...Leijonaäidin lailla kuten pitääkin. Jostain syystä se on joidenkin mielestä väärin, vaikka Halonen ei suinkaan ole ajatuksineen yksin. Kyse tässä avauksessa on tietysti Suomen EU-puheenjohtajuudesta ja siitä mikä meni pahiten "pieleen".
Suomea on kiitelty Venäjän tuomisesta neuvottelupöytään EU-maiden kanssa ja se onnistui varsinkin Lahdessa. Tuo myönteinen kehitys tyrehtyi Puolan ja Venäjän kiistoihin eikä sitä voi mitenkään Suomen syyksi laittaa, Presidentistä nyt puhumattakaan.
Yhtä vähän Suomen syyksi voidaan lukea Turkin ja Kyproksen kymmeniä vuosia vanha satamakiista, joka nyt oli pysäyttää Turkin EU-neuvottelut kokonaan. Tässäkin saatiin lopulta aikaan Turkilta pientä myönnytystä eikä sen EU-neuvotteluille tarvinnut laittaa pistettä. Mukana sovittelemassa oli tuore Tieto-Finlandia-palkittu ulkoministerimme. Mieluusti oppositio näkee vain kaiken negatiivisen, joten on mieluista nähtävää ja kuultavaa, että Presidentti asettuu tässä asiassa Suomea puolustamaan.
Presidentin mukaan Suomi on tehnyt hyvää perustyötä ja kaikki käsitellyt asiat ovat edistyneet. Halosen mielestä Suomen vuodenvaihteessa päättyvää EU-puheenjohtajuutta ei voi verrata vuoden 1999 puheenjohtajuuteen, koska unioni ja maailma ovat erilaisessa tilanteessa. Niinpä, 9.11., Irakin sota, Lähi-Idän kasvanut jännite, kansainvälinen terrorismi...moni asia on muuttunut.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan mukaan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden selvin muutos on se, että unioni on nähnyt yhtenäisyyden merkityksen ulkosuhteissa.
" Jos EU halutaan ottaa vakavasti maailmanlaajuisena toimijana, sen täytyy sisäisistä näkemyseroista huolimatta kyetä päätymään yhteisiin linjaukseen," tähdentää Tuomioja ja jatkaa...
"- On kasvava määrä asioita, joita ei voida hoitaa vain oman valtion kansallisen päätöksenteon kautta."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tuomioja EUn yhtenäisyys on kasvanut/1135223742479
Presidentti Halonen on eilen pitänyt puheen Alankomaissa ja valoittanut myös Suomen menestystä aina "ruohonjuuritasolta" alkaen.
"- Koulujärjestelmämme lähtökohtana on tarjota koulutusmahdollisuudet kaikille asuinpaikasta, sukupuolesta, taloudellisista lähtökohdista, kulttuuritaustasta tai äidinkielestä riippumatta. Jokaisen oikeus maksuttomaan perusopetukseen turvataan perustuslaissa. Suomi on menestynyt hyvin kansainvälisissä vertailuissa, oli sitten kysymys yhteiskunnallisesta tasa-arvosta tai yleissivistävän koulutuksen oppimistuloksista."
Ja...
"- Suomi asetettiin kärkeen OECD:n PISA-tutkimuksissa vuosina 2000 ja 2003 15-vuotiaiden osaamisessa matematiikan, luonnontieteiden ja lukutaidon sisältöalueilla. Muita huippumaita olivat Aasian maat, kuten Japani ja Korea. Ainutlaatuista Suomen tapauksessa on se, että erot koulujen ja oppilaiden välillä ovat pieniä."
http://www.presidentti.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=58440
Kaiken pohjana hyvinvoinnille on se joidenkin vihaama hokema "koulutus, koulutus, koulutus". Miksi vihaama? Niinpä...ehkä se on sitten itseltä jäänyt ne koulut käymättä, mutta kyllähän sitä kuvittelisi, että sen edes lapsilleen soisi?
Ps. referoin tuota Presidentin puhetta enemmän otettuani tirsat. Ja koska taas joku valittanee että avaukseni oli liian pitkä, vaikeaselkoinen, sitä samaa p-skaa tai liian täynnä asiaa niin ainahan voitte jättää myös kokonaan väliin?

Vastaukset 21
Vanhimmat
...asiallinen vaikka palsta on täysin pentujen ja yhden pidätyskyvyttömän eläkeläisen hiekkalaatikko. Rispektii.
Kaiken lisäksi uskoo saaneensa paljon lukijoita kun ei tajua itse olevansa melkein ainoa. :)
...sanottavaa tälläkään kertaa itse avauksesta ja presidentistä? Jaa ei?
No, kymmenen viimeisimmän avaukseni keskiarvo näyttää olevan 800 ja muutaman viestinkin olen rustannut. On ehkä hiukan kaukaa haettua, että JOKU ylipäätään jaksaisi klikkailla avauksiaan 8000 kertaa, vai mitä?
Yritähän keskittyä palstan aiheeseen. SE on Suomen Presidentti.
Ei tuossa sinun viestissäsi ollut mitään siitä "leijonaäidin tavoin Suomen puolustamisesta".
Halonen ei ole urallaan tehnyt mitään Suomea hyödyttävää. Hän on pelkästään vähentänyt maamme puolustuskykyä, räikein esimerkki tästä on Halosen innokkaasti ajama jalkaväkimiinakielto.
Tarja h. on myös vajaitten, sinunkaltaistesi presidentti..
...pärjäämistä vuotena, josta moni muu maa ei olisi selvinnyt "kuivin jaloin". Vaikea vuosi, kesällä kyti Lähi-Idässä, syksyllä Puola kampitti Venäjän ja Kypros melkein Turkin. Tuomiojan toimintaa yhtenäisen EU-kannan syntymiseen Lähi-Idän kriisin suhteen on laajalti kiitelty ja nuo jälkimmäiset olivat mahdottomia soviteltavia noin nopeasti eteen kaatuessa. Silloin Presidentti kertoo oman kantansa ja asettuu suomea puolustamaan?
Suomi on allekirjoittanut miinat kieltävän Ottawan sopimuksen ennen Halosen Presidentiksi tuloa yhdeksän(!) vuotta sitten ja on viimeinen Euroopan maa, joka sopimusta ei ole vielä toimeenpannut. Vanhasen Hallitus on sopimusta nyt toimeenpanemassa.
"Ps. referoin tuota Presidentin puhetta enemmän otettuani tirsat"
Onhan se raskasta ja väsyttävää...
Niinhän laulussakin sanotaan.
kyllä sillä naisparalla puolustelemista riittää ja tulee riittämään vielä pitkäksi, pitkäksi aikaa.
Kumma homma, mutta Suomen hyvyys koulutuspuolella lakkaa juuri PISA-tuktimuksen mittariin asti. Jatkokoulutuksessa, jopa lukio- ja ammattikoulutasolla, Suomen menestys on sitten jo huonoa tasoa. Korkea-asteella jopa surkeaa. Kumma homma, mutta Aasian maista löytyy huippuyksiköitä ylemmältäkin tasolta.
Miksi Suomi ei kapitalisoi PISA-tutkimuksenkin osoittamaaa hyvää peruskoulutusta? Siinä voivat demaritkin katsoa syvälle peiliin. Halosta kuitenkaan siihen kastiin pistäisi, täsmennettäkööt.
Se, mikä taso kokrea-asteen koulutuksessa tänä päivänä on ei ole lähelläkään sitä, mitä se oli parikymmentä vuotta sitten.
PISA-harhaan on takertunut mm. Heinäluoma:
http://www.vm.fi/vm/fi/08_talousnakymat_ja-politiikka/02_talous_ja_rakennepolitiikka/01_lahivuosien_haasteet/index.jsp
"Koulutuksen tehostaminen on jatkossa avainasemassa haettaessa keinoja tuottavuuskasvun nopeuttamiseksi. Huipputekniikan osaamisen rinnalla tarvitaan nykyistä parempia tuloksia keskiasteen koulutuksessa ja peruskouluista. Osaavasta ammattityövoimasta alkaa olla jo pulaa."
http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20060510Heinael/name.jsp
"Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma kiitti opettajia suomalaisesta koulumenestyksestä kansainvälisillä kentillä OAJ:n valtuustossa Helsingissä tiistaina 10.5.2006. Heinäluoma toivoi samalla myös jatkoa suomalaiselle tulopolitiikalle."
...suomalainen yleissivistys ja peruskoulutus ovat huipputasoa, mutta kenties aikuistumisen kynnyksellä olevia nuoria vaivaa laiskanpulskeus ja sen lopullisen kipinän puuttuminen? Suomessa sentään koko kansa osaa lukea ja kirjoittaa, mitä ei voi sanoa esimerkiksi Yhdysvalloista.
Aasian maissa ahkeruus on yhä hyve, kun Suomessa vanhemmat lykkäävät jälkikasvulleen 100e viikkorahaa vain saadakseen murrosikäisensä pois silmistä. Osa jättää sitten opiskelunsa kesken tai keskittyy juhlimiseen, kovin hyvää esimerkkiä ajattelunsa raameista ei anna tälläkinpalstalla aika ajoin esiintyvä yo-opiskelija.
Rahaa pitäisi sitten saada heti, vähällä vaivalla ja mieluummin paljon, vaikka työkokemusta ei olisikaan vielä kertynyt. Mieluummin pomon paikka autoedulla. Lisäksi opiskellaan ilmeisesti ainakin osin vääriä asioita eikä olla kiinnostuneita kehittymään kun yhdet paperit on hankittu. Ollaan sitten mieluummin vaikka akateemisia työttömiä...
Suomalaisesta yleissivistyksestä voi olla ylpeä eikä meidän jatkokoulutuksen suhteenkaan kannata päätä häpeästä pensaaseen pistää. Koneessa toki riittää aina viritettävää.
"Ps. referoin tuota Presidentin puhetta enemmän otettuani tirsat."
Onhan tässä jo tirsuteltu? Kuulolla ollaan........
...se tulee kyllä kun on aika. Onko siinä erityisesti jokin kohta, jota sinun on vaikea hahmottaa vai oliko se vain liian pitkä läpi luettavaksi?
Pettymykseksesi minun on paljastettava, että dvd-versiota tuosta Presidentin puheesta ei ole tulossa.
leijonaäidin lailla, huh, huh, Toivottavasti ei nyt ihan samalla tavalla.
...tekee hyvää, että sitä leijonaäiti puolustaa.
Kielikuvanakin kaunis ajatus? Jep jep.
ei missään tapauksessa sovi naiselle. "Oletpa sinä kultaseni söpö leijona." Arrgg!!
...se on Halonen.
...leijonaemosta pentuineen on viehättävä.
Sopii naiselle hienosti, myös Haloselle.
Paremmin...
perusteltu.
...perusteltu. Pelkkä mielipide.