Sosiaalitoimi

miten voi olla mahdollista, että eräs ystäväni joka on Sosiaalitoimen asiakas ei saa kerätä omalle lapselleen rahaa? Hän oli pistänyt lapsensa tilille rahaa aina silloin tällöin. Rahaa tilille oli kertynyt noin 500e. Tili oli sellainen, josta ainoastaan lapsi täytettyään 18v saisi nostaa rahaa. Eli vanhemmilla ei ollut missään vaiheessa minkään laista oikeutta lapsensa tiliin?? Sosiaalitoimen työntekijä kuitenkin sanoi, tämän kerätyn rahan olevan ylimääräistä "tuloa". Eikö siis Suomen Sosiaalitoimi hyväksy, että heidän asiakkaidensa lapsille saisi kerätä rahaa? Että heidän olisi helpompi päästä oman elämänsä alkuun? Täytyykö lapsia rangaista siitä, että heidän vanhempansa ovat Sosiaalitoimen asiakkaita? Kyllä muilla on siihen mahdollisuus, ei Kela tai muut laitokset puutu asiaan, mutta miksi Sosiaalitoimi? Eikö sen pitäisi olla tyytyväinen siitä, että edes jotkut yrittävät säästää lapsilleen!
11613
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taitaa olla niin , että ne kaikki perheen nettotulot otetaan huomioon. Tai ainakin ne pitäisi ilmoittaa. Menojen osalta taas tilanne on niin , että perheen kaikkia menoja ei oteta huomioon. Vanhemmilla on elatusvelvollisuus lapsesta niin kauan , kunnes hän täyttää 18 vuotta. Tässähän se ongelma onkin , kun tekisi mieli auttaa omia lapsiaan esim. opiskelussa , mutta köyhillä ei ole siihen varaa. Jos tämä alle 18 vuotias muuttaa pois kotoa opiskelemaan. Ja hän ei jostakin syystä tule toimeen ja joutuu menemään paikalliseen sosiaalihuoltoon. Niin silloin astuu voimaan vanhempien elatusvelvollisuus elikkä hänelle ei toimeentulotukea myönnetä. Lain laatijat ovat näin päättäneet elikkä äänestyksen tulos.

Äänestä
  • Vastaan kirjoitukseen, jossa ei nyt aivan kaikkea tiedetä sosiaalitoimen laisäädännöstä.

    Jos alaikäinen muuttaa pois kotoa, esim opiskelemaan eriosoitteeseen, on hänellä täysi oieus saada toimeen tuloa Sosiaalitoimesta, mm vuokraan, lääkkeisiin,yleiseen toimeentuloon 363 euroa/kk, tarveharkinnaiset asiat käsitellään erikseen. Eli 500 euroa, jos on tilillä rahaa, se katsotaan omaisuudeksi, jota rahanmuodossa tämä lapsi voi käyttää,kaikki tällaiset säästöt ovat esim ulosottolaissa tuloa, jota voidaan ottaa velkojien turvaamiseksi tietty suojaosuus täytyy jättää. Sosiaalitoimi ei katso, jos alaikäinen hakee toimeentulotukea, jos tilillä on esim: 16 euro, se summa on vähäinen, mutta 500 euro ei.
    Joten opiskelemassa oleva esim 17 v nuori, joka ei asu kotonaan on oikeutettu saamaan toimeentulotukea, jos hänen tulonsa ei riitä asumiseen, ym laissa säädettyihin kuluihin!

    Äänestä

  • asiasta tietävä kirjoitti:

    Vastaan kirjoitukseen, jossa ei nyt aivan kaikkea tiedetä sosiaalitoimen laisäädännöstä.

    kyseinen lapsi on tällä hetkellä 4vuotias. Joten hän ei hae vielä hetkiin toimeentulotukea! Perheen äidille oli sosiaalitoimessa sanottu, että hänen lapselleen keräämä rahasumma olisi äidille ylimääräistä tuloa. Vaikka tilillä oli esto, ettei kukaan muu kuin lapsi täytettyään 18v voisi käyttää tilillä olevia rahavaroja. Sosiaalihuollon työntekiä kuitenkin väitti, ettei pankin esto ole riittävä, koska näitä estoja voi purkaa. Mikä ei kuitenkaan pankin mukaan ole mahdollista! Eli käsitit väärin kirjoitukseni lapsen ikä on siis vasta 4v.

    Äänestä

  • Miwi kirjoitti:

    lapsen tilille kerätty raha on lapsen vanhempien omaisuutta kunne lapsi täyttää 18 vuotta..
    Koitappa lahjoittaa 1,5 kuukautta vanhalle lapsellesi 10000 euroa pitkäaikais, säästö, tms. tilille ja katso mitä verolainsäädäntö sanoo asiasta!!

    Äänestä

  • asiasta tietävä kirjoitti:

    Vastaan kirjoitukseen, jossa ei nyt aivan kaikkea tiedetä sosiaalitoimen laisäädännöstä.

    Jos alaikäinen muuttaa pois kotoa, esim opiskelemaan eriosoitteeseen, on hänellä täysi oieus saada toimeen tuloa Sosiaalitoimesta, mm vuokraan, lääkkeisiin,yleiseen toimeentuloon 363 euroa/kk, tarveharkinnaiset asiat käsitellään erikseen. Eli 500 euroa, jos on tilillä rahaa, se katsotaan omaisuudeksi, jota rahanmuodossa tämä lapsi voi käyttää,kaikki tällaiset säästöt ovat esim ulosottolaissa tuloa, jota voidaan ottaa velkojien turvaamiseksi tietty suojaosuus täytyy jättää. Sosiaalitoimi ei katso, jos alaikäinen hakee toimeentulotukea, jos tilillä on esim: 16 euro, se summa on vähäinen, mutta 500 euro ei.
    Joten opiskelemassa oleva esim 17 v nuori, joka ei asu kotonaan on oikeutettu saamaan toimeentulotukea, jos hänen tulonsa ei riitä asumiseen, ym laissa säädettyihin kuluihin!

    Kiitoksia vastauksesta se oli erittäin valaiseva. Elikkä ratkaisevinta näyttäis olevan se , että missä tämä alaikäinen lapsi on kirjoilla.

    Äänestä

Minultakin varastivat yhtenä vuonna omiin taskuihinsa omaisuutta n 200000 mk.Mitään ei sanottu,että vievät ,eikä tähän päivään mennessä ole asiasta ilmoitettu. Vieköön perkeleen haaskat.Hain ne kuitenkin takaisin tuplana,on nääs keinot:Varokaa politrukit.
Nyt teen kaikkeni Itsenäisyyspuolueen puolesta.Siitäs saavat mokomat rosvot.Pitäkää puolenne,se on aina mahdollista.

Äänestä

varani, ettei tilille jää ylimääräistä rahaa. Loppuu muuten eläkken tulo jos näkevät että liikaa jää säästöön. Eli mielummin nostan rahani ja laitan patjan alle kuin säilytän tilillä.

Äänestä
  • törkeää, ettei vähävaraisilla lapsiperheillä, saati eläkeläisillä ole mahdollisuutta säästää OMIA rahojaan! Heti ollaan sanomassa, että jää liikaa säästöön! Kuitenkin samaan aikaan televisiossa pyörii pankkien mainoksia säästötileistä! Niin unohdin,etteivät kyseiset mainokset koske pienituloisia, eli suoraan sanottuna köyhiä!!!! Verotus on muutenkin perseellään ja aina pienituloisia rangaistaan!

    Äänestä

Off topic

Äänestä

Sellainen se Suomi on kun sosiaalidemokraattiloiset ovat joka paikassa sosialisoimassa. Siksi tilillä ei kannata makuuttaa mitään, jottei sitä sosialisoitaisi.

Come to the dark side.

Äänestä
  • itselläsi ei taida olla lapsia. Jos on ei heitä käy kateeksi! Minusta on hienoa, että edes jotkut vähävaraiset vanhemmat yrittävät saada lapsilleen parempaa alkua elämään, kun he joskus kotoaan maailmalle lähtevät. Sosiaalihuolto vaan on perseelleen mennyt kuten veroituskin! Ehkä sinäkin sen joskus huomaat, kun saat omia lapsia ja alat heitä tukemaan ja auttamaan! Ja jos sinulla niitä jo on, niin olisi korkea aika avata silmäsi heidän tulevaisuuttaan ajatellen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miwi kirjoitti:

miten voi olla mahdollista, että eräs ystäväni joka on Sosiaalitoimen asiakas ei saa kerätä omalle lapselleen rahaa? Hän oli pistänyt lapsensa tilille rahaa aina silloin tällöin. Rahaa tilille oli kertynyt noin 500e. Tili oli sellainen, josta ainoastaan lapsi täytettyään 18v saisi nostaa rahaa. Eli vanhemmilla ei ollut missään vaiheessa minkään laista oikeutta lapsensa tiliin?? Sosiaalitoimen työntekijä kuitenkin sanoi, tämän kerätyn rahan olevan ylimääräistä "tuloa". Eikö siis Suomen Sosiaalitoimi hyväksy, että heidän asiakkaidensa lapsille saisi kerätä rahaa? Että heidän olisi helpompi päästä oman elämänsä alkuun? Täytyykö lapsia rangaista siitä, että heidän vanhempansa ovat Sosiaalitoimen asiakkaita? Kyllä muilla on siihen mahdollisuus, ei Kela tai muut laitokset puutu asiaan, mutta miksi Sosiaalitoimi? Eikö sen pitäisi olla tyytyväinen siitä, että edes jotkut yrittävät säästää lapsilleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu