EU:n osavaltiona maamme ja kansamme tulevaisuus on enemmän kuin synkkä. Lähes ainoan valonsäteen nykytilanteeseen tuo olemassaolollaan itsenäisyyspuolue. Jokaisen nykytilanteen ymmärtävän ja maataan rakastavan suomalaisen kannalta äänen antaminen itsenäisyyspuolueelle on mielestäni viisain ratkaisu. Ne, jotka äänestävät unionisti-puolueita ovat vastuussa siitä, mihin nämä ovat kansamme vieneet ja mistä takaisin itsenäisyyteen paluu on välttämätön edellytys onnellisen ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi kansallemme.
P.S. Luottamukseni perussuomalaisiin ja sen puheenjohtajaan kärsi kovan kolauksen, kun hän 6.12. Suomen lipun nostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä kohotti eläköönhuudon "itsenäiselle Suomelle" aivan kuin joku kansalaisia harhauttava kokoomus- tai keskustalainen oikeistopoliitikko. Näin hän samastui niihin unionisti-poliitikkoihin, jotka yhä salaavat sen tosiasian, että EU-liitos on riistänyt Suomen kansalta itsenäisyyden ja sille maassamme oman perustuslakimme mukaan kuuluvan ylimmän vallan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu